Uusimmat artikkelit
Auli Viitalan kolumni: Homouden mukana ei tule rahasäkkiä
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä lisää terveys- ja syrjäytymisriskiä. Vähemmistöläisyyden vaikutuksesta ihmisen sosioekonomiseen asemaan tiedetään vielä liian vähän, pohtii Viitala.
Pääministerin puhe vakuutti, osa ei myöntänyt rasismia – näin maahanmuuttajataustaiset suomalaiset kommentoivat eduskunnan keskustelua
Eduskunta keskusteli keskiviikkona hallituksen rasismitiedonannosta. Haastattelemamme maahanmuuttajataustaiset suomalaiset näkevät tämänpäiväisen hyvänä keskustelunavauksena.
Hallitus ei ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen rasismitiedonannosta, sanoo RKP:n Henriksson – ”Uskon, että sopu löytyy”
Ruotsalainen eduskuntaryhmä on keskustellut hallitustilanteesta kesäkokouksessaan Ahvenanmaalla.
PS:n Jani Mäkelä puhui THL:n kotouttamistoimiin käyttämästä rahamäärästä – laitos oikoo väitteitä
Julkisuudessa on eri yhteyksissä esitetty, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella olisi sadan henkilötyövuoden yksikkö, joka tekee rasisminvastaista työtä. Yksikkö tekee paljon muutakin, eikä luku pidä paikkaansa.
Analyysi: Hallituksen rasismin vastaista työtä vaikeuttaa se, että perussuomalaisten mielestä sillä ei ole niin väliä
Hallituksen ministerit ovat sitoutuneet aktiiviseen työhön rasismia vastaan. Perussuomalaisten rasismia vähättelevät asenteet paljastavat todellisuuden, arvioi politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Some gender-neutral public toilets separated again amid mixed reaction
Shyness, modesty, messiness, and a sense of insecurity are some of the reasons why people find gender-neutral toilets uncomfortable.
Unisex-vessat kuumentavat tunteita, osa muutettu takaisin sukupuolisidonnaisiksi: ”Lähinnä naispuolisilta asiakkailta tullut palautetta”
Ujo pissa, häveliäisyys, sotkuisuus ja turvattomuus. Näistä syistä moni kokee sukupuolineutraalit wc:t epämiellyttävinä. Kritiikin paineessa unisex-vessoja on paikoin palautettu naisten ja miesten vessoiksi.
Asta Lepän kolumni: Kuka oikeasti voimaantuu poseeratessaan vähissä vaatteissa?
Kuka voimaantuu pukiessaan ylleen pikkuruiset pyllybikinit? Tarkoittaako kehopositiivisuus tosiaan tätä, miettii Leppä.
Lapua Pride juhlii yhdenvertaisuutta nyt toisen kerran – ”Näkyvillä poliitikoilla on vastuu edistää ihmisoikeuksia”
Lakeuden Sateenkaari ry:n mukaan sen sijaan, että hyökätään vähemmistöjä vastaan, olisi syytä miettiä, miten kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta lisätään.
Jopa 100 000 osallistujan Pride-kulkue sivusi aiempaa ennätystä
Yle seurasi Pride-tapahtumia Helsingissä. Tapahtuma sujui poliisin ja järjestäjien mukaan ilman häiriöitä.
Suomessa on ihmisryhmä, josta 90 prosenttia ei voi olla työpaikalla oma itsensä, ja siksi Hannu Medina päätti toimia
Viestinnän asiantuntija Hannu Medina sanoo, että suomalaiset yritykset ovat pulassa, jos ne eivät sitoudu parantamaan sateenkaarityöntekijöiden asemaa ympärivuotisesti.
Kokkolassa juhlitaan pride-tapahtumaa näyttävästi jo toista kertaa – yhteistyötahojen löytäminen on silti ollut työn takana ja vastustukseen on varauduttu
Kokkolan ensimmäinen pride-tapahtuma järjestettiin viisi vuotta sitten. Tapahtumaan osallistui järjestäjien mukaan pari tuhatta ihmistä. Koronavuonna ja viime vuonna juhlittiin pienimuotoisesti.
Yhteistyökumppanit mahdollistavat satoja tuhansia euroja maksavan Helsinki Pride -tapahtuman, sanoo järjestäjä
Kesäkuussa vietetään Pride-kuukautta, joka huipentuu lauantaina 1.7 Kaivopuistossa järjestettävään Pride-puistojuhlaan. Pride tapahtumalla on lähes 200 yhteistyökumppania.
Kaakkois-Suomen poliisi varautuu turvaamaan Haminan ja Kotkan Pride-tapahtumia
Poliisi muistuttaa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta järjestettävään Pride-tapahtuvaan kohdistuvat rikokset voidaan luokitella viharikoksiksi.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu puuttui jälleen Jääkiekkoliiton rasismikohuun: ”On herännyt epäily, miten vakavasti nämä asiat otetaan”
Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee Jääkiekkoliittoa sopimaan asian ja maksamaan korvauksia juniorijääkiekon epäiltyjen rasismitapausten osapuolille.
Friday's papers: Government talks, pension problems and cheaper food
The next government could see squabbles between the Finns Party and the Swedish People's Party.
Monille vielä oudosta käsitteestä on nyt tulossa uusi normi – Tampere kannustaa luomaan turvallisemman tilan periaatteet
Turvallisemman tilan periaatteet ovat yhdessä luotuja ohjeita toimintatavoista, joiden avulla jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja kunnioitetuksi. Apua ohjeiden luomiseen saa kaupungilta.
Adina Nivukosken kolumni: Pienen hetken ehti jo näyttää, että naisella on oikeus päättää kehostaan
Koronan varjossa naisten oikeudet taantuivat ympäri maailmaa. Useat valtiot kavensivat oikeutta turvalliseen aborttiin, ja monet tytöt kehitysmaissa eivät koskaan palanneet enää kouluihin.
Ville Köngäs, 23, kuuluu harvojen joukkoon: sokea musiikin opiskelija kirjoittaa nuotit koko orkesterille
Näkövammaiset ovat edelleen eriarvoisessa asemassa näkeviin musiikinharrastajiin verrattuna. Harrastaminen ja opiskelu voivat tulla kalliiksi.
Hengityskoneessa elävä Veera Kuurlunti on ollut valmiina sähkökatkoihin koko ajan, koska hän on testannut akkunsa jo festareilla
Hyvinvointialueiden aloittaminen yhteinäistää varautumissuunnitelmia ja sähkölaitteista riippuvaisten turvaa. Tähän asti varautumisen taso on ollut kunnissa vaihteleva, kerrotaan ministeriöstä.
Totta vai tarua? Toimittaja Lyyra Virtanen perkaa translakiin liittyvät väitteet
Katso videolta, mitkä translain uudistukseen liittyvät väitteet pitävät paikkansa ja mitkä eivät.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii selvitystä Jääkiekkoliitolta junioriottelun rasismiepäilystä
Selvityspyyntö koskee viime syksyn junioriottelua, jossa vastustajan epäillään solvanneen rasistisesti lahtelaisjoukkueen pelaajaa. Valtuutettu kaipaa liitolta vastausta sen toiminnasta myös tapahtumissa, joita Pelicans-juniori koki vuonna 2021.
Siveyspoliisi näki kuvan, jossa nuori nainen oli ilman hijabia – seurauksena oli 80 raipaniskua ja vuosia myöhemmin pako Helsinkiin
Nykyään Helsingissä asuvat iranilaisnaiset lähtivät pakoon Iranin epätasa-arvoa ja raipaniskuja. Kummankaan mielestä maan nykyhallinnon edustajaa ei pitäisi kutsua Linnan juhliin.
Queer-taiteilija Kay Taavitsainen puhuu kummituskansan puolesta – muunsukupuolinen keho lavalla on aktivismia
Muunsukupuolinen identiteetti löytyi aikuisena.
Essee: Turvallisen tilan periaatteet ymmärretään väärin – kyse on luottamuksen rakentamisesta, ei siitä että kaikilla on koko ajan kivaa
Uudet työtavat palvelevat kaikkia, myös yleisöä.
Kotkan kaupunki aikoo sallia burkinin käytön uimahallissa kaikille – suunnitelmissa myös yksityisempiä pesutiloja sukupuolivähemmistöille
Aiemmin Kotkassa on sallittu burkinin käyttö vain koululaisuinneissa ja uimaopetuksessa.
Tampereella osoitettiin mieltä iranilaisnaisten tueksi kesken kiekkohuuman – paikalla arviolta satakunta mielenosoittajaa
Iranilaisten tukemiseksi on osoitettu mieltä ympäri maailmaa ja mielenilmaukset ovat levinneet myös eri puolille Suomea. Protesteja on järjestetty Suomessa muun muassa Helsingissä, Turussa, Oulussa sekä tänään Tampereella.
Vaikka Anni Vuohijoen häirintäsyyte kumottiin, häpeä siitä elää yhä: "Minua pelotti mennä yksin salille tai kohdata omia pelaajia"
EM-mitalisti Anni Vuohijoki maksaa edelleen henkistä velkaa seksuaalisen häirinnän syytöksistä. Vuohijoki elää yhä epätietoisuudessa kenen rajat hän ylitti ja miten, mutta haluaa pyytää anteeksi.
Sauli Lempiäinen on onnekas, kun pääsee lätkäpeleihin – monelle avustajaa tarvitsevalle se ei onnistu, koska lakia tulkitaan väärin
Kehitysvammaiset eivät pääse aina osallistumaan tapahtumiin, joihin haluaisivat mennä. Tarvittavaa tukea ei ole alibudjetoinnin takia tai lakia ei noudateta. Seurasimme, kun Pauliina, Sauli ja Tero nauttivat Kärppä-pelistä.
Pilvi ja Iina kyllästyivät epätasa-arvoon ja loivat turvallisen tatuointistudion: “Täällä kukaan ei loukkaa vihamielisillä jutuilla”
Yhteiskunnallinen muutos saa monet yritykset, oppilaitokset ja järjestöt julistautumaan syrjintävapaiksi. Ministeriön kampanjassa on mukana yli kaksituhatta toimijaa, mutta se ei kerro koko totuutta.
"Ensimmäinen kerta, kun tuon itseäni ilmi näin isosti", kertoo osallistuja – häirintää kohdannut Lapua Pride huipentui rauhallisissa merkeissä
Lapuan ensimmäinen Pride-viikko huipentui lauantaina kulkueeseen. Yle kysyi osallistujilta suorassa lähetyksessä, ollaanko Etelä-Pohjanmaalla suvaitsemattomia.
Translaki etenee eduskuntaan syksyllä, lupasi pääministeri – katso huippukohdat Helsingin Pride-kulkueesta
Prideen osallistunut Sanna Marin kertoi, että laki ei ole edennyt aiemmin koronapandemian takia. Seurasimme kulkuetta tässä artikkelissa.
Seta vaatii kolmatta sukupuolta lakiin – Piki Rantanen ja Panda Eriksson kertovat, mitä siitä seuraisi
Muutamissa Euroopan maissa kolmas juridinen sukupuoli on jo mahdollistettu. Transaktivisti Piki Rantanen ajattelee, että Suomessakin se olisi askel moninaisempaan suuntaan, vaikka siihen liittyykin käytännön ongelmia.
Spice Girlsin Mel B oli roolimalli luokan ainoalle ruskealle tytölle Ujuni Ahmedille – "Minulla on oikeus omaan elämääni"
Kun Ujuni Ahmed lakkasi vaikenemasta.

Tallinnan lähiöt köyhtyvät ja venäjänkielistyvät – ja se tekee niiden asukkaista alttiimpia Venäjän vaikuttamiselle
Arkea maailmalta: Venäjänkieliset ja pienituloiset elävät Virossa yhä enemmän omissa maailmoissaan, kirjoittaa Ylen Viron-toimittaja Rain Kooli.
Lauran autismia luultiin syömishäiriöksi, Nuutti lakkasi välillä hengittämästä kuullessaan meteliä – autismikirjon diagnoosi oli molemmille helpotus
Autismikirjon henkilön elämä on jatkuvaa sopeutumista.
Kuka kuuluu kirkkoon Keniassa? "Odotan hetkeä, jolloin LHBTIQ-väki voi elää elämäänsä vapaasti"
Keniassa pohditaan homoseksuaalisuuden laillistamista.
Elena Vikströmin sukupuolta alettiin kummeksua vasta kun hän muutti opiskelemaan Ouluun – kotiseudullaan Puolangalla nainen sai olla oma itsensä
Sosiaalisen median vaikuttaja oli ensimmäisiä suomalaisia, jotka pääsivät sukupuolenkorjausprosessiin alaikäisenä. Suomessa nuorten sukupuoli-identiteettitutkimus on vielä lapsenkengissä, mutta kehitystäkin on tapahtunut.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu puuttui syrjintään vuokra-asuntomarkkinoilla – kahdessa tapauksessa maksettiin hyvitystä
Toisessa tapauksista pari ei saanut vuokra-asuntoa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ja toisessa siksi, että toinen aviopuolisoista oli Irakista.
Hiv-positiiviset ovat kohdanneet huonoa kohtelua, leimaamista ja syrjintää – 1980-luvun kohuotsikot ja pelottelu vaikuttavat asenteisiin vieläkin
Aids 1981 - 2021: kuolemantuomiosta krooniseksi sairaudeksi.
Avaimia rasismin, toiseuttamisen ja syrjinnän tunnistamiseen
Mitä kaikki sanat tämän aiheen ympärillä tarkoittavat?
Psykoterapeutti Jussi Nissinen on työskennellyt seksuaalivähemmistöjen ja yhdenvertaisuuden puolesta lähes puoli vuosisataa – “En ole koskaan pitänyt vahvoista “ismeistä” tai ideologioista”
"Toivon, että moninaisuus nähtäisiin rikkautena."
Ylen henkilöstöjohtaja: Työyhteisön monipuolisuus ja moniäänisyys on rikkaus
Yksi Ylen arvojen kulmakivi on ihmisen arvostaminen.
Nainen ei ole kaiku: Salla Hämäläinen räppää naisen roolista ja ammentaa voimaa mytologiasta – ihmisyytemme juurista
Tiedätkö mikä on syntyloitsu?
“Ei kukaan halua nähdä vanhaa selluliittia lavalla” – tanssija Evaleena Vuorenmaa taistelee kapeita kauneusihanteita vastaan ja kohtaa jatkuvasti läskivihaa
Evaleena Vuorenmaa kohtaa syrjintää, koska on lihava.
Riku Rantala: Tarvitsemme viipymättä urheilun #metoon!
Vallitseeko urheilun ympärillä vaikenemisen kulttuuri?
Yleltä satsaus yhdenvertaisuuteen – Minna Pöntys aloitti saavutettavuusvastaavana
Tehtävänä on huolehtia yhdenvertaisuusnäkökulmista.
Dokumenttiprojekti: Valehtelun jalo taito – Miten erottaa totuus propagandasta?
Miten erotamme totuuden propagandasta?
Miksi Minna Canth oli eliitin mielestä vaarallinen - ärhäkkä feministi Juha Hurme puolustaa tasa-arvoa, eikä suostu vihaamaan ketään
Juha Hurme: tasa-arvo, Minna Canth ja vihan turhuus.
Ulkolinja: USA:n äärioikeiston mukana – Patrik soluttautui sisäpiiriin
Minkälainen on äärioikeistolainen alt-right-liike?