Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Venäjän Helsingin suurlähetystäö kuvattu ilmasta.

Asiantuntija arvioi STT:n valokuvat: Venäjän suurlähetystön katoilla Helsingissä on antenneja, joita käytetään todennäköisesti viestiliikenteen sieppaamiseen

Tiedustelun ja vakoilun näkökulmasta lähetystöt ovat tärkeitä tukikohtia, koska lähetystöjen henkilökuntaa suojaa diplomaattinen koskemattomuus.

Venäjän suurlähetystön nimilaatta portilla.

He ovat Putinin silmät ja korvat Pohjoismaissa – toimittajat paljastivat kymmenien tiedustelupalvelulle työskentelevien venäläisdiplomaattien nimet

Kolmannes Venäjän lähetystöjen henkilökunnasta on todellisuudessa tiedustelutehtävissä. Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan Supo on puuttunut toistuvasti heidän tekemiinsä värväysyrityksiin.

Ruotsin turvallisuuspoliisin päämaja

Ruotsin turvallisuuspoliisin mukaan Kiina harjoittaa laajaa vakoilutoimintaa Ruotsissa

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo kertoo, että Kiinan vakoilu näkyy muun muassa politiikassa, tutkimuksessa ja liike-elämässä.

Suuri ilmapallo valmiina lähtöön. Se on jätetty tarkoituksella hieman vajaaksi, koska ylös noustessaan pallo laajenee huomattavasti.

USA:n yllä lentänyt kiinalainen ”vakoilupallo” oli merkki tulevasta – stratosfääri on seuraava taistelutanner

Stratosfääri-palloissa yhdistyvät satelliittien ja lentokoneiden edut. Tutkijoiden lisäksi sotilaatkin ovat nyt kiinnostuneet niistä.

Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin valtakunnan tilaa käsittelevä puhe 1.3.2022.

Biden puhui ensi kertaa alas ammutuista kohteista: ”Liittyivät todennäköisesti tieteelliseen tutkimukseen”

Bidenin mukaan on todennäköistä, että ne eivät liity minkään maan harjoittamaan tiedustelutoimintaan.

Henkilöt vetävät muovia merestä pimeällä.

Kolme Pohjois-Amerikan yllä lentänyttä palloa olivat todennäköisesti harmittomia, sanoo Valkoinen talo

”Tiedusteluyhteisön johtava selitys on, että palloilla saattoi olla puhtaasti kaupalliset tai harmittomat tarkoitusperät”, sanoo Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston asiantuntija.

Ilmapalloa nostetaan merestä.

Yhdysvallat sai haltuunsa Kiinan epäillyn tarkkailupallon jäänteitä – joukossa tiedustelun mahdollistavia antureita

Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austinin mukaan Yhdysvaltain armeija ei ole vielä kerännyt kolmen muun alasammutun esineen jäänteitä.

USA:s president Joe Biden i närbild.

Pohjois-Amerikan taivaalta ammuttiin alas jo neljäs kohde tässä kuussa – Yhdysvallat pudotti kohteen Huronjärven yllä

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan kohde oli uhka sen mahdollisten vakoiluominaisuuksien vuoksi.

Ilma-alus epäselvässä kuvassa sinistä taivasta vasten.

Kolme tunnistamatonta lentävää esinettä viikossa – tämän tiedämme Pohjois-Amerikan ilmatilan häiriköistä

Kanadassa ammuttiin myöhään lauantaina alas jälleen yksi tunnistamaton esine.

Chase Doakin kuvaamasta videosta otettu ruutu - kuvassa kiinaiaiste kuumailmapallo Yhdysvaltain ilmatilassa.

Miksi Kiina vakoilisi Yhdysvaltoja ilmapallolla? Seitsemän kysymystä ja vastausta hämmentävästä tapauksesta

Ylen haastatteleman sotilasasiantuntijan mukaan on myös mahdollista, että kyseessä on käyttäjiltään karkuun päässyt viestiväline tai tutkimuslaite.

Hankasalmen terveyskeskus.

Hankasalmen terveysasemalle pääsee ensi tiistaina vain kiireelliset potilaat henkilökunnan koulutuksen takia

Päivän aikana kiireettömien asioiden hoitamista toimipisteessä kehotetaan välttämään, jotta ruuhkia ei syntyisi.

Huulipunapistooli.

“Kuoleman suudelmasta” kuolleisiin rottiin – historian oudoimmat vakoiluvälineet päihittävät jopa James Bondin

Tiedustelutoiminnan historia on täynnä mielikuvituksellisia välineitä, joilla salamurhattiin, kerättiin tietoa tai välitettiin viestejä.

Juha Vauhkonen.

Suomen Nato-vuosi oli sotilastiedustelulle erittäin kiireinen

Vieraat valtiot kohdistivat Suomen maanpuolustukseen suunnitelmallista tiedustelua, todetaan sotilastiedustelun katsauksessa. Yksi tiedustelun kohde oli se, millainen Naton jäsenmaa Suomesta on tulossa.

Poliisin nauhalla eristämä alue tukholmalaisella omakotialueella.

Ruotsi lähetti viestin itään, kun se otti epäillyn vakoojapariskunnan kiinni näyttävästi, arvioi tutkija

Tiedusteluhistorian tutkijan mukaan Pohjoismaissa vakoojaepäilyjä on hoidettu pitkälti diplomaattikanavien kautta hiljaisesti, koska myös Venäjän tiedonhankinta on perustunut diplomaattipeitteellä toimimiseen.

Suojelupoliisin erikoistutkija Veli-Pekka Kiviemäki Helsingissä 22. marraskuuta 2022.

Ruotsi ja Norja ovat kertoneet kiinni jääneistä vakoojista, Suomi ei – ulkoministeriö: Todennäköistä, että täälläkin toimitaan valeidentiteeteillä

Ruotsissa ja Norjassa on paljastunut useita epäiltyjä vakoojia, jotka ovat toimineet Venäjän hyväksi. Suojelupoliisin mukaan Venäjä vakoilee aktiivisesti kaikkia Pohjoismaita.

Taloja joen varrella Norjassa.

Norjan poliisi pidätti ”revontulia kuvanneen” venäläisryhmän – useita henkilöitä epäillään kriittisen infrastruktuurin kuvaamisesta

Norjan poliisi kertoi pidättäneensä neljä Venäjän kansalaista, joita epäillään turvaluokiteltujen tilojen laittomasta valokuvaamisesta.

Yhdysvaltain tiedusteluraportti pitänee osittain paikkansa

Yhdysvaltain tiedusteluraportti Putinin terveydestä pitänee osittain paikkansa, mutta se on myös informaatiovaikuttamista, sanovat asiantuntijat

Yliopistonopettaja Martti J. Kari pitää tiedusteluraportin tietoa Vladimir Putinin salamurhayrityksestä mahdollisena. Tutkijatohtori Veera Laine suhtautuu varovaisemmin uutisiin Putinin terveydentilasta.

Satelliittikuva Pihkovasta.

Satelliittikuvat näyttävät, millainen on Venäjän iskukyky maamme lähellä – suomalainen majuri: Ei riitä yllätyshyökkäykseen Suomea vastaan

Kävimme läpi Venäjän sotavoimia Suomen lähialueilla kymmenien satelliittikuvien avulla. Niistä piirtyy kuva monipuolisesta armeijasta, jota tappiot Ukrainassa ovat heikentäneet. Tässä jutussa pääset tutkimaan venäläisiä tukikohtia itse.

Kuvassa kallion päällä kaksi tutkapalloa, etualalla taloja.

Norjan itäisin kaupunki olisi sodassa Venäjän kohde, ja paikalliset tietävät sen – yhteistyö naapurin kanssa jatkuu uhasta huolimatta

Vardøn tutkapallot vartioivat taivasta ja avaruutta lähellä Venäjän sotilaallista keskittymää. Pohjois-Norjassa toivotaan Suomea Natoon, jolloin Pohjoismaiden painoarvo puolustusliitossa kasvaisi.

Palomies katselee ohjusiskun tuhoamia raunioita.

Tutkivat toimittajat: Venäjän sotilaat ja vakoojat arvostelevat Putinia, koska he haluaisivat laajentaa sotaa

Toimittajien mukaan Venäjän tiedustelu ei osannut ennakoida, että Suomi voisi liittyä Natoon hyökkäyksen takia.

Kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnell A-studiossa.

Kyberturvallisuuden asiantuntija tiivistäisi tiedustelutoimintaa: Siviili- ja sotilasuhkien erottaminen entistä vaikeampaa

Suomen ja Ruotsin tiedustelupalvelut varautuvat Venäjän vaikutusyrityksiin Nato-ratkaisun aikana.

kuvitus koskien vakoilua ja värväystä

Kun uusi ystävä pyytää arkaluontoisia tietoja, hälytyskellojen tulisi soida – Supo kertoo, miten suomalaisia värvätään vieraan vallan agenteiksi

Suomen suhde Natoon on juuri nyt venäläisen vakoilun erityinen kiinnostuksen kohde. Koska diplomaattisuhteet Venäjään ovat jännitteiset, salaisen tiedonhankinnan painoarvo on kasvanut. Suojelupoliisi kertoo, miten Suomea vakoillaan.

Hybridiosaamiskeskuksen verkoston johtaja: "Venäjä on jo onnistunut Valko-Venäjän suunnalla"

Hybridiosaamiskeskuksen verkoston johtaja: Amerikkalaiset ovat onnistuneet yllättämään venäläiset

Entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri arvioi, että Valko-Venäjä on Venäjän taskussa.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja Petteri Kajanmaa.

Sotilasasiantuntija Ylelle: USA:n tiedustelutiedot viesti Venäjälle – "Sota ei olisi helppo heille, ei poliittisesti eikä rintamalla"

Maanpuolustuskorkeakoulun Petteri Kajanmaa muistuttaa, ettei USA usko Venäjän suurhyökkäykseen. Hän arvioi, etteivät joukot vielä riitä koko maan valtaamiseen.

NSO Groupin sivut puhelimen näytöllä.

Suomalaisia diplomaatteja vakoiltu haittaohjelmalla – ulkoministeriö: Vakava tapaus, tulkitsemme laittomaksi tiedusteluksi

Ulkoministeriö ei kerro, ketä vakoilusta epäillään. Haittaohjelmaa tekevän israelilaisyhtiön arvellaan avustaneen useita yksinvaltaisia valtioita urkinnassa.

Kartalla lento RU675:n reitti Moskovasta Venäjältä, Suomen kautta Leipzigiin Saksaan.

Venäläinen rahtikone lensi yllättäen Tikkakosken vierestä – "Erikoistemppu, että saisi karvat pystyyn", sanoo asiantuntija Ylelle

Suomalaiset asiantuntijat eivät keksi venäläisen rahtikoneen reittimuutokselle luontevaa viatonta selitystä. Siksi syytä outoon lentoon haetaan Euroopan kiristyneestä tilanteesta.

Kuvassa on suojelupoliisin päämaja on Helsingin Punavuoressa osoitteessa Ratakatu 12 syyskuussa 2020.

Supo suspects it was target of espionage via job application process

The Finnish Security Intelligence Service suspects that people have applied for Supo jobs as a way to find out about those who are hired.

Kuvassa on suojelupoliisin päämaja Helsingin Punavuoressa osoitteessa Ratakatu 12 syyskuussa 2020.

Suojelupoliisilla on vahva epäily, että sitä on vakoiltu – työntekijöiden palkkauksesta löytyi aukko

Epäilyn mukaan joihinkin Supon työpaikkoihin on haettu vain siksi, että hakija pääsisi urkkimaan tehtäviin valittujen henkilöiden nimiä ja muita tietoja. Tiedustelussa on käytetty hyväksi julkisen virantäytön asianosaisjulkisuutta.

Sauli Niinistö esiintyi Ulkopoliittisen instituutin Forum tapahtumassa 29. syyskuuta. Kävelee maski kasvoillaa, taustalla muita osallistujia.

Presidentti Sauli Niinistö varoittaa, ettei Suomi voi suhtautua turvallisuusriskeihin muita maita lepsummin

Presidentti Sauli Niinistö muistutti Ulkopoliittisen instituutin 60-vuotisjuhlassa, ettei Suomen suhtautuminen turvallisuusriskeihin voi poiketa muista Pohjoismaista. Valtiot ovat toimineet kriiseissä oman etunsa perusteella.

Roman Anin, kasvokuva

Turvallisuuspalvelun ratsia, mustalle listalle joutuminen ja maanpako eivät vaientaneet venäläistoimittajaa – "Pelon kanssa pitää oppia elämään"

Vladimir Putinin hallinto valmistautui Venäjän vaaleihin iskemällä oppositioon ja riippumattomaan mediaan. Tutkivalle toimittajalle Roman Aninille tämä tiesi maanpakoon lähtemistä.

Reservin vänrikki Kalle Lehmus (oik.), kapteeni Reino "Palle Palmroth ja reservin vänrikki J.O. Tallqvist valmistautuvat radiolähetykseen lokakuussa 1939

Kekkonen sai neuvon harkita ydinasetta Suomelle – uusi kirja piirtää uskomattoman kuvan sotilastiedustelusta sodan aikana ja sen jälkeen

Tiedustelua pyöritettiin kirjan mukaan yksityisellä säätiö- ja yritysrahalla. Rahaa toiminnan pyörittämiseen tuli myös ulkomailta.

Venäläisen iStories-lehden työntekijät.

Venäjä jatkaa riippumattoman median vastaisia toimia – tutkivan journalismin verkkolehti nimettiin “ulkomaiseksi agentiksi”

Verkkomedia iStories on tehnyt useita paljastusjuttuja Venäjän johdon korruptiosta. “Tämä on kunnia”, sanoo iStoriesin perustaja Roman Anin

ooppera

Itävalta tutkii amerikkalaisilla diplomaateilla Wienissä epäiltyä ”Havannan syndroomaa”: Outoja oireita ollut noin kahdella tusinalla

Amerikkalaisilla diplomaateilla on ollut Wienissä samankaltaisia oikeita kuin aikoinaan Yhdysvaltojen diplomaateilla Kuubassa. Tiettävästi yli 20 amerikkalaista on saanut Wienissä outoja oireita.

Todistaja K.:n kannattajia protestoimassa Australian parlamentin edessä Canberrassa.

Entinen upseeri tuomittiin vakoilusta Australiassa – kilpailu öljy- ja kaasuvaroista johti Itä-Timorin ja Australian väliseen vakoiluskandaaliin

Ehdollinen vankeusrangaistus oli voitto syytetyn puolustukselle, sillä Australia tiukensi äskettäin vakoilusta annettavia tuomioita. Pitkän vankeusrangaistuksen sijaan tietoja Itä-Timorille antanut australialainen ex-upseeri sai kolme kuukautta ehdollista vankeutta.

NSA:n logo

Tanska jäi housut kintuissa kiinni USA:n vakoiluavusta – Suomen ja NSA:n yhteyksistä ei juuri puhuta, sanoo NSA:ta tutkinut Petteri Järvinen

Tietoturva-asiantuntija Järvinen pitää hyvin mahdollisena, että NSA on vakoillut myös suomalaisia poliitikkoja ja virkamiehiä, vaikkei tässä jupakassa ole ilmennyt Suomea koskevia paljastuksia.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist

Ruotsi ja Norja vaativat Tanskalta selvitystä vakoiluväitteistä

Mediatietojen mukaan Tanskan puolustusministeri olisi tiennyt jo viime elokuussa, että Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuuden virasto NSA on vakoillut Tanskan kautta useiden liittolaismaiden poliitikkoja ja virkamiehiä.

Tietokoneen näppäimistö ja tekstiä ruudulla

SVT ja DR: Yhdysvallat vakoili ruotsalaisia, norjalaisia, ranskalaisia ja saksalaisia poliitikkoja sekä virkamiehiä Tanskan kautta

DR kertoo, että NSA vakoili muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkeliä. SVT:n mukaan nyt paljastuneiden uusien tietojen perusteella Ruotsiin kohdistunut vakoilu oli huomattavasti aiempaa tiedettyä laajempaa.

Kuva kirjassa Puskalan Putiikki

Tiedusteluelämäkerta paljastaa: Pääesikunta ulkoisti salaisen kommunistiurkinnan yksityiselle "Puskalan Putiikille"

Urkittujen kommunistipapereiden jakelun piirissä oli 1970-luvulla lähes 300 päättäjää. Puskalan raportit toimitettiin muun muassa presidentti Urho Kekkoselle. "Putiikin" rahoitus tuli osin Yhdysvalloista. Salaäänitykset paljastuivat vain kerran.

Colonial Pipelinen polttoainesäiliöitä.

Venäjä kiisti olevansa USA:ssa öljyputkeen kohdistetun kyberhyökkäyksen takana

Yhdysvaltojen tiedustelun mukaan kiristysohjelman alkuperä on Venäjällä.

Stabschefen för marinen, amiral Juha Vauhkonen.

Pääesikunnan tiedustelupäällikkö: Uusista tiedusteluvaltuuksista ollut konreettista hyötyä rauhanturvaajiin kohdistuvien uhkien torjunnassa

Sotilastiedustelun mukaan voimapolitiikka on palannut Eurooppaan ja aiheuttaa jännitteitä. Suomen lähialueilla arktisen alueen merkityksen kasvu vaikuttaa sotilaalliseen toimintaan.

Osa asiakirjasta missä on paljon peitettyjä kohtia ja näkyvissä tekstit "Ja sit pistetään kylmäksi paljon porukkaa =)", "tulee paljon kroppaq" ja "saattaa meinaan PEITETTY KOHTA yllättyä kun alkaa luoti lentämään".

Messages reveal far-right cops discussed killing, spying

The redacted messages were released following a ruling by a Turku court this week.

Osa asiakirjasta missä on paljon peitettyjä kohtia ja näkyvissä tekstit "Ja sit pistetään kylmäksi paljon porukkaa =)", "tulee paljon kroppaq" ja "saattaa meinaan PEITETTY KOHTA yllättyä kun alkaa luoti lentämään".

Äärioikeistoryhmän poliisit viestittelivät keskenään tappamisesta ja virkatietojen hyväksikäytöstä: ”Niin paljon vakoilen kuin pystyn”

Ylen saamasta asiakirjasta ilmenee kahden virasta pidätetyn konstaapelin väkivaltaisia ajatuksia sisältäviä viestejä.

Kaksi miestä juna-asemalla.

Tšekki etsii räjähdykseen liittyen kahta venäläismiestä, jotka esiintyivät samoilla nimillä kuin epäillyt Salisburyn myrkyttäjät

Tšekki epäilee Venäjän sotilastiedustelun sekaantuneen maan asevoimien ammusvarastolla tapahtuneeseen räjähdykseen vuonna 2014.

Vita Huset i USA

Valkoinen talo: Biden valmis tapaamaan Putinin uusista Venäjä-pakotteista huolimatta

Venäläiset hakkerit murtautuivat viime vuonna vakoiluoperaatiossa moniin Yhdysvaltain keskeisiin valtiollisiin tietojärjestelmiin.

Joe Biden puhuu.

Joe Biden kutsuu Vladimir Putinia tappajaksi ja uhkaa seurauksilla Venäjän vaalihäirinnän takia

Yhdysvaltain tuoreen tiedusteluraportin mukaan Venäjä yritti vaikuttaa viime vuoden presidentinvaalien tulokseen.

Kuvassa on suojelupoliisin päämaja Helsingin Punavuoressa osoitteessa Ratakatu 12 syyskuussa 2020.

Supo: Ulkomaiset tiedustelupalvelut ovat käyttäneet suomalaisten yritysten ja henkilöiden verkkoja vakoiluun

Tekijät ovat Supon mukaan vakoilleet kohteita, ei laitteiden tietoja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle