Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nuori mies karvahattu ja aurinkolasit päässä sekä hopoinen toppatakki päällä Hgin tuomiokirkon edessä.

Työ ei määrittele ihmisen arvoa, sanoo muotimaailmasta työelämäprofessoriksi siirtynyt Sami Sykkö

Sami Sykkö syntyi itähelsinkiläiseen työläisperheeseen. Vanhemmilla ei ollut suuria tuloja, mutta rahasta tai sen puutteesta ei puhuttu koskaan.

Punapaitainen mies istuu ostoskärryjen päällä.

Kimmo Ilmonen on järjestellyt marketin ostoskärryjä 35 vuotta: "En tiennyt, mitä olisin halunnut elämältä"

Kimmo Ilmonen,51, on pitänyt reilut 35 vuotta huolen siitä, että hypermarketin asiakkailla on aina ostoskärryjä ja koreja saatavilla.

Pitkähiuksinen Roosaliina Sunikka nojaa kyynerpäillään pöytään ja katsoo kameraan hymyillen.

ADHD:sta voi saada merkittävää etua – Roosaliina Sunikan menestys on osin oireiden ansiota

ADHD voi näkyä ihmisessä esimerkiksi energisyytenä ja luovuteena. Nyt hoidossa pyritaan saamaan myös ADHD:n positiivisia puolia käyttöön.

Linda Joronen seisoo ja katsoo kameraan pidellen tekstiilikuituja käsissään.

Voguessa esiintynyt suomalaismalli ei enää halunnut antaa kasvojaan kulutukselle ja vaihtoi alaa: “Arvoni riitelevät työn kanssa”

Huoli ilmastonmuutoksesta näkyy työelämässä ja vaikuttaa uravalintoihin. Tässä jutussa kaksi ihmistä kertoo, miten ilmastosyyt saivat vaihtamaan alaa.

Nainen asettelee keltaista rakennustyömaakypärää päähänsä ja hymyilee kameralle.

Vitsistä lähtenyt puhelu poiki Vilma Honkoselle, 25, työn huopakattojen tekijänä: "Ajattelin, menenkö elämässä taaksepäin, kun alan duunarihommiin"

Terveyssyiden vuoksi Vilma Honkonen lopetti kosmetologin työt kuin seinään. Keväällä 2021 hän aloitti työt alalla, josta hänellä ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta. Nyt haaveissa on muun muassa oman talon rakentaminen – tai ainakin sen katon.

Ilkka Kanerva.

Katso kuvista, miten Suomen pitkäaikaisimman kansanedustajan Ilkka Kanervan ura eteni

Uutinen pitkäaikaisimman kansanedustajan Ilkka Kanervan kuolemasta tuli julkisuuteen myöhään torstai-iltana. Kanerva valittiin eduskuntaan 12 kertaa.

Nuori nainen kauhistuu näppylöitä kasvoissaan.

Akne teininä saa menestymään myöhemmin elämässä muita paremmin

Finnit maksavat itsensä tutkimuksen mukaan takaisin.

Uteliaana kameraa kohti tuleva lammas

Pelkkä älli ei riitä – uteliaisuus tekee sinusta menestyjän

Uteliaan ihmisen aivot aktivoivat mielihyväkeskusta.

Kikka esiintyy Hittimittarissa. Kuvaa muokattu

"Kikalla surisee aina" – Kikan laulut ja teot kahdessa minuutissa

Ikimuistoisimmat hetket yhteen arkistopotpurina

Jacob Söderman oli sekä poliitikkona että virkamiehenä omien polkujensa kulkija.

Itse asiassa kuultuna: Jacob Söderman – suorasanainen vaikuttaja

Jacob Söderman on ollut omien polkujensa kulkija.

Mikon uraputki katkesi pyöräilyonnettomuuteen.

Tosi tarina: Asfaltilla syntynyt – Mikon kohtalokas pyörämatka

Mikon uraputki katkesi pyöräilyonnettomuuteen.

Ella Kannisen vieraina ovat New Yorkiin kotiutunut Maarit Leso-Glocer ja Rooman lähiseuduille asettunut sarjakuvataitelija Kati Kovács.

Kesäksi kotiin – Maarit Leso ja Kati Kovács, jalat maassa maailmalla

Ella Kannisen vieraina ovat Maarit Leso ja Kati Kovács.

Uusi irlantilaissarja kertoo nuoresta asianajajasta Tarasta, jonka ura ja elämä hajoavat hetkessä pirstaleiksi.

Näytön paikka – irlantilaissarja nuoresta asianajajasta

Nuoren asianajajan Taran elämä romahtaa hetkessä.

J. Karjalainen Mansikkapaikan vieraana 2011.

J. Karjalaisen laulut syntyvät hyvistä tarinoista ja ajattomista ihanteista

Muusikon haastattelu ja esiintymisiä vuosien varrelta.

Lapsia

Mikä minusta tulee isona?

Lasten ammattitoiveista on kyselty monissa ohjelmissa.

Muotoilija Harri Koskinen

Muotoilija Harri Koskinen kaihtaa turhuutta

Block-valaisimesta alkanut menestys vei maailmalle.

Eero Aarnio pallotuoli

Eero Aarnion muovihuonekaluista tuli ikoneja

Eero Aarnio kertoo futurististen huonekalujensa synnystä.

Angela McCoy.

Hän on soittajan vaimo - on soittaja vaimonsa mies

Dokumentti Soittajan vaimo esitettiin äitienpäivänä 1997.

Yle Areena logo.

Viides erä, suomirockin kovaa ydintä: Hector, Peitsamo, Yari, Esa Pullianen ja Otto Donner

Suomirockin sensuroimattoman historian viidennen julkaisuerän haastateltavia yhdistää legendaarinen Love Records. Haastateltavistamme Otto Donner oli yksi kolmesta yhtilön perustajasta, Hector siirtyi sinne neljännellä levyllään, Yari ja Kari Peitsamo aloittivat uransa Loven suojissa ja kitatavirtuoosi Esa Pulliainenkin ehti levyttämään sille yhden singlen verran.

Runoilija Markku Into istuu haastateltavana vuonna 1997.

Dave, Melleri, Röyhkä, Mauri Kunnas ja Markku Into sensuroimattomina

Suomirockin sensuroimaton historia -sarjan kolmas julkaisu.

Mikko "Pantse" Syrjä Axa Sorjasen haastattelussa vuonna 1995.

Juice, Kirka, Remu, Pantse ja Martti, Ville Valo sekä Andy sensuroimattomina

Suomirockin sensuroimattomat tarjoaa pitkiä haastatteluja.

Yle Areena logo.

Pulinat pois – välähdyksiä Johannes Virolaisen uralta

Johannes Virolaisen (1914–2000) syntymän 100-vuotispäivän kunniaksi Elävä arkisto teki filmikoosteen Virolaisen huikean uran vaiheilta. Tervetuloa matkalle läpi viiden vuosikymmenen!

Yle Areena logo.

Janitan ura alkoi 90-luvun teinitähteydestä

Janita tuli tunnetuksi jo 13-vuotiaana hitillään "Jos jäät". Sitä seurasivat "Maistan maailmaa", "Oma planeetta" sekä menestyksekkäät albumijulkaisut ja Emma-palkinnot.

Yle Areena logo.

Oikea ja väärä, laki ja moraali

Ajaako usko yli lain? Onko moraali riippuvainen sukupuolesta? Voiko demokratiaa edistää terrorismilla? Vuonna 1987 keskusteltiin moraalista, siitä mikä on oikein ja väärin. Oikea ja väärä -ohjelman viidessä osassa vaihtuivat niin keskustelijat kuin vetäjätkin.

Robin Hull valmistautuu.

Snookeria Suomessa Robin Hullin johdolla

Snookeria Suomessa Robin Hullin johdolla 1992-2010

Yle Areena logo.

Miten minusta tuli minä, Eija-Liisa Ahtila

Eija-Liisa Ahtila on Suomen menestynein nykytaiteilija. Harvat tietävät hänestä kuitenkaan mitään, sillä Ahtila ei mielellään paistattele julkisuudessa. Miten Minusta tuli minä -ohjelmassa kuullaan, minkälainen polku on johtanut Ahtilan maailman taiteen huipulle. Jutussa selviää mm. miten Kansan Sivistystyön Liiton videokurssi ja Pariisin Pompidou liittyvät toisiinsa.

Yle Areena logo.

"Nummelan delfiini" Jani Sievinen lopetti uransa komein luvuin

Jani Sievinen päätti 16 vuotta kestäneen poikkeuksellisen monipuolisen ja menestyksekkään uintiuransa Helsingin EM-kisoissa 2006.

Kristiina Halkola monodraamassa Vuorelle nousu

Vuorelle nousu pohti naisen osaa, äitiyttä ja aborttia

Elvi Sinervon novelliin perustuvan monodraama.

Yle Areena logo.

Kari Tapio - latojasta laulutähdeksi

Vuonna 2005 60-vuotta täyttänyt Kari Tapio oli mies, joka ei kaivannut esittelyä. Tuolloin hän oli keikkaillut lähes puoli vuosisataa ja häntä tituleerattiin mahtipontisesti mm. Suomen Johnny Cashiksi. Ohjelmassa kuullaan syntymäpäiväsankarin kuulumiset ja mietteitä uran varrelta.

Outi Heiskanen (2005)

Outi Heiskanen ja taiteilijan maailma

Koko kansan "peikkotäti" kertoo filosofiastaan.