Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nuorehko miesoletettu, joka katsoo kameraan ja hymyilee.

Oskari Piilonen eli 20 vuotta erilaista elämää kuin olisi halunnut – pitkä itsensä hyväksymisen tie alkoi vasta lukiossa

Änkytys voi aiheuttaa nuorelle häpeää, masennusta ja jopa itsetuhoisia ajatuksia.

Matti Uutela katselee kaukaisuuteen valtava sulkahattu päässään.

Lintumies ja Sauna-Tero ovat Kokkolan kylähulluja, joista toista syrjitään ja toista suositaan: ”Ole kylähullu, jos olet itse onnellinen”

Lintumiestä ja Sauna-Teroa pidetään Kokkolassa kylähulluina. Toinen on yhteisönsä hyväksymä, toinen hyljeksimä. Tutkijan mielestä katoavalle kansankulttuurille on yhteisössä selkeä tarve.

Urheat pupuset ja laama

Urheat pupuset Pikku Kakkosessa

Urheat pupuset urheasti matkaan!

Leikkihetki: Susanna, Jenna ja Potter

Leikkihetki - lasten lempileikkejä Pikku Kakkosessa

Leikkihetki-sarjassa leikitään lasten omia lempileikkejä.

Ulla katsoo tyhjyyteen.

Vahvinkin voi heikolla hetkellä ajautua itsetuhoisuuteen

Tuhkimotarinoiden päähenkilöt pohtivat selviytymistään.

Leijonasydän-elokuvan hahmot Teppo Salminen (Peter Franzén) ja Harri (Jasper Pääkkönen).

Jasper Pääkkönen vakuuttavana rasistina, osa 1: Leijonasydän Areenassa

Palkittu elokuva pikkukaupungin uusnatseista.

Brittidokumentissa tutustutaan kaksosten ominaisuuksiin ja elämään.

Prisma: Kaksosten arvoitus

Brittidokumentissa tavataan erilaisia kaksosia.

Kaisa Pulakka ja Salla Simukka Ronja, ryövärintytär kirja kädessään

Ronja taistelee jaetun ihmisyyden puolesta, huomioi Lukupiirin soittaja

Lukupiirissä keskusteltiin Lindgrenin kirjasta

Aiju von Schöneman selvisi perheväkivallasta ja herää jokaiseen päivään kiitollisena. Anne Flinkkilän vieraina myös geriatrian professori Jaakko Valvanne ja sosiaalineuvos Sirkka Merikoski.

Inhimillinen tekijä: Ihminen on muutakin kuin ikänsä

Onko ihmisellä oikeus omannäköiseen vanhuuteen?

Läskilinssi ja Sika Sippurahäntä -tv-näytelmän kuvauksissa näyttelijä Juha Muje (roolinimi Tirehtööri), kuvaaja Esko Kajonterä, kuvaussihteeri Kristiina Karhu, pääosanesittäjä Esa Sosunow (roolinimi Läskilinssi) ja ohjaaja Matti Ijäs sekä sika

Läskilinssin selviytymistarina oli Matti Ijäksen ensimmäinen draamaohjaus

Lastensarjan kiusattu poika pärjää mielikuvitusmaailmassa.

Pressikuva elokuvasta Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

"Ole aina oma itsesi, paitsi jos voit olla yksisarvinen" – Tatu ja Patu tuovat isoja teemoja valkokankaalle

Koko perheen uutuuselokuva Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! käsittelee erilaisuutta ja siihen suhtautumista.

Juha Hurme

Pekka ja Pätkä rasisteina

Nykyisin vain kusipäät ovat Suomessa rasisteja.

Pikku Kakkosen Närpiäiset

Tutut närpiäisneidit Jassoo ja Joltakulta Pikku Kakkosessa

Taloon maalattu viiva jakaa neideille omat talonpuoliskonsa.

Kotikatsomo: Le Havre, yle tv1

Kotikatsomo: Le Havre

Kohtalo heittää kengänkiillottajan elämään pakolaispojan.

Inhimillinen tekijä, yle tv1

Inhimillinen tekijä: Kavereita nolla

Mihin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne voi johtaa?

inhimillinen tekijä, yle tv1

Inhimillinen tekijä: Pelottavan sairas

Onko sairas ihminen huutomerkki vahvojen maailmassa?

Dokumenttiprojekti: Naapurit, yle tv1

Dokumenttiprojekti: Naapurit

Miten tullaan toimeen eri kansallisuuksien kesken?

Kalteva torni, yle tv1

Kalteva torni

Mitä tapahtuu, kun yhdessä miehessä asuu kaksi ihmistä?

Mouru, Morso ja Aasi ovat ystäviä.

Aasi, Morso ja Mouru oli uuden vuosituhannen nukkeanimaatio

Lastensarja kolmesta varsin erilaisesta kaveruksesta.

Nainen pitelee kännykkää.

Nuorten Ääni: Viisi uutta kultaista sääntöä somea käyttäville nuorille

Olet aidosti aito somessa, jos noudatat näitä uutta viittä sääntöä, kirjoittavat Lila Tasanen ja Juulia Siippainen Nuorten Ääni -toimituksesta.

Liisa Keltinkangas-Järvisen kuusi kuvaa elämästä

Kuusi kuvaa Liisa Keltikangas-Järvisen elämästä

Pikkutyttönä Liisa Keltikangas-Järvinen hurmaantui jäätelönmyyjän ihanasta rypytetystä myssystä ja valkoisesta takista ja halusi oitis myyjäksi jäätelökärryyn. Kouluaikana ammattihaave vaihtui hammaslääkäriksi. Lopulta Liisa päätyi psykologian professoriksi Helsingin yliopistoon. Hänet tunnetaan kokeellisen persoonallisuustutkimuksen uranuurtajana Suomessa.

Yle Areena logo.

Onko nainen syöjätär ja mies looseri?

Vuonna 1996 lähetetyssä Syöjätär ja looseri? -keskustelussa puhuttiin siitä, loittonevatko suomalaisten miesten ja naisten asenteet yhä enemmän toisistaan. Onko nainen syrjäyttämässä miehiä kaikilla elämän osa-alueilla, ja mitä sitten tapahtuu?

Yle Areena logo.

Kimmo Pohjonen oivalsi, että kaikki pitää tehdä itse

Kun Kimmo Pohjonen kiinnostui harmonikan soitosta, oli nuori hanuristi vielä harvinaisuus. Vanhojen pelimannien seurassa ja harrastuksestaan pilkkaa sietäen alkoi muusikon tie, joka vei lopulta maailman maineeseen.

Yle Areena logo.

Kääpiöitä on vain saduissa

Vuonna 1995 tehdyssä henkilökuvassa pohditaan elämää lyhytkasvuisen Paula Ahdin näkökulmasta. Kuinka vaikeaa on löytää rakkautta? Miksi erilaisuutta pelätään? Lyhytkasvuiset eivät ole saduista tuttuja kääpiöitä, eivätkä lapsenomaisia hahmoja, vaan ajattelevia ja kykeneviä, ihan tavallisia ihmisiä.

Yle Areena logo.

Alaistaidoilla työviihtyvyyttä

Alaistaidot ovat yhtä tärkeitä kuin esimiestaidot.

Yle Areena logo.

Kirjallisuuden laitoksissa vanhuksen minuus pienenee

Vanhuus voi viedä paitsi kunnon myös mielen ja itsemäärämisoikeuden. 2010-luvun suomalainen kirjallisuus piirsi masentavaa kuvaa vanhuudesta laitoksessa.

Nainen laulaa, joikaa, Lapissa.

Joiku ei tarvitse sanoja

Hypnoottisia lauluja Lapin jylhissä maisemissa.

Yle Areena logo.

Bensaa liekkeihin, vaati Akuliina Saarikoski

Kesällä 2009 radioeetterin valtasi Akuliina Saarikoski jokaviikkoisella manifestillaan, joiden aiheet vaihtelivat seksuaalianarkismista eläintenoikeuksien kautta vammaisten kapinaan. Bensaa liekkeihin!

Suomalainen perhe

Avoin tarina

Kirjoituskampanjan aiheena oli suvaitsevaisuus.

Yle Areena logo.

Pavlo on hintti

Olen erilainen nuori -ohjelmassa Anneli Tempakka kysyy 19-vuotiaalta Pavlolta miksi tämä on hintti.

Keskellä piirtämässä Lam Ngoc Chau (Minh) ja hänen vasemmalla puolellaan on Juulia Salonen (Aino).

Anteeksi Minh

Tv-näytelmä Vietnamin venepakolaispojasta Minhistä Suomessa.

Yle Areena logo.

Pekka ja ehdoton kesä

Ehdot matematiikasta oli se viimeinen asia, minkä Pekka kesälomansa riesaksi halusi. Maalla olisi mielenkiintoisempaakin tekemistä, kuten vaikkapa kummallisten ufovalojen silmällä pitäminen.

Yle Areena logo.

Ihan tavallinen perhe

Dokumentti kertoo suomalaisen Roopen ja Somaliasta muuttaneen Zahran avioliitosta ja elämästä. Zahra on kohdannut Suomessa ennakkoluuloja, mutta ei väkivaltaa.

Architecture in Helsinki -yhtye Flow Festivalin päälavalla

Flow-festivaali on vapaa perinteiden taakasta

Flow Festival järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004.

Kalervo Palsan Getsemane-ateljeen ovi Kittilässä.

Kalervo Palsa Kittilän Getsemanesta

Pienessä pihavajassa syntyi hurjaa ja hillitöntä taidetta.

Hymypatsaita

Koulurauhan julistus

Koulurauhatyön tavoitteena on, ettei ketään kiusattaisi.

Yle Areena logo.

Vamma vai ei?

Kaikissa meissä on vikaa. Jotkut viat näkyvät selvemmin, osa taas ei näy lainkaan. Tietämättömyys ja pelko erilaisuutta kohtaan leimaavat usein suhtautumista vammaisuuteen.

Yle Areena logo.

Kehvelit

Variksenpelättimet Leka ja Löttönen ovat jääneet autiolle tilalle keskenään. Eräänä päivänä he päättävät lähteä etsimään tilan maanviljelijää.

Yle Areena logo.

Pyörätuolilla pääsee pitkälle

Arki ei ole aina helppoa pyörätuolia käyttävän liikuntavammaisen näkökulmasta. Haastateltaville vamma ei ole kuitenkaan este aktiiviseen, rohkeaan ja ennakkoluulottomaan elämään.

Yle Areena logo.

Riikka Ala-Harja: Kanaria

Riikka Ala-Harjan Kanaria on merkillinen välitila, joka on lähempänä Afrikkaa kuin Espanjan pääkaupunkia. Romaanissa on suomalaisia viikkoturisteja, talviasukkaita, afrikkalaisia siirtolaisia elävinä ja kuolleina.

Yle Areena logo.

Koviksia, juntteja ja traktoriporukkaa

70-luvun jengi-nuorien mielestä junteilla oli pitkä tukka ja leveät lahkeet eikä hajuakaan maailman menosta. Jengit itse pyörivät samoilla, tutuilla kulmilla ja kaikki muut kuin oman kulmakunnan kasvatit olivat vaarassa saada turpaansa. Ohjelmassa tavataan nuorisoa Savosta ja Stadista.

Yle Areena logo.

Pekka Manninen: Kiimakangas

Kiimakangas-romaani on ehyt ja ajateltu esikoisromaani. Manninen on kirjoittanut vahvan omaäänisen kuvauksen 1920-luvun Suomen sielullisesta tilasta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle