Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uimahallin altaita.

Joensuulaispäättäjien käsissä, mitä maakuntakeskuksessa puretaan, mitä myydään ja mitä uutta rakennetaan

Listalla on kosolti joensuulaisia puhuttavia rakennuksia, esimerkiksi kaupungintalon muutos museoksi, kilpajäähallin remontti sekä uuden virkistysuimalan rakentaminen.

Muuratsalon koulun ja pihaa.

Jyväskylässä poikkeuksellinen ulostulo yrityksiltä – satapäinen joukko vetoaa lähikoulujen puolesta

Yli sata yritystä puolustaa Jyväskylässä lähikouluja ja muistuttaa niiden merkityksestä kaupungin elinvoimaan.

Kyniä korissa pöydällä ja oppilas istuu värittämässä piirrustusta oppitunnilla.

Yläkoulu pidensi oppitunteja 70 minuuttiin, ja lopputulos yllätti opettajat: koulupäivät rauhoittuivat selvästi

Toista tuntia kestävät oppitunnit ovat käytössä pääosin lukioissa ja yhä enemmän myös yläkouluissa. Alakouluissa ne ovat vielä harvinaisia.

Henni Ahvenlampi, toiminnanjohtaja, Helsingin seudun pyöräilijät.

Kysyimme, milloin lapsen voi laittaa koulumatkalle pyörällä, ja näin asiantuntijat vastasivat

Lapsi ei tee liikenteessä virheitä, vaan kyse on puutteellisesta opetuksesta, pohtii Lasten liikennekaupungin koordinaattori Matti Saarto.

Luokkahuone jossa on pulpetteja rivissä.

”Tekoäly käyttöön jo alakoulussa”, sanoo opettajien kouluttaja – näissä viidessä asiassa se voisi auttaa

Yliopistonlehtori Sirkku Lähdesmäki opettaisi tekoälyn käyttöä jo alakoulussa. Esimerkiksi lukivaikeuksista kärsivät oppilaat voisivat hyötyä tekoälyn avusta opiskelussaan.

Kirja-Matin koulu, Ylistaro

Voinapin roiskaisu koulutoverin repulle johti pahoinpitelyyn alakoulussa Seinäjoella – alaikäisten väkivallan laukaisee usein mitätön syy

Pohjanmaan poliisi on erittäin huolissaan pahoinpitelytapausten lisääntymisestä alueella. Tuorein tapaus on seinäjokelaiselta alakoululta.

Tampereen Raholan koulun pihalla seisova turvatolppa.

Turvatolppa tuo välituntivalvojan paikalle tarvittaessa – kiusaamista ehkäisevä keino on niin tehokas, että se tekee itsensä tarpeettomaksi

Kaksi tamperelaista koulua ehkäisee kiusaamista jatkossa vilkkuvin valoin ja teknologian avulla. Aiemmin tolppaa on kokeiltu Seinäjoella.

Ylen kolumnisti Roopen Lipasti henkilökuvassa.

Roope Lipastin kolumni: Nykykoulussa on liikaa oikeuksia ja liian vähän velvollisuuksia

Koululaisen paras oikeus on lupa oppia. Sen vuoksi pitää tehdä, niin kuin ope sanoo. Ei sälytetä lapsille vastuuta asioista, joista heidän ei vielä tarvitse sitä ottaa.

Kolme koululaista hymyilee ja hassuttelee käsissään runokirja, jonka heidän koulunsa on tehnyt.

Kyläkoulun oppilaat innostuivat kirjoittamaan kokonaisen runokirjan – videolla lapset lukevat runojaan, joiden tulva yllätti opettajan

Monen tekstin aiheena olivat eläimet, ja niitä myös kirjan tuotolla päästään katsomaan: vöyriläisen koulun keväinen luokkaretki suuntautuu Korkeasaareen.

Tiernapojat alttarin edessä

Taivalkosken alakoululaiset toteuttivat joulukirkon radioon

Neljännen adventin radiojumalanpalveluksen suunnittelussa huomioitiin eritysesti koululaisten osallisuus.

Sodankylän kunnantalo alkutalvesta

Sodankylä lakkauttaa Vaalajärven koulun

Sodankylän kunnanvaltuusto on päättänyt lakkauttaa Vaalajärven koulun 1.8.2023 lähtien.

Pilpalan koulun julkisivu.

Lopella aloitetaan valmistelu Pilpalan koulun lakkauttamiseksi

Valmistelun aikana arvioidaan Pilpalan koulun tulevaisuus. Jos koulu lakkautetaan, Pilpalan alueen oppilat siirtyvät Lopen yhtenäiskouluun.

Iiris Ruuskanen, Nella Rasi ja Dimitrii Kubaev Karhuvuoren koulun luokassa tekemässä koulutehtäviä.

Vanhemmat pelkäsivät pahinta, kun alakoulun kuudes luokka siirrettiin yläkouluun – kävikin päinvastoin: "En ole juuri törmännyt tällaiseen muualla"

Kotkassa on saatu hyviä kokemuksia kuudesluokkalaisten sijoittamisesta yläkoulun yhteyteen. Kyseessä on eri asia kuin yhtenäiskoulu, jossa oppilaat käyvät samaa koulua ensimmäisestä yhdeksänteen luokkaan.

Koulu

Forssassa kaupunginhallitus ei esitä Talsoilan koulun lakkautusta – hallitus haluaa koko kouluverkon uuteen tarkasteluun

Sivistys- ja tulevaisuuslautakunnan esitys kaupunginhallitukselle oli, että Talsoilan koulu lakkautettaisiin vuonna 2025.

Vaunukankaan koulun ensimmäisen luokan oppilaita tunnilla kasvomaskit kasvoillaan.

Pienimmille koululaisille ei suositella maskeja, vaikka moni joutuu niitä käyttämään – kuvat näyttävät, miten ekaluokkalaisten maskin käyttö sujuu

Monessa kunnassa maskisuositus koskee aiempaa nuorempia koululaisia, vaikka THL:n arvio on, että pienille lapsille maskin ohjeiden mukainen käyttö voi olla hankalaa. Kävimme Tuusulassa seuraamassa ekaluokkalaisten maskin käyttöä.

Ekaluokkalaiset kävelemässä koulutiellä pois katsojasta.

Ekaluokkalaisten läksymäärät vaihtelevat ja siitä voi olla monenlaista haittaa – liika läksymäärä voi pahimmillaan heikentää oppimistuloksia

Yle kysyi alkuopettajilta läksyjen sopivasta määrästä ja kestosta. Siinä, missä yksi opettaja antoi yhden kotitehtävän päivässä, toinen antoi läksyjä 2–3 oppiaineesta, joista jokaisesta 2–3 tehtävää.

nuori katsoo ulos ikkunasta

Päijäthämäläisten lasten ja nuorten tyytyväisyys elämäänsä on laskenut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kysyi lasten ja nuorten näkemyksiä omasta hyvinvoinnistaan kouluterveyskyselyssä viime keväänä.

Lapsia kävelemässä ja ajamassa pyörällä

Koulut alkaa suuressa osassa Lappia – Katso videolta, miltä näyttää uusi, lähes 700 lapsen koulu Rovaniemen Ylikylässä

Peruskoulu alkaa keskiviikkona suurimmassa osassa Lappia. Vierailemme Rovaniemen Ylikylässä, missä avataan lähes tuhannen oppilaan uusi koulu.

Terveydenhoitaja Marjo Partti valmistelee rokotteita 12-15-vuotiaille.

Moni yläkouluikäinen aloittaa lukuvuoden koronarokotuksella omassa koulussa – Näin rokotuksiin on valmistauduttu Vantaan Aurinkokiven koulussa

Kouluissa pestään alkavan lukuvuoden aikana edelleen käsiä ja noudatetaan suurinta osaa muistakin jo tutuista varotoimista. Kouluilla tapahtuvat koronarokotukset ovat kuitenkin uutta ja värittävät monen 12–15-vuotiaan koulutyön alkua.

Kuvassa tyttö juoksee ylös portaita pitkin.

Koulunsa aloittava ja pikku hiljaa itsenäistyvä lapsi tarvitsee ohjausta ja aikaa kuulumisten kysymisille

Koulunkäynnin aloittaminen on lapselle iso asia ja se jännittää. Esimerkiksi koulutien kulkeminen yksin saattaa pelottaa. Lapsen kanssa kannattaa käydä etukäteen läpi, kuinka erilaisissa tilanteissa kannattaa toimia.

Lapsia kävelemässä ja ajamassa pyörällä

Lahden koulujen tulevaisuutta aletaan puntaroida nyt toden teolla – oppilasmäärät romahtavat paikoin, kun toisaalla luokat käyvät ahtaiksi

Lahden kaupunki on julkaissut luonnokset, joiden pohjalta ryhdytään ruotimaan koulutilojen tarvetta kolmella alueella. Kaupunkilaisille annetaan mahdollisuus kertoa omat näkemyksensä siitä, miten lasten määrän muutokset ja koulutilat pitäisi sovittaa yhteen.

Yksinäinen koulureppu roikkuu luokassa tuolin selkänojasta.

Laitilan kaupungin työntekijä saa edelleen palkallisen vapaapäivän, kun lapsi aloittaa koulun

Laitila haluaa päätöksellä parantaa henkilöstöpolitiikkaa.

Ekaluokkalaiset Saima Tynkkynen ja Väinö Haavisto Kaukaan koulun edessä

Osassa kouluista jo ekaluokkalaiset kulkevat maskit kasvoillaan – THL: Mitä nuoremmista kyse, sitä epävarmempi hyöty

Lappeenrannassa maskeja suositellaan jo ekaluokkalaisille. Myös Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee kunnille, että pienet koululaiset käyttäisivät maskeja.

Harjun Vesilinnan torni.

Harjun iltasoitto on jyväskyläläisin ilmiö - "Tunnepitoinen iso asia, se kaikuu tämän kaupungin ääriin saakka"

Tänään vietetään Jyväskylän syntymäpäivää ja sen kunniaksi Yle kysyi, mikä ilmiö on kaikkein jyväskyläläisin. Harjun iltasoitto voitti äänestyksen ylivoimaisesti.

Lahdessa A2-kielen valinneiden määrä moninkertaistui – tokaluokkalaiset kertovat, miksi valitsivat pitkän vieraan kielen

Lahdessa voi olla 10 vuoden päästä 2 500 espanjaa puhuvaa nuorta

Lapselle saa parhaiten laajan kielitaidon Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa. Muualla tarjonta on koko ajan surkastunut.

Ekaluokkalainen tekee kotitehtäviä keittiön pöydän ääressä.

Grades returning to Finnish primary schools

Some primary schools are again issuing numerical grades after years of focusing on written and oral feedback.

Koulun alku Virossa

Koulut alkavat tänään Virossa näyttävin menoin: Ekaluokkalainen Lisbeth Meetua vie kukkia opettajalle ja saa aapisensa juhlallisessa seremoniassa

Syyskuun ensimmäinen on Virossa kansallinen liputuspäivä, jolloin juhlitaan koulutuksen merkitystä.

Yle Mixin juontajat Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä

Yle Mix tuo kiinnostavimmat uutiset lasten ulottuville

Viikoittain tarjolla videosisältöä aiheista ympäri maailman

Ryhmäpotretti perheistä Kiprianoff ja Knuth

Helsinkiläistyttö kiinnostui esikoulussa saamen kielestä ja aloittaa nyt koulutiensä saamenkielisellä luokalla – Koulukaveria kiinnostaa tiede

Vaikka perheellä ei ollut ennestään yhteyksiä Saamenmaahan, päättäväinen ekaluokkalainen Kaisla Knuth ilmoitti itse haluavansa saamenkieliselle luokalle.

Lapset osoittavat kuvaa seinällä.

Finnish schools teach languages earlier than ever, but struggle to move beyond English

First-graders get to learn a foreign language in Finnish schools, but it's usually English.

Kuvassa on juhlasaliin siirretty ruokalalinjasto Maunulan ala-asteen koululla elokuussa 2020.

Opettajat ottavat oppilaat ja opiskelijat vastaan epätietoisuuden keskellä – näin kouluissa ja oppilaitoksissa valmistaudutaan koronasyksyyn

Opettajat uskaltavat tehdä vain lyhyen ajan suunnitelmia, ja ajatus etäopetuksesta ekaluokkalaisten kanssa askarruttaa.

Ilmakuvassa Heinolan teollisuusaluetta. Etualalla vanha Erkin Hallin rakennus, jonka ulkopuolelle rakennetulla pienellä viheriöllä näkyy lapsia potkimassa palloa.

Kokkolan Koivuhaan kakkosten ja kolmosten syyslukukausi alkoi evakossa – käytössä jopa tatami ja piano

Koivuhaan kakkos- ja kolmosluokkalaisille koulutyön aloitus sisälsi paljon uusia asioita, esimerkiksi bussikyydin.

Koululainen tekee kotiläksyjä.

Peruskoululaisten syyslukukausi pyörähtää käyntiin Meri-Lapissa

Koulutaipaleensa Meri-Lapissa aloittaa tänä syksynä noin 600 ekaluokkalaista

Annabella Koski, 8V., Hki, menee toiselle luokalle.

Koulut alkavat ensi viikolla, mutta lasten koronatapauksista ei vieläkään tiedetä paljoa – lapsilla myös vatsavaivat kielivät tartunnasta

Lasten koronavirustartunnoista ja lasten tartuttavuudesta tiedetään edelleen hyvin vähän. Lisääntyvän testauksen ja tartuntaketjujen tutkimisen toivotaan tuovan asiaan lisävalaisua.

aapiskirja ja ekaluokkalainen tyttö

Opetushallituksen ennuste: Peruskoulujen määrä voi lähes puolittua Pohjois-Savossa vuoteen 2040 mennessä

Opetushallituksen synkimmässä ennusteessa peruskoulujen määrä putoaisi 45 prosentilla 20 vuoden aikana. Lievimmänkin ennusteen mukaan koulujen määrä putoaa vajaalla kolmanneksella.

Kuvassa yläastelaiset opiskelevat teknistä käsityötä.

Muuramessa vanhemmat ja osa opettajista huolissaan – oppilaita yhdistellään valinnaisaineiden tunneille

Kouluissa noudatetaan opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksia.

Alakoululainen tekee matematiikan tehtäviä kotonaan.

Voiko lapsi jäädä luokalle etäopiskelun takia? Löystyykö opettajan seula kevättodistusten arvioissa? Selvitimme yhdeksän kysymystä koulusta

Vielä ei tiedetä, jatkuuko koulujen sulku koko kevään. Varmaa on, että sadattuhannet koululaiset opiskelevat etänä toukokuun puoliväliin saakka.

Pikku Kakkosen ohjelmia

TV-ohjelmia eskarilaisten ja alaluokkien etäopetukseen

TV-ohjelmia eskari-ikäisille ja sitä vanhemmille.

Ekaluokkalaisten vanhemmat Fanni Rutanen ja Henrik Hedberg vastustavat pienten lasten siirtoa toisella puolella kaupunkia sijaitseviin väistötiloihin.

Onko 13 kilometrin koulumatka ok lapselle, jonka oma koulu olisi ihan vieressä? Näiden vanhempien mielestä ei todellakaan

Oulun mukaan kakkosluokkalaiset on isompia oppilaita helpompi siirtää väistötiloihin, kun Ritaharjun kouluun ei mahdu.

Lapsia istumassa pulpeteissaan koululuokassa. Oikealla lapsi heittää oranssia noppaa. Vasemmalla oleva lapsi tarkkailee vierestä.

Kielten opetus aikaistui, mutta kielitaito on vaarassa yksipuolistua – liian harva ekaluokkalainen saa valita ensimmäisen vieraan kielen

Valtaosalla ainoa vaihtoehto on englanti, kun esimerkiksi Tampereella vieraan kielen voi valita 7 kielen joukosta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle