Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vasemmalla vanhus katsoo oikeaan suuntaan hieman hymyillen. Oikealla nuoremi nainen.

Kuuro Emmi Mäki-Latvala, 21, pelkää yksinäistä vanhuutta ilman juttukaveria – Etel Tarvosta, 92, se uhkaa hyvin pian

Viittomakielen osaajia on vanhuspalveluissa liian vähän. Pahimmillaan ikäihminen joutuu elämään vuosia ilman omankielistä hoitoa ja seuraa. Hyvinvointialueiden pitäisikin kiinnittää asiaan huomiota.

Eduskuntavaalien 2023-logo harmahtavalla pohjalla

Yle välittää vaalikeskustelut tulkattuna suomalaiselle viittomakielelle Yle Areenassa

Yle välittää vuoden 2023 eduskuntavaalien lähetykset totuttuun tapaan suomalaiselle tulkattuina suomalaiselle viittomakielelle.

Monika Hämälä.

Kuuro Monika Hämälä, 26, joutui työskentelemään kahden kuukauden aikana 38:n eri tulkin kanssa – väsyi ja luopui työstään

Vantaalaisen Monika Hämälän sosiaaliohjaajan työ päättyi alati vaihtuviin viittomakielen tulkkeihin. Kuurojen Liitto vaatii tulkkauskäytäntöjen uudistusta.

Representaatio-viittoma.

Analyysi: Kuuro esiintyjä ja viittomakielen tulkki ovat eri asioita – entä miksi kuulevan ei pitäisi esittää kuuroa?

UMK-finaalissa on ensimmäistä kertaa mukana viittova selostaja. Miksi on tärkeää lisätä viittomakielen ja kuurouden representaatiota, kysyy äidinkieleltään viittomakielinen toimittaja Kaarina Huovinen.

Yle Areena logo.

Chabla-palvelu helpottaa viittomakielisten yhteydenottoa Yleen

Viitomakielinen asiakas voi asioida kanssamme Chablalla.

Toimittaja Mikaela Tillander hymyilee.

Mikaela Tillander: Toivon, että kuurot innostuisivat toimittajan työstä

Viittomakielisten uutisten Mikaela Tillander kertoo työstään

Ylen viittomakieliset toimittajat Mikaela Tillander ja Thomas Sandholm.

Ylen viittomakielinen uutislähetys täyttää 25 vuotta

Vuosineljännes tulee täyteen torstaina 10.1.2019.

Pikku Kakkonen: Tikkumäen talli

Tikkumäen tallilla puhutaan viittomakieltä

Kuulovammaisten palvelut ovat osa lastenohjelmien tuotantoa.

Syntymäkuuro maailmanmatkaaja Jarkko tutustuu Amerikan matkallaan viittomakielisiin oman alansa ammattilaisiin.

Jarkko ja kuuro Amerikka: Pitsaa, pitsaa!

Syntymäkuuro Jarkko tutustuu viittomakielisiin Amerikassa.

Syntymäkuuro maailmanmatkaaja Jarkko tutustuu Amerikan matkallaan viittomakielisiin oman alansa ammattilaisiin.

Jarkko ja kuuro Amerikka: Rekkakuski taisteli ajo-oikeuden

Syntymäkuuro Jarkko tutustuu viittomakielisiin Amerikassa.

Syntymäkuuro maailmanmatkaaja Jarkko tutustuu Amerikan matkallaan viittomakielisiin oman alansa ammattilaisiin.

Jarkko ja kuuro Amerikka: Kampuksella kuuro poliisi

Syntymäkuuro Jarkko tutustuu viittomakielisiin Amerikassa.

Syntymäkuuro maailmanmatkaaja Jarkko tutustuu Amerikan matkallaan viittomakielisiin oman alansa ammattilaisiin.

Jarkko ja kuuro Amerikka: Rodeotähden apuna

Syntymäkuuro Jarkko tutustuu viittomakielisiin Amerikassa.

Syntymäkuuro maailmanmatkaaja Jarkko tutustuu Amerikan matkallaan viittomakielisiin oman alansa ammattilaisiin.

Jarkko ja kuuro Amerikka: Pienkoneen ohjaimissa

Syntymäkuuro Jarkko tutustuu viittomakielisiin Amerikassa.

Jarkko Keränen seisomassa urbaanin maiseman edustalla Yhdysvalloissa.

Ylen uutuussarja todistaa, että kuurot pystyvät mihin tahansa

Yle esittää pian kauan odotetun viittomakielisistä kertovan tv-sarjan. Viisiosainen sarja kertoo suomalaisesta Jarkko Keräsestä, joka matkusti Amerikkaan tapaamaan menestyneitä rohkeita kuuroja.

Jarkko ja kuuro Amerikka -ohjelman Jarkko poseeraa

Jarkko ja kuuro Amerikka

Syntymäkuuro Jarkko Keränen tutustuu Yhdysvaltoihin

Viittomakielinen uutistenlukija

Viittomakieli

Perustietoa viittomakielestä sekä hyödyllisiä viittomia.

Antti Ropponen

Kuuro lentopalloilija kuuntelee ja kommunikoi monella tavalla

Kuurona syntyneen lentopalloilija Antti Ropposen tarina.

Pääministerin televisiopuhe tulkattuna viittomakielelle. Tulkki erillisessä luukussa.

Viikon tärkein poliittinen uutistarjonta viittomakielellä

Yle Uutiset on seuraa viikon tärkeimpiä poliittisia tapahtumia myös viittomakielellä. Hallituksen toimet ja reaktiot niihin näkyvät myös viittomakielelle tulkatuissa televisiolähetyksissä.

Viittomakielinen uutistenlukija

Aristoteleen kantapää: Ei viitota kintaalla!

Viittomakieliä on useita, lähes joka maassa on omansa, vaikka ne eivät liitykään mitenkään maan puhuttuun kieleen. Tänään kysymme, onko viittomakielessä fraaseja.

Ylen Viittomakielisten uutisten tunnusta 1994

Ensimmäisissä viittomakielisissä uutisissa näkyi Bosnian sota ja lama-Suomi

Viittomakieliset uutiset alkoivat Ylellä tammikuussa 1994.

Yle Areena logo.

Kun lapsi ei kuule

Jos lapsi ei kuule, pitäisikö panostaa viittomakieleen vai hankkia pienelle kuulokoje? Sisäkorvaimplantin avulla lapsi voi oppia puhumaan ja kuulemaan taas, mutta kuulolaitteiden pelätään myös nakertavan viittomakielistä kulttuuria ja haittaavan lapsen kehitystä.

Yle Areena logo.

Kuuntele minua - ohjelmaa viittomakielellä

Millaista on käydä koulua viittomakiellä? Entäpä miten kuuro pärjää työelämässä? Kuinka kuurosokea kommunikoi muiden kanssa?

Suomalainen viittomakieli on luonnollinen kieli siinä missä suomen puhuttu kielikin.

Opi viittomaan

Suomalaisista noin 5000 käyttää viittomakieltä äidinkielenä.

Yle Areena logo.

Signmark feat. Osmo Ikonen: Speakerbox

Yleisö äänesti Signmarkin Speakerboxin selvin luvuin euroviisujen Suomen finaaliin. Jatkopaikkaa Moskovaan ei kuitenkaan irronnut.

Signmark Arto Nybergin vieraana.

Marko Vuoriheimo on Signmark

Tuntoaistilla musiikkia kuuleville.