Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Orava syö kiven päällä leivänmurua.

Jyllääkö Suomessa oravaripuli? Ihmisiinkin tarttuva loistauti kuivattaa ja kuihduttaa erityisesti oravanpoikasia

Epätyypillisistä eläinkuolemista voi olla yhteydessä joko valvontaeläinlääkäreihin tai Ruokavirastoon.

Mies nojaa kuuseen talvella.

Luontokuvaajan arvovalinta: ”Mainoksia kuvaamalla olisin voinut menestyä taloudellisesti paremmin”

Intohimoisesta lintuharrastajasta tuli ensin toimittaja, mutta vasta onnekkaat sattumat ja kameratekniikan nopea kehittyminen mahdollistivat Jari Saloselle vaativien luontodokumenttien kuvaamisen ja ohjaamisen.

Hanne Liikanen nostaa tekemänsä oravalautan Pietarsaaren hautausmaan kasteluvesialtaasta.

Hanne Liikanen rakentaa pelastuslauttoja hautausmaiden kastelualtaisiin, etteivät pienet oravat hukkuisi

Kastelualtaat ovat vettä kaipaaville pikkueläimille vaaranpaikkoja. Vapaaehtoiset, kuten Hanne Liikanen, jättävät oraville altaisiin laitettavia pelastuslauttoja.

Luminen orava alkutalvella.

Oravakanta romahti koko maassa – metsäjäniksiä viime vuotta enemmän Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa

Metsien piennisäkkäiden määrät ovat pudonneet selvästi tällä vuosituhannella, kertoo Luonnonvarakeskuksen seuranta.

Lumihangella on orava, jolla ei ole häntää.

Pärjääkö orava, jos häntä puuttuu? Katso asiantuntijan vastaus

Luontoillassa pohdittiin hännän merkitystä oravalle. Yle Luonto kerää erikoisia luontohavaintoja. Lähetä video tai kuva ja kysy asiantuntijalta.

Orava syö pähkinää ja istuu ihmisen käsivarrella.

Oravat kiipeilevät ihmisten päällä Tampereen Hervannassa – syynä ruuan etsiminen

Tampereella Hervannan Ahvenisjärven kesyt ja ruoanhimoiset oravat ihastuttavat mutta myös ärsyttävät.

orava puussa

Oravakanta kasvoi Kainuussa räjähdysmäisesti

Syynä tähän on kuusen hyvä käpysato muutaman edelliskesän aikana. Oravakantaa on laskettu riistakolmioilla ja se kuvaa kannan vahvuutta metsäalueilla, mutta ei urbaanissa ympäristössä.

Orava kuusen oksalla käpy suussa.

Orava juoksenteli kynttilän muovikuori päässään ja pakeni puuhun – paikalle hälytetty palokunta yritti turhaan auttaa

Pelastuslaitos sai erikoisen hälytystehtävän sunnuntai-iltana Jyväskylässä.

Orava

Oravat aiheuttivat sähkökatkoja Oulussa

Oravien pääsy sähkönjakeluverkon erottimiin katkaisi Oulussa sähköt sadoilta asiakkailta.

Orava pelaa koripalloa.

Omakotitalon pihassa on jatkuva oravien luonto-live, jota Laura Korkeakoski kuvaa ja jakaa sosiaalisessa mediassa

Someilmiön ylläpitäminen vaatii jatkuvaa ideointia, työtä ja säännöllistä julkaisua. Laura Korkeakoskelle tuli talvella haikea olo, kun oravat katosivat pihapiiristä. 

Orava on napannut mansikan puutarhasta.

Mansikat katoavat jopa verkon alta, kun orava herkuttelee puutarhassa – oravia on nyt paljon, mutta keinot torjua niitä ovat vähissä

Tomaatteja, omenia – oraville tuntuu tänä kesänä kelpaavan liki kaikki puutarhan antimet. Käpyjen määrä säätelee oravienkin määrää ja laittaa ne etsimään ruokaa pihoilta.

Orava tasapainoilee oksalla.

Arttu ja viisi muuta oravanpoikaa ovat kotihoidossa hyvästä syystä – näin ne opettelevat oravataitoja rivitaloasunnossa

Poikkeuksellisen aikaisen oravapesueen emo kuoli, mutta kotihoidossa oravat voidaan saada selviämään takaisin luontoon.

Pähkinöitä syövä orava.

Orava juuttui kaivonkanteen Raisiossa – pelastuslaitos auttoi irti

Palomiehet auttoivat oravan irti, eikä se vahingoittunut tilanteessa.

Orava kannolla

Oravat eivät näe punaista ja 5 muuta asiaa, joita et ehkä tiennyt pörröhännästä

Orava on kaikille tuttu – vai onko? Tässä 5 + 1 harvojen tuntemaa faktaa oravasta.

Puita.

Kokkolan kaupunki pyrkii hoitamaan metsää ja suojelemaan liito-oravan elinympäristön Trullevissa

Liito-orava LIFE-hankkeessa edistetään liito-oravan suojelua Virossa ja Suomessa. Hankkeessa kokeillaan myös keinoja yhdistää suojelu ja metsänhoito.

Lokinpoikanen kävelee kesäisellä kadulla

Voisitko juottaa oravanpoikasta tai kuljettaa loukkaantuneen linnun hoitoon? Vapaaehtoisista eläinsuojelutyöntekijöistä on Pirkanmaalla juuri nyt huutava pula

Auttaja ei välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta. Työ voi olla esimerkiksi loukkaantuneen lokinpojan tarkkailemista tai sitoutumista eläinvauvojen syöttämiseen öisin.

Pelastettu leppälinnun poikanen kyyhöttää talouspaperin päällä neulotussa pesässä.

Helteet piinaavat myös luonnonelämiä – pulaan joutuneet siilit sekä linnun- ja oravanpoikaset pitävät eläintenhoitajia nyt kiireisinä

Vapaaehtoisena luonnoneläimiä hoitava Anna Vasala kannustaa ihmisiä laittamaan eläimille pihoille tarjolle puhdasta juomavettä. Hän kuitenkin muistuttaa, että mitään eläintä ei pidä ryhtyä omin päin hoitamaan.

Orava pihlajan oksalla

Helle ottaa koville eläimilläkin – vesiastia pihan perällä on hyvä apukeino helpottamaan pikkulintujen, siilien ja oravien oloa

Eläinsuojeluneuvojan mukaan vesi kannattaa vaihtaa ainakin kaksi kertaa päivässä. Näin estetään tautien leviäminen.

Liito-orava

Jyskän Veturipuiston suuresta kuusesta löytyi liito-oravia, puiston saneeraussuunnitelmat menevät uusiksi

Puuston kaatamisesta luovutaan ja meluvalli jätetään rakentamatta. Veturipuiston saneeraus toteutetaan syksyn 2021 aikana.

Rauman sataman edusta

Delays for flying squirrels, tools down for nesting birds

The Finnish construction sector needs better means to deal with conflicts between projects and wildlife habitats.

Liito-orava kurkistaa pöntöstä.

Liito-oravien elinalueet kartoitetaan Imatralla

Kartoitettavia alueita ovat esimerkiksi Ukonniemen loma-asuntoalue, Ritikankosken asuinalue ja Lempukka-Hosseinlahden alue sekä Rajapatsas sekä muut, joille on tulossa uusia asemakaavoja.

Juuri valmistuneen koulun piha. Kuvan etualalla leikkitelineitä.

Liito-oravat vaikuttavat selvinneen Sinilähde-talon rakentamisesta Heinolassa

Liito-oravien vuoksi Sinilähde-talon rakentamisesta väännettiin kättä aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten.

Liito-orava.

Miten harventaa talousmetsää, jossa asuu liuta liito-oravia? Suositun retkeilyalueen kupeessa Kokkolassa alkaa keväällä erityisen tarkasti suunniteltu hakkuu

EU:n Liito-orava LIFE-hanke tutkii, miten liito-oravan elinpiirin ja metsänhoidon voisi kivuttomasti yhdistää.

Jalankukija lumipyryssä Helsingin baanalla.

Tuesday's papers: Blizzard strikes, corona variant concerns, enter the flying squirrels

Emergency services urge the public to stay home as heavy snows and high winds hit southern and central Finland.

Läheltä

Korkeasaaren eläintarhan villieläinsairaalan vuosi oli kiireinen

Jotkut lajit onnistuivat lisääntymään Korkeasaaressa ensimmäistä kertaa.

Kesy orava oululaisella Intiön hautausmaalla

Nämä oravat voivat hypätä jalkaan kiinni ruoan toivossa – oululaisella hautausmaalla kesyt kurret ovat säikäyttäneet ihmisiä

Oravat ovat kesyyntyneet, koska hautausmaalla liikkuvat ovat ruokkineet niitä. Katso video rohkeista eläimistä.

Tanja Karpela työskentelee koiransa kanssa metsässä ja etsii liito-oravan hajua.

Sotkamon Palovaarassa sovitetaan yhteen hakkuut ja liito-oravat

Tavoitteena on, että vanhaan metsään rupeaisi kasvamaan uutta haapaa, jolloin liito-oravan elinolosuhteet jopa paranisivat.

Puita.

Liito-oravan ja metsänomistajan edut yritetään yhdistää Kokkolan Trullevissa – hakkuukokeilut aloitetaan talvella

Trullevissa elelee paljon liito-oravia. Niille halutaan taata lisääntymis- ja ruokailupaikat ja myös kulku paikkojen välille.

Havumetsää

Kuopio avartaa Jynkänvuoren ja Pirttiniemen kaupunkimetsien maisemia

Metsänhoitotöitä tehdään lokakuusta alkaen.

Mikkeliläinen villieläinhoitaja Jarmo Lautamäki ja viirupöllö Viiru.

Näännyttävän kuuma sää toi asukkaita villieläinhoitolaan Mikkelissä – "hirvittävän kiireinen kesä"

Kuumuudessa nääntyneet linnunpoikaset ja oravat ovat hyppineet pesistä ennen aikojaan.

Läheltä

Helsingissä esiintyvien nisäkäslajien määrä noussut viime vuosina

Liito-orava on vakiintunut Helsinkiin vuoden 2013 jälkeen.

Havainnekuva: Raide-Jokeri ylittää Kehä I:n Espoossa.

Liito-orava heitti jätöksensä Raide-Jokerin valmistelijoille Patterimäessä – Työt jatkunevat poikkeusluvalla

Helsingin kaupungin Raide-Jokeri työmaa takkuaa Patterimäessä, kun alueella on uusia havaintoja liito-oravasta.

Paloautoja paloasemalla.

Oravanpoikanen pelastettiin sadevesiviemäristä Vaasassa

Pelastuslaitoksen mukaan tapaus päättyi onnellisesti. Luonnoneläimien kiipeliin jäämisestä ilmoittamisen suhteen ihmisiltä toivotaan harkintaa.

Luontovalokuvaaja Konsta Punkan ottama kuva ketusta Lappeenrannassa

Monday’s papers: Unemployment problems, a biathlon win, and the “Squirrel Whisperer”

Finland's press reports on job market challenges, a gold in the Biathlon World Cup, and a young Finn's nature photography.

Liito-orava luontokartoittajan kädessä.

Liito-orava levinnyt Hietaniemen hautausmaalle ja Alppipuistoon

Helsingissä on kaupungin teettämän laskennan mukaan jo yli 120 liito-oravametsikköä.

Liito-orava

Liito-oraville uusi suojelualue ja paikkatietojärjestelmä

Liito-orava sai Enon kangasmetsään suojelualueen ja pääsi paikkatietojärjestelmään Joensuun kaupungissa.

Grab life by the .....

Tässä ovat vuoden hauskimmat eläinkuvat – Uhkarohkea leijonanpentu voitti pääpalkinnon, kisassa mukana myös karhukuvaaja Sotkamosta

Linnun odottamaton suihkuhetki ja yllätetty saukko ylsivät tämän vuoden hauskimpien eläinkuvien joukkoon.

Jäänmurtaja

Perjantai 18.10.2019 (tv)

Suomi aikoo uudistaa jäänmurtajia. Pohjois-Syyriassa yritetään tulitaukoa. Koirat auttavat ihmisiä löytämään liito-oravia. Säätiedot.

Oravat ovat yksi maailman tunnetuimmista nisäkkäistä.

Avara luonto: Oravat lähikuvassa – kosmopoliitti pörröhäntä on sopeutumisen mestari

Oravat ovat yksi maailman tunnetuimmista nisäkkäistä.

liito-oarvan papanoita puun juurella.

Liito-oravistaan tunnetun Patolan metsän hakkuut lykkääntymässä

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys saa valittaa suunnitelluista puunkaadoista, linjasi Korkein hallinto-oikeus.

Liito-oravan pönttö kuusen kyljessä

Liito-oravaperhettä voi seurata livenä – emo siirtelee poikasia eri pesien välillä

Liito-oravanaaraalla saattaa olla viisikin eri pesää, joissa se vierailee. Livekuva seuraa yhtä pesäpönttöä.

liito-oravametsikkö

Kaupungeissa viihtyvästä liito-oravasta on tullut syyttä syntipukki – Vaasassa kehitetään mallia, jolla suojelukonfliktit voidaan torjua

Liito-oravien suojelusta aiheutuu kiistoja usein siksi, että lajin esiintymisestä ei ole riittävästi tietoa kaavoitustyön alkuvaiheessa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle