Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Australian kesä rikkoi ennätykset – syksykin alkaa paikoin ennätyskuumassa säässä

Australian viinitilalliset kärsivät kuumasta, rypälesato jäämässä pieneksi.

Joanna ja Jennifer: Todella upeeta samppanjaa

Todella upeeta -näyttelijät tutustuvat lempijuomansa tekoon.

Maria Markuksen kolumni: Malja kerrallaan maailma paremmaksi – makuseikkailut voivat toimia ruohonjuuritason diplomatiana

Jokaisesta maasta löytyvät omat kulinaristiset ominaispiirteensä ja tarinansa, jotka avaavat näköaloja maan historiaan, kulttuuriin ja jopa politiikkaan. Ruuat, juomat, kapakat ja kahvilat – kaikki kantavat mukanaan isompaa tarinaa, kirjoittaa Maria Markus.

Ruukkulöytö paljastaa: viiniä valmistettiin jo 8 000 vuotta sitten

Georgiasta tehty löytö ajoittaa rypäleviinin historian tuhat vuotta aiemmaksi kuin mitä tähän asti on arvioitu.

Kalifornian maastopalot vaikuttavat viinisatoon

Maastopaloissa on kuollut yli 40 ihmistä.

Lasillinenkin punaviiniä voi laukaista päänsäryn – selitys löytyy viinin valmistusprosessista

Joulukuussa suomalaisille maistuu punaviini. Jos kärsii punaviinipäänsärystä, mutta haluaa kuitenkin juomaa nauttia, suosittelee viiniasiantuntija valitsemaan vähätanniinisia viinejä.

Marjoissa sepelvaltimotautia ehkäiseviä ainesosia

Samat ainesosat on aiemmin yhdistetty mm. pienempään diabeteksen, Parkinsonin taudin ja sydänkohtausten vaaraan.

Italialaistutkijat rakensivat aikakoneen kasveille – Suomessa olosuhteet viininviljelyyn vielä tällä vuosisadalla?

Suomeen on syntymässä oivat olosuhteet viininviljelyyn ilmastonmuutoksen takia, arvioivat italialaistutkijat. Lämpötilan nousu muuttaa samalla joitakin tuttuja kasveja jopa myrkyllisiksi. Perunakin voi olla vaarassa.

Keittiöturhakkeiden käyttötarkoitus jää joskus arvoitukseksi kierrätyskeskuksessa

Keittiöissä on paljon laitteita, joille ei ensihuuman jälkeen löydä mitään käyttöä. Osa pölyttyy hyllyssä, osa menee roskiin ja osa kierrätykseen.

Tämän omakotitalon pihalla kasvaa nurmikon sijaan parsaa ja viinirypäleitä

Nurmikko on kadonnut Vuokko Haljoen pihalta seitsemän vuoden kärsivällisen työn tuloksena. Tilalla on vesiaihe, kukkia, hyötykasveja ja kasvihuone. Pohjoisen puutarhoissa -sarjassa kierretään kaupunkilaistalon vehreällä pihamaalla

Sakset takaisin pakkiin, sillä saatat pilata omenapuusi – älä tee tätä yleistä virhettä keväällä

Hedelmäpuun leikkaamisessa ajoitus on erittäin tärkeää. Vanhaa puuta ei kannata saksia keväällä ollenkaan, selviää Pohjoisen puutarhoissa -videosarjan uudessa jaksossa. Toinen yllättävä seikka on se, että pohjoisessa voi kasvattaa omenoiden lisäksi päärynöitä, luumuja ja jopa viinirypäleitä.

Sadonkorjuun aikaan viinitilalla

Saksaa uusin silmin: Christiane Wagnerin viinitilalla.

Ksylitolipurkka voi kellistää koirasi

Yllättävätkin ruoka-aineet ovat myrkkyä lemmikille. Eläinsuojeluneuvoja Ann-Mari Bergin mukaan ksylitoli on sata kertaa kohtalokkaampaa koiralle kuin vaaralliseksi tiedetty suklaa.

Verenpainetauti harvinaisempi hedelmiä suosivilla

Varsinkin omenat, päärynät, viinirypäleet ja rusinat, mutta myös tofu, soijapavut, porkkanat ja parsakaali liittyivät pienentyneeseen sairastumisriskiin.

Lapset ja alkoholi — saako lasten nähden ottaa lasillistakaan?

Monessa kodissa pohditaan miten suhtautua alkoholiin. Millaisia tapoja sinulla on? Onko ajatus viinilasillisen nauttimisesta pienten lasten nähden mahdoton?

Ilmastoniksejä maailmalta: Nokkelaa energiantuotantoa ja uusia kasvilajikkeita

Elämä ilmastonmuutoksen lämmittämällä maapallolla vaatii ihmiskunnalta sopeutumista, samoin lämpenemisen hillitseminen Pariisin sopimuksen mukaisesti. Lue tästä kaikki Ylen juttusarjassa esitellyt ilmastoystävälliset konstit.

Spurred by microbrew boom, cider and winemaking classes fill up quickly

In principle, making fruit and berry wines is similar to making grape wine, but the use of frozen berries is one key difference. Freezing berries allows continuous year-round production, and also makes the berries juicier.

Pienpanimobuumi nostaa myös siidereiden ja hedelmäviinien arvostusta

Pienpanimoiden määrä ja niiden valmistamien oluiden myynti on lisääntynyt kovaa vauhtia. Nyt näyttää siltä, että perässä seuraavat kotimaiset siiderit ja hedelmäviinit. Hämeen ammatti-instituutin Lepaan viinintekokurssi täyttyi nopeasti ja jonoonkin jäi halukkaita.

Muovipullosta valoa ja lämpöpumpusta energiaa – Kooste Ylen ilmastonikseistä

Ylen nettisivuilla on käynnissä juttusarja, joka kertoo ilmastoystävällisistä konsteista

Ilmastoniksi: Ranskassa ponnistellaan viininautintojemme pelastamiseksi

Ilmastonmuutos uhkaa ranskalaisten laatuviinien tuotantoa, koska rypäleet kypsyvät lämpimämmässä liian nopeasti. Vastaus hätään on kuitenkin löytymässä tutkimusinstituutin laboratoriosta, jossa kehitetään parhaillaan lämpötilanvaihteluita paremmin kestävää rypälelajiketta.

Mehuaseman pyörittäjä: Viinimarjat jääneet sivuosaan – tilalla viinirypäleet ja päärynät

Suomalaisten puutarhat ovat viime vuosina muuttuneet hedelmätarhoiksi. Perusmarjojen sijaan mehuksi jalostetaan nykyään muun muassa kotona kasvatettuja päärynöitä, kirsikoita ja viinirypäleitä. 20 vuotta toimineella mehuasemalla viime vuosi oli historian paras ja tämä vuosi – historian surkein.

Hedelmiä, kuivajäätä ja harsoa – performanssi havainnollistaa pimeää energiaa

Taiteilijat ja tieteentekijät yhdistävät voimansa ja esittävät tieteeseen pohjautuvia performansseja, jotta ihmiset kiinnostuisivat vaikeaselkoisestakin tieteestä.

Ei vain hienostelua – ote lasista vaikuttaa maistelukokemukseen

Viinilasin jalka ja olutpullon kaula eivät ole vain ulkonäköseikkoja. Tavoitteena on säilyttää juoma oikeanlämpöisenä mahdollisimman kauan. Lasin valinta vaikuttaa siihen, kuinka viinin vivahteet tulevat esiin.

Syyte näyttelijä Tom Selleckille: Varasti vettä avokadofarmilleen

Kalifornian kuivuus käy yhä ankarammaksi. Kuvernööri on määrännyt vähentämään veden käyttöä tuntuvasti, eikä julkkiskaan pääse pälkähästä, jos rikkoo määräystä.

Nallekarkki voi olla liian kevyt kaupan vaa'alle

Kauppojen hedelmä- ja vihannesvaa'at saattavat kieltäytyä antamasta hintaa hyvin kevyelle tuotteelle. Vaakoihin säädetty alaraja voi vaihdella parista grammasta ylöspäin.

Ähtärissä nähtiin melkoista nallepainia – eläinpuiston karhut heräsivät etuajassa

Paria viikkoa aikaisemmin ulos kirmaamaan päästetyt karhuveljekset Nuka ja Jaki ottivat heti alusta pitäen kaiken ilon irti talvesta. Karhupariskunta Mörri ja Mimmi tyytyivät tarkkailemaan aluksi tilannetta oviaukolta.

Kaupan kyltti ei aina kerro hedelmän oikeaa kotimaata

Pietarsaaren seudulla tehty tarkastus osoittaa, että kuluttajan on usein vaikea tietää, mistä kaupassa myytävät hedelmät ovat peräisin. Merkinnät olivat täysin virheettömiä vain alle kolmanneksessa myymälöistä.

Ranska palasi viinintuottajien ykköseksi

Maailmassa tuotettiin tänä vuonna yhteensä 271 miljoonaa hehtolitraa viiniä. Ranska nappasi kärkisijan Italialta, joka kärsi heikosta rypälesadosta.

Lapsen rusinapaketti on melkoinen sokeripommi

Paketti rusinoita tai juotava jogurtti on monessa lapsiperheessä tuttu välipala. Niissä on kuitenkin yllättävän paljon sokeria. Naposteluun kannattaa suosia porkkanaa.

Viinirypäleestä huippusato – tryffeli vielä arvoitus

Ilmajokisten Rauno Leinosen ja Jouko Kananojan puutarhassa nautitaan sadonkorjuun hedelmistä. Chilit, kurkut, viinirypäleet ja muu sato jalostetaan herkuteltavaksi. Eksoottisten lajikkeiden puutarhassa jännitetään monia uusia lajikkeita ja niiden mahdollista satoa.

Toimintaelokuva saa ihmisen napostelemaan

Tulostensa perusteella tutkijat uskovat ohjelmien intensiivisyyden, nopean rytmin ja leikkaustahdin sekä jyrkkien äänivaihteluiden kiihdyttävän katsojia ja vangitsevan heidän huomionsa niin tehokkaasti, että he tulevat huomaamattaan syöneeksi enemmän.

Pakastettu rypäle on paras viilennysherkku

Kovan salitreenin lomassa tai hellesäällä pelkkä juominen ei välttämättä viilennä tarpeeksi. Juomaa pitäisi lisäksi kaataa sisään litroittain. Entäpä jos laittaisi napostelupaloja pakastimeen ja etsisi helpotusta sitä kautta? Toimitus testasi, mikä viilennysherkku on paras. Moni tarjokas tuotti yllätyksen.

Naiselle maistuu kuiva ja televisiosta tuttu

Naisten juoma on nykyään viini, sanoo Markku Kärjä Alkosta Kokkolasta. Ostajat ovat aiempaa tietoisempia juomista, mutta usein kotiin haetaan myös merkki, joka on ollut esillä mediassa. Ulkonäkökin vaikuttaa: kahdesta saman rypäleen viinistä valitaan se, jonka pullo miellyttää silmää.

Mankolan koululla kasvavat chilit ja banaanit

Entisen emäntäkoulun kasvihuone ja lisärakennus olivat käyttämättömänä vielä pari vuotta sitten. Nyt satoa odotetaan muun muassa tomaateista, chilistä ja avokadosta.

Kirroosimaksa on surullinen näky

Yle Pohjois-Karjalan Remonttiryhmä pysähtyi kirroosimaksan ääreen kuukausitapaamisellaan. Ruman rypäletertun näköinen maksa havainnollisti karusti, mitä ihmisen sisällä tapahtuu, jos ylipaino ja runsas alkoholinkäyttö ovat arkisia kavereita.

Onko seurakuntien viini muuttunut vedeksi?

Eniten ehtoollisviininä käytetään espanjalaista Malaga-viiniä, mutta osa seurakunnista tarjoilee kotimaista Valamon luostarissa valmistettua viiniä. Tarpeen vaatiessa viiniä voi laimentaa vedellä.

Ilomantsista rahdataan glögiä Saksan joulumarkkinoille

Ilomantsilainen viinitila vie rekkalasteittain glögiä saksalaisten joulutoreille. Marjoista tehtävä glögi on erikoisuus rypäleviineihin tottuneiden saksalaisten huulilla.

Huono sää verottaa Euroopan viinisatoa

Yhdysvaltalainen taloustieteilijä uskoo, että monen eurooppalaisviinin hinta nousee, kun taas hyviä satoja odottavassa Yhdysvalloissa viinit voivat halveta.

Vaasa vetää vertoja Keski-Euroopan viinitiloille

Viininviljelyyn suotuisia olosuhteita löytyy myös Pohjanmaalta. Vaasalaisen viinitilan pihamaalla kasvaa jo tuhat köynnöstä erilaisia rypälelajikkeita, mutta viinitilayrittäjälle tilanne valmiin tuotteen myynnin suhteen on kömpelö.

Irma Loukasmäen puutarhassa tuoksuu piparkakulle

Luotolaisen Irma Loukasmäen pihapiiriä koristaa muun muassa japaninsiipipähkinä, amurin korkkipuu, pilvikirsikka ja luumupuu. Erikoisten puiden lisäksi puutarhasta löytyy esimerkiksi perennoja ja viinirypäleitä. Sunnuntaina Loukasmäki avaa pihamaan portit kaikille kiinnostuneille.

Konkari erottaa kasvupaikan mansikan makuvivahteista

Viiniasiantuntija pystyy kertomaan, millaisessa maassa ominaismakunsa juomaan antaneet rypäleet ovat kasvaneet. Maaperä antaa omat mausteensa myös kotoisten mansikoiden ja muiden marjojen makuvivahteisiin.

Viiniharrastaja: emme ole mikään salaseura

Tarkoituksena on yksinkertaisesti lisätä ihan tavallisten kuluttajien viinitietoutta ja vahvistaa suomalaista viinikulttuuria, kertoo viiniharrastaja Kaarina Tilli. Joulun aikaan viinin valinta on haastavaa, koska pöydästä löytyy niin porsasta kuin kalaakin sekä suolaista ja makeaa.

Sisukas Suomi-viini sietää sateet ja pakkaset

Viinirypäleiden kasvatus valloittaa Hämettä ja koko Etelä-Suomea. Osa rypälelajikkeista menestyy hyvin ulkona avomaalla. Rypäleiden kasvatus ei ole vielä ammattimaista, vaan viinien kautta aloitettu harrastus.

Euroopan viinisadosta odotetaan surkeinta puoleen vuosisataan

Vaikka viljelijät ovat tuskailleet sään kanssa, voi vähästä viinistä tulla tavallista laadukkaampaa.

Rypäleitä, gojimarjoja ja muuta eteläsavolaista syyssatoa

Puutarhan huippusesonki alkaa olla ohi. Pensaitten leikkaukset ja lannoitukset on jätettävä kevääseen. Kokeile kotipuutarhassa eksoottisiakin kasveja: ne saattavat yllättää.

Hedelmäshampoolle tyrmäys Evirasta: "Kyllä vesi riittää"

Suomenkin markkinoille tullut pesuaine hedelmien puhdistusta varten ihmetyttää Elintarvikevirastossa. Eviran mukaan hedelmissä mahdollisesti olevat kasvinsuojeluainejäämät eivät pesemällä lähde.

Kotipuutarhoissa löytyy yllätyksiä, runsautta ja uusia ideota

Ensi sunnuntaina voi ihailla puutarhoja. Useilla paikkakunilla yksityiset henkilöt avaavat kotiporttinsa ja toivottavat yleisön tervetulleiksi. Esimerkiksi Seinäjoella voi vierailla Laitamäen perheen omakotitalon pihassa, jossa ei ole lainkaan nurmikkoa, mutta sitäkin enemmän barokkimaista kasvien ja rakennelmien runsautta.

Salaiset puutarhat avaavat porttinsa

Maria Lyttbackan puutarhassa viihtyvät sulassa sovussa niin trampoliini, ruusut, päärynäpuu, viinirypäleet, joutsen sekä monet monet muut puutarhan pikku yllätykset. Terassilla nautitaan auringosta, puskista syödään mansikkaa sekä vadelmaa. Leikkimökistä kaikuu lasten nauru. Pieneenkin puutarhaan voi mahtua paljon.

Pikniköinti on kivaa, mutta poliisin hätistely ärsyttää

Joensuulaiset Mika Ryhänen ja Henrietta Hukka ottavat ilon irti helteen henkäyksestä. Virkavalta saa kuitenkin moitteita Henrietalta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle