Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Elokuvaohjaaja Khadar Ayderus Ahmed.

Sunnuntai 19.9.2021 (radio)

Venäjän vaalit. Avaruusturistit. Elokuvapalkinto. Parkinson-potilaat. Japanin vanhukset. Sää.

Ilmastointilaite.

Tutkimus tuotti lupaavia tuloksia – lauluharjoitukset auttavat Parkinson-potilaita puhumaan selkeämmin

Yhdessä laulamisesta toivotaan uutta kuntoutusmenetelmää puheterapian rinnalle.

Itä-Suomen yliopisto

Itä-Suomen yliopiston ja THL:n yhteinen tutkimushanke Parkinsonin tautiin liittyen on saanut merkittävän kansainvälisen rahoituksen

Michael J. Fox -säätiö on myöntänyt vajaan 330 000 euron rahoituksen ilmansaasteiden ja Parkinsonin taudin yhteyttä selvittävälle tutkimukselle. Tutkimuksen toteuttavat Itä-Suomen yliopiston farmasian laitos sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Meilahden sairaala-alueen kyltti.

HUS trials fecal transplant therapy for Parkinson's patients

A new Finnish study targets the gut-brain connection in the treatment of Parkinson’s disease.

Meilahden sairaala-alueen kyltti.

Parkinsonin taudin hoitoon kokeillaan HUSissa ulosteensiirtoa

HUS tutkii vuoden mittaisessa tutkimuksessa tehoaako ulosteensiirto Parkinsonin taudin oireisiin. Osalla Parkinsonin tautia sairastavilla on poikkeava suoliston mikrobisto eli bakteerikanta. Juuri näille potilaille ulosteensiirrosta toivotaan helpotusta taudin moniin oireisiin.

Idan, 24, esikoinen syntyi Jyväskylässä.

Syntymä on ihme

Idan, 24, esikoinen syntyy Jyväskylässä.

Jukka Valjakka

Kansanedustaja Satu Hassin puoliso, fyysikko Jukka Valjakka on kuollut – "Missä lienetkin, hyvää matkaa"

Valjakka oli kuollessaan 71-vuotias. Hänen kädenjälkensä näkyy muun muassa lukion fysiikan oppikirjoissa.

Itä-Suomen yliopiston liput liehuvat.

Itä-Suomen yliopistolle rahoitusta Parkinsonin taudin ja uudenlaisen antibiootin tutkimukseen

Kaksi tutkimushanketta on saanut merkittävän rahoituksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä.

Muusikko Ozzy Osbourne Unkarin keikallaan vuonna 2016

Muusikko Ozzy Osbournella on todettu Parkinsonin tauti

Rokkikukon on tarkoitus matkustaa kevään aikana Sveitsiin hakemaan apua terveysongelmiinsa.

Kuvassa aivot, jota pieni mies moukaroi - kertoo stressin vaikutuksesta aivoihin.

Tanssi itsellesi terveemmät aivot

Aivot voivat hyvin, kun keho ja mieli voivat hyvin.

David Mzee pystyy nyt kävelemään jopa ilman implantin antamia sähköstimulantteja.

Sveitsiläisten kehittämä sähköinen implantti on auttanut jo useita alaraajahalvaantuneita kävelemään

Katkenneisiin hermoratoihin kytketään lihaksille käskyjä antavat johtimet ja jalat alkavat toimia.

Michael J. Fox.

Michael J.Foxin säätiöltä rahoitusta Itä-Suomen yliopistolle Parkinsonin taudin tutkimukseen

Säätiö on myöntänyt 100 000 euroa yliopiston farmasian laitoksen tutkimushankkeelle.

Parkinson

Parkinsonin taudin hoidossa merkittävä edistysaskel

Kanadalaistutkijat ovat kehittäneet hoitomuodon, joka parantaa huomattavasti Parkinsonin tautia sairastavien liikkumista.

Vanhempi henkilö, joka pitelee pöydän ääressä valkoista kahvikuppia.

Suolistotulehdukset saattavat altistaa Parkinsonin taudille

Tutkijat eivät osaa selittää, mistä yhteys johtuu.

Kuorojohtaja Kaisa Tienvieri ohjaa Parkinsonin tauti -potilaiden lauluryhmää

Yhdessä laulamisesta haetaan apua Parkinsonin taudin oireisiin – moni kärsii ääniongelmista, mutta puheterapiaan on vaikea päästä

Tampereella tänä syksynä käynnistyneessä tutkimuksessa etsitään apua myös sairauteen liittyvään masennukseen ja ahdistukseen.

Kirkkailla väreillä korostettu kuva solun sisällöstä.

Tutkimus: Umpilisäkkeen poistaminen vähentää Parkinsonin taudin riskiä

Toisen tutkimuksen mukaan jo lieväkin aivotärähdys on selvä riskitekijä Parkinsonin tautiin sairastumiselle.

robin hull

Snookertähti Robin Hull sai "kuolemankortin", joka voi päättää hänen uransa – "Rakastan peliä yli kaiken"

Suomen menestynein snookerpelaaja Robin Hull sai vuonna 2017 tietää sairastavansa servikaalista dystoniaa. Oireiden vaikutus hänen ammattilaisuraansa voi olla pahin mahdollinen.

Parkinson-potilaiden liikkumista tutkitaan Satakunnassa

Yli sadan Parkinsonin tautia sairastavan liikkumista seurataan älypuhelinten avulla.

Lähikuva suusta

Tamperelaistutkijat etsivät Parkinson-potilaiden ääniongelmiin apua yhdessä laulamisesta

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko yhdessä laulamisesta mahdollista kehittää puheterapian rinnalle tai tueksi uusi kuntoutusmuoto.

Näyttelijä Tapani Perttu kotonaan Tampereella 1. kesäkuuta 2010.

Suurista sankarirooleista tunnettu Tapani Perttu on kuollut: "Yksi legendoista on poistunut"

Tapani Perttu tunnettiin suurista rooleistaan Tampereen Teatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa.

Robotin avulla tehtävä aivoleikkaus.

Robot lends Helsinki surgeons a helping hand during first brain surgery trial on Parkinson’s patient

Surgeons at Töölö Hospital were assisted by a robot as they inserted four catheters into the brain of a patient with Parkinson’s disease to deliver a newly-developed drug.

Robotin avulla tehtävä aivoleikkaus.

Yle seurasi, kun Töölön sairaalassa tehtiin poikkeuksellinen aivoleikkaus – Robotti avusti kirurgia Parkinson-potilaan hoidossa

Potilaan aivoihin asennettiin robotin avustuksella neljä katetria, joiden kautta hänelle annostellaan Parkinsonin tautiin kehitettyä lääkettä.

Roger Bannister (numerolla 139) EM-kisojen 1500 metrin finaalissa vuonna 1954. Numerolla 664 juoksee Suomen Jorma Kakko, joka sijoittui lopulta 10:nneksi.

Haamumailin juossut Roger Bannister kuollut

Bannister alitti maagisena pidetyn neljän minuutin rajan mailin juoksussa vuonna 1954.

Paul Bocuse

Maailmankuulu ranskalaiskokki Paul Bocuse on kuollut

Hän oli ensimmäisiä julkkiskokkeja.

Lääkäri mittaa verenpainetta.

Torstai 11.1.2018 (radio)

Teknillinen osaaminen Suomessa rapistuu. Kotimaan junamatkustus kasvoi viime vuonna. erveyskeskuksiin pääsee hoitoon nyt helpommin kuin ennen. Kofeiinin mittaaminen voi auttaa Parkinsonin taudin tunnistamisessa.

Kahvinnpuruja mittalusikassa.

Tutkimus: Kofeiinin mittaaminen voi auttaa Parkinsonin taudin diagnosoinnissa

Kofeiinipitoisuudet eivät suurene tavalliseen tapaan Parkinsonin tautia sairastavalla, vaikka hän joisi saman verran kahvia kuin terve. Tulokset pitää vielä varmistaa uusissa tutkimuksissa.

Miehen käsi pitää tietokoneen hiirtä.

Pankkien edessä jonotetaan yhä: Huono näkö tai vapiseva käsi vaikeuttaa verkossa asioimista

Vanhusten digiosaaminen on pankkien mukaan kasvanut hurjasti. Verkossa asioiminen on enemmänkin haaste erityisryhmille.

kahvikuppi pöydällä

Brittitutkimus: Kahvista saadaan terveyshyötyjä, kun sitä juodaan 3–4 kuppia päivässä

Tutkimuksen mukaan 3–4 kahvikupillista päivässä nauttivilla on pienempi riski sairastua muun muassa maksasairauksiin ja syöpään kuin niillä, jotka eivät juo kahvia lainkaan.

Henkilö haistaa pulloa.

Hajuaisti voi paljastaa Parkinsonin taudin vaarassa olevat

Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000 suomalaista. Yleensä tauti todetaan 50–70-vuotiailla.

Bild av manshuvud, hjärnan synlig

Näkökulma: Allergiat ja muut sairaudet paranevat aivotreenillä? Väite on huuhaata

Limbisen järjestelmän uudelleenohjelmoiminen ei paranna.

Henkilön kädet pöydällä, kädessä valkoinen kahvikuppi.

Potilas kouluttaa hoitajia Parkinsonista – vanhat lääkärikirjat antavat taudista väärän kuvan

Heikentyvää ääntä voi vahvistaa esimerkiksi laulamalla aamuisin. Kainuun ainoan Parkinsonia sairastavan vertaistukihenkilön kokemukset kiinnostavat myös kansanterveyshoitajia.

Donald Trump lähipiirinsä ympäröimänä Valkoisessa talossa maanantaina 13. maaliskuuta.

Herätys: Trumpin verotietoja julki, koulutussäästöt eduskunnassa ja apua Parkinson-potilaille

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Parkinson

Yhä useampi Parkinson-potilas voi tulevaisuudessa säätää itse aivojaan

HYKSissä on asennettu Suomen ensimmäinen suuntaava elektrodi Parkinsonin tautia sairastavan aivoihin.

Iiro Viinanen

Kovapintaisesta ministeristä tuli kohtalotovereiden kuuntelija ja eutanasian puolestapuhuja

Entinen valtiovarainministeri, Parkinsonin tautia sairastava Iiro Viinanen soisi itselleenkin kuolinavun, jos kivut ennen kuolemaa kävisivät sietämättömiksi.

Mäkelän perheen esikoinen syntyi Oulussa Elossa 24h kuvauspäivänä.

"Olen saanut elämäni takaisin"

Mitä Elossa 24h-ohjelman potilaille kuuluu nyt?

Tuomo on vaimonsa Salomen omaishoitaja.

“Hän ei muista 58-vuotisesta avioliitosta yhtään mitään”

Elossa24h 6. jaksossa aivoleikkaus ja Tourette-potilas.

Juhani Saine hymyilee.

Aivostimulaatio antoi Parkinson-potilaalle toimintakyvyn: "Tunsin vaikutukset heti"

Parkinsonin tautia sairastavan merikarvialaisen Juhani Saineen aivoihin asennettiin viime keväänä sähköanturit. Vaikeat oireet lieventyivät jo leikkauksen aikana. Saine uskoo, että Parkinsonin tauti kukistetaan tulevaisuudessa.

Viikko tieteessä kuvakooste

Viikko tieteessä: Isorokkovirus eristettiin lapsimuumiosta ja Parkinsonin tautiin löytyi ehkä uudenlainen hoito

Itä-Afrikassa eräiden kirahvien alalajien kannat ovat romahtaneet jopa 95 prosenttia. Itävaltalaistutkijoiden mukaan keisarileikkaukset ovat jo ehtineet ohjata ihmisen evoluutiota.

Potilaan kädet sairaalasängyllä.

Citizens' initiative launched to legalise euthanasia

A group calling for the legalisation of euthanasia in Finland kicked off a campaign Tuesday to gather support for a citizens’ initiative. High profile backers of the move include a number of former Finnish MPs.

mustikka, satokausi 2016, metsä

Marjoissa sepelvaltimotautia ehkäiseviä ainesosia

Samat ainesosat on aiemmin yhdistetty mm. pienempään diabeteksen, Parkinsonin taudin ja sydänkohtausten vaaraan.

Elossa 24h leikkaussalikuva

Miten meitä pidetään elossa 24h?

Elossa24h kertoo yhdestä vuorokaudesta terveydenhoidossa

Sonia Rykiel

Muotisuunnittelija Sonia Rykiel on kuollut

Värikkäistä neuleistaan tunnettu ranskalainen muotisuunnittelija Sonia Rykiel on kuollut. Rykiel syntyi Pariisissa vuonna 1930. Hän sairasti pitkään Parkinsonin tautia.

Muhammad Ali

Jälkihiki muisteli Muhammad Alia - nyrkkeilysuuruus ja kansalaisaktivisti

Jälkihien sohvalla käsiteltiin myös varhain lauantaiaamuna kuollutta nyrkkeilijälegendaa, Muhammad Alia. Halveksuntaakin osakseen saaneesta nyrkkeilijästä kehkeytyi globaali sankari.

muhammad ali

Muhammad Alin tavannut Ylen toimittaja: "Pilke silmäkulmassa"

Muhammad Alin luonne teki vaikutuksen Ylen urheilutoimittajaan Christer Sarliniin.

Muhammad Ali

"Hän oli kaikkien aikojen mahtavin" – Muhammad Ali 1942-2016

Muhammad Ali taisteli niin kehässä kuin sen ulkopuolella. Elämänsä viimeiset vuodet hän vietti vetäytyneenä julkisuudesta.

Muhammad Ali

Nyrkkeilysuuruus Muhammad Ali on kuollut

Alin omaiset tiedottivat Suomen aikaa varhain lauantaiaamuna 74-vuotiaan nyrkkeilylegendan poismenosta.

Muhammad Ali vieraili Englannissa 2009.

Lähteet: Nyrkkeilylegenda Muhammad Alin tila pahentunut huomattavasti

Parkinsonin tautia sairastava 74-vuotias Ali on viety sairaalaan. Lähteiden mukaan "loppu häämöttää".

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle