Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja kuningas Kaarle XVI Kustaa vierailivat aamulla Suomen Tukholman-instituutissa.

Keskiviikko 18.5. (radio)

Suomi on jättänyt hakemuksen Natoon. Eläinoikeusjärjestöt haluavat kieltää turkistarhauksen EU:ssa. Esa Lindell tulee Leijoniin.

Kiinan lentotukialus The Shandong

Kiina otti käyttöön ensimmäisen itse rakentamansa lentotukialuksen

Presidentti Xi Jinping osallistui laivastotukikohdassa pidettyyn juhlaseremoniaan.

Kuvituskuva. Yhdysvaltojen puolustusministeri Mark Esper kuvattuna Virginiassa syyskuussa.

Yhdysvaltain puolustusministeri: Pensacolan joukkoampumisessa ei terroristista motiivia

Puolustusministeri Mark Esper vakuuttaa, että välikohtaus ei vaikuta Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian väleihin.

Guantanamo Bay

Ensimmäinen vankisiirto Guantanamosta Trumpin kaudella

Mies suorittaa loput tuomiostaan ylellisessä kuntoutuskeskuksessa kotimaassaan Saudi-Arabiassa.

Nainen katselee kadonneen sukellusveneen miehistölle laivastotukikohdan aitaan jätettyjä viestejä Mar del Platassa Argentiinassa 23.11.2017.

Suru ja viha valtasivat sukellusvenemiehistön omaiset Argentiinassa

Kymmenet omaiset ovat odottaneet laivastotukikohdassa tietoa sukellusveneen kohtalosta. San Juan -sukellusvene katosi viikko sitten. Nyt laivasto epäilee, että aluksessa on sattunut räjähdys.

Venäläisiä Su-25 rynnäkkökoneita lähdössä pommituslennolle Hmeiminin tukikohdasta Syyriassa.

NYT: Venäjä sai luvan lisätä asevoimaansa Syyriassa

Turkki vihjaa, että se voisi hyväksyä Bashar al-Assadin pysymisen Syyrian presidenttinä.

Lentotukialus, etualalla sotilaita.

Venäjä laajentaa laivastotukikohtaansa Syyriassa

Venäjä ja Syyria ovat allekirjoittaneet tukikohdasta sopimuksen 49 vuodeksi.

Hävittäjä USS Shaw räjähtää Japanin hyökätessä Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivaston tukikohtaan Pearl Harborissa.

Japanin pääministeri vierailee Pearl Harborissa

Japanin ja Yhdysvaltain päämiehet parantelevat toisen maailmansodan maiden väille jättämiä haavoja.

Lentotukialus laiturin vieressä. Laiturialueella on sotilaita.

Venäjä: Syyriaan pysyvä laivastotukikohta

Venäjä peri Tartusin tukikohdan Neuvostoliitolta. Tähän asti sitä on käytetty Välimerellä olevien venäläislaivojen huoltopaikkana.

Venäjän presidentti Vladimir Putin Kultarannassa perjantaina. Venäjän presidentti Vladimir Putin Suomen-vierailullaan heinäkuussa 2016.

Venäjä harkitsee uusia toimia Krimin "turvallisuuden parantamiseksi"

Venäjän turvallisuuspalvelu syytti keskiviikkona Ukrainaa aseellisista hyökkäyksistä Krimin rajalla. Venäjän Mustanmeren laivasto aloittaa harjoitukset, joissa puolustetaan laivastotukikohtaa vedenalaisia hyökkäyksiä vastaan.

Käsirautoja rivissä.

USA siirsi yhden Guantanamon vangin Italiaan, 78 jäljellä

Italiaan siirretty jemeniläinen vanki oli ollut Guantanamo Bayn vankileirillä 14 vuotta.

Yhdysvaltain lippu liehuu Guantanamon piikkilanka-aidan takana.

Obama: Guantanamon vankileiri vaarantaa USA:n turvallisuuden ja arvovallan

Puolustusministeriö on antanut kongressille suunnitelman leirin sulkemiseksi.

Vankeja Guantanamossa tammikuussa 2002.

Guantanamosta vapautettiin kymmenen jemeniläistä – vankeja jäljellä alle 100

Kyseessä on suurin yksittäinen Guantanamosta vapautettu ryhmä Barack Obaman presidenttikauden aikana. Obama on sanonut haluavansa sulkea vankileirin ennen kautensa päättymistä ensi vuoden tammikuussa.

Jussi Niinistö

Defence Minister: Finland and Sweden could maintain joint military units in future

Minister of Defence Jussi Niinistö concurs with Prime Minister Sipilä’s plans to step up Finland’s defence cooperation with Sweden. He says several legal impediments prohibit closer military cooperation at present, but that both Finland and Sweden are investigating how to change the statutes and make shared responsibilities a reality.

Jussi Niinistö

Puolustusministeri Niinistö: Ruotsille ja Suomelle jatkossa yhteisiä yksiköitä

Jussi Niinistö painottaa, että puolustusyhteistyön tiivistäminen on hidasta maiden välillä, koska siihen liittyy oikeudellisia asioita.

Guantanamo.

Kaksi vankia vapautettiin Guantanamosta, 105 jäljellä

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Kuubassa sijaitsevasta Guantanamo Bayn vankilasta on vapautettu kaksi vankia.

Djiboutin kartta

Kiina perustaa laivastotukikohdan Afrikkaan

Kiina saa uuden strategisen liittolaisen pienestä Afrikan sarven rannikkovaltiosta Djiboutista. Samassa maassa on laivastotukikohtia tosin monella muullakin suurvallalla.

Guantanamo.

Yhdysvallat kertoo erehtyneensä vangin henkilöllisyydestä – Miestä pidetty Guantánamossa 13 vuotta

Yhdysvaltain mukaan Mustafa al-Aziz al-Shamiri olikin varsin vähäpätöinen islamistitaistelija eikä Al-Qaidan kuriiri ja kouluttaja.

Guantanamo.

Guantanamon vankimäärä hupenee hitaasti – viisi vankia Arabiemiirikuntiin

Yhdysvallat on siirtänyt viisi Guantanamon vankia Arabiemiirikuntiin. Terroristiepäiltyjä on vankilassa vielä 107.

Guantanamo.

Yhdysvaltain kongressi hyväksyi puolustusbudjetin – Guantanamon sulkeminen vaikeutuu

Yhdysvaltain uusi puolustusbudjetti kieltää Guantanamon vankien siirtämisen Yhdysvaltoihin.

Guantanamo.

13 vuotta Guantanamon leirillä ilman syytteitä ollut vanki vapautettiin

Vuodesta 2002 Guantanamon vankilassa pidetty mies lähetettiin kotimaahansa Marokkoon.

Turvapaikanhakijoita Unkarissa.

Pakolaisperheille paiskotaan ruokaa "kuin eläimille karsinassa" – jälleen järkyttävä video Unkarista

Kiistanlaisessa tilapäisleirissä Unkarissa vierailleet vapaaehtoistyöntekijät vertaavat keskuksen oloja Yhdysvaltain pahamaineiseen Guantánamon vankileiriin.

Guantanamo.

USA ei vapauta syömälakossa olevaa Guantanamo-vankia – painaa enää 33,5 kiloa

Jemeniläisvanki kieltäytyi vuonna 2007 syömästä kiinteää ruokaa, ja häntä on ruokittu siitä lähtien nenäletkulla.

Väärä hälytys USA:n laivastotukikohdassa: Ei haavoittuneita, ei ampujaa

Hätäpuhelu aiheutti ison poliisioperaation paikalla, jossa ammuskelija tappoi 12 ihmistä puolitoista vuotta sitten ja kuoli lopulta itsekin.

Katukuvaa.

USA:n laivastotukikohdassa Washingtonissa ammuskellaan

Samassa paikassa ammuttiin toissa syksynä 12 ihmistä.

Sotilaspoliisi saattaa vankia selliin Guantánamossa.

USA:ssa valmistellaan esitystä Guantanamon sulkemiseksi

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet Guantanamon vankileirin sulkemista mm. siksi, että valtaosa vangeista on vangittuna ilman syytettä ja oikeudenkäyntiä.

Uruguayn presidentti José Mujica.

Uruguayn presidentti: Guantanamo tekee vangeista "puoliksi vihanneksia"

Kuusi Guantanamon vankia siirrettiin Uruguayhin joulukuussa. Suorasukaisesta tyylistään tunnettu maan väistyvä presidentti Jose Mujica sanoo haastattelussa, että vankila on tuhonnut nämä ihmiset, eikä heillä ole voimia integroitua yhteiskuntaan.

David Hicks

Oikeus kumosi Guantánamo-vangin terrorituomion

Guantánamon kiistelty sotilaskomissio on onnistunut langettamaan vain harvoja tuomioita tukikohdan terroriepäillyille. Australialaisen David Hicksin tapaus oli yksi harvoista, joissa oli edetty tuomioon asti.

Vankia siirretään Guantanamo Bayssä.

USA vapautti vankeja Guantanamosta – yksi vapautetuista Viroon

Viidestä vapautetusta jemeniläismiehestä neljä lähetettiin Omaniin ja yksi Viroon.

Guantanamon vankila Kuubassa.

Guantanamon vankeja Uruguayhin

Viranomaisten mukaan miehet olisi voitu vapauttaa jo neljä vuotta sitten. Yhdysvallat ei ole löytänyt miehille sijoitusmaata, eikä muutenkaan pitänyt kiirettä vapauttamisen kanssa.

Britannian laivastotukikohtaa laajennetaan Bahrainissa suuremmille sotalaivoille

Britannia vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan Persianlahden alueella.

Komentaja: Venäjä vahvistaa Mustanmeren laivastoaan 80 aluksella

Mustallemerelle tarvitaan toinen tukikohta sotilasliitto Naton laajenemisen takia, sanoo venäläinen vara-amiraali Aleksander Vitko.

Australialaisraportti: Satoja teinipoikia raiskattiin ja pahoinpideltiin laivastotukikohdassa

Yli 200 alokasta joutui väkivallan kohteeksi laivaston koulutustukikohdassa HMAS Leeuwinissa vuosina 1960–1984, tuore raportti kertoo.

Retkeilijöitä Porkkalassa.

Nature conservation groups present plan for Porkkala National Park

Rich with wildlife, the Porkkala peninsula hosted one of the country's first national parks, founded in the 1930s. It lost that status when the Soviet Union leased Porkkala for use as a naval base for 12 years after the Second World War. Activists says it is high time the area regained its park status.

Palomiehet yrittävät sammuttaa maastopaloa.

Kaliforniassa evakuoidaan lisää ihmisiä maastopalojen tieltä

Viranomaiset ovat jakaneet San Marcosin lähellä yli 33 000 evakuointimääräystä tiistaina alkaneiden maastopalojen vuoksi.

Esa Seppänen

"Kiova on koko Venäjän kehto – Sevastopolin sotasatama Krimillä muodostaa tärkeän osan venäläistä etupiiriä"

Tietokirjailija Esa Seppäsen Venäjä-näkökulma on syntynyt aikoinaan Suomen puolustusvoimien ja Neuvostoliiton asevoimien suhteiden hoidossa ja tulkkina sekä muutaman vuoden kautena Urho Kekkosen adjutanttina.

Ukraina hyväksyi yhteiset sotaharjoitukset Nato-maiden kanssa

Tarkoitus on järjestää neljä harjoitusta, joista kaksi Yhdysvaltojen kanssa. Ukraina ei ole Naton jäsen, mutta on vuoden 1997 kumppanuussopimuksen myötä järjestänyt aiemminkin harjoituksia Nato-maiden kanssa.

Venäjä irtisanomassa sopimukset Krimin-tukikohdasta

Sopimusten purkamisen myötä Venäjä on lopettamassa tukikohtaa koskevan vuokranmaksun Ukrainalle.

Dmitri Medvedev

Medvedev vaatii Ukrainaa maksamaan takaisin miljardien kaasualennukset

Medvedevin vaatimus perustuu vuoden 2010 sopimukseen, jolla Ukraina jatkoi Venäjän Krimillä olevan laivastotukikohdan vuokrasopimusta ja Venäjä lupasi alennusta kaasun hinnasta.

Neuvostoaikainen sotilaspatsas Sevastopolissa Krimillä.

Krim halusi irti Ukrainasta jo 1990-luvulla

Krim julistautui itsenäiseksi jo vuonna 1992

Vladimir Putin

Putinin allekirjoitus sinetöi lain Krimin liittämisestä Venäjään

Laki Krimistä läpäisi pikavauhtia Venäjän parlamentin ja päätyi saman tien presidentin pöydälle.

Ukrainan laivaston alus Slavutivh Sevastopolin satamassa Krimillä.

Ukrainan laivaston komentaja pääsi vapaaksi Venäjän puolustusministerin vaatimuksen jälkeen

Kontra-amiraali Sergei Haiduk otettiin kiinni keskiviikkona, kun venäläismielinen joukkio tunkeutui Ukrainan laivastotukikohtaan Krimillä.

Sotilaat pysäyttämässä siviilivaatteisiin pukeutunutta miestä.

Uutistoimisto: Venäläisjoukot valtasivat toisen laivastotukikohdan Krimillä

Kymmenet ukrainalaissotilaat poistuivat Novoozernen tukikohdasta, kertoo uutistoimisto AFP.

Venäläismielinen joukko tunkeutui Ukrainan laivaston alueelle Sevastopolissa.

Ukrainan puolustusministeriö: Väkijoukko tunkeutui Krimillä jo toiseen Ukrainan tukikohtaan

Ministeriön mukaan väkijoukko hajotti laivastotukikohdan portin Novoozernessä Länsi-Krimillä.

Henry Kissinger.

Kissinger: Suomi toimisi mallina Ukrainalle

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger arvioi, että Ukrainan kriisin ratkaisu on se, että Ukraina ei liittoudu.

Krimillä perustettuja aseellisia joukkoja marssimassa.

Krimille perustettiin oma armeija

Pääministerin alaisuudessa toimiva armeija varaudutaan liittämään myöhemmin Venäjän armeijaan. Venäläisjoukot ovat päivän mittaan vahvistaneet asemiaan Krimillä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle