Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nykyaikaisen viisiottelun perinne on virinnyt eloon Hämeenlinnassa

Erikoisseurassa on jo parikymmentä aktiiviharjoittelijaa.

Laura Salminen pettyi EM-kisoissa – "Olympiapaikka olisi ollut mahdollinen päätöslajin normaalisuorituksella"

Suora olympiapaikka oli tarjolla nykyaikaisen 5-ottelun kahdeksalle parhaalle ottelijalle Bathin EM-kilpailussa.

Laura Salminen eteni nykyaikaisen 5-ottelun EM-loppukilpailuun

Laura Salminen eteni perjantaina naisten nykyaikaisen 5-ottelun EM-kilpailuiden loppukilpailuun.

Usko ja valmentajaisä auttavat Suomen kovinta viisiottelijaa kohti Tokion olympialaisia – "Muilla on henkisiä valmentajia, meillä on pyhä henki"

Laura Salminen osallistuu tällä viikolla Englannissa nykyaikaisen viisiottelun EM-kilpailuihin, joista kahdeksan urheilijaa saa paikan ensi kesän olympialaisiin.

Keuhkokuume murskasi nykyaikaisen viisiottelun suomalaistaitaja Eevi Bengsin olympiaunelman eikä paluu huipulle ollut varmaa – kipinä ei kuitenkaan sammunut: “En ole vielä saavuttanut omaa maksimiani”

Kolme vuotta sitten Eevi Bengsin suuri unelma olympialaisista valui käsistä sairastumisen takia. Pettymys muuttui tärkeäksi opiksi, ja nyt Bengs haluaa olla parhaassa kunnossa, kun nykyaikaisen viisiottelun olympiapaikkoja aletaan kesäkuusta lähtien jakaa Tokion kisoihin.

"Vahva meksikolainen olut yllätti" – olympiakisojen ensimmäisestä dopingkärystä 50 vuotta

Ruotsalainen Hans-Gunnar Liljenwall säilyy ikuisesti ensimmäisenä olympiakisoissa dopingtestissä kärynneenä urheilijana.

Näin urheilun tukirahat jakautuivat – katso lista voittajista ja häviäjistä

Suomen Olympiakomitea jakoi torstaina tukirahansa ensimmäistä kertaa uuden järjestelmän mukaisesti.

Suomesta löytyy useita urheilevia kolmosia – Bengsit huippuja viisiottelussa ja ratsailla, Vahvelaiset vahvoja pesäpallossa

Yksi on perfektionisti ja toinen ollut aina parempi uimari. Kolmoset pelaavat pesäpalloa, mutta haluavat eri aloille.

Liperissä valmistetut elektroniset kisa-aseet myyvät hyvin – 400 aseen suurtilaus maailmalle

Suosiotaan kansainvälisesti lisännyt nykyaikainen viisiottelu on laji, joka koostuu muun muassa miekkailusta, ammunnasta, uinnista, ratsastuksesta ja juoksusta

Eläinrääkkäystä? Olympialajissa käsittämätön määrä vaaratilanteita

Rio de Janeiron olympialaisten esteratsastuskilpailut ovat jo päättyneet, mutta Deodoron ratsastusareenalle säpinää ovat tuoneet vielä nykyaikaisen viisiottelun ratsastuskilpailut.

Ampumajuoksu ratkaisi: Naisten nykyaikaisen viisiottelun kulta Australiaan

Rion nykyaikaisen viisiottelun naisten viimeiset lajit kisattiin perjantaina. Olympiakultaa otteli Australian Chloe Esposito.

Rion erikoisista erikoisin kisa – keskiyöllä ampumajuoksua

Nykyaikaisessa viisiottelussa on siirrytty kaksi lajia yhdistävään, ampumahiihtoa muistuttavaan ampumajuoksuun viime olympialaisista alkaen.

"Onnistuin välttymään vessanpesulta" – Ulla lähtee Rion olympialaisiin vapaaehtoiseksi

Mikkeliläisopiskelija Ulla Hänninen lentää Brasiliaan pariksi kuukaudeksi. Asiakaspalveluun liittyvää vapaaehtoistyötä tehdään niin olympialaisten kuin paralympialaisten aikaan.

Olympia-altaan kunnostaminen tuli Hämeenlinnalle odotettua kalliimmaksi

Vuoden 1952 olympia-altaan kunnostaminen Ahvenistolla tuli Hämeenlinnan kaupungille lopulta kalliimmaksi kuin mitä ennalta laskettiin. Paikat olivat vuosikymmenien laiminlyönnin aikana rapistuneet arveltua pahemmin.

Olympiahistorian häpeätahra kimmeltää nyt kirkkaana – Ahveniston maauimala aukeaa

Helsingin vuoden 1952 kisojen olympia-allas on kunnostettu ansaitsemaansa loistoon. "Kyllä täällä polskittu onkin", sanoi Niilo Tarvajärvi olympiaselostamosta. Lauantaista alkaen hänen sanansa ovat taas vuosikymmenten jälkeen totta.

Se on täynnä! Ahveniston olympia-altaassa kimmeltää vihdoin vesi

Ahveniston Olympia-allas saadaan täyteen vettä tänään perjantaina Hämeenlinnassa. Täyttäminen aloitettiin keskiviikkona ja pian päästään testaamaan myös altaan veden puhdistusjärjestelmiä.

Ahveniston maauimalassa uusi ja vanha lyövät kättä

Ahveniston maauimalan remontoijat Hämeenlinnassa taiteilevat nykyajan vaatimusten ja historian säilyttämisen välillä.

Ränsistynyt olympiapuisto pesee kasvonsa

Ahveniston olympiapuistoa remontoidaan kuntoon kesäksi. Paitsi että Apparalla on käynnissä vuoden 1952 olympiamaauimalan peruskorjaus, laitetaan aluetta myös muuten kuntoon.

Bengs ennätykseensä nykyaikaisen 5-ottelun MM-kilpailuissa

Eevi Bengs otteli Taiwanissa sijalle 34. Tuloksena oli suomalaisen oma ennätys.

Hämenlinnan olympia-uimalassa polskutellaan vuoden päästä

Ahveniston olympia-altaassa uitiin 60 vuotta sitten, vuonna 1952, nykyaikaisen viisiottelun uintikilpailu. Allas on ollut tyhjillään lähes 30 vuotta ja se näkyy. Nyt uimalan korjaushanke etenee: maauimalan remontista on jätetty urakkatarjouspyyntö. Tarjoukset tulee jättää Hämeenlinnan kaupungille kesäkuun loppuun mennessä.

Painilla vielä mahdollisuutensa - KOK:n yleiskokous ratkaisee

Kansainvälisen olympiakomitean hallituksen päätös painin pudottamisesta vuoden 2020 olympialaisten ydinlajien joukosta on herättänyt laajalti keskustelua. Painilla on kuitenkin vielä keinonsa selviytyä mukaan olympialaisten ohjelmaan.

Finnish wrestling boss sees hope for 2020

The shock decision to recommend wrestling is dropped from the 2020 Olympic games raised eyebrows around the world. There had been concern about the possible effects on funding, but Finnish wrestling figures see chances for a reprieve.

Näkökulma: KOK pois paineistaan Turkissa?

Mikko Hannula ihmettelee jalkapallon ja pyöräilyn asemaa olympiaperheessä. "Moni muu urheilumuoto olisi näillä näytöillä jo pudotettu olympiaperheestä pois. Ehkäpä jopa vedonlyöntilistoilta.", Hannula kirjoittaa.

Jymy-yllätys - Paini putoamassa olympialaisista

Paini koki kovan kolauksen, kun Kansainvälinen olympiakomitea on karsimassa lajin vuoden 2020 olympiaohjelmasta. Edellisen kerran olympialajeja vähennettiin vuonna 2005.

Yhdysvallat hyvitti Pekingin pettymyksen - kahmi peräti 104 mitalia

Lontoon olympialaisten kaikki 302 kilpailun mitalia on jaettu. Yhdysvallat oli kisojen menestynein maa 104 mitalillaan.

Olympialaiset ohi - Lontoon kisojen viimeinen kulta Liettuaan

Laura Asadauskaite voitti naisten nykyaikaisen viisiottelun. Lontoon kaikki kultamitalit on nyt jaettu.

Nykyaikaisen viisiottelun olympiakultaa tshekkisotilaalle

Tshekin armeijan upseeri oli etevin viisiottelussa.

Saako Suomi 5-ottelijan Lontooseen?

Laura Salminen on yhä ehdolla Lontoon olympiakisojen nykyaikaiseen 5-otteluun. Salminen on nimetty ns. varaurheilijaksi.

Olympiatulen saapuminen oli Hämeenlinnassa suuri kansanjuhla

Hämeenlinna eli 60 vuotta sitten olympiahuumaa. Kaupunki oli valmistautumassa 1952 kesäolympialaisten nykyaikaisen 5-ottelun isännyyteen. Lähes koko kaupunki oli seuraamassa olympiatuleen saapumista ja sen tulojuhlaa. Sen jälkeen olympiatunnelma jotenkin jo kaupungissa lässähtikin.

Hellaan tuli palasi Hämeenlinnaan

Vuoden 1952 olympialaisten aikaan Hämeenlinnan kilpailutoimisto oli Linnankasarmeilla. Nyt tiilikasarmeissa toimii Suomen Tykistömuseo, joka avasi muistonäyttelyn Hämeenlinnan olympiavuoden kunniaksi.

Ahveniston olympianäyttämö odottaa kunnostajiaan

Vuoden 1952 olympialaisten kisapaikat Hämeenlinnan Ahvenistolla olivat välillä osin unohtuneet. Kisojen 60-vuotismuistojuhlassa esiin kaivettu maastojuoksureitti on taas käytössä. Ahveniston ystävä iloitsee maisemista ja alueen aktiivikäyttäjistä, mutta kaipaa olympia-altaan palauttamista arvoiseensa kuntoon.

Viisiottelun olympiapaikka jäi haaveeksi

Nykyaikaisen viisiottelun olympiakisojen osallistujalistat on julkaistu. Samalla varmistui, ettei Laura Salminen pääse mukaan Lontoon kisoihin.

Aulangon olympiakylä nukkuu unohduksen unta

Vähänkin olympiahistoriaa tietävät, että Hämeenlinna oli yksi vuoden 1952 kisakaupungeista. Ahveniston maastossa kisattiin nykyaikaisen 5-ottelun henkilökohtaisista ja joukkuevoitoista. Mutta kuka tuntee Aulangon olympiakylän?

Salminen taistelee historiallisesta olympiapaikasta

Laura Salmisella on mahdollisuus tehdä historiaa ja olla ensimmäinen suomalainen nainen edustamassa Suomea nykyaikaisessa viisiottelussa olympiakisoissa. Salmisen Lontoon kisapaikan kohtalo ratkeaa perjantaina.

Olympiahuumaa liikuntakorteista jaloviinalihapulliin

Hämeenlinna ja etenkin Aulanko ovat valinneet kesän teemaksi olympiahengen. Hämeenlinna oli 60 vuotta sitten olympiakaupunki. Aulangolla oli Hämeenlinnan lajien kisakylä. Olympiahenkinen tarjonta kesäksi alkaa olla koossa.

Olympiavuoden 1952 juhlaleivos nostaa jälleen piimän arvoonsa

Helsingin kesäolympialaisten 60-vuotismuistelot kutittavat myös makuhermoja. Juhlavuoden makuelämykseksi Hämeenlinnassa valmistettu olympialeivos on kondiittorin mestariteos, jossa aikauden raaka-aine piimä nostetaan kunniaan. Hämeenlinna oli Helsingin vuoden 1952 kesäolympialaisten toinen isäntäkaupunki, jossa käytiin nykyaikaisen 5-ottelun osuus.

Hämeenlinna elvyttää 1952 olympiamuistojaan

Hämeenlinna havahtui siihen, että Suomen vuoden 1952 olympialaisista tulee 60 vuotta. Kaupunki voi ylpeillä sillä, että se on toinen virallisista olympiakaupungeistamme. Ahvenistolla ratkesivat nykyaikaisen 5-ottelun paremmuudet, ja kisakylä Aulangolla majoitti sekä joukkueet että muun kisaväen.

Aulanko palauttaa olympiahengen Hämeenlinnaan

Aulanko on valinnut vuoden 2012 matkailuteemaksi olympialaiset. Ensi kesänä on kulunut 60 vuotta Helsingin ja myös Hämeenlinnan olympialaisista. Aulangolla oli nykyaikaisen 5-ottelun kilpailijoiden ja muun kisaväen olympiakylä. Olympiamuistojen kimppuun käydään keväällä: miltä ensimmäinen banaani ja kokis maistuivat.

Miekkailuliitto ja 5-ottelijat yhdistävät voimansa

Suomen Miekkailuliitto ja Suomen Nykyaikaisen 5-ottelun liitto yhdistävät voimansa. Aloite yhdistymiseen tuli 5-otteluliiton puolelta, mutta liitoilla on yhteiset tavoitteet, ja kumpikin liitto uskoo yhdistymisen parantavan urheilijoiden käytössä olevia resursseja.

Olympialaisten isän laji jälleen mullistusten kourissa

Nykyaikaisessa viisiottelussa eletään jälleen muutoksen aikaa. Tällä kertaa perinteiset ilmapistoolit korvataan Lontoon olympiakisoissa elekrtonisilla aseilla. Laseraseita testattiin lajissa nuorten olympialaisissa ja muutos havaittiin hyväksi.

Nykyaikaiseen 5-otteluun uusi lajiformaatti

Nykyaikainen 5-ottelu hakee mielenkiintoisempia muotoja muuttamalla hieman kilpailuformaattia. Laji on uhassa pudota olympiaohjelmasta Lontoon vuoden 2012 kesäolympiakisojen jälkeen.

Naisten kulta Saksaan

Saksan Lena Schöneborn voitti naisten nykyaikaisen viisiottelun kultamitalin tänään.

Moisejev uusi voittonsa, Liettua juhli kahta mitalia

Andrei Moisejevista tuli ensimmäinen ihminen puoleen vuosisataan joka on pystynyt uusimaan olympiakultansa nykyaikaisessa viisiottelussa. Venäläinen jätti Liettuan Edvinas Krungolcasin hopealle ja Andrejus Zadneprovskisin pronssille.

Hanna-Kaisa Torkkeli osaa myös beach volleyn

Neljä SM-kultaa lentopalloilussa voittanut Hanna-Kaisa Torkkeli todisti viikonloppuna kotikaupungissaan Hämeenlinnassa osaavansa myös beach volleyn. Torkkeli voitti yhdessä parinsa Annika Haapalan kanssa naisten sarjan pro tour -kilpailun.

Baseball ja softball pois olympiaohjelmasta

Baseball ja softball eivät ole mukana vuoden 2012 kesäolympialaisissa Lontoossa. Kansainvälinen olympiakomitea KOK päätti lajien poistamisesta olympiaohjelmasta 117. kongressissaan Singaporessa perjantaina.

Oravamäki jätti Sandellin

SM-maastojen naisten kuuden kilometrin kilpailua odotettiin mielenkiinnolla, kun seitsemänkertainen maastomestari ja vuoden 1995 Euroopan mestari Annemari Sandell palasi radalle Varkaudessa.

KOK puntaroi taas kesäkisojen lajeja

Kansainvälisen olympiakomitean hallitus pohtii maanantaina Berliinissä alkavassa kokouksessaan kesäkisojen lajivalikoimaa. Puntarissa on koko 28 lajin kirjo, sillä KOK:ssa on valmistunut uusi raportti lajien asemasta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle