Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomalainen vaatesuunnittelija Katri Niskanen.

Yli sata pukua Linnan juhliin suunnitellut Katri Niskanen muistetaan oranssista unelmasta – ”Silloin puku ja kantaja kohtasivat”

Katri Niskanen on yksi kuuluisimmista suomalaisista muotisuunnittelijoista. Kulttuurivieraan kädenjälki näkyy tänä vuonna peräti 12:ssa Linnan juhlan iltapuvussa.

Pariisin muotviikkojen yleisöä syksyllä 2023.

Analyysi: Turkikset katosivat Pariisin muotinäytöslavoilta ja myös niiden ulkopuolelta

Ranskalaiset muotitalot ovat luopuneet turkiksista, sillä ne ovat riski luksusbrändien imagolle.

Värikkäitä muotisuunnitteluvaatteita rekissä ja mallinuken päällä.

Oliver Saarinen valkaisi vaatteita yöllä koulun vessassa, jotta kaikki olisi valmista Aalto-yliopiston muotinäytökseen

Aalto-yliopiston muodin opiskelijat ovat käyttäneet luomuksiinsa muun muassa auton renkaita, metalliromua ja hiuksia.

Puolalainen muotisuunnittelija Katarzyna Konieczka.

Tässä on Katarzyna, joka on tehnyt pelottavia asuja niin Madonnalle kuin Behemothillekin

Puolan kansainvälisesti tunnetuin muotisuunnittelija Katarzyna Konieczka suunnittelee muotia, jossa on myös pelottavia piirteitä. Toimittajamme tapasi Konieczkan Puolan Sopotissa.

Muotisuunnittelija Ritva Falla istuu Puoli seitsemän -ohjelman studiossa.

Muotisuunnittelija Ritva Falla kyllästyi olemaan suunnittelukone ja jätti nimeään kantavan yrityksen: ”En halua täyttää maailmaa vaatteilla”

Fallan piti kolme vuotta sitten lopettaa vaatesuunnittelu kokonaan, mutta irtiotto poikikin uusia ideoita.

Virgil Abloh kävelee catwalkilla ja tervehtii yleisöä.

Supertähden kuolema synnytti muotiin valtatyhjiön, eikä seuraajaa kuulu – kuka ottaa Louis Vuittonilla langat käsiinsä?

Muotisuunnittelija Virgil Abloh nousi nopeasti koko Louis Vuittonia määritteleväksi tähdeksi. Ablohin äkillisen kuoleman takia muotitalo tarvitsisi uuden luovan johtajan, mutta seuraajaa ei kuulu.

Vaate- ja muotisuunnittelija Justus Kantakoski.

Hienostorouvan sanat satuttivat, mutta koditon kerjäläinen näki, kuka Justus Kantakoski oikeasti on – suunnittelijan vaatteilla ei ole sukupuolta

Muotisuunnittelija Justus Kantakoski, 33, ei ole koskaan jaksanut esittää muuta kuin mitä hän on. Hänestä on tärkeää, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, niin kuin muitakin väestöryhmiä, kohdeltaisiin kunnioittavasti.

Thierry Mugler.

Ranskalainen muotisuunnittelija Thierry Mugler on kuollut

Mugler suunnitteli asuja muun muassa Beyoncellé ja Lady Gagalle.

Andre Leon Talley.

Tunnettu muotivaikuttaja André Leon Talley on kuollut

Voguessa vaikuttanut André Leon Talley menehtyi 73-vuotiaana.

Viisi suomalaista nuorta poseeraa MyanmarinYangonissa temppelin edustalla.

Verta, hikeä ja t-paitoja näyttää, mitä paljastuu halvan vaatteen nurjalta puolelta

Uusi reality vie muotivaikuttajat vaatetehtaille Myanmariin.

Muotitoimittaja André Leon Talley istuu mustassa viitassa kukikkaan tapetin peittämän seinän edessä. Kuva dokumenttielokuvasta.

André Leon Talleyn suuri kauneus ei sulaudu tapettiin

Uusi dokumentti kertoo tyylitaiturin voimauttavan tarinan.

Yksityiskohta Dries Van Notenin suunnittelemasta asusta: musta-purppura takki ja musta-turkoosi hame

Tyylin ja tyylittömyyden rajoilla – muotisuunnittelija Dries Van Noten

Dokumentissa seurataan vuosi belgialaisen Van Notenin työtä.

Rihanna poseeraa Met Galan punaisella matolla toukokuussa 2015 keltaisessa luomuksessa. Kuva dokumenttielokuvasta Toukokuun ensimmäinen maanantai.

Teeman muotiviikko tulee taas maaliskuussa 2019!

Huippusuunnittelijoita ja muodin historiaa 17.–24.3.

Hawajipaitainen mies aurinkolasit päässä muotinäytöksessä

Suomalaisten maakuntien miesten pukeutuminen on nyt huippumuotia

Muodikas mies viskaa pukunsa pesukoneeseen ja verhoutuu naam

Mannekiini esittelee vaatteita Suomen ja Neuvostoliiton kauppavaltuustojen kokouksessa hotelli Kalastajatorpalla. 60-luvun puoliväli.

4.10. Teeman Elävä arkisto: Retromuotia ja mannekiinin elämää

Teeman muotiviikolla retromuotia ja mannekiinin elämää.

Pukusuunnittelija Orry-Kellyn hautajaiset

Teeman muotiviikko 2016

Diorin pukuja, Borsalino-hattuja, tennareita, retroa...

Pikakelaus muodin historiaan

Pikakelaus muodin historiaan

Muodin historiaa keskiajalta 1940- luvulle

Dokumentti Jean-Paul Gaultier, intohimona vaatteet.

Jean-Paul Gaultier, intohimona vaatteet

Muotisuunnittelijan tärkeintä työtä on vaatteiden tekeminen

Outi Pyy muuttaa jätteen huippumuodiksi.

Trashionista Outi Pyy: Vaatteella pitää olla tarina

Yksi ekologisimmista tavoista kuluttaa muotia on tehdä vanhasta uutta. Kierrätysmuodin kuningatar, trashionista Outi Pyy tekee työkseen huippumuotia vanhoista vaatteista. Lue, mitä hän ajattelee vastuullisesta tyylistä!

Outi Pyyn asu Susanna Laineelle

Päivän asu - keskiviikko

Trashionista Outi Pyy teki Susanna Laineelle hameen keskiviikon lähetykseen.

Anniina Nurmi on erikoistunut vastuullisiin vaatteisiin

Anniina Nurmi haluaa tuotetakuun myös vaatteisiin

Vaatesuunnittelija Annina Nurmi uskoo, että ekologista ja eettistä muotia voi tuottaa kannattavasti. Lue lisää hänen ajatuksistaan vastuullisesta muodista.

Minna Haapkylä Armi Ratiana

Armi Ratian hämmästyttävät juhlat

Radio 1:n Filmiryhmä tapasi Minna Haapkylän ja Jörn Donnerin

Karl Lagerfeld

Minä, Karl Lagerfeld

Dokumentissa yksityisyydestään tarkka ja persoonallinen suunnittelija kertoo omin sanoin ja piirroksin tarinansa lapsuudesta Pariisin muotihuoneisiin.

Shanghain pikajuna (Shanghai Express).

24.1. Teemalauantai: Marlene ja glamour

Shanghain pikajuna, Vaalea Venus ja Glamour elokuvissa.

Vaatesuunnittelija ja elokuvantekijä Paola Suhonen

Paola Suhonen inspiroituu nostalgiasta

Vaatesuunnittelija ja elokuvantekijä Paola Suhosen mielestä muoti on pinnallista ja tylsää. Hän ei lue mitään muotiblogeja tai muuta muotiin liittyvää. Uusimpien virtausten seuraamisen sijaan Suhonen haluaa kertoa tarinoita ja luoda tunnelmia, oli väline sitten vaate tai elokuva.

Aki Choklat värikkäässä studiossa ja kuvan alareunassa kuva mustasta kengästä.

Kenkäsuunnittelija Aki Choklat odottaa innolla uutta punkia

Choklat on paitsi suunnittelija, myös opettaja.

Vogue – muotitoimittajien mahti (In Vogue: The Editors Eye, Yhdysvallat, 2012)

Muodin luojat

Mitä mahtuu kolmelle muodin vuosikymmenelle? Kuka päättää miltä lehtien muotikuvat näyttävät? Millainen mies on muotiluomuksistaan tunnettu Karl Lagerfeld? Lahjapaketti vie meidät muodin syntysijoille.

1980-luvun muotia Vatevan muotinäytöksessä, ohjelmassa Vaateteollisuuden takana 40000 työpaikkaa, 1982.

29.9. Teeman Elävä arkisto: Kasarimuoti

1980-luvun muotia näytöksissä ja nuorison yllä.

Ps:n Tyyliviikko starttaa 18.3.

Puoli seitsemän loikkaa tyylin maailmaan ja viettää Tyyliviikkoa 18.3 - 21.3.

tyyliviikon kilpailijat

Tyyliviikon suunnittelukisan osallistujat esittäytyvät

Ps:n Tyyliviikon kolme nuorta suunnittelijaa esittäytyvät.

Muotisuunnittelija Minna Hepburn

Minna Hepburn on muotisuunnittelija Lontoossa.

Viehättävä vintage Irma Romeron tyyliin

Konservatiiviset mummomekot ja sievistelevät kaulukset? Väärin. Vintagevaatteita kantavat naiset näyttävät Lontoossa monesti siltä kuin olisivat juuri tulleet elokuvan ensi-illasta.

Yle Areena logo.

Kevään 1971 muoti oli isojen ihmisten leikkiä

Keväällä 1971 kuuminta muotia olivat niukkalinjaiset ruudulliset takit, mikrohousut, maksihameet, ylipolvenmittaiset saappaat, röyhelömekot ja aina niin käytännöllinen farkut ja t-paita -yhdistelmä.

Yle Areena logo.

Kesämuotia kupongeilla 1941

Filmissä esitellään sota-ajan pukumuotia.

Valokuvamalli 1960-luvun muotivaatteissa ohjelmasta Euromuoti (1969)

Euromuoti 1969

Missikisoille sukua oleva tv-toteutus.

Yle Areena logo.

Suunnittelija, yrittäjä ja elokuvaohjaaja Paola Suhonen

Paola Suhonen tunnetaan parhaiten vaatesuunnittelijana ja IvanaHelsinki -yrityksen luojana. Suhosen luomisvimma ei kuitenkaan rajoitu vain muotimaailmaan.

Yle Areena logo.

Presidentti Halosen juhlapuvut

Yksi viime vuosien Linnan juhlien kestopuheenaiheista on ollut presidentti Halosen pukeutuminen. Puvuillaan Halonen on korostanut niin historiaa, nykyhetkeä kuin katsetta tulevaisuuteenkin.

Tanja Karpela Linna juhlissa.

"Ja kamera seuraa Karpelaa..."

Tanja Karpela Linnan juhlissa kautta aikain.

Yle Areena logo.

Sodan jälkeistä hattumuotia

Mannekiini Nora Mäkinen esittelee ateljee Irja Palosen muotia ja Halosen hattuja.

Yle Areena logo.

Lasten mannekiininäytös

Lasten mannekiininäytös ravintola Fenniassa Helsingissä vuonna 1949.