Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tutkimus: Epäilys borrelioosista osoittautuu usein vääräksi

Jopa puolella potilaista punkin puremasta johtuva epäilys borrelioosista olikin jokin muu sairaus.

Erittäin tarttuva lintuinfluenssa H5N8 uhkaa siipikarjaa Euroopassa – Tanskassa raportoitu tartunnoista kanatilalla

Lintuinfluenssan H5N8-version ei uskota uhkaavan ihmisiä. Se voi aiheuttaa suuria menetyksiä siipikarjantuottajille.

Tiistai 20.10.2020 (tv)

Poliisi. Myyräkuume. Männynkävyt. Sääennuste..

Jopa neljä viidesosaa myyräkuumeen saaneista kantaa sen tietämättään – Suomessa tautia diagnosoidaan suhteessa väestöön eniten maailmassa

Myyräkuumeen yleisyyteen vaikuttavat muun muassa kesämökkikulttuuri ja se, että monet asuvat edelleen maaseudulla.

Kemijokisuulla on useita havaintoja sairaista lohista – Ruokavirasto toivoo ilmoituksia ja näytteitä

Kemijoen rantavesissä on nähty homelaikkujen peittämiä kaloja.

"Se meni aika ärhäkäksi" – hankalaa jänisruttoa liikkeellä nyt tavanomaista enemmän

Tauti yleistyy kolmen vuoden välein myyräkannan vaihtelun mukaan.

Ruokavirasto tutkii jänisten joukkokuolemia eri puolilla maata: "Piikki on nähtävissä"

Kuolleena löytyneet jänikset ovat voineet altistua jänisrutolle.

Salmonella on tilalle kuin kuolinisku – Kivimäen munatilan 10 000 kanaa jouduttiin lopettamaan, saneeraus maksaa satoja tuhansia euroja

Salmonella on todettu tänä vuonna 11 maatilalla. Eteläpohjalaistilan kananmunantuotanto loppuu salmonellatartuntaan.

Ravustuskausi alkaa – Kainuun rapukannat ovat ruton jäljiltä edelleen pieniä

Kainuulaiset ravustajat säikähtivät rapuruttoa, joten he ovat entistä tarkempia eivätkä kerro, missä jokirapua on.

THL selvittää listerioosiin liittyviä tautiryppäitä, jo 36 tapausta tänä vuonna – riskiryhmäläisten kannattaa välttää tiettyjä elintarvikkeita

Riskiryhmään kuuluvalle listerioosi voi aiheuttaa vaikean yleisinfektion tai aivokalvontulehduksen.

Suomesta löytyi teräsrapu, jolla on poikkeuksellisen kova vastustuskyky – nyt tutkitaan, mitä se tarkoittaa

Tutkimustulokset voivat tulevaisuudessa hyödyttää myös jokirapuja, joiden kanta on romahtanut Suomessa.

Mosquito species that could spread malaria found in Finland

But a researcher said there is no immediate need for worry.

Kolmen villisian karkumatka toi omistajille rikostuomion

Käräjäoikeuden mukaan nainen syyllistyi eläintaudin leviämisvaaran aiheuttamiseen.

Poliisi löysi noin 200 kuollutta nautaa, noin 30 huonokuntoista eläintä piti lopettaa

Maatilalla on ollut noin 250 nautaa, joista valtaosa löydettiin tapahtumapaikalta kuolleina.

Infektioylilääkäri: Suomi varautui sikainfluenssaan koronaa paremmin – jos korona kasvaa laajaksi epidemiaksi, uhkaa sairaaloissa tilanpuute

Vaasalaislääkärin mukaan tilanpuute uhkaa, koska potilaspaikkojen määrä on Suomessa vähentynyt.

Näin työpaikoilla on varauduttu koronaan: Sikainfluenssan aikaiset ohjeet käyttöön, etätöitä lisää ja omalla ilmoituksella pois töistä

Suomessa on todettu tähän mennessä vasta kaksi koronavirustapausta, joten paniikkinappulaa ei tarvitse painaa.

Lintuinfluenssa leviää Itä-Euroopassa – Myös Tšekissä havaittu ensimmäiset tartunnat

Tartunnan saaneilla tiloilla on lopetettu kymmeniätuhansia lintuja Puolassa, Unkarissa, Romaniassa ja Slovakiassa.

Nautatilojen salmonellatartunnat saatu pääosin kitkettyä – taudinaiheuttaja ei ole selvinnyt

Viime vuonna salmonellatapauksia oli poikkeuksellisen runsaasti pohjalaismaakunnissa ja koko maassa.

Ruokavirasto: Tornionjoen lohien haavaumat eivät johdu tiamiinin puutteesta

Terveitä ja haavaisia lohia tutkittaessa niiden tiamiinitasoissa ei havaittu merkittäviä eroja.

Epäilyt rabiesaltistuksesta lisääntyneet – estohoitoja annetaan ennätyksellisen paljon

Yksi syy on rabiesriskialueelta tuotujen rokottamattomien koirien lisääntyminen Suomessa.

Kiivain myyräkuumekausi alkamassa – viime vuonna Keski-Pohjanmaa kipusi tilastokärkeen

Myyräkuumetapaukset ovat suorassa suhteessa myyrien määrään.

Keskiviikko 2.10.2019 (tv)

Kuopiossa on tapahtunut vakava väkivallanteko koulussa. Kiinassa riehuu sikarutto. Sienivuosi on huono. Säätiedot.

Rutto tappoi jopa puolet Kiinan sioista, ja maan johto säännöstelee "hätäpossun" jakelua – Kiinalaisten lempiruuan hinta kohosi pilviin

Afrikkalainen sikarutto on tyhjentänyt Kiinan sikatilat. Eläinlääkärin mukaan pahin on vielä edessä.

Suomen ainoa ruokakoira torjuu sikaruttoa itärajalla – Aino nuuskii ja paljastaa Kuhmon Vartiuksessa liha- ja maitotuotteita

Vartiuksessa liha- ja maituotteita otetaan rajan yli tulevilta pois yli kilo joka ainoa päivä.

Helsinki Puppy Parade cancelled over fears of mysterious canine illness

Organisers of the annual event, which was due to be held on Sunday, said the risks outweighed the benefits.

Salmonellaa kitketään parhaillaan myös keskipohjalaisilta tiloilta – Kannuksessa todettu tänä vuonna jo kolme tapausta

Uusia salmonellatartuntoja on tänä vuonna havaittu 19 tilalla. Niistä miltei kaikki ovat pohjalaismaakunnissa.

Koirien tuontikielto Norjasta jatkuu – moni koiranomistaja Suomessa pelkää, että tauti leviää silti: "Olemme kauhuissamme"

Vakavaan veriripulitautiin on eri puolilla Norjaa kuollut 25 koiraa. Norjan tilanne huolestuttaa myös monia koiranomistajia Suomessa.

Naakkojen levittämä salmonella huolestuttaa Etelä-Pohjanmaalla – metsästäjiä haastetaan nyt maatiloille naakkajahtiin

Salmonellatartuntoja ei ole ilmennyt toistaiseksi enempää. MTK Etelä-Pohjanmaa haastoi metsästäjät naakkajahteihin yhteistyössä maatilallisten kanssa.

Kennelliitto suosittelee välttämään koirien kuonokontaktia – Ruokavirastoon tullut kymmenkunta ilmoitusta eri puolilta Suomea, viranomaiset rauhoittelevat koiranomistajia

Etelä-Pohjanmaalla levinnyt epäily sai alkunsa teuvalaisen koiranomistajan päivityksestä, ja on jo ehtinyt johtaa erilaisiin varotoimiin.

Norjassa on kuollut yli 20 koiraa tuntemattomaan tautiin – Ruokavirastolta ja Kennelliitolta varoituksia Suomeenkin

Suomalaisia koiria ei pidä viedä Norjaan eivätkä norjalaiskoirat saa osallistua koiratapahtumiin.

Suomalaisen ruoan päivä: elintarvikkeet liikkuvat globaalisti, miten säilyttää ruoan turvallisuus?

Tuonnin mukana voi saapua ruokatauteja, ja varautumisessa on huomioitava myös ilmastonmuutos.

Uusia salmonellatartuntoja Etelä-Pohjanmaalla – tapausten uskotaan olevan lähtöisin naakoista

Tilalöydösten lisäksi salmonella löytyi myös naakan ulosteesta. Nyt selvitetään, miten yleinen salmonella linnuilla on.

Salmonella on yleistynyt nautatiloilla – Ruokavirasto aikoo selvittää miksi

Salmonellatartuntojen määrä on lisääntynyt nautatiloilla. Tällä hetkellä salmonellaa vastaan taistellaan noin kymmenellä maito- ja lihakarjatilalla.

Kolmelta maatilalta Kauhavalla on löytynyt salmonellaa

Etelä-Pohjanmaalla kolmelta maatilalta on löytynyt salmonellaa. Kaikki varmistuneet tartuntatilat sijaitsevat Kauhavalla.

Rise in salmonella infections on Finnish farms

After a decade or so of only about 20 reported cases annually, 2018 saw 43 cases detected on cattle and pig farms.

Savon Sanomat: Salmonellatartuntojen määrä kasvanut maatiloilla

Yhteistä selittäjää tartunnoille ei ole löydetty.

Finnish Customs steps up vigilance over African swine fever fears

Customs said that the disease could cause losses amounting to tens of millions of euros in the domestic pork industry.

Ravustuksessa muistettava kestävän kalastuksen periaatteet

Ravustuskausi alkoi 21. heinäkuuta ja jatkuu lokakuun loppuun.

Tutkijat löysivät jälleen uusia rapuruttoloisen serkkuja: "Tämä vahvistaa pelkoja vieraslajien tuomista haitoista"

Pohjoisamerikkalaiselta järveltä tuoduista ravuista löytyi kaksi tuntematonta leväsientä.

Kymenlaaksossa on todettu kymmeniä borrelioositartuntoja – infektioylilääkäri: "Sää on punkeille otollinen"

Borrelioositartuntoja on havaittu tähän mennessä enemmän kuin viime vuonna.

Kiinnostaako tiede? Testaa, jäikö alkuvuoden tiedeuutisista mitään mieleen

Artikkelin lopussa on linkkejä kysymyksiä koskeviin uutisiin ja edellisiin tiedevisoihin, joiden parissa kesäinen päivä vierähtää mukavasti.

Pohjoissavolaisjärven ravuista löytyi uusi leväsienilaji – voi häiritä rapuruttotutkimusta

Rapuruttoa muistuttavaa leväsientä on löytynyt Kaavin Mäntyjärven ravuista.

African swine fever epidemic benefits Finnish meat industry

China’s pork shortage may be an opportunity for Finnish meat producers.

BBC: Nuori nainen kuoli vesikauhuun Norjassa – ensimmäinen tapaus 200 vuoteen

Tauti on harvinainen Norjassa, menehtynyt oli saanut tartunnan lomamatkallaan Filippiineillä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle