Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

"Englannin kirkko laiminlöi lasten suojelemisen" – Hyväksikäyttäjät saivat usein enemmän tukea kuin uhrit, sanoo tuore raportti

Lähes 400 pappia tai muuta kirkon johtajaa on tuomittu seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1940-luvulta lähtien.

Paavi otti joulupuheessaan esille maailman konfliktit ja tuomitsi ääriryhmien iskut Länsi-Afrikassa

Paavin mukaan epäoikeudenmukaisuus kääntää siirtolaiset pois paikoista, joissa heillä voisi olla toivoa arvokkaasta elämästä.

Leijonia lemmikkeinä, poliisia pakoon junan wc:n ikkunasta – Zaida Bergroth teki elokuvan Suomen erikoisimmasta uskonnollisesta johtajasta

Unissasaarnaaja Maria Åkerblom syntyi köyhiin oloihin, keräsi ympärilleen palvojien joukon ja istui vuosia vankilassa.

Irakissa mielenosoituksissa kuollut yli 40 ihmistä: "Tilanne näyttää olevan riistäytymässä käsistä"

Irakin turvallisuusjoukkoja syytetään väkivaltaisista otteista, muun muassa tulen avaamisesta suoraan mielenosoittajia kohti.

Marian Paratiisin lahkolaistyttöjä näyttelevät Saga Sarkola ja Satu Tuuli Karhu: Rakkauden puute voi johtaa kauheisiin asioihin

Zaida Bergrothin uutuuselokuvassa epävarma aika ja hyväksynnän kaipuu saavat ihmiset seuraamaan karismaattista johtajaa.

Väestönkasvun kanssa kamppaileva Egypti ryhtyi kampanjoimaan: "Kaksi lasta riittää"

Egyptin tavoitteena on pienentää lapsiluvun odote 3,5:stä 2,4:ään vuoteen 2030 mennessä.

Malesian uudeksi kuninkaaksi valittiin innokas urheilumies – edeltäjä luopui kruunustaan ensi kertaa maan historiassa

Malesian kuningashovi ei perustellut, miksi edellinen kuningas Muhammad V luopui kruunustaan kesken kauden.

Valkoinen talo kiistää Turkin ulkoministerin väitteet: ”Trump ei sitoutunut luovuttamaan imaami Gülenia Turkkiin”

Turkkilaisministeri kertoi aiemmin, että presidentti Donald Trump oli ilmoittanut G20-kokouksessa turkkilaiselle virkaveljelleen, että Yhdysvallat ”työskentelee parhaillaan” Gülenin luovutusasian kanssa.

Turkin ulkoministeri: Trumpin hallinto suunnittelee imaami Gülenin luovuttamista Turkkiin

Ministerin mukaan presidentti Trump kertoi Turkin presidentille Buenos Airesissa, että Yhdysvallat ”työskentelee parhaillaan” Gülenin luovutusasian kanssa.

Tunkeilija pyrki Fethullah Gülenin kotiin Pennsylvaniassa – vartija ampui varoituslaukauksen

Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa. Tunkeilijaa ei saatu kiinni.

"Turvattomina aikoina ihmisten on helppo uskoa ehdottomiin totuuksiin" – Zaida Bergroth tekee elokuvaa hurjasta lahkojohtajasta Maria Åkerblomista

Pihla Viitala esittää Marian paratiisissa 1920-luvun valovoimaista hurmossaarnaajaa. Tosipohjaisessa elokuvassa epävarma aikakausi saa ihmiset tarttumaan karismaattisen johtajan lupauksiin.

Coup plotter or moderate religious leader? Yle meets Turkey’s most wanted man

What is Fethullah Gulen, a man now vilified as public enemy number one in Turkey, doing in the US backwoods of Pennsylvania? Yle reporter Tom Kankkonen travelled to the Pocono Mountains to meet the reclusive cleric.

Vallankaappaaja vai maltillinen uskonnollinen johtaja? Yle tapasi Turkin etsityimmän miehen Pennsylvaniassa

Mitä tekee Turkissa viime vuosina lähes paholaisen asemaan nostettu mies Yhdysvaltain Pennsylvanian takamailla? Ylen Tom Kankkonen matkusti Pocono-vuoristoon tapaamaan harvoin haastatteluihin suostuvaa saarnaajaa Fethullah Güleniä.

Ulkopuolinen tarkastus: Piispa Teemu Laajasalo toimitti riittävät selvitykset luottokortin käytöstään

Helsingin seurakuntayhtymän luottokorttiostot ja matkalaskut olivat suurimmaksi osaksi asianmukaisia. Puuttuvat tai puutteelliset tositteet kasaantuivat muutamille kortinhaltijoille.

Turkkilaismedia: Ylen Ulkolinjassa haastateltu opettajapari otettu kiinni – Mies vangittu, nainen nyt vapaana

Pariskuntaa haastateltiin nimettömänä ja kasvot näkymättöminä Ulkolinjan ohjelmassa Pako Turkista.

Toivon pilkahduksia Afganistanissa: Kylänvanhimmat ja some jakavat ehkäisyvalistusta

Afganistanissa naiset ehtivät neuvolaan lounaan ja päivällisen välissä. Lisääntymisterveyden alalla edistytään hitaasti, mutta edistytään kuitenkin. Käytössä ovat sekä perinteiset että somen keinot.

Koko Suomi hiljentyi – Video: turkulaiset surivat kynttilämeren äärellä ja tuomiokirkossa

Järkytyksen keskellä nähdään myös toivoa. Turun tilaisuudessa puhujat uskoivat, että perjantain tragedia voi parhaimmillaan johtaa vahvaan yhteisöllisyyteen.

Seuraa suorana hiljaisen hetken viettoa Turun kauppatorilta 9.30 alkaen

Hiljainen hetki pidetään kello 10 koko maassa. Yle lähettää verkossa suoraa kuvaa Turusta jo kello 9.30 alkaen.

Turkin vallankaappausyrityksestä vuosi – Kahdeksan asiaa, joita kaappauspäivä muutti

Turkin yli on pyyhkäissyt puhdistusten aalto. Mihin presidentti Recep Tayyip Erdoğan tällä pyrkii?

Turkki pidätti Amnestyn johtajan – epäilee yhteyksistä kiisteltyyn muslimisaarnaajaan Fethullah Güleniin

Järjestön maajohtaja Taner Kilic ja yli 20 muuta pidätettiin Länsi-Turkissa Izmirin kaupungissa tiistaina.

Muslimijohtajat kieltävät hautajaisrukoukset Lontoon terrori-iskun tekijöiltä – "Ette ole tervetulleita elävinä ettekä kuolleina"

Yli 200 Britannian muslimijohtajan allekirjoittama lausunto on viesti niille, jotka suunnittelevat terrori-iskua islamin nimissä, eräs muslimijohtaja sanoo.

Iranissa konservatiivinen ehdokas vetäytyi presidentinvaaleista

Teheranin pormestari Mohammad Bagher Ghalibaf perusteli vetäytymistään sillä, että hän haluaa tukea toista vanhoillista ehdokasta, Ebrahim Raisia.

Uskon sana -seurakunnan perustanut Patrick Tiainen erosi kirkkonsa johdosta

Tiainen kertoo julkisilla Facebook-sivuillaan eronsa syistä.

Turkissa suurimmat pidätykset vallankaappausyrityksen jälkeen

Turkin poliisi on pidättänyt yli tuhat ja etsintäkuuluttanut yli 7 000 kansalaista. Pidätettyjä epäillään maanpaossa elävän saarnaajan Fethullah Gülenin kannattajiksi.

Yli sata turkkilaisdiplomaattia hakenut turvapaikkaa Saksasta

Turkin hallinnon puhdistukset ovat jatkuneet heinäkuisen vallankaappausyrityksen jälkeen.

Ulkolinja: Šarialakia Tanskassa

Tanskan koraanikouluissa opetetaan ankaraa šarialakia.

Turkki jatkaa jälleen poikkeustilaansa

Turkissa poikkeustila voidaan julistaa enimmillään kuudeksi kuukaudeksi, mutta sitä voidaan tarvittaessa pidentää parlamentin päätöksellä.

Turkki pidätti maan viimeisimpiin riippumattomiin lehtiin kuuluvan Cumhuriyetin päätoimittajan

Myös lehden toimittajia ja muuta johtoa on pidätetty. Syyttäjän mukaan pidätettyjen epäillään tehneen rikoksia "gülenistisen terrorijärjestön" puolesta.

Turkin Suomen-suurlähetystöä syytetään urkinnasta ja uhkailusta

Jotkut Suomessa asuvat turkkilaiset sanovat, että Turkin suurlähetystö ei enää suostu auttamaan heitä. Lähetystön väitetään myös urkkivan tietoja Suomen turkkilaisista. Lähetystö ei kommentoi syytöksiä.

Turkin poliisi ratsasi tuomioistuimia, lähes 200 pidätysmääräystä

Turkissa 189 tuomarista ja syyttäjästä on annettu pidätysmääräys. Poliisi teki perjantaina ratsian muun muassa maan korkeimpaan vetoomustuomioistuimeen.

Turkin hallitus jatkaa poikkeustilaa kolmella kuukaudella

Presidentti Erdoğan suositteli viime viikolla poikkeustilan jatkoa.

Parishes prepared to help people denied asylum

Finnish Evangelical Lutheran leaders say that the church cannot turn its back on people in need of help, such as those who are denied asylum or the undocumented. However, in an Yle survey on the topic many bishops stressed that the church itself cannot offer refuge.

Turkissa pidätysaalto pelottaa – toimittajan tytär toivoo, että isä kirjoittaisi vain lastenkirjoja

Turkissa heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeiset puhdistukset jatkuvat armottomalla tehokkuudella. Nyt kaikki presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vastustajat näyttävät olevan tulilinjalla.

Turkin valtionmedia: Gülenistä tehty virallinen pidätyspyyntö Yhdysvaltoihin

Kyseessä on ensi kerta, kun Turkki virallisesti pyytää Yhdysvaltoja pidättämään Fethullah Gülenin.

Puhdistukset jatkuvat – Turkki erottaa yli 800 ihmistä maa- ja merijoukoistaan

Turkin armeija johti vallankaappausyritystä Ankarassa ja Istanbulissa heinäkuun 15. päivänä.

Turkki on erottanut yli 2 800 tuomaria ja syyttäjää

Turkki jatkaa vallankaappausyrityksen jälkeisiä puhdistuksia. Noin 80 000 ihmistä on tähän mennessä erotettu tai pidätetty virastaan.

Yle valvoi: Yön uutiset lyhyesti

Pohjois-Korea teki ohjuskokeen, Thaimaassa räjähti kaksi pommia, Turkki pyysi virallisesti Yhdysvaltoja luovuttamaan Fethullah Gülenin ja hakkerit ovat iskeneet amerikkalaismedioita vastaan.

Turkki pyytänyt virallisesti Fethullah Gülenin luovuttamista

Yhdysvaltain ulkoministeriö vahvistaa saaneensa virallisen luovutuspyynnön viime perjantaina.

Turkin Erdoğan: Isis todennäköisesti Gaziantepin iskun takana

Ainakin 30 ihmistä on kuollut ja 94 haavoittunut hääjuhlan aikana tehdyssä pommi-iskussa Etelä-Turkissa.

Erdoğan vaatii Obamalta Gülenin luovuttamista Turkkiin

Turkin presidentin mukaan "strategisen kumppanin ei tulisi tehdä toisen työtä vaikeammaksi". Yhdysvallat on kuitenkin sanonut tarvitsevansa selkeitä todisteita Fethullah Gülenin osallisuudesta heinäkuun vallankaappausyritykseen.

Turkin puhdistuksia paennut kenkäkauppias myi kauppansa ja lensi Helsinkiin

Itähelsinkiläiseen asuntoon kokoontunut turkkilaisryhmä ei vastaa yleistä mielikuvaa turvapaikanhakijoista. Olohuoneeseen kokoontuneet miehet, naiset ja lapset ovat lentäneet suoraan Suomeen, ja he ovat majoittuneet vuokraamiinsa asuntoihin. He ovat paenneet Turkin vallankaappausyrityksen jälkeisiä puhdistuksia.

Turkki puhdistaa nyt yrityksiä Gülenin tukijoista

Syyttäjäviranomaiset antoivat 187 pidätysmääräystä liittyen torstain yritysratsioihin. Suurratsia oli jo toinen tällä viikolla.

Turkkilaisyyttäjät vaativat kahta elinkautistuomiota muslimisaarnaaja Gülenille

Turkin johto syyttää Yhdysvalloissa asuvaa Fethullah Güleniä heinäkuun vallankaappausyrityksestä. Tämä on kiistänyt syytteet. Turkin poliisi teki tiistaina ratsioita yrityksiin etsiessään Gülenin rahoittajiksi epäiltyjä.

Small spike in asylum applications after Turkey coup

Last week eleven Turkish citizens sought asylum in Finland. The number is equivalent to nearly a third of all the applications received from Turkish citizens up to the end of July—but the Immigration service says it could be a blip unrelated to the recent failed coup and subsequent purge.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle