Uusimmat artikkelit
Italia ottaa käyttöön poikkeuksellisen keinon turvapaikkakriisissä: perustaa vastaanottokeskuksia Albaniaan
Italia on vastaanottanut tänä vuonna jo lähes 150 000 laittomasti maahan tullutta siirtolaista.
Tilanne itärajalla on vasta alkua – ”Ihmissalakuljettajat keksivät uusia keinoja”, puolalainen professori varoittaa suomalaisia
Maahanmuuton huippuasiantuntija Maciej Duszczyk uskoo pahimman olevan vielä edessä. Presidentti Sauli Niinistö matkustaa tänään valtiovierailulle Puolaan presidentti Andrzej Dudan vieraaksi.
Video: ”En voi takertua heihin, muuten tulen surulliseksi” – 27-vuotias Juan Cruz pelastaa ihmisiä Välimerellä
Seurasimme pelastajien työtä pilkkopimeällä merellä lokakuussa. Välimeren yli Eurooppaan tulee nyt eniten ihmisiä sitten vuoden 2016.
”Evakkotarinoiden aika on viimeistään nyt” – jännitteiden takia moni on entistä kiinnostuneempi menneisyydestä
Menneisyys ja siirtokarjalaisten kokemukset ovat tulleet lähemmäksi Ukrainan sodan myötä, arvelee Ennen lintuja -romaanin julkaissut Merja Mäki. Huomenna hänen esikoisteoksensa nähdään teatterin lavalla.
Nigerialainen Eric pelastui Välimerestä, mutta peitti peloissaan kasvonsa Italiassa – näin nykyajan orjuuttajat seuraavat uhrejaan
Seurasimme Välimerellä, kun avustusjärjestö pelasti merestä kelvottamalla kuviveneellä matkaan lähteneitä siirtolaisia.
Venäjän sota-ajan taloudessa kärsitään jo työvoimapulasta – suurkaupunkien työmaat pyörivät keskiaasialaisten voimin
Venäjä kärsii jo työvoimapulasta, kun maan taloutta ajetaan sota-ajan malliin. Moni venäläisyritys on tottunut käyttämään halpaa työvoimaa Keski-Aasiasta.
Yle Välimerellä pelastusaluksen mukana – 63 ihmistä vietiin turvaan tyhjenevästä kumiveneestä pilkkopimeässä
Merihätään joutuneita siirtolaisia auttavat järjestöt ovat pelastaneet tuhansittain ihmisiä hukkumiskuolemalta. Viime vuosina Italian hallitukset ovat kuitenkin vaikeuttaneet työtä, sanoo yksi järjestöistä, Lääkärit ilman rajoja.
16-vuotias Mateusz tietää, millaista on asua diktaattorin naapurissa, ja sama taistelu voi olla edessä suomalaisillakin
Puolan rajalla on kuollut kymmeniä jollei satoja ihmisiä, mutta valtion kontrolloima media vaikenee tilanteesta. Mateusz Rybak käyttää vapaa-aikansa rajan yli tulevien siirtolaisten auttamiseen.
Ylen toimittaja lähtee Välimerelle seuraamaan Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten pelastamista – kerro, mitä sinä haluaisit tietää
Välimeren yli Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten määrä on kasvanut tänä vuonna reilusti. Pohjois-Afrikan maista Italiaan kulkevaa merireittiä sanotaan maailman vaarallisimmaksi siirtolaisten reitiksi.
Siirtolaishanke laajenee Kaustisella – Leader-rahan turvin palkataan työntekijä
Kaustisella on kerätty vapaaehtoisvoimin tietoja siirtolaisista runsaan vuoden verran. Työhön saadaan nyt vauhtia Leader-rahan turvin.
Neuvostoliitto vainosi kuolansuomalaisia, Venäjä kielsi sen käsittelemisen kirjassa – nyt teos julkaistiin suomeksi
Venäjän hyökättyä 2022 helmikuussa Ukrainaan turvallisuusviranomaisten otteet ovat kiristyneet entisestään. Virallinen historiantulkinta on valjastettu tukemaan sotaa ja neuvostohistorian pimeät puolet eivät siihen kuvaan sovi.
Siirtolaiset luulivat pääsevänsä rahtilaivan kyydissä Eurooppaan – päätyivätkin Brasiliaan
Nigerialaismiesten kohtalo tuo näkyville epätoivoiset ratkaisut, joihin kotimaidensa köyhyyttä ja väkivaltaa pakenevat ihmiset ovat valmiita turvautumaan.
Siirtolaisten suosituin reitti Eurooppaan tulee nyt maasta, jonka itsevaltias puhuu väestönvaihdosta – EU lupaa rahaa, jotta maa estää tulon
Tunisia kohtelee huonosti siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita, mutta EU sulkee silmänsä, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
Libyalaiset rajavartijat pelastivat aavikolle jätettyjä siirtolaisia lähellä Tunisiaa
Uutistoimisto AFP:n mukaan satoja siirtolaisia Saharan eteläpuolisista Afrikan maista on viety väkisin autiomaahan Libyan ja Algerian rajalle tunisialaisessa Sfaxin kaupungissa syttyneiden rotumellakoiden jälkeen.
Kreikan edustalla uponneen aluksen ruumassa saattoi olla satoja ihmisiä, osa lapsia
Siirtolaisia kuljettanut alus upposi Välimereen varhain keskiviikkona. Satojen uskotaan kuolleen.
Siirtolaiset kerääntyvät hädissään Yhdysvaltain etelärajalle, eikä kukaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu – tästä on kyse
Maahantulorajoitusten muuttuminen sai monen yrittämään vaarallista rajanylitystä Rio Grande -joen poikki.
Kalastajat jättivät meidät hukkumaan, kertoo Muhammed – Välimeren ylitys koituu yhä useamman siirtolaisen kohtaloksi
Ylen haastattelema guinealainen mies selvisi haaksirikkoutuneesta veneestä, jonka kyydissä olleista puolet kuoli.
Työväenliike levitti aatetta suomalaissiirtolaisille lauluin, joista osa soi tänäkin vappuna – radikaalikin liike luotti laulun voimaan
Pohjois-Amerikan ja Neuvosto-Karjalan suomalaissiirtolaisten musiikki kiinnostaa tutkija Saijaleena Rantasta. Esimerkiksi radikaalille IWW:lle laulu oli tärkeä ideologinen työkalu.
Yli tuhatta siirtolaista yritetään pelastaa Välimerellä – Eurooppaan pyrkivien määrät ovat yhä kasvussa
Vuoden alun jälkeen yli 500 ihmistä on hukkunut tai on kateissa Välimerellä. Yhä useampi on lähtenyt matkaan Tunisian rannikolta.
Ensimmäinen huipputapaaminen kanaalin yli viiteen vuoteen – presidentti Emmanuel Macron ja pääministeri Rishi Sunak neuvottelivat Pariisissa
Huippukokouksessa sovittiin muun muassa tunteita herättäneestä rahoituksesta, jonka turvin Ranska suitsii luvatonta siirtolaisten tuloa Britteinsaarille.
Ainakin 59 ihmistä kuoli siirtolaisveneen haaksirikossa Italiassa – siirtolaismäärät korkeimmillaan viiteen vuoteen
Välimeren halki Eurooppaan pyrki viime vuonna lähes 160 000 siirtolaista. Yli kymmenentuhatta ihmistä on kuollut tai kadonnut reitillä viimeisen viiden vuoden aikana.
EU-johtajat haluavat vahvistaa ulkorajojaan laittomalta siirtolaisuudelta, mutta moni jäsenmaa ei maksaisi raja-aitoja yhteisestä pussista
Kompromissi voisi olla, että valvontalaitteistoihin rahaa tulisi EU:lta, jolloin jäsenmaille vapautuisi rahaa fyysisten aitojen kustantamiseen.
Kroatia hyväksyttiin osaksi Schengen-aluetta – Bulgaria ja Romania kokivat karvaan pettymyksen
EU:n sisäministerit ovat käsitelleet Schengen-alueen laajentumista. Ehdotus Bulgarian ja Romanian hyväksymisestä Schengenin jäseniksi kaatui Itävallan vastustukseen.
Aita ei estä rajan ylitystä, se vain tekee siitä vaarallista – Suomen miljoonahankkeesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä
Raja-aitojen rakentamisesta on tullut trendi koko maailmassa. Vielä Berliinin muurin romahtaessa aidat ja muurit olivat melko harvinaisia.
Suomalaislääkäri Aino Pennanen auttaa Välimerellä siirtolaisia, joiden pääsyn Eurooppaan Italian vaalien ennakkosuosikki haluaisi estää
Avustusjärjestöjen laivat odottavat maihinnousulupaa Italialta jopa viikon mereltä pelastetut siirtolaiset ja pakolaiset kyydissään.
Lähes 190 Englannin kanaalin yli pyrkinyttä siirtolaista pelastettiin vuorokauden aikana
Kanaalin ylittäminen on erityisen vaarallista, sillä se on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä vesiväylistä.
Ilmastonmuutos, köyhyys ja rikokset ajavat hondurasilaiset lähtemään - Greiby aikoo kantaa lapsensa USA:han, Carloksen kaappasi jengi
Ihmiset jättävät köyhän kotimaansa paremman elämän toivossa.
Финляндия готова принять украинских беженцев также из других стран
МВД заявляет, что Финляндия готова принять 20 человек с ограниченными физическими возможностями и членов их семей, а также 30 детей, оставшихся без попечения родителей.
«Я не мог поверить»: курьера службы доставки еды хотят депортировать за слишком высокий доход
Жителю Йоэнсуу Мухаммеду Мусаху отказали в продлении вида на жительство, потому что посчитали его доход подозрительно высоким.
Hunttareita ja träppäreitä: Suomen Metsästysmuseon tietokirjassa pääsee tutustumaan amerikansuomalaisten metsästysperinteeseen
Amerikansuomalaisten metsästysperinteestä ei ole aiemmin julkaistu tietokirjaa, vaikka monelle siirtolaiselle metsästys ja muu eränkäynti oli tapa viettää vapaa-aikaa sekä hankkia ruokaa ja lisätuloja.
Englannin kanaalissa on kuollut tänä vuonna ennätysmäärä ihmisiä – ja ratkaisujen puuttuessa alkava vuosi voi tuoda lisää uhreja
27 ihmisen kuolema suuronnettomuudessa marraskuussa herätti Britannian kansan Englannin kanaalin siirtolaistilanteeseen. Ratkaisuja vaikeuttavat sekä poliittisen tahdon puute että pakolaislainsäädäntö.
Ennätysmäärä siirtolaisia yrittää USA:n rajan yli - nelivuotiaan Suanin Whatsapp-viesti kertoo, kuinka Reyesin perheen matka halki Latinalaisen Amerikan päättyi
Meksikon puolella jumissa olevat kokevat epätoivoa.
Jussi-palkittu Ensilumi tv-ensi-illassa Teemalla – koko ilta omistettu ohjaaja Hamy Ramezanille
Ensilumi sekä kolme lyhytelokuvaa lauantaina 18.12.2021.

Yle haastatteli Libyaan juuttunutta siirtolaista, joka onnistui pakenemaan vankeudesta: "Pidätettyjä kidutettiin ja tapettiin"
Libya on pysäyttänyt Välimerellä tänä vuonna kaksi ja puoli kertaa enemmän siirtolaisia kuin viime vuonna. Kiinni jääneet suljetaan pidätyskeskuksiin, joissa siirtolaisia kohdellaan raa'asti.

Puola rajoittaa Valko-Venäjän rajalle pääsyä kuukausien ajan – pattitilanne rajalla jatkuu
Puolan hallituksen mukaan raja-alueen pääsykiellolla helpotetaan rajavartioston ja sotilaiden työtä. Valko-Venäjä on ohjannut Puolan rajalle tuhansia siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita.
Ranska ja Britannia aikovat kiristää siirtolaisten ylitysyritysten vastaisia toimia Englannin kanaalilla
Ranskalainen siirtolaisjärjestö pelkää siirtolaiskuolemien tilanteen pahenevan Englannin kanaalissa Välimeren kaltaiseksi.
Kreikka syyttää turvapaikanhakijoita auttaneita avustustyöntekijöitä vakoilusta, ihmisoikeusjärjestöjen mukaan oikeudenkäynti on farssi
Kreikassa on alkanut oikeusprosessi, jossa 24 avustustyöntekijää syytetään erilaisista rikoksista liittyen heidän toimintaansa turvapaikanhakijoiden auttamiseksi Kreikkaan.

Pyrkiikö Puolaan turvapaikanhakijoita vai siirtolaisia, ja onko Puolalla oikeutta pysäyttää heidät? Viisi kysymystä ja vastausta
Puolan ja Valko-Venäjän rajalle pakkautuneet siirtolaisjoukot ovat monimutkainen kysymys myös kansainvälisen oikeuden näkökulmasta.

Ylen kirjeenvaihtaja Valko-Venäjän rajalla: Siirtolaiset kertovat turhautumisestaan ja Puolan kovista toimista
Ylen Venäjän kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kävi tänään Bruzgin rajanylityspaikalla, jossa siirtolaiset alkoivat heitellä Puolan puolelle kiviä ja keppejä. Puolan rajaa vartioivat sotilaat vastasivat vesitykillä. Mikkosen haastattelemat siirtolaiset kertovat turhautumisestaan.
Opposition mielestä Suomi on varautunut huonosti siirtolaisten käyttämiseen painostuskeinona – jättivät yhteisen välikysymyksen hybridiuhkista
Oppositio haluaa, että lainsäädäntöön kirjataan pikaisesti hätätilapykälät, joilla turvapaikan hakemisen voi keskeyttää ja Suomen rajat sulkea, jos rajan takana on paljon siirtolaisia.
Lapin rajan apulaiskomentaja Janne Kurvinen: Vuosien 2015–2016 kaltainen pakolaisvirta Lappiin "ei hirveän todennäköinen"
Lapin rajavartioston apulaiskomentaja Janne Kurvinen ei pidä todennäköisenä, että nyt Lähi-idästä liikkeelle lähteneet siirtolaiset tulisivat suuremmissa määrin Suomeen vuosien 2015–2016 tavoin.
Ylen Irakissa tapaaman salakuljettajan mukaan siirtolaiset pääsevät Valko-Venäjältä EU:n puolelle syrjäisistä paikoista
Puolan ja Valko-Venäjän rajalle jumiin jääneet siirtolaiset aikovat edelleen Euroopan unioniin. Paluu kotimaahan ei heitä houkuttele.
EU agrees to new sanctions on Belarus — Minister Haavisto calls for increased pressure
There are an estimated 4,000 migrants at the country's border with Poland. Finnish foreign minister Pekka Haavisto (Green) said that pressure on Belarus needs to increase.

Ylen kirjeenvaihtaja kertoo Valko-Venäjän pakottaneen siirtolaisia rajanylityspaikalle
Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen seuraa Valko-Venäjän ja Puolan rajan kriisiä paikan päällä Bruzgin rajanylityspaikan tuntumassa. Lue jutustamme päivän käänteet Puolan ja Valko-Venäjän rajakriisissä.

Irakilaisella torilla puhutaan nyt pääsystä Eurooppaan Valko-Venäjän kautta – "Lähden pian itsekin", kertoo nuori mies Ylelle Irakissa
Yle vieraili Irakin Kurdistanissa, josta on viime kuukausina lähtenyt tuhansia ihmisiä kohti Eurooppaa. Moni uskoi Valko-Venäjän lupauksiin helposta pääsystä EU-alueelle.
EU aikoo laajentaa Valko-Venäjän pakotteita – "Nykytilannetta ei voida hyväksyä ja sen tulee loppua"
Lukashenka luuli unionin peruvan pakotteet, mutta nyt on käymässä toisin, sanoo EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Josep Borrell.

Yle Valko-Venäjällä: Rajaseudun tapahtumat pelottavat, mutta nuoret kurdimiehet eivät aio palata kotiin: "Mieluummin vaikka kuolen"
Valko-Venäjä haluaa vaikuttaa informaatiolla ja siksi se sallii nyt ulkomaisten toimittajien pääsyn maahan, arvioi Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen Minskistä.
"No sense in building a fence," border official says
Finland is party to international agreements ratified to ensure the humane treatment of migrants.
Putin vakuuttaa, ettei Venäjällä ole mitään tekemistä Valko-Venäjän ja Puolan rajatilanteen kanssa
Puolan poliisin mukaan nuori syyrialaismies löytyi kuolleena metsästä lähellä Valko-Venäjän rajaa. Puolalaiset rajavartijat syyttivät valkovenäläisjoukkoja raja-aitojen rikkomisesta yön aikana.
“Me lämmitämme Eurooppaa, mitä jos katkaisemme kaasun?” Lukašenkan uhkaus voi saada EU:n neuvottelupöytään, sanoo suomalaisprofessori
Valko-Venäjä on riippuvainen asemastaan maakaasun kauttakulkumaana. Lukašenkan uhkaus sulkea hanat lisää silti EU:n paineita ryhtyä neuvottelemaan, arvioi energiapolitiikkaan erikoistunut professori.