Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vilho Palosaari katsoo kameraan jumppakeppi hartioillaan ja lippalakki väärinpäin päässä.

Vilho Palosaari, 18, on kuin kumiukko – näin venyy mäkihypyn nuorten maailmanmestari

Palosaari lähtee nauttimaan Planican MM-kisoihin ilman sen kummempia tulostavoitteita.

Nelli Anttonen tekee ja Marko Rossi ohjaa aktiivista alkulämmittelyä.

”Venyttelystä ei ole hyötyä”, täräyttää asiantuntija – tee sen sijaan aktiivinen alkulämmittely

On kyse urheilijasta tai kuntoilijasta, lämmittely on tärkeä osa suoritusta. Staattisen venyttelyn voi unohtaa alkulämmittelystä, sanoo sertifioitu urheilufysioterapeutti (TtM, OMT) Marko Rossi.

Maija Maulaheimo treenaa painosäkin kanssa korkeassa polviasennossa kotipihallaan.

Fysioterapeutti Maija Maulaheimo kärsi vuosia pahoista selkäkivuista, kunnes oppi hoitamaan niitä omalla tavallaan

Maija Maulaheimon ura jalkapalloerotuomarina katkesi, kun hän nosti leikillään kaveriaan ja selästä kuului naks. Alkoi vuosien piina kipujen kanssa. Lopulta Maija löysi itselleen sopivat hoitokeinot.

Ylen kolumnisti Roopen Lipasti henkilökuvassa.

Roope Lipastin kolumni: Kolmekymmentäviisi vuotta selkäkipuja on opettanut, että liike auttaa

Selkäkipujen kanssa on ollut viisasta vain opetella elämään, kirjoittaa Lipasti.

Nainen joogamatolla polviensa päällä asanassa

Federation: Anyone can be a yoga teacher in Finland

Finland's yoga federation says practitioners should look into their teachers' credentials.

Nainen joogamatolla polviensa päällä asanassa

Joogaa voi Suomessa ohjata kuka tahansa

Harrastajan kannattaa tarkistaa ohjaajan koulutustausta. Joogassa on useita erilaisia suuntauksia ja lajeja.

Jooga-asento

Alabama kumosi joogakiellon osavaltion kouluissa – Namaste-tervehdystä ei kuitenkaan sallita

Osa kristillisistä konservatiiviryhmistä pelkää, että koulujen ohjatut joogatunnit voivat saada oppilaat kääntymään hinduiksi.

Porojoogaa Kuusamossa Kujalan porotilalla.

Tältä näyttää porojooga – eksoottisessa hittilajissa rentoudutaan satojen porojen ympäröimänä

Porojooga on Kuusamossa keksitty hittilaji, jossa yhdistyvät luonnonrauha ja eläinten seura.

Joogaopettaja Outi Öhman valmistuu metsätalousinsinööriksi.

Joogaopettaja opiskeli metsätalousinsinööriksi ja innostuu puunhalaamisesta: “Opettajat suhtautuivat hyvin, ei minua lynkattu”

Outi Öhman aikoo käyttää ammattikorkeakoulussa oppimiaan metsätaitoja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen.

Kylli Kukk venyttelee Intian maisemissa.

Joogaopettaja Kylli Kukk huokuu sydämen lämpöä

Joogaopettaja Kylli Kukk treenaa mielen muskeleita.

Gymnastikredskap

Aloita venyttely ja tasapainoilu kotisalilla – näin teet välineet

Siisteillä välineillä on mukavampi jumpata.

Ville Kujala ja Veera Korjus jumppamatolla

Jumppahetki: Tässä ohjeet päiväkohtaisiin ohjelmiin

Jumppahetkiä lähetetään TV2:lla arkiaamuisin klo 8.50 maanantaista 6.4. alkaen ja uusintana samana iltapäivänä klo 15.50. Koko viikon treenit uusitaan lauantaisin puolenpäivän aikaan.

Woltin fillarilähetti.

Online yoga, emergency sanitiser: Finland’s businesses adjust to the coronavirus

With government restrictions tightening as the epidemic continues, companies of all sizes are making changes to survive in a new world.

Mies koskettaa kädellä akillesjännettä.

Onko kantapää kipeä tai haluatko vahvan akillesjänteen? Katso videoilta yksinkertaiset ohjeet suomalaisten yleisimpien jalkavaivojen helpottamiseen

Asiantuntijoilla on huojentavia uutisia: pitkäänkin jatkuneista jännekivuista voi päästä eroon – mutta vain, jos on valmis näkemään vaivaa.

Fysioterapeutti Jenni Päivänurmi-Vinni

Moni ei enää tunnista hyvää ryhtiä – katso 5 vinkkiä, joilla hoidat some-niskasi kuntoon

Niskavaivaiset nuoret ovat aiempaa tutumpi näky fysioterapeutin vastaanotolla.

Seiväshyppääjä Urho Kujanpään selkä

Venytätkö hermoja? Lihaskireytesi voi olla harhaa – katso tästä venyttelyä tehokkaammat keinot hankkia lisää liikkuvuutta ja voimaa

Huippu-urheilijoita hoitavan fysioterapeutin ja lihastutkijan mukaan useimmat työikäisten niska- ja selkävaivat helpottaisivat voimaharjoittelulla.

Rentoutumista.

Kajaanin Tervakanavan ulkojoogassa treeniä saa niin keho kuin mieli

Kajaanissa voi harrastaa joogaa myös ulkona.

Ihmiset pötköttelevät lattialla rentoutuneena.

Majority in Finland exercise regularly - but 20% don't at all

The most popular physical activities included cycling and jogging - but walking and going to the gym topped the list.

RSO:n kamarimusiikkifestivaalin MIND logo

PERUTTU: Kamarimusiikkifestivaali MIND! - Mindfulness

Mindfulness-harjoitus Humen, Jenkinsin ja Dowlandin tahdissa. Ota mukaan joogamatto ja pyyhe!

Seinäkiipeilyä Oulun kiipeilykeskuksessa.

Vaasaan tulee syksyllä kiipeilykeskus

Academillin tiloihin avattavassa keskuksessa voi harrastaa myös joogaa ja pilatesta.

Venyttelykuva Instasta.

Somessa jaettavat kuvat houkuttelevat tyttöjä äärimmäisiin venytyksiin: Kuvista ei aina erota, mikä on käsi ja mikä jalka

Etenkin nuorista naisista on somessa paljon venytyskuvia ja -videoita, joissa taivutaan mitä erilaisimpiin asentoihin. Toistuvissa ääriasennoissa piilee kuitenkin vaaroja.

Saana Kamu

"Tämän syövän kanssa ei ole koskaan, koskaan tullut hyviä uutisia" – Saana Kamu elää päivän kerrallaan, mutta uskaltaa haaveilla joulunvietosta

Rintasyövästä alkanut tauti on nyt maksassa, keuhkoissa, selkänikamissa, imusolmukkeissa ja aivoissa, eikä hoitoja enää ole tiedossa.

aktiivisuusranneke

Aktiivisuusrannekkeen tärinä saa taksikuskin ylös penkistä – "Venyttelen, kyykkäilen ja pyörittelen lantiota"

Ammattiautoilijoille annettiin ilmaisia aktiivisuusrannekkeita, jotta koko työpäivä ei menisi istumiseksi. Taksinkuljettaja Taisto Apilasaho kertoo rannekkeen auttaneen elämäntapamuutoksessa.

Vedenalainen kuva surffarista Tahitilla.

Surffauskilpailu Tahitilla ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla Saksassa päästettiin hylkeen poikasia vapauteen, vietettiin joogafestivaalia Unkarissa ja paettiin hellettä suihkulähteeseen Lontoossa. Yle kokosi viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen.

Heljä Pitkänen laiturilla Tornion Pikisaaressa

”Joogastakin voi saada burnoutin” – Joogaopettaja joutuu tietoisesti erottamaan työn ja harrastuksen toisistaan

Heljä Pitkänen muutti takaisin kotiseudulleen pohjoiseen ja otti missiokseen opettaa merilappilaisille itsetutkiskelun ja rauhoittumisen perinnettä.

"Tuo, jos joku, on torjuntana venytys" – katso Ranskan Hugo Llorisin huipputorjunta MM-välierässä

"Tuo, jos joku, on venytys!" – Ranskan Hugo Llorisin haamupelastus häikäisi MM-välierässä

Ranskan maalivahti Hugo Lloris torjui avausjaksolla Belgian Toby Alderweireldin laukauksen.

Metsäjoogalla stressi hallintaan

Taivutko pakurikääpään tai Lemminkäisen asentoon? Metsäjooga yhdistää luonnon ja joogan hyödyt

Metsäjooga syntyi terveyslehden vitsistä, mutta vakiintui suomalaiseksi joogalajiksi. Joogaohjaaja Mia Jokiniva yllättyi lajin saamasta innostuneesta vastaanotosta.

Vuohijoogakurssilaisia vuohineen.

Vuohijooga villitsee Yhdysvalloissa ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla nähtiin Euroviisu-loistoa, perulaisen kylän asukkaita kantamassa 80-luvun puolivälissä kuolleiden arkkuja ja vuohet selässä joogaavia yhdysvaltalaisia. Tässä koottuna viikon vaikuttavimmat uutiskuvat.

Kuvakaappaus Overwatch-pelistä.

Harjoittelua jopa 12 tuntia päivässä – videopelaamisen ammattilainen: "En suosittele kenellekään joka päivä"

Helsinki Reds -joukkueessa pelaava Eemeli Ikonen kertoo käyvänsä lenkillä ja punttisalilla pitääkseen itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa.

Ilmajoogaa.

Liinoissa roikkuminen rentouttaa niskaa ja selkää – välineet tuovat joogaan uuden ulottuvuuden

Ilmajoogassa liina tuo syvyyttää venytyksiin, putkityynyn avulla avataan rintakehää.

Rentoutumista.

Ruotsissa kehitetty terapiajooga leviää nyt Suomessa – MediYogan hyödyistä kaivataan kotimaisia tutkimuksia

Medijoogalla kerrotaan olevan terapeuttisia ja lääkinnällisiä vaikutuksia, joita on tutkittu Ruotsissa jo vuosia.

Paula Tiessalo

Tiessalo: Rakas, sinusta on tullut köntys

Me kaikki vanhenemme. Ollaan armeliaita toisillemme, kirjoittaa uutisten blogisti Paula Tiessalo.

Ballettitanssijan kädet ojennettuina

Laihuus ei ole nykytanssijan arvoasteikon kärjessä: "Se on kuitenkin sinun elämä, jota elät"

Tanssijan ammatin ympärille kietoutuu myyttejä siitä, että tanssija elää salaatilla ja huoltaa kehoaan vain venyttelemällä.

Joonas Korpisalo

Suomalaisveskarilla huima venytys AHL:ssä, NHL-komennus palkintona

AHL:ssä piipahtanut Joonas Korpisalo on nostettu takaisin NHL-seura Columbus Blue Jacketsiin.

Pihasauna sisältä

Joogaohjaaja haaveilee työstä Hossassa: "Haen vielä sopivaa saunaa"

Suomussalmen Hossan majoitus- ja ohjelmapalvelut hoidetaan tällä hetkellä 15 yrityksen voimin. Joogaopettaja aikoo viedä saunajoogan tulevaan kansallispuistoon.

Arvo Tavi

Suomen joogan grand old man on myös tuplaevakko ja entinen käsikranaattikalastaja

Talvisodan syttyessä Arvo Tavin perhe lähti Karjalasta evakkoon. Välirauhan aikana he palasivat ja lähtivät jatkosodan alkaessa uudelleen.

Oululaisen liikuntakeskus Hukan joogatunti alkamassa

Lämpöjoogassa yhdistyvät kehonhallinta, liikkuvuus, läsnäolo ja arjen estetiikka

Aijäjoogassa ollaan miesten kesken, mutta yhteisjoogassa on omat hyvät puolensa.

Ystäväni Hevonen

Haluatko kehittyä hyväksi ratsastajaksi? –Panosta istuntaan.

Istunta on hyvän ratsastuksen perusta.

Marzi Nyman

Kitaristin pitää lämmitellä aivan kuin urheilijankin – Katso video kitaristi Marzi Nymanin alkulämmittelystä

Ennen jalkapallo-ottelua pelaajat verryttelevät itsensä lämpimiksi. Myös soittajan täytyy lämmitellä ennen treenejä tai keikkaa.

Myytti: Venyttely on ämmien höpötystä.

Venyttely on ämmien höpötystä!?!

Miksi pitäisi venytellä, personal trainer Timo Haikarainen?

Swami Sivananda

Intialainen askeetikko väittää olevansa 120-vuotias – hakee Guinnessin maailmanennätystä

Hindumunkin mukaan hänen pitkä ikänsä perustuu joogaan, kurinalaiseen elämäntapaan ja selibaattiin. Hän kertoo nukkuvansa matolla puupalikka tyynynään ja pitävänsä hedelmiä sekä maitoa ylellisyyksinä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle