Uusimmat artikkelit
Nigerialainen Eric pelastui Välimerestä, mutta peitti peloissaan kasvonsa Italiassa – näin nykyajan orjuuttajat seuraavat uhrejaan
Seurasimme Välimerellä, kun avustusjärjestö pelasti merestä kelvottamalla kuviveneellä matkaan lähteneitä siirtolaisia.
Veneet kannattaa tänä syksynä nostaa rannoilla tavallista ylemmäksi, sillä järvien pinnat ovat edelleen nousussa
Kallavedestä on aloitettu lisäjuoksutukset Naapuskosken kautta Unnukkaan. Kallaveteen tulee kuitenkin lisää vettä yläpuolisesta vesistöstä.
Lintujahdissa olleet miehet joutuivat veden varaan Liminganlahdella, mutta pystyivät odottamaan pelastajia matalassa vedessä
Tiistaiaamun pelastustehtävässä olivat mukana merivartioston ilmatyynyalus ja pelastuslaitoksen vene. Apua hälyttäneet ja odottaneet metsästäjät toimitettiin ensihoidon tarkistettavaksi.
Pelastettavaa riitti meripelastusyhdistyksille Saaristomerellä – koronavuosien huippumääristä tultu jo alas
Pelkästään Turun Meripelastusyhdistyksen tehtävämäärät nousevat tänä vuonna yli sataan. Varsinais-Suomen alueella toimivien meripelastusyhdistysten tehtävämäärä on yli 360.
Jurvassakin valmistettuja Stella-soutumoottoriveneitä vedetään takaisin
Vene ei täytä sille asetettuja vakausvaatimuksia ja saattaa käytön aikana täyttyä vedellä tai kaatua. Venemalli on ollut myynnissä vuosina 2017–2022.
Merivartiosto pelasti moottoripurren karilta Nauvon pohjoispuolella
Veneeseen ei tullut suuria vaurioita. Kaksihenkinen miehistö pääsi jatkamaan matkaa hinauksen jälkeen.
Rasti-pyörälautta kyyditsi kesällä 1 500 ihmistä Saimaalla
Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön pyörälautta liikennöi nyt kolmatta kesää Taipalsaaren ja Puumalan vesillä. Uutuutena kokeiltiin saarimatkoja Ilkonsaareen ja Ruuhonsaarille.
Yksi kuoli veneturmassa Saaristomerellä
Veneen matkustaja menehtyi karilleajon yhteydessä. Veneen kuljettajan epäillään olleen päihtynyt.
Jyväskylän kaupunki huutokauppaa hylättyjä soutuveneitä – osassa mukana perämoottori
Jyväskylän kaupunki huutokauppaa yli 20 hylättyä soutuvenettä. Veneet ovat eri kuntoisia ja joissakin on mukana perämoottori ja traileri.
Venekaupassa on epävarmat ajat – uusien veneiden ensirekisteröinnit vähentyivät lähes kolmanneksen
Venevalmistajat arvuuttelevat tulevan kauden näkymiä. Markkinat eivät vedä täysillä, ja tuotantoa on pitänyt jarruttaa. Itä-Suomessa Bella ja AMT ovat lomauttaneet väkeään.
Mitä vanhoille veneen raadoille tapahtuu? Tällä hetkellä ei paljon mitään, mutta parempaa on luvassa
Rannoille hylätyt veneet ovat iso ongelma ja kustannus kunnille, joiden vastuulle paatit jäävät. Koska kierrätysketjua esimerkiksi lasikuidulle ei vielä ole, veneiden hävittäminen tulee kalliiksi.
Kotkalainen Markus Holzhäuser löysi tavan yhdistää työn ja harrastuksen, nyt hän tarjoaa lääkäripalveluita veneestä
Vaikka yleisöryntäyksestä ei voidakaan puhua, ovat ihmiset löytäneet rannikkolääkärin palvelut hyvin. Monesti kiinnostuneet ihmiset ovat olleet jo rannassa valmiina ottamaan lääkäriveneen vastaan.
Kuopiossa Kallavedessä kelluu vaaraa aiheuttavia tukkeja
Poliisi pyytää veneilijöitä välttämään aluetta tai olemaan vesillä erityisen varovaisia.
Neljä ihmistä evakuoitiin palavasta veneestä Porvoossa
Merivartioston mukaan evakuoiduilla henkilöillä ei ollut tarvetta jatkohoidolle.
Salon Puolakkajärvellä kadonnut veneilijä löytyi hukkuneena
Miestä etsittiin lauantai-illasta lähtien vedestä, rannalta ja lähimaastosta.
Kaupunkiveneitä pistetty jopa päreiksi Hämeenlinnassa
Ilkivalta Hämeenlinnan kaupunkiveneitä kohtaan on lisääntynyt viime vuodesta. Lammilla vene on rikottu palasiksi jo kahtena kesänä.
Miksi Maserati lipuu joella? Sitä kysytään nyt pitkin maailmaa, kun some teki kurikkalaisesta autoveneestä tunnetun
Tänä kesänä autovene on saanut ihmiset eri puolilla maailmaa hämmästelemään ja jopa kysymään, voiko autolla vielä ajella maanteillä.
Kainuussa venepaikan saa vielä lähes joka kunnasta, mutta ei välttämättä haluamaltaan paikalta
Maksuttomasti veneen saa laituriin ainakin Ristijärvellä.
Karelia-soutu on kuihtunut vaarallisen pieneksi tapahtumaksi
Karelia-soudun pienveneiden reitille on ilmoittautunut vain parikymmentä soutajaa, kirkkovenekuntia on neljä.
Venekauppa on vajonnut huippuvuosista – kalastusveneiden kysyntä pitää pinnalla
Uusien vesikulkuneuvojen ensirekisteröinnit ovat vähentyneet kolmessa vuodessa puoleen. Varsinkin huviveneiden kauppa on tällä hetkellä hiljaista.
Ensi viikon ratamoottoriveneilyn SM-sarjan kilpailut saivat uuden järjestäjän - kilpailun perumiselta vältyttiin
Tänä vuonna Vaasassa ajetaan SM-kauden avauskilpailu.
Pikkukaupunki pistää kampoihin isompien vetovoimalle – Päijänteen veneilijöitä houkutellaan aurinkoterassilla Jämsän keskustaan
Jämsän yrittäjät toivovat, että sataman kehitys jatkuu ja sinne saadaan lisää palveluita esimerkiksi veneilijöille.
Kaarinan Sahalahdella kuukausia ollut hylätyn oloinen vene on siirretty
Venettä ei oltu hylätty, vaan sen omistaja on tiedossa ja veneen jatkosta on käyty hänen kanssaan keskustelua.
Moottorivene upposi Saimaalla – pelastusliiveillä kelluneet matkustajat soittivat itse hätänumeroon
Vene upposi sen hörpättyä vettä. Uponneen veneen matkustajat joutuvat itse nostamaan veneen järven pohjasta.
Kilpavene kaatui kovassa nopeudessa – kuljettaja vietiin sairaalahoitoon
UPM Pelloksen tehdaspalokunta ennätti vedenvaraan joutuneen luokse ensimmäisenä, ja onnistui pitämään hänet pinnalla pelastuslaitoksen saapumiseen asti.
Ongella olleiden vene kaatui – ohikulkija pelasti veden varaan joutuneet Varkaudessa
Iäkkäiden onkijoiden vene kaatui muutaman kymmenen metrin päässä rannasta.
Pienvene kaatui järvellä Pirkanmaalla, kuusi ihmistä joutui veden varaan ilman pelastusliivejä
Kuusihenkinen veneilyseurue pelastettiin varhain sunnuntaina veden varasta.
Marmeladipallot toivat hopeaa – Sulkavalla soudettiin arvomitaleja maukkaiden eväiden voimin
Sulkavan Suursouduilla kilpailee lauantaina noin 2000 soutajaa. Iloiset tunnelmat ovat vallinneet läpi päivän, vaikka pieniä haavereitakin on sattunut.
Kaksi henkilöä loukkaantui veneen kaatuessa Muistojen Suur-Saimaa ajoissa – ajoihin osallistuneet venekunnat auttoivat pelastusoperaatiossa
Onnettomuus tapahtui osana Muistojen Suur-Saimaa ajoja. Ensiarvion mukaan lievästi loukkaantuneet henkilöt on viety Etelä-Karjalan keskussairaalaan.
Itämeren rannikkokunnissa selvitetään hylättyjen veneiden määrää
Ympäristöministeriön hankkeessa selvitetään lisäksi, miten veneitä voisi kerätä ja hyödyntää jätteenä. Erityisesti lasikuituveneet ovat vaikeasti hävitettävää jätettä.
Kova tuuli ei ole aiheuttanut hälytystehtäviä merivartiostolle, moni pitää purjehduksessa välipäivän
Rannalla olevat veneet ja muut vesikulkuneuvot on syytä kiinnittää hyvin. Yksittäisiä karanneita veneitä on tavattu mereltä, kertoo merivartiosto.
Posiolla löytyi järveltä tyhjä vene – nyt etsitään mahdollista veneilijää
Posion Ämmänniemen ympäristössä ovat käynnissä etsinnät, koska vedessä havaittiin vene tyhjillään.
Suomi hankkii lisää Jurmo-luokan miehistönkuljetusveneitä – salolaiselle telakalle mittava tilaus puolustusvoimilta
Jurmo-luokan veneiden rakentamisen työllistävä vaikutus on noin 110 henkilötyövuotta. Hankinnan veroton kokonaisarvo on 25,5 miljoonaa euroa.
Soutaminen kiinnostaa suomalaisia, mutta kirkkoveneeseen kipuaa yhä harvempi
Kirkkovenesoudun kiinnostavuutta koitetaan lisätä esimerkiksi lajin kilpailusääntöjä helpottamalla. Evijärvellä Etelä-Pohjanmaalla kirkkovenesoutu on kansalaisopiston kurssi.
Suunnistuskilpailut voi nyt järjestää järvelläkin – virtuaalisia rasteja jo useilla hämäläisjärvillä
Järvikin voi toimia suunnistusmaastona. Kanta-Hämeessä jo 12 järvellä on valmiit rastit järvisuunnistukseen. Kesällä rasteja voi etsiä veneellä, talvella jäätä pitkin kulkien.
Kuolemaan johtaneet veneilyonnettomuudet ovat Suomessa vähenemään päin – eniten niitä sattuu Vuoksen ja Kymijoen vesistöissä
Tyypillisessä onnettomuudessa päihtyneen kuljettama moottorivene kaatuu tai kallistuu. Kuolonuhrina on suurimmassa osassa tapauksista eläkeikäinen mies.
Hämeenlinnassa pääsee jälleen soutelemaan kaupunkiveneellä
Soutuveneet ovat kaikkien vapaasti käytettävissä.
Veneilykautta aloitellaan sisävesillä – ”Turha tuolla järvellä on mitään suukopua järjestää, jos voi olla rauhassa ja nauttia”
Vaikka vesillä on yleensä hyvin tilaa, on toisen veneilijän huomiointi tärkeää. Myös luontoarvojen kunnioittaminen on olennaista sekä vesillä että retkisatamissa.
Saaristomeripalkinto Skipperi -venevuokrauspalvelulle – palkinto luovutettiin Naantalin Venemessuilla
Palkinnon perusteluissa mainitaan, että palvelun myötä veneen omistaminen ei ole enää edellytys vesille pääsyyn.
Kainuun seurakunnat ottavat toisistaan mittaa elokuussa kirkkovenesoudussa
Tällä hetkellä mukaan ovat lähdössä ainakin Kajaanin, Paltamon, Sotkamon ja Kuhmon seurakunnat. Haasteellisen kilpailusta tekee se, löytävätkö joukkueet itselleen omaa kirkkovenettä.
Veneilyn suosio jatkuu ja laituripaikkojen kysyntä kasvaa Kokkolassa
Veneilyinto näkyy myös kurssien kasvaneena osallistujamääränä.
Hailuodon pohjoispuolella liikkuneen huviveneen sisälle pääsi vettä – merivartiosto auttoi merihädässä olleen veneen rantaan
Länsi-Suomen merivartiostolla oli keskiviikkoiltana meripelastustilanne Hailuodon pohjoispuolella. Merivartioaseman ilmatyynyalus tavoitti huviveneen jäiden seasta.
Henkilö putosi veteen Vaasan Sundomissa – pelastui ripeän toiminnan ansiosta
Rannalta tapahtuman nähnyt henkilö toimi ripeästi avun saamiseksi. Kylmettynyt henkilö saatiin poimittua vedestä ja hänet vietiin jatkotutkimuksiin.
Kimolan kanava avautuu veneilijöille perjantaina
Virtakiven vierassatamassa voi tänä kesänä tankata veneitä. Kimolan kanava sijaitsee Kouvolan ja Iitin rajalla.
Pellon kunta hakee lupaa Väylän ruoppaukseen – parantaisi Mätässaaren itäpuolista venereittiä
Ruoppaus kattaisi puolen kilometrin matkan Mätässaaren itäpuolella. Työt tehtäisiin talvisaikaan, jotta se häiritsisi mahdollisimman vähän jokiluontoa Tornionjoessa.
Veneilijä onnistui ajamaan veneensä rantaan vesivuodon jälkeen Hiittisissä
Länsi-Suomen merivartiosto sai tiedon vuotavasta veneestä Hiittisten pohjoispuolella tiistaina iltapäivällä.
Espoolainen Jari Saario, 51, souti Atlantin yli – tavoitteena soutaa takaisin Eurooppaan
Palomiehen matka Atlantin yli soutaen kesti kaksi kuukautta.
Suomalaiset suosivat kotimaisia veneitä – myös rymättyläläinen Terhi pääsi myydyimpien veneiden listalle
Terhi-veneitä rekisteröitiin viime vuonna yli 200 kappaletta.
Kuha-veneiden valmistus käynnistyy Kiteellä lähiviikkoina
Uusi veneyritys työllistää ensi alkuun Kiteellä kymmenkunta ihmistä.
Veneiden myynti hiipui koronavuosien huippuluvuista – maan toiseksi vilkkain veneilykunta on Turku
Maan vahvimmat veneilymaakunnat vuonna 2022 olivat edelleen Varsinais-Suomi ja Uusimaa.