Uusimmat artikkelit
Ravintoloitsijan mielestä lounaspaikoissa tarjotaan jopa ala-arvoista kasvisruokaa: ”Ikävä todeta ammattikunnan puolesta, ettei siihen haluta panostaa”
Kasvisruokaa pidetään hankalana, ja sitä lähdetään valmistamaan helpoimman kautta, uskoo ravintoloitsija Maija Silvennoinen. Ruokatuotannon lehtorin mukaan kysyntään ei aina pystytä vastaamaan.
Kuopiossa tutkitaan masennuksen ja ravinnon yhteyttä – Jokaisella olisi hyvä olla tukiruoka, joka pelastaa huonon päivän, sanoo tutkija
Tutkimusryhmissä halutaan myös osoittaa, kuinka ruoan laittaminen, maistuva ateria ja yhdessä syöminen tuovat elämään iloa ja nautintoa.
Benjamin Pitkäsen, 25, mielestä sinunkin tulisi olla vegaani – siksi KFC-tempauksestaan tunnettu mies on saanut tappouhkauksia
Benjamin Pitkänen keskittyy nyt maisterintutkielmansa kirjoittamiseen, koska haluaa keskittyä vegaaniaktivismiin tulevaisuudessa täysipäiväisesti.
Lihantuottaja Henna Paija joutuu perustelemaan olemassaoloaan, vaikka lähes kaikki syövät lihaa
Henna Paija jäi vastikään leskeksi ja jatkaa nyt yksin lihatilan pitoa. Vaikka Paija on lihatuottaja, hän toivoo lihan kulutuksen vähenevän ja siitä tulevan enemmänkin luksustuote.
Kasvissyöjät eivät pääse erikoisrajajääkäreiksi
Raja- ja erikoisrajajääkärin koulutukseen ei pääse, jos noudattaa erikoisruokavaliota tai esimerkiksi sairastaa keliakiaa.
Maaret Lyytinen, 32, on ravintoterapeutti, joka syö vain eläinkunnan tuotteita – professori: ”Olen harvoin kuullut mitään noin tyhmää”
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pitää pelkän lihan syömistä järjettömänä. Lyytinen itse toivoo ruokarauhaa.
Kuopiosta etsitään osallistujia tutkimukseen, jossa selvitetään vähägluteenisen ruokavalion vaikutuksia terveyteen
Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston tutkimuksessa verrataan kauran ja riisin vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin osana vähägluteenista ruokavaliota.
Oulu syyllistyi syrjintään, kun ei tarjonnut vegaaniruokaa lapselle – nyt suunta muuttuu
Kaikkien vakaumuksellaan ruokavaliota perustelevien perheiden lasten pitää olla samanlaisessa asemassa. Vegaanilapsien vakaumuksellisesta syrjinnästä on huomautettu muuallakin.
У Фінляндії частіше стали купувати продукти зі знижками
Спричинило таку поведінку споживачів суттєве підвищення цін.
Kasvissyönti yleistyy Espanjassa, mutta silti perunatortilla voi joskus olla ruokalistan ainoita kasvisruokia
Kinkkumaa kehittää kasvisruokailua ja suosii terveellistä Välimeren keittiötä. Espanjan kuuluisuuksia ovat Ibérico-possut, jotka elävät vapaina niittymailla ja syövät kastanjoita ja tammenterhoja.
Täyteläinen pasteija pikkelikasvisten kera sopii loistavasti joulupöytään – se valmistetaan punaisista linsseistä ja maustetaan perinteisin mauin
Linssipasteija sopii kasvisruokavalioon.
Kasvissyöjä saa merkittävää etua hintojen noustessa – katso, miten makaronilaatikon hinnasta saa puolet pois
Kallistunut ruoan hinta voi laittaa osan ihmisistä miettimään eläinperäisten tuotteiden kulutusta. Todennäköisesti ruokavaliotaan muuttavat ensimmäisenä pienituloiset ja sellaiset henkilöt, joille kasvisvaihtoehdot ovat tuttuja.
Iin Suutariniemen kalmistosta löytyi varhaiskeskiaikainen vainaja, jonka ruokavalio oli "kivikautista"
Aiemmin Illinsaaresta on löydetty keskiaikainen kalmisto, josta löydetyn vainajan ruokavalio viittaa varhaisempaan aikaan.

Filippiiniläiset rakastavat sokeria ja läskiä mutta ovat hoikkia – miten se on mahdollista? Katso videokirje
Filippiiniläinen syö koko ajan ja kuorruttaa kaiken sokerilla ja rasvalla. Kaakkois-Aasian toimittaja Sara Rigatelli tutustui filippiiniläisten ruokavalioon.
Kermavaahto puistattaa Tanya Huovilaista, 22, eikä hän tiedä, miksi – nirsous on myös monen aikuisen ongelma
Moni aikuinen tuntee häpeää kapeasta ruokavaliostaan. Nirsous ei välttämättä johdu makuaistista. Ruokavaliota voi yrittää laventaa, jos vain motivaatiota riittää.
Ulla Järven kolumni: Lihaa ja maitoa vai aina mahakivuissa?
Kasvissyönnistä puhutaan kuin se olisi jokaisen vapaasti valittavissa. Ei ole, sanoo Järvi.
Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi ja yllättyi positiivisista vaikutuksista urheilemiseen – "Itselläni oli ennakkoluuloja"
Painonnostaja Teemu Roininen ja ultrajuoksija Juuso Simpanen ovat olleet jo vuosia vegaaneja. Samaan aikaan he ovat olleet myös huippu-urheilijoita.
Terveellinen ruokavalio näyttäisi ehkäisevän masennusta
Hyvän ravitsemuksen eduista on saatu viime vuosina runsaasti lisänäyttöä. Terveellinen ruokavalio saattaa auttaa jopa masennuksen hoidossa.
Veera Kivistö, 25, on riistavegaani, joka metsästää välillä ruokansa: "Pääpointti on se mitä syö arkena"
Veera Kivistö päätti vähentää lihankulutustaan ja ryhtyi kasvissyöjäksi, joka syö toisinaan riistaa. llmastomielessä lihankulutuksen puolittaminen olisi hyvä tavoite jokaiselle suomalaiselle.
Ruoan hinta kirpaisee monia, mutta asiantuntijoiden mukaan terveellisiä valintoja voi silti tehdä – näihin asioihin tutkija kiinnittäisi huomion
Ravitsemuksen asiantuntijat kannustavat ottamaan ruoan hinnan nousun mahdollisuutena tarkastella omia ruokailutottumuksia ja tehdä muutoksia terveellisempään suuntaan.

Kalan hinta vaikuttaa myös urheilijan ruokavalintoihin – hiihtäjä Konsta Mäntyvaaran lautanen on nyt aiempaa yksipuolisempi
Esimerkiksi urheilijalle kala on tärkeä osa monipuolista ruokavaliota, koska se sisältää paljon laadukkaita rasvahappoja sekä muun muassa D-vitamiinia ja proteiinia.
Tutkimus: Ruokavalio ei aina auta, vaan jotkut tarvitsevat liikuntaa laihtuakseen
Toiset eivät tunnu laihduvan millään, vaikka kalorimäärä pudotettaisiin alle tuhanteen päivässä. Heille liikunta antaa potkua laihtumiseen.
Janne Saarikiven kolumni: Kun emme voi hallita maailmaa, käperrymme kontrolloimaan ruokaa ja lihaksiamme
Kun ympärillä on kaaosta, moni reagoi nostamalla rautaa ja syömällä ekologisesti, mutta se ei välttämättä ole fiksuinta, kirjoittaa Saarikivi.
Markkinoille tuodaan nyt kasvisruokia, joiden maku ja koostumus matkivat lihaa – biotekniikan asiantuntijan mukaan kyseessä on vain välivaihe
Kasviproteiinituotteiden kehityksessä annetaan nyt paljon huomiota makuun ja siihen, miltä tuote tuntuu suussa. Lihaa imitoivat kasvituotteet ovat ruokateknologiasijoittajan mukaan välivaihe siirryttäessä enemmän kasviperäisiä tuotteita sisältävään ruokavalioon.
Ruokakasvattaja toivoo, ettei kasvisruokapäivistä enää puhuttaisi
Lähes kaikilla on kokemus ja mielipide kouluruokailusta, minkä vuoksi siitä on tullut politiikan väline, sanoo Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n toiminnanjohtaja Silja Varjonen Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa.
Kun ruoan hinta nousee, terveelliset valinnat eivät välttämättä lisäänny – tutkija kantaa huolta niistä, joilla on jo valmiiksi huono ruokavalio
Kansanterveystieteen tutkija muistuttaa, että ruokatottumusten tiedetään olevan todella pysyviä. Ruoan hinnan nousu vaikuttaa etenkin jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksiin syödä terveellisesti.
Vegaanisten tuotteiden myynnin huima kasvu taittui – paljon puhuttujen lihankorvikkeiden myynti on Suomessa jopa vähentynyt
Kasviperäisten tuotteiden myynti on viime vuosina kasvanut nopeasti, mutta nyt kasvu on taittunut. Kauppaketjujen mukaan ilmiölle on monta syytä.
Kana melkein ohitti suosiossa possun, maitoa juotiin yhä vähemmän, kasviksissa jyräsivät kestosuosikit: näin suomalaiset söivät vuonna 2021
Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedot ravintotaseesta kertovat, kuinka paljon Suomessa kulutettiin erilaisia elintarvikkeita.
Tutkimus yhdisti 80-luvun ruokavalinnat myöhempiin sairauksiin ja kuolemiin – terveellisen pohjoismaisen ruokavalion hyödyt nousivat esiin
Terveellisesti koostettu pohjoismainen ruokavalio on väitöstutkimuksen mukaan yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin. Seuranta-aikana sen mukaisesti syöneet myös kuolivat sairauksiin muita harvemmin.
14 pitserian gluteenittomista pitsoista löytyi gluteenia, ja terveysvalvonta vaati toimia – suurin osa yrittäjistä lopetti ennemmin koko pitsat
Kouvolan terveysvalvonta tarkisti ensimmäisen kerran heinä-syyskuussa 2021 gluteenittomina myytävien pitsojen gluteenittomuuden. Nyt suurin osa heikon arvosanan saaneista ravintoloista oli lopettanut gluteenittomien pitsojen valmistamisen.
Seinäjoki aloittaa vegaaniruuan tarjoamisen kouluissa syksyllä – Kaupunginvaltuusto hyväksyi aloitteen yksimielisesti
Aiemin kiivasta keskustelua aiheuttanut aloite hyväksyttiin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Vaikka päätös oli yksimielinen, ei sitä täysin pureskelematta nielty.
Nuoret ovat odottaneet kaksi vuotta vegaanista ruokaa kouluihin Seinäjoella – "Monet ovat sanoneet, että tämä on takapajula"
Vuosi sitten vegaaniruokaa koskeva aloite palautettiin uudelleen valmisteluun. Nuoret ovat olleet pettyneitä aloitteen vastaanottoon ja pitkään käsittelyaikaan.
Seinäjoki aikoo aloittaa vegaaniruuan tarjoamisen kouluissa
Seinäjoella nousi varsinainen "vegaanigate" viime vuonna, kun vegaanisen ruuan tarjoamisesta kouluissa kiisteltiin. Nyt asia on uudelleen käsittelyssä.
Enonkoskelainen Eila Huoman valmistautuu fitnesskisoihin – viimeisten viikkojen tiukka kuri kiristää myös hermoja
Body Fitness Masters SM40-sarjassa viime vuonna hopealle noussut Huoman tähtää tällä kertaa vieläkin parempaan suoritukseen ja sijoitukseen.

Karkutien kennelissä pentujen ruoasta puolet on raakaruokaa – suomalaistutkimuksen mukaan raakaruoka tekee hyvää koirien terveydelle
Helsingin yliopistolla tehdyn tutkimuksen mukaan raakaruoka muun muassa vähentää merkittävästi koirien allergiaoireita. Kokkolalaiskennelissä raakaruokaan ollaan tyytyväisiä.
Monet urheilevat naiset syövät liian vähän – Oona Kettunen, 27, perehtyi ruokamääriin ja huomasi, että pienten annosten taustalla voi olla some
Laillistetun ravitsemusterapeutin mukaan liian vähäinen syöminen on urheilevilla naisilla yleinen ongelma, joka voi johtaa erilaisiin terveysongelmiin.
Tule mukaan kokkaamaan viikon arkiruoat kerralla!
Imanin ja Leenan kanssa kokataan viikon ruoat reaaliajassa.
Tuula Luikku on nyt 60 kiloa aiempaa kevyempi – lihavuusleikkauksia tehdään yhä paljon vähemmän kuin olisi tarvetta
Lihavuusleikkauksia tehdään yhä Suomessa vain runsaat tuhat vuodessa, vaikka tarvetta nähdään vähintään kolminkertaiselle määrälle. Resursseja suurempi pulma on aiheesta väitelleen mukaan muun muassa tiedon puute.
Moni tunnettu karkki on muutettu vegaaniseksi kaikessa hiljaisuudessa – markkinoinnin professori selittää, miksi se ei aina näy tuotteiden mainonnassa
Makeisalan yritykset uskovat vegaanisten karkkien kysynnän kasvuun ja panostavat tuotekehitykseen. Yrityksillä on myös kunnianhimoisia tavoitteita kasviperäisten tuotteiden osuuden kasvattamisesta.
Tutkijat ällistyivät Italian pikkukylistä, joissa on paljon satavuotiaita – Antonio Grippon, 98, arjessa näyttää toteutuvan hyvän elämän resepti
Ylen Italian-toimittaja vieraili Cilenton vuoristoisella alueella, missä ihmiset elävät hämmentävän pitkään. Mikä on heidän hyvinvointinsa salaisuus?
Ylilääkäri lopettaisi painoindeksin laskemisen ja terveyssaarnat – nykyinen ruokapuhe aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä
Kohta on taas uusi vuosi ja uusi elämä. Ylenpalttinen dieettikulttuuri näkyy kaikkialla, ja sen vuoksi yhä useammalla meistä on ongelmallinen suhde ruokaan.
Terveysviranomaiset ratsasivat gluteenittomat pitsat Kouvolassa – suurin osa sisälsi gluteenia
Kouvolan kaupungin terveysvalvonta keräsi 20 gluteenitonta pitsanäytettä paikallisista ravintoloista ja pitserioista. Vain kuusi pitsaa oli gluteenittomia.
Johanna Malisen kolumni: Somevaikuttajien valmennuksissa ihannoidaan nopeaa laihduttamista, vaikka se on tutkimusten mukaan haitallista
Somevaikuttajat kauppaavat muutaman viikon mittaisia verkkovalmennuksia ja lupaavat niiden olevan loistava startti hyvinvoivaan elämään. Usein vaikuttaa kuitenkin siltä, että valmennuksissa lähinnä kilpaillaan siitä, kuka laihtuu nopeimmin, kirjoittaa Malinen.
"Vain nössöt käy suihkussa" – katso tämä ja neljä muuta Mikko "Peltsi" Peltolan äijävinkkiä, joilla voit tehdä ympäristölle hyvää ja helposti
Ota käyttöön Peltsin nerokkaat vinkit
Ferritiini matalalla? Omia rautavarastoja voi buustata jokapäiväisillä ruokavalinnoilla, poimi tästä viisi helppoa keinoa
Raudanpuutetta voi hoitaa ruokavaliolla.
Ensiksi tuli raastepöytä, nyt kasviproteiinit: lounaslinjastot muovaavat salaa tottumuksiamme – kävimme läpi 800 ravintolan lounaslistat
Kasviproteiinien ykkönen on tofu, mutta myös perinteet elävät lounaslistoilla vahvana. Joukkoruokailu voi ohjata syömistämme huomaamatta kohti kasvista, sanovat tutkijat.
Urheilun turhat ihmepillerit: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Keho reagoi eri ruokiin yllättävän yksilöllisesti, kertoo tutkimus – terveellinen ruoka saattaakin nostaa kolesterolia tai verensokeria
Jotkut ihmiset voivat reagoida rasvoihin ja sokereihin jopa päinvastoin kuin muut. Yleiset terveyssuositukset ottavat heikosti huomioon yksilöllisiä eroja.
Pieni kikka nosti kasvisruuan lasten suosioon – vain ruokien järjestys vaihdettiin: "Menekkiä jouduttu jopa rajoittamaan muovikannella"
Kotkan kouluissa ja opiskelijaravintoloissa on tästä syksystä alkaen vaihdettu liha- ja kasvisruoka tarjoilulinjastossa uuteen järjestykseen. Muutoksella halutaan totuttaa lapsia ja nuoria suositusten mukaiseen kasvispainotteiseen syömiseen.
Päivittäin hurjan määrän lihaa syövä Robert Helenius on ääriesimerkki – asiantuntija kertoo, miten aktiivisen liikkujan kannattaa syödä
Nyrkkeilijä Robert Helenius kertoi syövänsä joka aterialla 400 grammaa jauhelihaa. Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad muistuttaa, että yli puoli kiloa punaista lihaa viikossa on terveysriski.