Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi nuorta seisoo rappusissa ja katsoo vakavana kameraan. Taustalla muita nuoria makuupussien luona.

Opiskelijat valtasivat korkeakoulun Lahdessa – mielenilmaukset jatkuvat maanantaina eri puolilla Suomea

LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat liittyvät protestiin, jolla vastustetaan etenkin asumistukeen kohdistuvia heikennyksiä.

Helsingin yliopiston kirjasto

Yliopistojen todistusvalinnan pisteytykset uudistuvat: äidinkielen painoarvoa nostetaan ja reaaliaineiden pisteytystä tasataan

Uudistukset tulevat voimaan keväällä 2026. Tarkoitus on ohjata opiskelemaan sitä, mikä itseä kiinnostaa, sanoo kehittämishankkeen projektipäällikkö Tanja Juurus.

Piirroskuvituksessa ylioppilaslakki, ylioppilasarvosanoja sekä eri oppiaineisiin viittaavia kuvia.

Pääsisitkö läpi ylioppilaskirjoituksista? Testaa 12 yleistietokysymyksellä

Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkoivat maanantaina. Kokeile, miten ylioppilaskirjoitukset sujuisivat nyt 12 kysymyksen pikakokeella.

Vauhdikkaan näköinen kuvitettu hahmo seisoo vihreää taustaa vasten.

Täytätkö kalenteria tunnollisesti vai oletko ex tempore? Lukuaikataulu parantaa opiskelua – testaa, minkälainen aikatauluttaja olet

Yo-kirjoituksiin lukeminen vaatii järjestelmällisyyttä ja pitkää pinnaa. Luku-urakka ei onnistu ilman realistista aikataulua ja sen noudattamista. Testaa, minkälainen kalenterin käyttäjä olet.

anonyymit oppilaat tekevät koulutehtäviä

Ylen kysely: Lounais-Suomen kansanedustajat pienentäisivät lukioiden ryhmäkokoja

Suurin osa Ylen kyselyyn vastanneista Varsinais-Suomen ja Satakunnan kansanedustajista pienentäisi ajoittain suuriksi nousevia ryhmäkokoja lukioissa. Taloudelliset haasteet kuitenkin tunnistetaan.

Lukiolainen Milla Pasonen seisoo Porin lukion käytävällä.

Lukiolaiset: Kursseille ei mahdu, opettajat eivät muista nimiä eikä aina löydy edes istumapaikkaa – suurlukiossa kärsitään isoista ryhmistä

Vielä muutama vuosi sitten Porissa oli neljä lukiota, nyt kaikki 1 260 nuorta opiskelevat yhdessä suurlukiossa. Opiskelijat ovat huolissaan suurten ryhmien mukanaan tuomista ongelmista.

Kukkpaitainen opettaja luokan edessä. Oppilailla läppärit edessään.

Opettaja tuntee riittämättömyyttä, opiskelija keskittyy paremmin – tällainen on 42 hengen luokka

Lukioiden opetusryhmät voivat kasvaa jopa yli 40 opiskelijan joukoksi. Opiskelijat kaipaavat yksilöllisempää opetusta, opettajilla työtunnit paukkuvat suurryhmien arvointitehtävien kanssa.

Neljä ihmistä on kerääntyneet suojavarusteissa mehiläistarhan ympärille. Mies pitelee mehiläiskennoa kädessä.

Pikkulukiossa opiskellaan kädet mullassa: luokkahuoneiden rinnalle oma mehiläistarha ja hedelmäpuita

Kun Honkajoen vanha lukio meni käyttökieltoon muutama vuosi sitten, opiskelijat toivoivat ympäristöteemaisia opintoja. Nyt luokkatyöskentelyn rinnalla opiskellaan käytännön biologiaa.

Kaksi lukiolaista istuu Oppimiskeskus Bravan tiloissa Paraisilla.

Suomea ja ruotsia puhuvat nuoret aloittivat lukuvuoden saman katon alla Paraisilla – oppimiskeskus Brava yhdistää neljä koulua

Oppimiskeskus Brava kokoaa yhteen noin 730 yläkoululaista ja lukiolaista. Heistä noin 290 on suomenkielisiä ja loput puhuvat äidinkielenään ruotsia.

Oulun Ouluhallissa vanhojen tanssit

Lukioiden vanhojen yhteistanssitapahtumaa ei järjestetä Oulussa ensi vuonna

Liikunnanopettajien ja koulutuksen järjestäjän resurssit eivät enää riitä lukioiden yhteistapahtuman järjestämiseen, kerrotaan Oulun kaupungin tiedotteessa.

Helsingin suomalaisen yhteiskoulun oppilaita

Helsinki lupasi oppilaskunnille tonnin toimintarahaa, jos ne eivät nöyryytä nasujaisissa – näin ihmiset kertovat kokemastaan

Suurin osa palautteenantajista kertoi tapahtuman olleen hauska kokemus. Osalle nasujaiset aiheuttivat traumoja.

Urheilulukio

Urheilulukio – tulevaisuus pelissä – uusi sarja Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa 28.8.

Aada, Davin, Eero ja Nellie ovat lukiolaisia, jotka tähtäävät urheilumaailman huipulle.

Henna Relander (vasemmalla), Michael Ikola ja Aliisa Keltto kertovat, mitä välivuosi merkitsi heille ja mitä välivuosista ajattelevat.

Lukiosta suoraan korkeakouluun jatkavien määrän kasvu pysähtyi – Henna Relander, 24: "Olin niin väsynyt ja täynnä koulumaailmaa"

Suomi on onnistunut vähentämään lukion jälkeen välivuotta pitävien nuorten määrää viime vuosina, mutta nyt kehitys vaikuttaa pysähtyneen. Nuoret itse pitävät vuosia tärkeänä osana aikuistumista.

Kaksi robottikättä pitävät toisiaan kädessä. Taustalla virtapiirien kuvia, matemaattisia kaavoja.

Tekoäly pitää pistareita ja lyhentää lukuaikaa – tässä viisi tapaa hyödyntää tekoälyä opiskelussa ilman vilungin vaaraa

Opetusteknologia-asiantuntijan mielestä tekoälyä voisi hyödyntää lukio-opiskelussa, jos sen tekee oikein ja käyttää rutkasti omaa järkeä. Jutussa listataan viisi tapaa hyödyntää tekoälyä lukio-opiskelussa.

Tampereen Lyseon lukio kuvattuna pilvisessä säässä.

Huippulukion keskiarvo romahti vuosi sitten: nyt tapahtui käänne

Tässä ovat Tampereen lukioiden pisterajat.

Viron yläasteilla ja lukioissa käytettävä Suomen kielen oppikirja avattuna.

Suomen opiskelu kiinnostaa taas Virossa – suomen sanat "linna" ja "kalju" kuulostavat naapurimaassa hassuilta

Suomea B-kielenä tarjoaa Virossa tällä hetkellä yhdeksän koulua. Syksyllä määrä kaksinkertaistuu. Venäjän hyökkäyssota lisäsi suomen suosiota ja romahdutti halun opiskella venäjää.

Lukion katoksellinen sisäänkäynti kahden ulkovalon välissä.

Suonenjoen lukio sijoittui STT:n lukiovertailussa 20 parhaan joukkoon

Vertailussa oli mukana 345 lukiota. Pohjois-Savossa Suonenjoen lukio sijoittui maakunnan lukioiden kärkeen.

Paraisten lukion rehtori Ari Rintanen kuvattuna Paraisten lukion pihalla.

Varsinaissuomalaiset veivät STT:n lukiovertailun kärkipaikat

Sekä Nousiaisten että Paraisten lukiossa opiskelijoita tuetaan opintiellä useilla erilaisilla tavoilla.

Länsipuiston koulu.

Iso piknik-tempaus kerää sadat lukiolaiset Kokkolan Länsipuistoon kesäkuun alussa

Ohjelmassa on torstaina leikkimielistä kisailua, piknik ja live-musiikkia.

Tyhjä luokka.

Pienissä kunnissa pohditaan, voisiko lukio ollakin useamman kunnan yhteinen – opetusministeriöön on tehty jo kyselyjä

Suomessa oli tänä keväänä 28 lukiota, joihin oli alle 10 hakijaa. Tulevien vuosien aikana nuorten määrä vähenee tuhansilla.

Matilda Pajunen heittelee vesipalloa uima-altaan reunalla.

Unettomuutta, pala kurkussa ja ahdistusta, kuvailevat urheilulukiolaiset arkeaan – Matilda Pajunen, 19, paloi loppuun kirjoitusten myötä

Ylen Uutisluokka kysyi urheilulukiolaisilta stressistä ja mikä sen aiheuttaa. Vajaasta kahdestasadasta vastaajasta valtaosalla oli stressiä ainakin joskus.

Luokkahuoneen lämpöpatteri ja termostaatti

Lukiolaisten opintojen keskeyttämisestä väitöstutkimus Oulussa – opintojen keskeytys voi olla perusteltuakin

Oulun yliopistossa on valmistumassa maan ensimmäinen tieteellinen tutkimus lukio-opiskelijoiden keskeytyksistä.

Oona Pruukka ottaa selfietä Ellen Pentin kanssa Eurajoen lukion käytävällä.

Ellen Pentti ja Oona Pruukka syntyivät samana vuonna, kun Olkiluodon rakentaminen alkoi – tällainen oli yhteinen kasvutarina

Vuonna 2005 syntyneet eurajokelaiset lukiolaiset ovat ehtineet Olkiluoto kolmosen rakentamisaikana täysi-iän kynnykselle.

Kouluruoka-annos.

Riihimäen lukion Ruokahävikki minimiin -kokeilu on lähtenyt hyvin käyntiin

Pari viikkoa sitten alkaneessa kokeilussa tarjotaan lukiolaisten lounaalta ylijäänyttä ruokaa kaupunkilaisille.

Savonlinnalaispari Lotta Silvennoinen ja Topias Paananen viettää 18-vuotissynttäreitä varsinaisen vaalipäivän molemmin puolin.

Tämä pariskunta on syntynyt muutaman päivän välein, mutta vain toinen heistä saa äänestää: ”Aikamoinen säkä”

Nuorten äänestysaktiivisuus on ollut nousussa kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa. Tänä vuonna 18–24-vuotiaista äänioikeutetuista ennakkoon äänesti yli 127 000 nuorta.

Studentdimission i i Brändö gymnasium.

Katso, mitä muutoksia yliopistojen todistusvalintaan esitetään vuodeksi 2026 – taustalla lukiolaisten paineet ja nykymallin kova arvostelu

Pitkän matematiikan painoarvo vähenee ja äidinkielen kasvaa, jos yliopistot hyväksyvät luonnoksen ylioppilastodistuksen arvosanojen pisteytyksestä. Kielten ja reaaliaineiden pisteytys muuttuu myös.

Rescue koira eläinlääkärissä

Eläinlääketieteellisen linjan perustaminen nelinkertaisti pienen lukion hakijamäärän

Reilun neljäntuhannen asukkaan kunta Parikkala houkutteli hakijoita esimerkiksi Helsingistä, Juuasta ja Kuopiosta.

Thy "Anna" Nguyen seisoo luokkahuoneen ovella ja hymyilee kameralle. Taustalla näkyy yo-kokeen valmisteluhetkiä.

Thy Nguyen on ensimmäinen tuontilukiolainen, joka osallistuu tänään kirjoituksiin – pikkulukiot halutaan pelastaa ulkomaalaisten avulla

Pienten lukioiden opiskelijakatoa on yritetty paikata ulkomailta tuotavilla opiskelijoilla. Suurista tavoitteista ollaan selvästi jäljessä.

Oulun lyseon portti.

Nuorten kouluaamujen myöhäistämisestä tulee ajoittain kyselyjä Oulussa – muutoksia ei silti ole tulossa yläluokilla tai lukioissa

Oulussa ajatellaan, että kouluaamun aloittaminen nykyistä myöhemmin tarkoittaisi päivän jatkumista iltapäivästä, jolloin nuorilla on myös harrastuksia. Paikallista pientä myöhäistämistä on tehty.

Kuvassa nuori nainen opiskelee.

Mikä olikaan big five -teoria? Testaa, minkä arvosanan saisit psykologian yo-kokeesta

Tänään yo-kokelaiden pöydälle tipahtaa odotettu reaalin koe. Psykologia on yksi viidestä tänään kirjoitettavasta aineesta. Miten hyvin sinä pärjäisit psykologian yo-kokeessa?

Kaksi lukiolaista koulurakennuksen edessä.

Kenelle äänesi vaaleissa oikeasti päätyy? Tätä tarkoittaa suhteellinen vaalitapa

Vaikka suhteellinen vaalitapa mahdollistaa taktikointia, äänestämisestä ei lukion yhteiskuntaopin lehtorin mielestä kannata tehdä liian vaikeaa.

Kuvassa Abitreenien juontajat.

Mitä täydellisessä vastauksessa piti olla? – katso Abitreenien yo-koelähetys pitkän englannin kokeesta

Abitreenien yo-koelähetyksessä Ylioppilastutkintolautakunnan sensorit, aineenopettaja ja kokeen tehnyt abi käyvät päivän koetta läpi kohta kohdalta.

Sonja Jääskeläinen istuu Karstulan kunnanjohtajan pöydän takana.

Kunnanjohtaja vietti vapaapäivää – sijaiseksi pestattiin 18-vuotias Sonja Jääskeläinen

Karstulan lukion abiturientti Sonja Jääskeläinen toimi päivän ajan Karstulan kunnanjohtajana. Tempauksella Karstula haluaa kiinnittää nuorten huomiota kunta-alaan monipuolisena työnantajana.

Nuori nainen istuu läppärin takana.

Äidinkielen lukutaidon kokeessa vilisee käsitteitä – tee nopea testi ja näet minkä arvosanan saisit ylioppilaskirjoituksista

Retoriset keinot, tekstilajit ja konteksti. Monelle nämä sanat ovat hepreaa, mutta äidinkielen yo-kokeeseen valmistuvalle käsitteet muistuvat kirkkaana! Testaa oma osaamisesi ja katso, minkä arvosanan saisit.

Iina-Maria Ruokola seisoo Haminan lukion käytävällä ennen ylioppilaskirjoituksien alkua.

Ylioppilaskirjoituksissa on mukana nykyään usein myös korvatulpat tai kuulokkeet: ”Valitsin kitaramusiikin ja taustakohinan”

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat tänään äidinkielen lukutaidon kokeella. Eväiden lisäksi useiden ylioppilaskokelaiden laukuista löytyivät kuulokkeet tai korvatulpat.

TV-sarjaa kuvataan Ylitornion lukion luokkahuoneessa. Kohtauksessa somalitaustainen nainen seisoo pulpetilla asennossa, jossa mäklihyppääjät laskevat hyppytornissa.

Kymmenet ihmiset kuvaavat TV-sarjaa Ylitorniolla – päähenkilö on somalitaustainen nainen, joka haluaa maailman parhaimmaksi mäkihyppääjäksi

Kolmiosainen sarja nähdään Ylellä ensi vuoden alkupuolella. Tarinassa kerrotaan myös erilaisten kulttuurien rinnakkainelosta Väylän varrella eli Tornionjokilaaksossa.

Kädessä kynä jolla kirjoitetaan lehtiöön.

Lukiolaisten erityisopetuksen tarve kasvoi korona-aikana

Lukiossa erityisopettajan tärkein tehtävä on auttaa opiskelijaa kehittämään oppimisen taitojaan.

Ylioppilaskirjoituksen Kalevan lukiossa.

Lukio-opintojen venyttäminen yleistyy, eikä rehtori pidä sitä pahana: ”Nuoren ei tarvitse laittaa itseään ihan niin tiukille”

Ylioppilastutkinnon hajauttaminen usealle vuodelle on entistä tavallisempaa. Yleisintä se on isoissa lukioissa ja harvinaisempaa pienissä.

Kaksi tiedelukiolaista.

Syksyllä Lappeenrannassa aloittaneiden tiedelukiolaisten odotukset ovat ylittyneet: ”Kaikki kaverit ovat olleet, että wau”

Miltä kuulostaisi opiskella lukiossa yrittäjyyden abc-kursseja tai tehdä omasta aiheesta luonnontieteellinen tutkimus? Näitä opiskellaan Lappeenrannan lukiossa viime syksynä alkaneilla tiedelinjoilla.

Vaaleanpunainen puvun rusetti.

Lukioiden vanhat tanssivat tänään eri puolilla Etelä-Savoa

Illalla Mikkelissä lukiolaiset pistävät jalalla koreasti jäähallilla ja Savonlinnassa Olavinlinnassa.

Ruskea hevonen on päitsistään kiinni metallisen kehikon sisällä. Suun ympärillä on metallinen pyöreä kehä ja suussa metalliset pidikkeet, jotka pitävät suuta auki. Otsalamppuun ja kuulosuojaimiin sonnustautunut nainen tähystää suuhun kirkkaalla valolla.

Parikkalan lukiossa alkaa eläinlääketiedelinja – kunta tarjoaa opiskelijoille ilmaisen asunnon

Parikkalan lukio odottaa ensi syksynä alkavalle uudelle eläinlääketiedelinjalle noin kymmentä opiskelijaa.

Tampereen yliopiston lääketieteen opintojen luentosali.

Opiskelijoiden työssäkäynti yleistynyt, mutta Pohjois-Karjalassa vähäisintä koko maassa

Tilastokeskus on selvittänyt opiskelijoiden työssäkäyntiä vuosina 2019-2021. Eniten opintojen ohessa työskentelevät Ahvenanmaalla, Pohjanmaalla ja Uudellamaalla opiskelevat, vähiten Pohjois-Karjalassa.

Lukiolaisia valmistautumassa tansseihin.

Käytettyjä mekkoja ja vuokrattuja frakkeja – tältä näyttävät lukion vanhat vuonna 2023

Perjantai on vanhojenpäivä monissa lukioissa ympäri Suomen. Lappeenrannan Lyseon lukiolaisille päivän kohokohtia ovat alkuillan tanssiesitys perheille ja ystäville – ja tietysti myös jatkot.

Lahden lukio Gaudian rehtori Jyrki Rosti ja lukiolaiset tanssivat villisti vanhojentansseissa.

”Lukion kohokohta”, sanoi Eeva Parikka, 17, kahden kuukauden treenin jälkeen

Vanhojen päivän perinteisiin kuuluu, että kun abit ovat lähteneet lukulomille, koulujen vanhimmiksi siirtyvät kakkosluokkalaiset pukeutuvat juhla-asuihin ja esittävät yleisölle vanhoja tansseja.

Vanhojen tansseihin osallistuvat Lumia Laakso, Vantaa ja Evita Santala, Helsinki Mäkelänrinteen lukiosta.

Suuri joukko lukioita ei enää määrittele tanssijoita tytöiksi ja pojiksi – ja se on nykyaikaa, sanovat opiskelijat

Sukupuolineutraali kielenkäyttö yleistyy koko ajan, ja siksi osa lukioista on korvannut vanhojentansseissa tyttö–poika-parit esimerkiksi viejillä ja seuraajilla.

Vanhojen tansseissa kauniisiin mekkoihin ja tummiin pukuihin sonnustautuneita lukiolaisia tanssimassa. Taustalla kauempana koulun bändi soittamassa.

Tuhannet nuoret viettävät tänään vanhojen päivää – Yle kävi katsomassa, miltä askelkuviot näyttivät tamperelaisessa Kalevan lukiossa

Lukion toisen vuoden opiskelijat viettävät tänään vanhojen päivää. Tärkeä osa päivän viettoa ovat tanssit.

Heikki Soukka hymyilee peilikuvalleen.

Vanhojen tanssit nollabudjetilla? Siinä onnistui Heikki Soukka, joka lainasi koko asunsa

Soukan asu on oululaisesta second hand -putiikista, jonne puvut tulevat lahjoituksina. Lainaaminen kiinnostaa nyt enemmän ja siihen on monia syitä.

Tampereen lyseon lukio

Tampereen lukiot ovat täynnä ja lisää tilaa tarvitaan

Tampereen lukioverkon tilannetta aina vuoteen 2030 asti selvitetään kevään aikana.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle