Uusimmat artikkelit
Euroopan olutpanimot kärsivät hiilidioksidipulasta – samaan aikaan CO2-päästöjä tuupataan taivaalle ympäri maailman
Hiilidioksidille povataan valtavaa markkinaa vetytaloudessa. CO2-talteenottoa kehitetään kiivaasti ympäri maailman.

Parafiinipula nostaa kynttilöiden hintaa – Finnmari: ensimmäisenä kortilla ovat ulkotulet
Taustalla on parafiinin tuonnin tyrehtyminen Venäjältä, mikä kasvattaa kysyntää Euroopasta ja samalla nostaa kaikkien eri parafiinien hintaa. Parafiinin saatavuudella on vaikutusta myös kynttilöiden kuluttajahintoihin.
Raaka-aineiden hintojen syöksy ennakoi vaikeampia aikoja taloudessa – talvesta voi tulla hankala, asiantuntijat varoittavat
Kuparin, alumiinin ja puuvillan hinnat ovat laskeneet selvästi. Se kertoo yritysten haluttomuudesta investoida.
Kauppakamarikysely: Komponenttipula ja raaka-aineiden hinnannousu vaikeuttavat yritysten toimintaa Hämeessä
Kaksi kolmesta hämäläisyrityksistä kertoo, että Venäjän sota ja pakotteet vaikuttavat niiden toimintaan jonkin verran tai merkittävästi.
Kynttilät ovat nyt selvästi aiempaa kalliimpia, taustalla raaka-aineiden hintojen nousu
Tilastokeskuksen kuluttajahintaseurannan mukaan kynttilät maksoivat marraskuussa lähes 14 prosenttia vuodentakaista enemmän. Syynä on muun muassa steariinin ja parafiinin voimakas kallistuminen.
Huippukokki Kozeen Shiwan aloitti uransa Lahdessa pizzerioissa, nykyisin hän voi saada annoksen idean vaikka värikartasta
Kozeen Shiwanin annoksissa maku ja visuaalisuus kulkevat käsi kädessä. Shiwanin mukaan hänen ei tarvitse erikseen miettiä visuaalisuutta – se tulee luonnostaan.
Yhä useammalta jää verkko-ostoksia maksamatta – eniten ongelmia nuorilla aikuisilla
Korona-aika lisäsi entisestään verkko-ostamista. Nyt siitä johtuvat maksuvaikeudet näkyvät maksuhäiriöisten määrän kovana kasvuna. Eniten maksuhäiriöt ovat lisääntyneet 21–30-vuotiailla.
Professori antaa vinkin poliitikoille: "Kierrättämisen suunnittelu kannattaisi aloittaa nyt eikä sitten kun pihalla on sadan metrin vuori"
A-studion asiantuntijat yksimielisiä siitä, että energiantuotannon vihreä siirtymä täytyy toteuttaa kierrättämällä metalleja ja mineraaleja.

Video: Seurasimme poikkeuksellista operaatiota, jossa Finnairin lentokone murskataan palasiksi – Kierrätysmetallin kysyntä ja hinta ovat nyt huipussaan
Kotimainen metalliteollisuus ostaa käytännössä kaiken Suomessa kierrätykseen päätyvästä teräksestä, koska metallista on koronan myötä tullut pulaa. Uusioraaka-aineeksi päätynyt Finnairin matkustajakone käytetään auto- ja elektroniikkateollisuussa raaka-aineena.
Maatilan oma biokaasulaitos on iso investointi, mutta valtion tuki auttaa nyt hankkeita eteenpäin
Tästä vuodesta saattaa tulla uusien biokaasulaitosten vilkkain käynnistymisvuosi. Valtion ohjaus alkaa johtaa konkreettisiin rakentamispäätöksiin.
Start up -yritys kehittää tekniikkaa vähähiilisen vedyn tuottamiseksi – Kokkolan suurteollisuusalueelle rakentuu pilottilaitos
Viime vuonna perustettu Hydrogenius Oy on etenemässä laboratoriovaiheesta pilottiin. Tekniikan kaupallistamiseen menee kaksi-kolme vuotta.
Prisma: Levä – tulevaisuuden raaka-aine, josta tutkijat toivovat öljyn korvaajaa
Tutkijat selvittävät levien uusia käyttömahdollisuuksia.
Uusiutuvat polttoaineet kannattelevat Nestettä myös koronakriisissä – Tärkeästä raaka-aineesta tuli kuitenkin pulaa, kun Aasian wokkipannut viilenivät
Uusiutuvat polttoaineet kattoivat alkuvuodesta jo 80 prosenttia Nesteen tuloksesta.
Roope Lipastin kolumni: Yhteiskunnan muutosten tulee olla hallittuja koronan aikana ja sen jälkeenkin
Kannattaa suhtautua epäillen ideoihin, joissa vaaditaan nopeita ja radikaaleja muutoksia yhteiskuntaan, koska niissä on yleensä vain häviäjiä, kirjoittaa Roope Lipasti
Kolme päivää kestänyt hamstrausvyöry hiipuu, mutta ei hellitä – Keskon toimialajohtaja: "En ole koskaan urallani nähnyt mitään vastaavaa"
SOK, Kesko ja Lidl vakuuttavat, että ruokaa riittää, mutta esimerkiksi hedelmien saatavuudessa voi olla ongelmia Espanjan ja Italian koronavirustilanteen vuoksi.
Historia: Teen ja kahvin tie Eurooppaan – Miten kofeiinijuomat tulivat osaksi arkea ja juhlaa?
Minkälainen on teen, kahvin ja kaakaon tarina?
Prisma: Takaisin Kuuhun – Matkaako ihminen vieraalle taivaankappaleelle jo jäädäkseen?
Voisiko ihminen asettua jo toiselle taivaankappaleelle?
Ompele kierrätyskassit kierrätyshuovasta ja laita jätteenlajittelu järjestykseen
Kierrätetyt raaka-aineet tekevät lajittelusta siistimpää.
Vain suomalainen haluaa pahvikahviinsa korvat – muovikielto kiritti yrityksiä kehittämään kartonkikuppeja
Muovisten kertakäyttöastioiden myynti loppuu pian. Pohjoismaiden suurin kartonkimukien valmistaja uskoo tuotannon kasvuun.
Kata joulun jälkiruokapöytään raakamakeisia – kolme ohjetta, joissa maistuu suklaa, minttu ja piparkakku
Kolme jouluista raakamakeisohjetta.
Yllättävä raaka-ainepula pelottaa teollisuutta – Suomessa ei ole tarpeeksi sahanpurua, ja kohta sitä ollaan valmiita ostamaan vaikka ulkomailta
Paperi- ja puunjalostusteollisuus tarvitsee yhä enemmän sahanpurua raaka-aineeksi selluntuotantoon. Sahanpuru on myös energianlähteenä ja siitä suunnitellaan polttoainetta.

Kahvinporot kiertoon ja likööriksi: "Jos jossakin on vielä makua, miksi heittää se roskiin?
Ravintolapäällikkö Tomi Hiltunen kummasteli, eikö roskiin päätyvistä kahvinporoista todella ole enää mihinkään.

Metsäteollisuus puolustautuu ilmastotutkijoiden tuloksilta – "Paljon on kehitteillä ja on jo kokeiluvaiheessa"
Uusi tutkimus osoittaa metsätalouden ilmastovaikutukset entistä suuremmiksi.

Yt-neuvotteluja, varmuusvarastoja ja jatkuvaa epävarmuutta – 3 suomalaisyhtiötä kamppailee vääjäämätöntä Brexitiä vastaan omilla keinoillaan
Yksi yritys joutuu miettimään tuotteidensa varastointia Englanissa, toinen pelkää kysynnän taantuvan ja kolmas miettii saadaanko brittituotteita kohtaa enää Suomeen.
Prisma: Muovi – ihmeaineesta inhokiksi
Miksi muovin aiheuttamaa ongelmaa ei ole saatu ratkaistua?

Suomen pienin osuuskauppa alkoi anoa asukkailta 50 euron lahjoituksia: "Tässä täytyy nyt turvautua kaikenlaisiin keinoihin"
Haapasaaren kyläkaupan tulevaisuus on vaakalaudalla.
Kysy muovin lajittelusta – vastauksia Radio Suomessa maanantaina 15.4. klo 18 alkaen
Muovin lajittelu ei ole vaikeaa. Kysy, mikä askarruttaa.

Kuluttajahinnat nousivat karvan verran tammikuussa
Tilastokeskuksen uudessa, päivitetyssä hintakorissa on nykyään muun muassa pakastusrasia ja ihokarvanpoistotuote.
Ruokaa päätyy roskiin, mökit ja autot ovat vajaakäytössä – olisiko kiertotaloudesta apua?
Ostamme paljon turhaa ja tarpeetonta.

Arvopaperikauppaan tulossa siirtymäaika, jotta brexitistä ei seuraa kaaosta
EU-maiden yritykset voivat selvityttää tuhansien miljardien eurojen arvopaperikauppansa Lontoossa brexitin jälkeenkin – mutta vain siirtymäajan.

Suomen maatiloilla muhii 20 miljoonan tonnin lanta-aarre – Valio haluaa kerätä tiloilta maidon lisäksi myös lehmien jätökset
Meijerijätti suunnittelee erottelevansa lietteestä biokaasun, puhtaan veden sekä lannoitteet. Lietteen tehokas käyttö saattaisi vähentää vesistöjen ravinnekuormaa.
Kesäksi kotiin – Vera Vala ja Jaakko Sorsa: ”Dekkareita ja ruokatarinoita suomalaisella otteella”
Vera Vala on kotiutunut Italiaan, Jaakko Sorsa Hongkongiin.

Raportti: 20 suurta muutosta ja yli 200 tulevaisuuden työtä – Mikä on sinun uusi ammattisi?
Robottipoliisi, kaupunkilennonjohtaja, omavaraiskonsultti, virtuaaliravintoloitsija, tekoälylobbari, sijaismatkustaja ja onnellisuusoperaattori tekevät pian töitä joukossamme.

Äänekosken miljardi-investoinnin tekijä luottaa selluun kuin vuoreen – markkinat pelkäävät ylituotantoa
Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan uskoo sellun kysynnän jatkuvan hyvänä pitkään. Samaan aikaan on kuitenkin tekeillä tai suunnitteilla useita isoja sellutehtaita, mikä voi sekoittaa markkinoita.
Harmittaako raakapatukoiden hinta? Näin teet niitä itse helposti ja halvalla!
Raakapatukat valmistuvat siitä, mitä kaapista löytyy

Biokaasuautoilu kutoo verkkonsa yhä ylemmäs Suomea – Tutkija: ”Tällä pidetään maaseutua elinvoimaisena”
Mikkeliläinen Päivi Kurki riemuitsi perjantaina biokaasuaseman avaamisesta kotikaupungissaan. Kurki on varma, että biokaasu tuo työtä ja toimeentuloa harvaan asuttuun Suomeen.
Ulkolinja: Brasilian askel taaksepäin
Etelä-Amerikan suurin maa on epävakaassa tilassa.

Tausta: Trafiguran johtajaa syytetään osallisuudesta laajaan korruptioskandaaliin
Raaka-ainejätti Trafigura on tulossa rahoittamaan Terrafamen kaivostoimintaa Kainuussa. Brasilialainen Mariano Ferraz erosi Trafiguran johtotehtävistä marraskuussa 2016 “keskittyäkseen häntä vastaan esitettyihin syytöksiin”.

Terrafamen uuden herran taskuissa on öljyä, metalleja ja vaarallista jätettä
Terrafamen vähemmistöomistaja Trafiguraa on epäilty muun muassa korruptiosta ja vaarallisen jätteen puutteellisesta käsittelystä.

Terrafamelle 250 miljoonan euron rahoitus – Vähemmistöomistajaksi öljyä ja metalleita kauppaava Trafigura
Kansainvälinen raaka-ainekauppayhtiö Trafigura tulee Terrafameen vähemmistöomistajaksi ja sitoutuu ostamaan kaivoksen kaiken nikkeli-kobolttisulfidin sekä 80 prosenttia sinkkisulfidista seuraavan seitsemän vuoden ajan.

Suomessa kehitetään maailman ensimmäistä liikkuvaa, täysin kierrätettävää tehdasta – "On lopetettava puhe ja alettava tehdä"
Konsulttiyhtiö Pöyryn tavoitteena on, että tehdas rakennettaisiin jo 3-5 vuoden kuluessa.
Prisma Studio: Tulevaisuuden ruoka kasvatetaan kotona soluista
Munia ilman kanoja, lihaa ilman sikoja, marjoja ilman metsiä

Ylen haltuunsa saama lakiesitys: EU ei rajoita suomalaisen puun käyttöä uusiutuvan energian tuotannossa
Julkisuuteen vuodetun direktiiviesityksen mukaan EU-komissio ei aio merkittävästi tiukentaa kiinteän biomassan kriteereitä. Suomen näkemys näyttäisi voittavan ympäristöjärjestöjen kannan.

Asiantuntijat hallituksen ilmasto- ja energiastrategiasta: Puun hinta nousee, autokanta uusiutuu, suunnitelma B puuttuu
Asiantuntijat pitävät hallituksen torstaina esittelemää strategiaa mullistavana ja rohkeana Suomen liikenteen kannalta. Mikä muuttuu?

Neste tuomassa myyntiin jätteistä tehdyn dieselin – Greenpeacen asiantuntija: "Autoilija voi ostaa puhdasta omatuntoa"
Öljynjalostusyhtiön ympäristöystävällisenä mainostama diesel valmistetaan paistorasvasta, muista jätteistä ja tähteistä. Viherpesua vai ympäristöteko?

Viljanpölystä kuivuriin energiaa – Viljavan uusi lämpölaitos käyntiin
Viljankäsittely-yhtiö Suomen Viljava aloittaa viikon kuluttua koekäytön uudessa lämpölaitoksessaan, joka tuottaa lämpöä viljanpölystä. Aluksi kaikki pölyllä tuotettava lämpö käytetään viljankuivaukseen. Kaukolämpöä laitoksesta saataneen lokakuussa.

Laitosten ja yritysten jätteet aiempaa parempaan kiertoon Pohjanmaalla
Pohjalaismaakuntiin perustetaan uusi jätteen kierrätyspalveluja tarjoava yritys Encore Pohjanmaa. Kunnallisen jäteyhtiö Lakeuden Etapin ja valtakunnallisen Paperinkeräys Oy:n yhteisyritys palvelee yrityksiä ja laitoksia.
Riski olla riippuvainen Venäjän energiasta
EU etsii vaihtoehtoja venäläiselle ydinpolttoaineelle.
Ulkolinja: Kuka hallitsee meriä?
Merenkulku pyörittää maailmantaloutta.

Lapissa paljon mahdollisuuksia biotalouden kasvattamiselle
Lapin vahvuus on luonnonvarojen rikkaudessa. Biotalous on mahdollisuus luoda uutta työtä.