Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Veli-Antti Ruismäki on työskennnellyt konsulttian Kiinassa vuodesta 2007 lähtien.

Kiinassa kotimaiset yhtiöt haastavat nyt suomalaisia vientiyrityksiä – kilpailu on koventunut, mutta palkinnot edelleen suuria, arvioi konsultti

Suurvaltojen kauppasota, lisääntynyt yritysten valvonta ja vaativat kuluttajat nostavat rimaa yrittää jättimäisille markkinoille.

Lautoja kulkee sahauslinjaa pitkin.

Sahat ovat mahdollisuuksien ja uhkien edessä: Kuhmossa laitettiin juuri 50 miljoonaa euroa uudistumiseen, kun rakennusala syöksyy

Suomalaisten sahojen kilpailukyky on pysynyt yllä investoinneilla. Siitä yksi esimerkki on Kuhmo Oy, jonka 50 miljoonan euron sahalinja valmistuu vaikeaan ajankohtaan. Ala näkee kuitenkin mahdollisuuksia.

Muurari Sami Toivanen muuraa pönttöuunin sisustaa.

Etelä-Savon yrittäjillä maan parhaat suhdannenäkymät – vientiyritysten ulkomaankauppa vetää

Etelä-Savon odotukset ovat kehittyneet myönteisesti talouden heilahteluista huolimatta. Venäjän hyökkäyssota näkyy alueella harvemmin kielteisinä vaikutuksina pk-yritysten liiketoimintaan.

Singaporelaissijoittaja Allan Poh katsoo kameraan vedenpullottamotehtaan sisällä, takana tehtaan laitteistoa.

Vedenpullottamo H2O4U kertoo aloittavansa tuotannon Lahdessa – Salpausselän vettä tarjotaan Aasiaan ja Lähi-itään

Valmisteluja on tehty useita vuosia, mutta tehdas on nyt valmis toimintaan, sanoo singaporelainen omistaja.

Kartta, jossa näkyy E8 ja E10 tiet.

Lappi on huoltovarmuudelle ratkaisevan tärkeä – puolet ulkomaankaupasta voitaisiin järjestää pohjoisen kautta, jos Itämeri sulkeutuisi

Mittavia tieremontteja tarvitaan, jotta elämänlanka Pohjois-Norjan satamien kautta toimisi. Lapin kauppakamarin ja konsulttiyhtiö Rambollin selvitys kannattaa myös Kolarin radan jatkamista Ruotsiin.

Kelju K. Kojootti.

Suomen suurin pankki povaa taantumaa – käsillä on ”kojootin hetki”, jossa juoksu jatkuu tyhjän päällä

Katso videolta, miksi OP:n pääekonomisti Reijo Heiskasen mielestä Suomi on joutunut samanlaiseen tilanteeseen kuin Maantiekiitäjät-animaatiosarjan Kelju K. Kojootti.

Kuvassa työntekijä lisää salaattipakkauksiin tuotteita.

Pohjalaisyritys totutti suomalaiset syömään valmissalaatteja, ja aikoo tehdä saman Ruotsissa – elintarvikevienniltä toivotaan nyt kovaa kasvua

Business Finland toivoo suomalaisten elintarvikeyritysten tähtäävän nykyistä enemmän vientiin. Asiantuntija muistuttaa, että tuottoa tavoitellessa elintarvikkeen jalostaminen kohdemarkkinoille kannattaa.

Mustia rehupaaleja kolmessa pinossa pellon reunassa.

Siikalatvalta viedään pian nurmea kameleiden syötäväksi – rehuntuotantoyhtiö Golden Fields perustaa tehtaan Rantsilaan

Virolainen Golden Fields ryhtyy tuottamaan nurmirehua kansainväliseen vientiin myös Siikalatvalla. Tavoitteena on, että ensi kesän satoa lähtee muun muassa Lähi-itään ja Aasiaan.

Grafiikka näyttää, kuinka Venäjän-kauppa on vähentynyt 80 prosenttia tammi-helmikuussa edellisvuoden samaan ajanjaksoon verrattuna.

Venäjällä näppinsä polttaneet yritykset eivät juuri ole löytäneet korvaavia markkinoita – vientiin tuli lähes miljardin aukko alkuvuonna

Itävienti on pudonnut murto-osaan Venäjän aloitettua laajan hyökkäyksensä Ukrainaan. Venäjän-kauppaa tehneet yritykset ovat onnistuneet korvaamaan vasta alle viidenneksen Venäjän menetyksistä.

henkilökuva

Suomen suurimman vientialan näkymät kääntyivät synkiksi ja asiantuntijakin huolestui: Onko miinus iso vai pieni?

Teknologiateollisuuden pääekonomistin mukaan alan tämän vuoden huippu on todennäköisesti nähty. Puolustusteollisuus on pärjännyt muuta alaa paremmin.

Heinäpellolla mies nostaa heinäpaaleja.

Humppilaan suunnitellun nurmirehulaitoksen rakentaminen on varmistunut – kuokka iskee maahan syyskuussa, jos rakennuslupa heltiää

Laitos käsittelee nurmirehua ja kuivaheinää vientiin. Ympäristölupa laitokselle jo on. Rakennuslupa on haussa parhaillaan.

Turkistarhaaja Markus Sjöholmin turkistarhassa sinikettuja.

Turkiseläinkasvatusta kannattaa alle puolet suomalaisista – Fifurin tuoreen tutkimuksen mukaan kannatusluku on mittaushistorian alhaisin

Fifurin väestötutkimuksen mukaan keskustelu turkiselinkeinosta on polarisoitunut. Fifur tulkitsee tutkimustuloksen niin, että turkiseläintuotannon peruskannatuksen taso on aikaisemmalla tasolla.

Keltaisia frisbeegolfkiekkoja pinoissa tehtaan pakkaamossa.

Frisbeegolfkiekkojen valmistaja lisäämässä vientiä Pohjois-Amerikkaan

Kontiolahtelainen Clash Discs Oy on saanut viennin veturiksi varoja yhteensä 300 000 euroa.

Langaton, kannettava elintoimintoja seuraava laite.

Helsingin Vallilassa kehitetään uutta teknologiaa ratkaisuksi hoitajapulaan: potilaalle puettava monitorointilaite vapauttaa käsiä hoitajilta

Suomi on vahva maa terveysteknologian kehittämisessä. Alan vienti on ollut kasvusuunnassa 20 vuoden ajan.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn Suomen Pankin talouden ennustetta käsittelevässä tiedotustilaisuudessa Helsingissä 20. kesäkuuta 2023.

Inflaatio hidastuu selvästi jo tänä vuonna, ennustaa Suomen Pankki

Ensi vuonna inflaatio hidastuu 1,3 prosenttiin, kun kireä rahapolitiikka alkaa purra ja energian hinnat laskevat, ennusteessa arvioidaan.

Satama, jossa työt on keskeytetty lakon vuoksi.

Isot ammattiliitot älähtivät hallituksen aikeista rajoittaa työehtoja ja lakkoilua: ”Yli satavuotinen perinne katkolla ”

Ammattiliittojen mukaan hallitus ajaa voimakkaasti vientialojen edistämistä, mikä samalla heikentää laillisia työntekijöiden oikeuksia.

Mantsinen Groupin toimitusjohtaja Mia Mantsinen yrityksen ulkopihalla isojen materiaalinkäsittelynostureiden edessä valkoinen suojakypärä päässään.

Nosturivalmistaja Mantsinen Group solmi 20 miljoonan euron jättikaupat Brasiliaan

Materiaalinkäsittelykoneita ja työlaitteita Pohjois-Karjalassa valmistava perheyhtiö teki historiansa suurimmat kaupat sellujätti Suzanon kanssa.

Työntekijä sahalla.

Metsäteollisuus kyykkäsi, ja nyt tuhansia työntekijöitä uhkaa pakkoloma

Samaan aikaan kun metsäyhtiöt varautuvat lomautuksiin, ne valmistelevat miljardiluokan investointeja uusiin tehtaisiin.

Primon johtajat kättelevät

Primo Finland avasi uuden tehtaan Vaasaan – rahoittaja, tanskalaismiljonääri Fleming Grunnet korostaa paikallismarkkinoiden merkitystä

Muoviprofiileja valaisimien kosketinkiskoihin valmistava tehdas tulee lisäämään vientiä myös Vaasan satamassa. Uudella tehtaalla on tällä hetkellä noin seitsemänkymmentä työntekijää.

Raute-yhtiön pääkonttori Lahdessa. Kuvassa yhtiön sininen logokyltti ja toimistotornin ikkunoita.

Pahin komponenttipulan aika on jo takanapäin, sanoo Rauten toimitusjohtaja Mika Saariaho

Lahden Nastolassa toimiva Raute oyj tavoittelee merkittävää kasvua tulevina vuosina.

Rahtilaivan kyydissä olevia kontteja Mussalon satamassa Kotkassa.

Haminan–Kotkan sataman tuonti virkistyi vuoden alussa

Vientimäärät olivat hieman laskussa – kuitenkin kappaletavaraa ja sellua vietiin rutkasti viime vuotta enemmän.

Matkustajajuna ylittää hitaasti remontissa olevaa siltaa.

Pohjois-Karjalan vientiyrityksille uusi järkytys: ensin hävisi Saimaan kanava, ja pian katkeaa Karjalan rata – ”Logistinen katastrofi”

Karjalan radan katkaisu ensi vuonna tarkoittaa vaikeuksia ja lisäkustannuksia pohjoiskarjalaisille vientiyrityksille. Väyläviraston mukaan junaliikenteen keskeytys on välttämätöntä siltatyömaan takia.

Kiimingin yrityspuiston kyltti, jossa vaaleansinisellä merkitty tontit, joita Kiimingin kunta tarjosi aikanaan Ideaparkille.

Natoa enemmän yritysten vientinäkymiin vaikuttaa maailmanpoliittinen tilanne, sanoo oululainen viennin asiantuntija

Suomen liittyminen Natoon ei asiantuntijan mukaan vaikuta suoraan kaupankäyntiin, vaikka toisaalta siitä ei ulkomaankauppaa käyville yritykselle haittaakaan ole.

Työntekijä siirtää parvekelasia pinoon Lumon oy:n tehtaalla Kouvolassa.

Kahden Triplan kokoinen lasitilaus lupasi suomalaisyritykselle upean tulevaisuuden Venäjällä – sota vei hankalaan tilanteeseen

Suomalainen parvekelasivalmistaja oli kaukaa viisas ja viritti Euroopassa verkot kuntoon jo ennen Ukrainan sotaa. Yritys hakee nyt uutta kasvua Puolasta.

Patrian tehdasalueen sisäänkäynnin edustaa Hämeenlinnssa. Päärakennuksen edessä on kahdeksanpyöräinen panssariajoneuvo, sen takana kolme Patrian lippusalkoa.

Osa hämäläiskansanedustajista sallisi laajemman aseviennin – parantaisi myös omaa puolustuksen suorituskykyä

Osa hämäläiskansanedustajista haluaisi helpottaa Suomen asevientiä. Tiukat vientisäännökset haittaavat kotimaista aseteollisuutta ja vaikuttavat jopa haitallisesti Suomen puolustuskykyyn, selviää Ylen kyselystä.

Jäänmurtaja Otso murtaa jäätä talvisena päivänä.

Kauppakamarit esittävät valtiolle uusien jäänmurtajien hankintaa, jotta pohjoisten satamien ja Suomen vientiyhteydet pystytään turvaamaan

Suomen vanhimmat jäänmurtajat ovat peräisin 1970-luvulta, ja muutoinkin kalusto on pääosin rakennettu 1980- ja 90-luvulla. Suomen viennistä merikuljetusten osuus on noin 90 prosenttia.

Tre män kring ett bord på riksförlikningsmannens byrå: till vänster sitter förlikningsman Leo Suomaa, i mitten sitter AKT:s ordförande Ismo Kokko och till höger står arbetsmarknadschef Juha Mutru.

Talks resume as port workers' strike enters 12th day, hampers exports and mail deliveries

There is growing pressure to reach a deal, as the strike has nearly halted exports and imports through Finland's ports.

Toimitusjohtaja Siamäk Naghian.

Kuljetusalan lakon pitkittyminen aiheuttaisi vakavia ongelmia itäsuomalaisille vientiyrityksille

Koronan ja poikkeusolojen rasittamat logistiikkaketjut ovat herkkiä uusille häiriöille.

Aurinkoinen Vuosaaren satama.

Satamalakon pituus ratkaisee, mitä viennin ja tuonnin pysähtyminen maksaa Suomelle

Viennin ja tuonnin pysähtyminen maksaa noin 400 miljoonaa euroa päivässä. Lyhyt lakko ei kuitenkaan välttämättä maksa mitään. Tavarat vain toimitetaan asiakkaille myöhässä.

Muun muassa Business Finlandin kyltti on kuvattu Helsingin Porkkalankadulla joulukuussa 2020,

Valmet sai Pirkanmaan isoimman potin Business Finlandin innovaatiorahasta

Koko maakunnan osuus on yhteensä 54 miljoonaa. Innovaatiorahoitusta saaneet yritykset ovat kasvattaneet vientiään viime vuosina keskimääräistä enemmän.

Vegaaniset tuotteet hylly.

Vegestä tuli ruokayritysten taikasana: kaurajuomista ja kasviproteiinista halutaan uusi vientivaltti, mutta tie ulos Suomesta on kivinen

Kasvipohjaisten tuotteiden kansainväliset markkinat kasvavat kiivaasti, ja mukaan pyrkii moni yritys myös Suomesta.

Sataman torninosturit Oulun satamassa. Etualalla nosturin jalkaa ja taustalla kokonainen torninosturi ja merta.

Rahtiliikenne elpyi Perämeren satamissa viime vuonna – Raahe nousi Suomen kolmanneksi suurimmaksi yleissatamaksi

Raahessa ja Kalajoen Rahjassa tuulivoimaloiden kuljetukset lisäsivät liikenteen määrää. Oulussa Stora Enson kuljetusten tarve kasvatti laivaliikennettä.

Vuosaaren satama Helsingissä 27. lokakuuta 2022.

Yhdysvaltain miljardit houkuttavat: Lähes viidennes isoista suomalaisyrityksistä harkitsee investointien siirtämistä – EU-maat eripuraisia

EU:n ja Yhdysvaltain kisa yritystuista voi johtaa EU:n jäsenmaiden väliseen kilpailuun, jossa Suomen ja muiden pienten maiden yritykset häviävät.

Lahden vedenpullottamosta sisäkuvaa, laitteistoa tyhjillään, tuotanto ei vielä käynnissä.

Riita vedenpullottamosta ratkesi Lahdessa, yrittäjältä puuttuvat enää pankkitili ja työntekijät

Aasian ja Lähi-idän markkinoille vettä vievä pullottamo on jälleen singaporelaisen omistajan hallussa. Lahden-tehdas seisahtui vuonna 2020 oikeusriitaan liikekumppaneiden välillä. Yrittäjä aikoo käynnistää koneet uudelleen jo tänä vuonna.

Nvidian valmistavia tietokoneen osia.

Kiinan ydinaselaboratorio onnistui haalimaan mikrosiruja vientikiellosta huolimatta

Länsimaiden ja Kiinan välinen kauppasota tehokkaista mikrosiruista on kiristynyt merkittävästi viime kuukausina. Japanin ja Hollannin saaminen yhteiseen rintamaan on merkittävä voitto Yhdysvalloille.

Tullimies tutkii Venäjälle menevän matkustajan papereita Niiralan raja-asemalla.

Nato-Suomi joutuu miettimään, kenen kanssa jatkossa käydään kansainvälistä kauppaa – varastot tyhjenivät luotiliiveistä Forssassa, miljoonainvestointi käynnissä

Luotiliivivalmistaja käynnistää uuden tehtaan. Suomen USA:n suurlähettiläs arvioi kiristyneen kansainvälisen tilanteen muuttavan Suomen kauppapolitiikkaa merkittävästi.

Harvennushakkuussa kerättyä pieniläpimittaista puuta pinossa.

Laittoman rankat hakkuut rikkovat metsäsertifikaattien ehtoja, eikä sertifioimaton puu käy kaupaksi

Suomen metsistä hakattu puu lähtee valtaosin maailmalle. Metsien sertifioinnilla parannetaan menekkiä kansainvälisillä markkinoilla.

Mikko Savola tiedotustilaisuudessa.

HBL: Puolustusministeriö myönsi uuden puolustustarvikkeiden vientiluvan Turkkiin

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan puolustusministeriön päätöstä ei ole käsitelty hallituksen kesken.

Läheltä

Raahelaiselle Miiluxille puolustustarvikkeiden vientilupa Turkkiin

Puolustusministeri Mikko Savola allekirjoitti luvan tiistaina.

Atrian makkaranvalmistusta.

Suomalaista sianlihaa saa nyt viedä Etelä-Afrikkaan – vientilupa kuumennetulle lihalle heltisi viimein

Etelä-Afrikka on hyväksynyt kuumennettujen sianlihatuoteiden tuonnin maahan Suomesta.

Kotimaista kurkkua kaupan hyllyllä.

Selitys Puolan halvoille Suomi-kurkuille: Suomen kalliiden hintojen takia käsiin jääneitä eriä viedään ulkomaille

Ostovoiman heikkeneminen on heijastunut jo korostuneen voimakkaasti hedelmien ja vihannesten markkinoihin, katsoo Satotukun toimitusjohtaja Tomi Hakkarainen.

Tuotekehitysinsinööri Nea Metsälä pitää kädessään biohiilipurkkia.

Ympäristöystävällisten tuotteiden vienti ylittää Suomessa jo kasvihuonepäästöt

Ympäristöystävällisten vientituotteiden vaikutus on jo nyt suurempi kuin Suomen vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt, mutta näitä ei saa silti verrata keskenään.

Vihreä sotilaskäyttöön tarkoitettu radiojärjestelmä.

Teknologiateollisuus elää pitkälti viennistä – liki puolet alan työpaikoista sidoksissa vientiin

Noin puolet Pohjois-Pohjanmaan teknologia-alan työpaikoista on vientiteollisuudessa.

Sahan työntekijä kävelee työtilassa.

Palkat ovat nousseet kilpailijamaissa reippaammin kuin Suomessa, mutta asiantuntijan mielestä täällä korotukset ”ruokkisivat inflaatiota”

Moni palkansaaja toivoo, että meneillään olevissa työehtosopimusneuvotteluissa palkkoja korotettaisiin tuntuvasti, sillä inflaatio on syönyt ostovoimaa.

Venäjän Putin puhuu Kiinan Xille.

Taloudeltaan kurjistuva Venäjä ajautuu riippuvaiseksi Kiinasta – professori ennustaa “suurta riitaa karhun ja lohikäärmeen välille”

Venäjän on vaikea löytää Aasiastakaan kauppakumppaneita. Innokkaimmat kumppanit ovat tällä hetkellä Iran ja Taliban.

Lahti,  Stora- Enso,  Packing Solutions, Kartonkipaperitehdas.  Tuotteita.  Outi Hankavaara, Designer.

Kartongista tuli metsäteollisuuden tärkein vientituote ja pelastus

Stora Enson myynnistä jo liki puolet tulee kartongista ja pakkauksista. Kartongista tehdyt laatikot jäävät kotimaahan, koska niitä ei kannata kuljettaa kauemmaksi.

Elintarvikkeet. Liha. Naudanlihaa (nautaa, paistia), mahdollisesti ulkopaisti. Ruoka.

Suomalainen naudanliha sai vientiluvan Japaniin – Atrialla jo suunnitelmat valmiina

Japani hyväksyi Suomen toimet hullun lehmän taudin ehkäisemiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan lupa on tunnustus suomalaiselle elintarvikevalvonnalle.

Nightwish -yhtye Etelä-Amerikan kiertueella poseeraamassa lavalla konsertin jälkeen.

Suomalainen metallimusiikki kohdataan tunteen palolla Latinalaisessa Amerikassa, jonka oma metalli ei viihdytä vaan opettaa

Latinalaisen Amerikan hevifanit suhtautuvat intohimoisesti suomalaiseen metallimusiikkiin, kuten viime syksynä siellä kiertäneeseen Nightwishiin. Alueen oma metalli on usein sidoksissa yhteiskuntaan ja kipeään historiaan.

Grafiikka näyttää, kuinka 40 jalan kontin kuljetushinta nousi korona-aikana alle 2 000 dollarista yli 10 000 dollariin. Venäjän hyökättyä Ukrainaan kuljetushinta on jälleen laskenut lähelle 2 000 dollaria.

Maailmanlaajuinen kuljetuskriisi on kääntynyt vuodessa päälaelleen – merirahtien hinnat romahtivat, kun kulutus hiipuu Euroopassa

Euroopan kotitalouksia kurittava inflaatio vähentää kuluttamista niin paljon, että Aasian ja Euroopan välisten rahtien kuljetushinnat ovat romahtaneet ja varustamot karsivat jo vuoroja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle