Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Alavudelle havitellaan pumptrack-rataa – jos suunnitelmat toteutuvat, liikkumaan pääsisi jo kesällä 2021

Alavuden kaupunginhallitus käsittelee yhdistyksen rahoitusanomusta tänään maanantaina.

Skeittaajille kaivattua sisätilaa yllättävästä paikasta – kauppakeskus Redin parkkihallissa rullalautaillaan ja skuutataan pian vuoropäivin

Kauppakeskusjohtajan mukaan parkkiluolan peränurkka on ollut syrjäinen ja sopii skeittiparkiksi hyvin.

Gryöntzy grynö dö! Muistatko siansaksaa puhuneen Turon? Katso videolta, millainen oli somekansan hurmanneen nuoren miehen kouluunlähtö

Turo Sipilä kertoo Ylen haastattelussa, että on saanut juuri ilmaisen skeittilaudan. Hän myös näyttää, mikä on munamiesbäkkäri.

Pumptrack-rata innostaa kaikenikäisiä liikkumaan Pieksämäellä

Heinäkuun alussa avatun radan kerrotaan olleen kovassa käytössä vaikka avajaisiakaan ei ole vielä ehditty pitää.

Japanilainen varhaisteini skeittasi historiaa – MM-kultaa 13-vuotiaana

Rullalautailussa juhlittiin kaikkien aikojen nuorinta MM-voittajaa.

Rullailusta kaduilla on tullut osa kaupunkikulttuuria, josta Helride on hyvä esimerkki: Seurasimme, miten tapahtumapäivä kaatumisineen sujui

Suomen suurin skeittaustapahtuma Helride ei esitellyt vain monipuolisen harrastuksen kirjoa, vaan myös elämäntapaa.

Rullalautoja vastustettiin 40 vuotta sitten samoin perustein kuin sähköpotkulautoja nyt – ”Puhdasta hullutusta”, sanoi poliisi aikoinaan

Lehdet kirjoittivat, Yleisradiokin raportoi ja kansa paheksui, kun skeittilaudat Suomeen tulivat. Rullalautailu oli silloin kiellettyä.

Mäkihyppääjä Jarkko Määttä treenaa kesällä rullaluistimilla ja skeittirampeilla

Kesän kisakausi alkaa heinäkuussa, mutta vielä maajoukkueen hyppääjiä ei ole sinne valittu.

Suomen olympiamitalitoivo skeittasi ykkössijalle ja teki ennätyksen arvostetussa kilpailussa Kaliforniassa

Skeittaus on ensimmäistä kertaa mukana olympialajina Tokion vuoden 2020 olympialaisissa.

US star joins first Finnish Olympic skateboard team

American skateboarding star Lizzie Armanto's dual-citizen status made her eligible to join Finland's OIympic team.

Henrik Dettmannin kolumni: Unohtakaa hammasta pureva Jukolan Jussi ja mustikkasoppa – uuden ajan urheilusankarille suomalaisuus ei ole kivireki vaan skeittilauta

Uusi sukupolvi on fiksumpi ja ennakkoluulottomampi kuin historian taakkaa kantaneet takavuosien urheilusankarit, kirjoittaa Henrik Dettmann.

Helsinkiläisnuori skeittaa Lapin helteissä kohti Jäämerta – 1000 kilometrin rajapyykki rikki

Viime kesänä Xavier Hildén ylitti itsensä pyöräilemällä Suomi-neidon päästä päähän. Nyt matka pohjoiseen kohti Jäämerta taittuu skeittilaudalla.

Pumptrack-rata avattiin Joutsassa - rullailijoita riittää ruuhkaksi asti

Joutsa on saanut uuden liikuntapaikan. Pumptrack-radan avajaisia vietettiin maanantaina.

Eija käänsi synkkyyden voitoksi – hurjat piirrokset elävöittävät nyt skeittilautoja

Eija Kapasen piirtämät hirviöt hirvittivät aluksi läheisiä, mutta terapeutti kehotti jatkamaan piirtämistä.

16-vuotiaan yrittäjän arki – päivät koulussa ja illat tekee skeittilautoja

Akseli Leino aloitti yrittämisen heti peruskoulun jälkeen. Tavarat valmistuvat autotallissa.

Rullaati rullaati rullalaudalla

1980-luvun lopulla Suomessa skeitattiin jo innokkaasti.

Kypärä on pyöräilijän turvavyö

Liikennevartti-ohjelma valistaa pyöräilykypärästä.