Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tutkijat selvittivät vankien keskinäistä arvoasteikkoa: talousrikolliset näkevät itsensä vankiloiden eliittinä

Kyselytutkimus antaa uutta tietoa vankien keskinäisistä sosiaalisista suhteista.

Vääriä vankeja pääsi vapaaksi toisten henkilötiedoilla – vankiloille tulossa valtakunnallinen ohje vankien vapauttamisesta

Karkurit tekeytyivät vapautumassa oleviksi vangeiksi. Risen mukaan on mahdollista, että vankiloiden nykyisissä ohjeissa on puutteita.

Tara yritti tappaa, Sini pahoinpiteli julmasti – Mikä pelasti heidät uudelta linnareissulta, johon moni sortuu?

Vankiloissa lisätään naisille vertaistukea. Sen merkitystä ei ole täysin ymmärretty, sanoo vankilanjohtaja.

Cedar Cove – Olivian valinta, romanttinen draamasarja pikkukaupungin tuomarista

Draamasarja pikkukaupungin tuomarin elämästä.

15 vankilareissua ennen nelikymppisiä – Vankilakierteessä vaeltaa satoja naisia, kuuntele heidän tarinansa

Suomessa on ryhmä naisia, jotka palaavat toistuvasti vankilaan. Heitä kutsutaan pyöröovivangeiksi.

Harhainen vanki saattaa jäädä huomaamatta, sanoo psykiatri Lauerma – nyt puretaan "rästivankien" jonoa, eivätkä kaikki heistä voi hyvin

Vankiloihin tulevat vangit ovat poikkeustilan jäljiltä erittäin huonossa kunnossa fyysisesti ja henkisesti.

Täällä istuvat turvallisuutensa vuoksi eristetyt vangit – Sörkän B-siivessä tuomiotaan suorittaa myös Jari Aarnio: "Tämä on ihmisvarasto"

Jari Aarnio ja kaksi muuta vankia kertovat oloistaan samalla suljetulla osastolla – “Elämä on täällä kuin turkiseläimillä häkissä."

Poliisi tutkii useita uusia henkilöitä Pekka Katajan murhan yrityksen tutkinnassa – Teemu Torssosen tuttu vangittiin

Aiemmin vangittu Teemu Torssonen pysyy yhä vangittuna teosta epäiltynä. Tero Ala-Tuuhosta ei enää epäillä osalliseksi.

Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja kidutuksen vastaisen komitean moitteista: Havainnot oikeita, vankiloista puuttuu koulutettua henkilökuntaa

Komitea varoittaa, että Turun vankilassa tilanne voi riistäytyä käsistä, jos tilannetta ei korjata.

Turun vankilaan uusi osasto – estää järjestäytyneen rikollisuuden vaikutuspyrkimyksiä

Uusi varmuusosasto on kahdeksanpaikkainen. Osasto aloittaa toimintansa ensi vuonna.

Ulkolinja: Terroristin ihmisoikeudet

Missä vierastaistelijoiden toimintaa pitäisi arvioida?

Yllättävä käänne Valioliigassa – täpärästi pudonnut Bournemouth harkitsee oikeustoimia kesäkuussa puhuttaneen hylätyn maalin johdosta

Sheffield Unitedilta hylättiin päivänselvältä näyttänyt maali Aston Villaa vastaan Valioliigassa kesäkuussa. Nyt pisteen Villan taakse jäänyt ja sarjasta pudonnut Bournemouth harkitsee brittimedioiden mukaan oikeustoimia.

Vankilan muutto Jyväskylän Tourulaan on alkanut – kaikille vangeille tulee jalkaan sähköinen valvontapanta

Toiminta uudessa yksikössä alkaa 13. heinäkuuta. Virallisia avajaisia juhlitaan lokakuussa.

Vaalan kunnanjohtaja: "Tunnelma on ihan katossa" – päätös Vaalan uudesta vankilasta otettiin ilolla vastaan pienessä kunnassa

Valtio puoltaa vankilan vuokrasopimusta ja samalla rahoitusta, mutta oikeusministerin pitää vielä vahvistaa päätös.

Uhrinsa maakuoppaan elävältä haudannut elinkautisvanki pääsee ehdonalaiseen ensi keväänä

Vangista laadittu riskiarvio uudelleen väkivaltarikokseen syyllistymisestä puhui jossain määrin vapauttamista vastaan.

Jouluaattona veljensä murhannut mies pysyi vankilassa 20 vuotta omasta tahdostaan – hovioikeus päätti vankeuden jo riittävän

Vuonna 1944 syntynyt mies kieltäytyi useita kertoja hakemasta vapautusta – hakemuksen tekivät nyt viranomaiset.

Koronarajoitukset tukkivat huumereitit – vankila varautuu paljastamaan vankien kiljun valmistuksen ja lääkekaupan

Vankiloissa on entistä tiukemmat rajoitukset, jotka ovat vaikuttaneet huumekauppaan.

Hallitus haluaa lykätä uusien ehdottomien vankeusrangaistusten aloitusta elokuulle – koronaviruksesta voi tulla iso ongelma vankiloille

Vankien määrä vähenisi nykyisestä kolmestatuhannesta noin 300–400 hengellä, sillä lyhyiden rangaistusten aloitusta on jo lykätty.

Ylen kysely: Vankilat välttyneet vielä koronalta, mutta valmistautuvat kiristämään toimia – pahin pelko, että vartijat ja vangit sairastuvat yhtä aikaa

Rikosseuraamuslaitos voi joutua pyytämään virka-apua poliisilta tehohoitoon mahdollisesti joutuvien vankien valvontaan.

Tällainen on Hämeenlinnaan pian valmistuva "tulevaisuuden" naisvankila – jokaiseen selliin tulee verkkoyhteys

"Älyvankilan" rakennustyöt ovat aikataulussa, ja sen ensimmäinen vaihe avataan lokakuussa.

”Myös vartijoita hakataan, villiä menoa” – Väkivalta on vankiloissa jo iso ongelma, pääjohtaja tunnustaa

”Tilanne on historiallisen vakava”, Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala sanoo.

Open prisons in Finland are 'like a holiday camp' — but they seem to work

Rather than punishing prisoners, Finland's open prisons focus on rehabilitation and preparation for a smooth reentry into society.

Ex-vanki Ismo Tuomisto auttaa, kun kaveri ei uskalla koskea tietokoneeseen – "Palataan helposti vanhaan, jos se on ainoa keino saada rahaa"

Vankien lakisääteinen mahdollisuus sähköpostin lähettämiseen toteutuu käytännössä vain harvoin suljetuissa vankiloissa.

Asianajajaliitto: Suomen surkean hidas oikeusjärjestelmä on häpeäpilkku – riita oikeudessa voi kestää vuosia

Suomessa ei ole "oikeustakuuta", jonka perusteella voisi vaatia vaikkapa hometalo- tai irtisanomisriidan ratkaisua määräajassa.

Pelson vankilan harvinaisille lehmille ja lampaille löytyi uusi koti Lapista

Vankilan maatilan alkuperäisrotujen lehmät ja lampaat on tarkoitus siirtää Tervolaan ammattiopiston koulutustilalle.

NBI: United Brotherhood may be behind increased attacks on prison guards

Eight guards have been attacked in recent months, both inside and outside of prisons.

Finnish prisons to establish gang wings

Finnish prisons are creating separate units for gang members, reports local news conglomerate Lännen Media (LM).

Lännen Media: Suomen vankiloihin aiotaan perustaa erilliset jengiosastot

Jengivangit on päätetty eristää muusta vankiyhteisöstä, jotta muut voivat suorittaa turvallisesti vankeusaikansa loppuun.

Oikeustoimittajat huomioivat Poliisihallituksen salailukulttuurin edistämisestä

Yhdistys haluaa palkinnolla kiinnittää huomiota esitutkinta-asiakirjojen salailuun.

Kohuräppäri Asap Rocky tarjoaa ruotsalaisvangeille vankiasusteita

Ruotsalaislehtien mukaan räppäri on ollut yhteydessä vankilan johtoon ja tarjonnut vankien käyttöön vihreitä puseroita ja housuja.

Skotlanti linjasi: Alle vuoden tuomioita ei kannata istua vankilassa – mitä jos Suomi päättäisi samoin?

Jos vastaavaa linjausta noudatettaisiin Suomessa, se koskisi tuhansia vankeja joka vuosi. Käytännössä niin ei voi tehdä.

Yhä useampi vanki istuu lyhyttä tuomiota – todellinen rangaistus saattaakin tulla vasta vapaalla: "Siinä on moni jätkä ihmeissään"

Vankilatuomiot lyhenevät koko ajan. Se tekee välillä hyvin vaikeaksi kysymyksen, kuka vankia auttaa ja missä.

Vankilanjohtaja toivoo, että vaarallisimpien vankien vapauttamista voisi lykätä: “Tällä joukolla on arvo- ja asennemaailma ihan vinksallaan”

Kaisa Tammi-Moilanen ymmärtää, ettei ihmisten oikeustajuun sovi sarjamurhaajan vapauttaminen.

Ulkolinja: Taistelu Hongkongista – kansalaiset sitkeän kapinan etulinjassa

Hongkongin kaduilla käydään tahtojen taistelua.

Yhä useammassa vankilassa innostetaan lukemaan – omalle lapselle lukeminen on muodostunut vangeille tärkeäksi

Vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmä on palkittu perjantaina Turun kirjamessuilla vankilakirjastoyhteistyöstään.

Lännen Media: United Brotherhood offered a bounty for prison guard beatings

According to Lännen Media sources, the organised crime syndicate commissioned assaults on Riihimäki prison guards last summer.

Prison authorities suspect personnel of smuggling contraband to inmates

Some prison officers are said to be afraid to work in cell blocks controlled by the United Brotherhood criminal gang.

Vankilavirkailijain liitto: Syytös siitä, että vanginvartijat toimittaisivat United Brotherhoodille kiellettyä tavaraa, on järkyttävä

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan suljetuimmilta osastoilta löytyy usein kiellettyjä tavaroita – epäily kohdistui henkilökuntaan.

New women's prison to let inmates cook, use internet

The aim is to prevent former inmates from reincarceration by helping them adjust to life outside prison.

Hämeenlinnan uudessa vankilassa vangit kokkaavat ja pyykkäävät itse – "Tämä ei ole mikään täysihoitola"

Uudessa vankilassa vangit ottavat itse vastuuta arjen askareista. Tavoite on, että mahdollisimman harva vanki palaisi vankilaan.

Viranomaiset: Liivijengi ottanut valtaa vankiloissa – käyttää raakaa väkivaltaa ja pakottaa omaisia huumekuriireiksi

United Brotherhood pitää asemaansa yllä pelolla ja vakavalla väkivallalla, keskusrikospoliisi arvioi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle