Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Arman Alizad hymyilee lähikuvassa.

Arman Alizad on uskonnottomuudesta huolimatta hengellinen: “Universumissa on oltava jokin kasassa pitävä voima, joka pyrkii hyvyyteen”

Mediapersoona Arman Alizad ja piispa Mari Leppänen nähdään Yle Perjantaissa Sean Ricksin vieraina keskustelemassa hengellisyydestä.

Leena Vilkka, Helsinki, 10.9.2018

Leena Vilkan kolumni: Henkisyys edistää ihmisen hyvinvointia

Mielestäni työpäivän hektisyydessä ihminen tarvitsee aikaa ja tilaa hiljentymiseen voidakseen hyvin. Henkisyys ja hengellisyys edistävät ihmisen hyvinvointia, kirjoittaa Vilkka.

Musiikkijumalanpalvelus Liedon kirkossa.

Katsokaa! -musiikkijumalanpalvelus kutsuu sisäisten silmien avaamiseen

Kolmannen adventin radiojumalanpalveluksessa kuullaan rauhoittavaa säestyksetöntä laulua sekä Arvo Pärtin musiikkia. Katsokaa! -radiokirkko on lepohetki jouluvalmistelujen ja kiireen keskellä.

Radion Musiikkihartauksien toteuttajat.

Hartaat sävelet ja iltahartaus yhdistyvät perjantai-illoissa yhdeksi ohjelmaksi

Musiikkihartaudet ovat puheen ja musiikin vuoropuhelua, joka saattelee kuuntelijaa kohti viikonloppua - arjesta pyhään.

Heimo Langinvainio ja koiransa Napoleon.

Lääkäri Heimo Langinvainio on henkisellä matkalla katolisessa maailmassa

Henkinen matka on lääketieteen tohtori Heimo Langinvainiolle elämän mittainen, sillä mielen tarkastelu pitää hänet alati otteessa.

Lähikuva Camilla Nissisestä metsän keskellä.

Camilla Nissinen pudotti kirjeen postilaatikkoon ja katosi, jotta tuttu miesjoukko ei enää löytäisi häntä – lahkosta irtautuminen kesti 10 vuotta

Camilla Nissinen kasvoi Jehovan todistajien yhteisössä, jossa lapsuutta leimasivat jatkuva pelko ja syyllisyyden tunne. Nyt hän on kirjoittanut kokemuksistaan romaanin.

Elena Alakomi istuu kirkon penkissä ja katsoo kohti kameraa.

Seksuaalivähemmistöön kuuluva Elena Alakomi löysi yhteisön, jossa voi olla oma itsensä: "Kristillisyyttä, johon voin turvallisesti osallistua"

Sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvan voi olla vaikea löytää vertaisia omasta uskonyhteisöstä. Sateenkaariyhdistys Malkuksen käynnistämä hanke tekee vertaistoiminnasta valtakunnallista.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.

Mari Leppäsen kolumni: Sielujen lisäksi täytyy pelastaa luonto

Uskonnolliset yhteisöt eivät saa käpertyä pohtimaan vain sielujen hyvinvointia. Ihminen ei ole luomakunnan kruunu, vaan ihmisenkin hyvinvointi on sidottu luonnon pelastumiseen, Leppänen kirjoittaa.

Ristin muotoisesta aukosta näkymä Enonkosken luostariin, Ihamaniemen kouluun

Tässä luostarissa asukkaat ovat saaneet tulla ja mennä mielensä mukaan, mutta nyt sen ovet uhkaavat mennä lopullisesti säppiin

Suomen ainoan luterilaisen luostarin toiminta on vedenjakajalla. Luostarin kannatusyhdistys aikoo lopettaa toiminnan syksyllä rahapulan vuoksi. Enonkosken luostaria perustamassa ollut rovasti Veli-Matti Hynninen aikoo kuitenkin vielä taistella.

Tero Goldenhill ja tarot-kortti.

Kun Tero Hynynen kiinnostui 90-luvulla tarot-korteista, hän oli harvinaisuus – nyt uushenkisyys kiinnostaa nuoria miehiä ihan uudella tavalla

Uushenkisyys on ollut Suomessa aina selvästi enemmän naisten kuin miesten suosiossa. Uusimmassa kyselyssä alle 30-vuotiaiden miesten usko uushenkisiin asioihin on noussut lähes samalle tasolle nuorten naisten kanssa.

Tiffani Jylhänniska nenäkkäin hevosen kanssa.

Uushenkisyyden kasvu on tuonut mukanaan eläinkommunikaation – Tiffani Jylhänniska uskoo kuulevansa hevosen ajatukset

Jos uskonnot ja tiede eivät enää tyydytä, ihmiset saattavat räätälöidä henkisen maailmankatsomuksensa itse. Yksilöllisessä uskomusjärjestelmässä ei ole väliä, mikä on totta ja mikä henkimaailmasta.

Kuvassa kolumnisti Jari Ehrnrooth.

Jari Ehrnroothin kolumni: On väärin liittää lapsi uskonnolliseen yhdyskuntaan

Uskontoon pakottaminen on kuolleena syntynyt ajatus, kirjoittaa Jari Ehrnrooth kolumnissaan.

Virsikirja Espoon tuomiokirkossa.

Tapauskovaisuus selittää, miksi suurin osa suomalaisista kuuluu edelleen kirkkoon

Häät, rippijuhlat ja pyhät pitävät suomalaisia sitkeästi kirkon jäseninä. Kirkon asema kuitenkin horjuu, kun usko muuttuu entistä henkilökohtaisemmaksi.

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen hiljaisuuden joogan tunnilla Turussa istuu risti-istunnassa.

Piispa Mari Leppänen harrastaa ja ohjaa hiljaisuuden joogaa: "Se hoitaa kehoa ja sielua ja on kuin miniretriitti"

Moni yhdistää joogan muihin uskontoihin kuin kristinuskoon. Mutta kristillistä joogaa on harrastettu Suomessakin vuosikymmeniä. Hiljaisuuden joogaksi sen kehitti helsinkiläinen sairaalapappi Heli Harjunpää.

Dokumentti Franciscus Assisilaisen elämästä ja vaikutuksesta.

Joensuun seurakunnassa sateenkaaritoiminnalle kirjattiin viralliset periaatteet – aloitteen tekijänä piispa

Sateenkaaritoiminnalla halutaan edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hengellistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Johannes Poikkimäki.

Näin homoseksuaaleja käännyttävät eheytyshoidot toimivat – 25-vuotias Johannes Poikkimäki kertoo, millaiseen paineeseen hän joutui vuosiksi

Eheytyshoitojen aiheuttamat traumat ovat monimutkaisia, ja niihin voi liittyä häpeää, uskonkriisiä ja juurettomuuden tunnetta. Johannes Poikkimäki joutui teininä eheytyshoitoihin, ja pystyi irrottautumaan niistä vasta ihastuttuaan 17-vuotiaana.

Jukolakavlen i orientering i Villmanstrand 2016.

Napapiiri-Jukolassa myös viikkomessu sekä keppihevosrata ja pehmoeläinsairaala

Napapiiri-Jukola pyörähtää käyntiin tulevana viikonloppuna. Tapahtumaan odotetaan tulevaksi noin 12 500:a suunnistajaa.

Helena Ahonen.

Pihaherättäjäjuhlat ensimmäistä kertaa Kainuun Opistolla – rehtorin mukaan tapahtumalle on selvä tilaus tässä ajassa

Kainuun Opistolla järjestetään huomenna lauantaina pihaherättäjäjuhlat Kauhavan varsinaisten herättäjäjuhlien peruuntuessa. Herättäjäjuhlien ohjelma lähetetään tapahtumasta striimattuna.

Imatran uudeksi kirkkoherraksi valittiin 49-vuotias Mari Parkkinen.

Imatran uusi kirkkoherra Mari Parkkinen haluaa kehittää seurakuntaa aiempaa matalamman kynnyksen paikaksi, jossa kokea omaa hengellisyyttään

Imatran uudeksi kirkkoherraksi valittu teologian maisteri Mari Parkkinen pitää pyhiinvaelluksista, joita voi hänen mukaansa tehdä myös Imatralla.

Ali Giray istuu pizzeriassaan tyhjän pöydän ääressä.

Korona on muuttanut paljon ramadanin viettoa – joensuulainen muslimi muistuttaa: "Ramadan ei saa olla epäterveellistä"

Koronavirus vaikuttaa ramadanin viettoon ja eristää perheet paastoamaan omissa oloissaan jo toista kertaa.

Yksityiskohta poliisin sinisessä virkapuvussa.

Poliisi hajotti hengellisen yleisötilaisuuden Espoossa – kaksi henkilöä otettiin kiinni

Poliisi joutui keskeyttämään puhetilaisuuden kahdesti. Kiinniotetuille annettiin sakko niskoittelusta poliisia vastaan.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Arja Huuskonen.

Mikkelin uusi tuomiorovasti haluaa tavoittaa koko seurakunnan: " Pitäisi miettiä, miten nuoret aikuiset allekirjoittavat kirkon arvot"

Arja Huuskonen aloitti virassaan helmikuun alussa, mutta hänet vihitään virkaan 7. maaliskuuta.

Kenttärovasti Penna Parviainen nuotion ääressä Kainuun prikaatin kenttäkirkolla.

Uskonnon tuputtamista vai apua jaksamiseen? Sotilaspapistolla on merkittävä rooli Puolustusvoimissa, ja joidenkin mielestä se on vanhanaikaista

Armeijassa henkistä tukea saa lähinnä sotilaspapistolta. Vapaa-ajattelijoista sitä pitäisi olla tarjolla myös uskonnottomalta taholta.

Pappi pitää vihkipuhetta alttarilla

Tuore tutkimusraportti antaa kirkolle ehdotuksia hengellisen väkivallan kitkemiseksi

Kirjoittajat ovat toiveikkaita siitä, että asiat voivat muuttua, vaikka aihe onkin vaikea niin kirkolle kuin uskonyhteisöille.

Koronavirus kyltti

30 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä

Taustalla on joukkoaltistuminen hengellisessä yksityistilaisuudessa.

Leena Vilkka

Leena Vilkan kolumni: Jumala näyttäytyy luonnossa

Jos voisin valita, haluaisin kuolla metsään, nukahtaa suuren kuusen alimpien oksien suojaan, maatua siinä maaksi, yhteensulautua luonnon kanssa, kirjoittaa ympäristöfilosofi Leena Vilkka.

Puhelimessa

Kajaanin seurakunta kantaa huolta kotona asuvista ikäihmisistä korona-aikana – soittokierroksella kysytään kuulumisia

Jatkossa seurakunnan vapaaehtoiset tarjoavat puhelimitse jutteluseuraa ikäihmisille.

Petri Korhonen ja Terhi Utriainen Dokkari-illan vieraina

Mystiikka kiehtoo nykyihmistä

Uushenkisyys poimii täsmäherkut uskontojen buffetpöydästä.

Venäjän Suurlähetystö Suomessa.

Venäjä aikoo käyttää 260 000 euroa hengellisten tapahtumien järjestämiseen Suomessa – koronavirus ei ole esteenä suunnitelmille

Venäjän kulttuuriministeriö jakaa kymmeniä miljoonia ruplia ”Venäjän kansallispäivän ja hengellisten tapahtumien” järjestämiseksi ympäri maailmaa. Lähes puolet summasta suunnataan Suomeen.

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: Pelko hihhulileimasta estää puhumasta uskonasioista ääneen, ja siksi suomalainen on jumissa hengellisyytensä kanssa

Hengellisyyden avulla voi ymmärtää itseä ja muita, mutta silti siitä puhuminen vaivaannuttaa, kirjoittaa toimittaja Laura Hallamaa. Tämän kolumnin voi myös kuunnella äänikolumnina.

Nainen istuu jooga-asennossa.

Shamanismia, joogaa, enkeli-iltoja ja luonnon mystiikkaa: erityisesti nuoret naiset hakevat hyvinvointia uushenkisyydestä

Perinteisistä kirkkouskonnoista poikkeava henkisyys kiinnostaa naisia koko ajan enemmän.

Läheltä

Kirkolta tukea Lapin matkailijoille suunnattuun hengelliseen työhön

Kirkkohallitus on päättänyt kaikkiaan 172 000 euron jaosta Lappiin.

Maija Munkki tarjoilee viiniä.

Maija Munkki jätti teologian ja perusti pubin saareen: “Elän kutsumukseni mukaan”

Hengellisyys ei ole unohtunut matkasta, vaikka Maija Munkki vaihtoikin uraa lennosta.

Läheltä

Itsenäisyystaistelija Mahatma Gandhi saa patsaan Helsinkiin

Gandhi tunnetaan erityisesti väkivallattoman vastarinnan kehittäjänä.

Herättäjäjuhlien portti.

Nivalan herättäjäjuhlille odotetaan jopa 30 000 kävijää

Hengellisen kesätapahtuman järjestelyihin tarvitaan yli tuhat vapaaehtoista.

Dalai Lama kuvattuna konferenssissa New Delhissä 15.6.2019.

Dalai-lama pahoittelee naiskommenttiaan – sanoo yrittäneensä vitsailla

Tiibetin hengellinen johtaja sanoi aiemmin, että jos hänen seuraajansa on nainen, tämän tulee olla viehättävä.

Janne Immonen Kuopion keskustassa kesällä 2019.

“Raha on hengellistä”, väittää varkautelainen motivaatiopuhuja – hurmoksellista tsemppipuhetta myydään somessa

Motivaatiopuhumisen kulttuuri on tiiviisti yhteydessä yrittäjyyteen liittyviin ilmiöihin.

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.

Kuopion hiippakunta täyttää tänä vuonna 80 vuotta

Nykyinen Kuopion hiippakunta perustettiin vuonna 1939 tukemaan rajaseudun ihmisten hengellistä ja siveellistä elämää.

Enkelikoristeita rivissä

Enkelisaarnaaja tulee, oletko valmis! Naisten omassa henkisyydessä gurutkin ovat naisia

Toimittajat testasivat enkelikanavoinnin – mitä tapahtui?

Kirkko, risti

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin

Erityisen selkeästi muutos näkyy 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä. 

Munkki Taehye on buddhalaisen Bodhidharma-yhdistyksen hengellinen ohjaaja.

Mikael Niinimäestä tuli buddhalainen munkki yli 30 vuotta sitten – Hengellinen ohjaaja seuraa älypuhelimella uutisvirtaa ja siteeraa muumeja

Munkki Taehye eli "suuri viisas" tarjoaa maailman kriiseihin ratkaisuja, jotka ovat yksinkertaisia, mutta eivät helppoja.

Halsua valmis liittymään Kokkolan seurakuntayhtymään

Kokkolassa asiaa käsitellään maaliskuussa.

Lapsen kädessä voileipä.

Savonlinnassa sata ihmistä kokoontuu viikoittain seurakunnan maksuttomiin yhteisöruokailuihin

Seurakunta halusi tarjota tilan, jonne voi tulla vailla painetta ostaa, osallistua tai ottaa kantaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle