Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi vanhaan sotilaspukuun ja Lotta-pukuun puettua mallinukkea seisoo Taistelijan talon aulassa.

Joensuun mielestä matkailu tarvitsee jatkossakin maakunnallista yhteistyötä

Kaupungin mukaan luottamus kuntien omistaman matkailuyhtiöön Visit Kareliaan on vaikea palauttaa, mutta tehtyä työtä täytyy jatkaa.

Rakenteilla olevia taloja ja jäässä oleva meri.

Kalajoelle tulee Pohjanlahdella ainutlaatuinen rantamatkailukeskus – ensimmäiset asukkaat elävät vuosia rakennustyömaan keskellä

Voimakkaasti kasvava matkailualue monipuolistuu, kun valtava Kalajoen Marina -palvelukokonaisuus valmistuu. Pelkästään vierasvenesatamaan käytetään noin 12 miljoonaa euroa.

Höytiäisen järvimaisema kuvattuna Huhmarisvaaralta.

Konkurssin tehnyt, SDP-taustainen lomakeskus Huhmari on myyty ja aikoo vastaanottaa vieraita jo ensi kesänä

Lomakeskus Huhmari meni konkurssiin viime lokakuussa. Uusi omistaja uskoo, että Höytiäisen rannalla Pohjois-Karjalassa sijaitseva matkailukohde on avoinna vierailijoille jo tulevana kesänä.

Matkailukeskus Saanan toimitusjohtaja Ari Lempinen nojaa keittiötiskiin

Teboil-yrittäjä keksi keinon itsensä suojelemiseksi mennessään aamulla töihin: ”Mietimme vain sitä, mitä teemme tänä päivänä”

Ari Lempinen työskenteli 17 vuotta Teboil-yrittäjänä, kunnes hän siirtyi matkailukeskuksen toimitusjohtajaksi. Teboil hakee tällä hetkellä 23 eri huoltamolle kauppiasta.

Matkailukeskus Saanan toimitusjohtaja Jukka Savolainen uima-altaan edessä talvella pakkassäässä.

Matkailukeskus Saanan toimitusjohtaja vaihtui

Matkailukeskus Saanan uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Ari Lempinen.

Laskettelijoita Vuokatinvaaran laella.

Talvilomaviikot kohtelivat Kainuun rinnekeskuksia hyvin: Vuokatissa kahdella ensimmäisellä viikolla noin 30 tuhatta laskupäivää

Kauden alussa rinnekeskuksien odotukset olivat synkeät kävijämäärien osalta muun muassa energiakriisin takia. Lomalaisia on saapunut kuitenkin saman verran kuin viime vuosina.

Havainnekuva Vuokatin itärinteiden kaava-alueesta.

Vuokatista halutaan kehittää miljoonan yöpymisen matkailukeskus

Vuokatin Itärinteiden alueelle on kaavoitettu noin 3 000 majoituspaikan alue. Alueen infran rakentamiseen haetaan nyt noin kolme miljoonaa euroa EU-rahaa.

Luminen joulukuusi ja matkailijoita Joulupukin pajakylässä Napapiirillä.

Rovaniemi pesi Helsingin some-seuraajissa, joulupukki ja napapiiri lyömättömät kilpailuvaltit

Rovaniemen sometilien yhteenlaskettu seuraajamäärä oli vuodenvaihteessa yli 300 000 ja Helsingin vajaat 270 000. Visit Finlandilla oli yli 900 000 seuraajaa.

Aasialaisia matkailijoita Kemin Lumilinna-rakennuksen edustalla.

Lapissa tuskin nähdään kiinalaisturistien nopeaa vyöryä – isot kiinalaisryhmät palaavat ehkä vasta ensi talvena

Lapissa on otettu ilolla vastaan uutinen, että Kiinan viranomaiset aikovat sallia taas matkailun ulkomaille. Kiinalaisturistien nopeaa ja näyttävää paluuta ei kuitenkaan odoteta.

Pajarinhovin kylpylärakennus Kiteellä

Pajarinhovin kylpylä on kiinni toistaiseksi Kiteellä

Pajarinhovin majoitustoiminnot ovat avoinna päivittäin, mutta ravintola ja tanssilava vain viikonloppuisin.

Jatkuuko kotimaan matkailu vilkkaana?

Saimaalla on kysyntää luksusmajoitukselle: "Näitä palveluita on opittu käyttämään ulkomailla", sanoo lomakeskuksen yrittäjä

Etelä-Savossa keskieurooppalaiset matkailijat korvaavat jo osittain venäläiset tulijat.

Terrafamen louhos Kainuussa, Sotkamon ja Kajaanin rajaseudulla.

Uuten kaivoslakiin suunnitelluilla muutoksilla ei ole suoraa vaikutusta Sotkamoon: kaivosveron lakiluonnos kiinnostaa kunnanjohtajaa

Yksi lakiesityksen keskeisiä muutoksia on se, että jatkossa kaivostoiminta edellyttäisi kunnan hyväksymää yleis- tai asemakaavaa, kun tähän asti kaivosten maankäytöstä on päätetty maakuntakaavassa.

Ravintola Pehkubaarin miljöötä Tahkovuoren hiihtokeskuksessa.

Savon ammattiopisto aloittaa koulutusyhteistyön Tahkon matkailukeskuksen kanssa

Ammattiopisto on avannut haun, jossa voi opiskella Tahkolla oppisopimuksella. Myös teoriatunteja pidetään Tahkolla.

Tahkon länsirinteet.

Tahkon lastenrinne uudistetaan ensi laskettelukaudelle

Lasten rinnettä loivennetaan ja käyttöön tulee uusi sompahissi. Investointisuunnitelmassa on myös päähissin muuttaminen tuolihissiksi.

Matkailukeskus Harjun Portin yrittäjä Markus Kaskinen

Talvilomia odotetaan jo Etelä-Savon yrityksissä – matkustuspäätöksiä tehdään vasta viimetingassa

Etelä-Savon matkailuyrittät odottavat talvilomamatkailun olevan huipussaan viikolla 8, kun eteläsuomalaiset viettävät lomiaan. Vielä ei näy suuria varaushuippuja, sillä matkustuspäätöksiä tehdään korona-aikana vasta aivan viimetipassa.

Tykkylumisia puita Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Sodankylä valittaa Urho Kekkosen kansallispuiston metsästyskiellosta hallinto-oikeuteen

Sodankylän kunnanhallituksen mukaan rajoitus rikkoo laissa määriteltyä paikallisten metsästysoikeutta. Rajoituksen taustalla on kansallispuistossa 2020 sattunut metsästysonnettomuus.

Asuntoautoja- ja vaunuja sekä henkilöauto Rauhalahden leirintäalueella.

Rauhalahden leirintäalueen ei tarvitse väistää Kivilammelta vielä kesällä 2023

Kuopion Rauhalahden leirintäalueen eteläiseen osaan Kivilammelle kaavoitetaan asuinalue. Kaavatyö on viivästynyt, minkä takia leirintäalue saa jatkaa nykyisessä laajuudessa vielä yhden jatkovuoden.

Vuokatin rinteet iltavalaistuksessa alkutalvi 2021.

Vuokatti kolmanneksi kysytyin matkailualue Suomessa – edellä vain Helsinki ja Tampere

Vuokatin matkailukeskuksen toimitusjohtajana aloittava Juho Kuosa on positiivisesti yllättynyt alueen menestyksestä. Kaikki tekijät alkavat olla kohdallaan, kunhan kuljetusyhteydet saadaan paremmaksi.

Pajarinhovin vesipuiston allasosastoa.

Pajarinniemen matkailua halutaan kehittää Kiteellä

Alueella toimii matkailukeskus Pajarinhovi, josta löytyy esimerkiksi hotelli, huviloita, tanssipaviljonki, kylpylä ja eläinpuisto.

Joni Sarajärvi työssään tarjoilemassa asiakkaille Lapland Hotels Luostotunturin ravintolassa.

Joni Sarajärven kuukausien työttömyys vaihtui 12-tuntisiin työpäiviin – Lapin matkailukeskuksissa on töitä, mutta tekijöitä on yhä vaikeampi löytää

Lappi vetää jälleen matkailijoita kotimaasta ja ulkomailta, mutta työt Lapin matkailukeskuksissa eivät kiinnosta entiseen malliin. Työntekijöiden houkuttelemiseksi järjestetään työtehtäviin pikakoulutuksia ja työolosuhteita pyritään kohentamaan.

Padel-maila- ja pallo Kotkan padel-kentällä.

Kuopion Siikarannan padelkeskus kansainväliseen omistukseen

Kansainvälinen konserni on ostanut Suomesta kolme padel-yritystä. Yksi niistä on Kuopion Siikarannan padelkeskuksen omistava Padel Club Finland.

Tahkovuoren rinteet syksyllä.

Itä-Suomen matkailukeskuksissa iloitaan kotimaanmatkailun suosiosta: syyslomasta tulossa vilkkaampi kuin viime vuonna

Kolilla, Bomballa ja Tahkolla hotellit alkavat olla täynnä syyslomalaisista. Myös ryhmämatkoja tehdään taas.

Tahkon luontopolun kävelyreittiä rakennetaan

Tahkolla alueen historian vilkkain matkailukesä

Tahkon matkailualueen majoitusmäärät nousivat kesä-elokuussa yli 20 prosenttia edellisvuodesta. Matkailutuloa kertyi 6,4 miljoonaa euroa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Henkilöauto syttyi palamaan matkailukeskuksen pihassa – henkilökunta sai palon hallintaan

Niemenharjun matkailukeskuksen parkkipaikalla syttyi maanantaina iltapäivällä henkilöauto palamaan. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

pitkospuut suolla

Retkeilybuumissa on laantumisen merkkejä

Kansa kirmasi kansallispuistoissa viime kesänä mutta kuluvana suvena on voinut harrastaa muutakin, mikä näkyy laskuna ainakin syrjäisempien kansallispuistojen palveluiden kysynnässä.

Kosti Puurunen seikkailuvamiina

Pirkanmaan suurin seikkailupuisto avattiin tänään Sappeelle – tavoitteena 15 000 vierailijaa kesän aikana

Idea seikkailupuistosta on ollut olemassa jo kymmenen vuoden ajan. Kuitenkin vasta nyt alueen puut ovat niin vahvat, että niihin pystyttiin rakentamaan seikkalupuistoon tarvittavat elementit.

Koski-Laiva Oy alus ajamassa Kallavedellä

Kotimaan matkailuinnostus ja lämmin sää nostavat sisävesiristeilyjen suosiota – Kallavedellä odotetaan huippukesää

Lämpimät kesäpäivät ovat lisänneet matkustajamääriä sisävesillä. Pohjois-Savossa Kallavedellä liikkeellä on ollut etenkin lapsiperheitä ja pariskuntia. Myös tilausryhmien ennakoidaan kiinnostuvan risteilyistä.

Kuntarundi-teksti kuntavaalien grafiikalla.

Estävätkö suofutiksen MM-kisat Hyrynsalmea uppoamasta taloussilmäkkeeseen? Kuuntele Kuntarundin vaalikeskustelu Yle Areenasta

Hyrynsalmella on vahva usko Ukkohallan matkailukeskukseen, joka on houkutellut mukavasti yksityistä liiketoimintaa. Rantatonteista kaavaillaan kunnan elinvoiman lisääjää suopotkupallon ja tuulivoimaloiden lisäksi.

Asuntoautoja ja -vaunuja sekä henkilöauto Rauhalahden leirintäalueella

Leirintäalueella valmistaudutaan kuumeisesti pian alkavaan kauteen – ensimmäiset kausityöntekijät aloittaneet Rauhalahdessa

Kevätviikot ovat leirintäalueilla vuoden kiireisintä aikaa, kun paikkoja laitetaan talven jäljiltä kuntoon. Kausi alkaa toden teolla muutaman viikon kuluttua. Matkailuautot valtaavat alaa -vaunuilta.

Oulankajoki.

Koillismaan suojelualueiden vilkkaimmille matkailu- ja virkistysalueille on tulossa metsästysrajoituksia

Useilla Koillismaan suojelu- ja retkeilyalueilla on metsästysrajoituksia ollut voimassa jo vuosituhannen vaihteesta

Kalajokis sanddyner

Kalajoen tilinpäätös nousi koronavuonna miljoona euroa ylijäämäiseksi

Kalajoen talousvire on hyvä. Viime vuonna syntyi myös aiempaa enemmän uusia kuntalaisia.

Kaksi talvipyöräilijää järven jäällä. Taustalla hotelli Järvisydän.

Matkailuyritykset toivovat hartaasti, että kolmen viikon koronasulku tehoaa: “Jos kesäsesonki menetetään, käy huonosti”

Koronasulku sulkee ravintolat, mutta hiljentää pitkälti myös matkailupalveluja tarjoavat yritykset kolmeksi viikoksi.

En terrängcyklist som cyklar på skaren vintertid.

Kiinnostaako monen päivän pyöräretki Lapista Norjaan? Tuhannen kilometrin reittikokonaisuus kohta julki

Tavoitteena on rakentaa helppoja, useamman päivän pyöräilyreittejä Suomen Lappiin, Norjan Finnmarkiin ja Ruotsin Norrbotteniin.

Taavetin lomakylä

Luumäen matkailukeskuksen alueelle suunnitellaan edelleen mökkejä – hyvä sijainti koukutti uuden yrittäjän

Vielä on avoinna se, aikooko uusi omistaja itse vuokrata vai myydä rakentamiaan mökkejä.

Taavetin lomakylä

Luumäelle 100 miljoonan euron lomakeskusta suunnitelleet yrittäjät myivät alueen – yhteistyö kohuyhtiön kanssa ei sujunut

Uusi omistaja perehtyy alueella aiemmin tehtyihin suunnitelmiin ja lähtee viemään niitä eteenpäin.

Tahkon länsirinteet.

Tahkolle uusi vuokrauspalveluita tarjoava yritys

Villi Pohjola on laajentanut vuokraustoimintansa Tahkolle.

Levin laskettelurinteet ilmakuvassa.

Etelän hiihtolomalaisia liikkeellä aiempaa enemmän Lapissa

Lapin isompiin matkailukeskuksiin johtavilla teillä oli viime lauantaina kymmenen prosenttia enemmän liikennettä kuin viime vuonna.

Sappeen hiihtokeskus tammikuussa 2021

Sappee satsaa kesämatkailuun: Sappeevuoren laelle tulee Pirkanmaan suurin seikkailupuisto

Heinäkuussa avautuvaan puistoon tulee 150 rataa ja 30 vaijeriliukua.

Hiljentynyt Kajaanin lentoasema ulkoapäin.

Kajaanin lennot matkailulle ensiarvoisen tärkeitä – naapurimaakunnasta matka voi kestää yli "kipurajan"

Oulun ja Kuusamon lentokentät ovat Kainuun matkailulle tärkeitä, mutta eivät korvaa omaa kenttää.

Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas

Koronatestien määrä putosi kolmanneksella Lapissa

Infektioylilääkäri uskoo, että koronarajoitukset ovat vähentäneet kaikkia hengitystieinfektioita, joten testaamisen tarve on vähentynyt.

Kesämökki

Moni suomalainen purkaa patoutunutta matkustustarvettaan viettämällä joulun vuokramökillä – varauksia tehtiin jo keskikesällä

Venäläisten matkailijoiden puute puraisee ison loven itärajan tuntuman matkailukeskuksiin.

Kaunispään kahvilan autio piha sumuisena päivänä marraskuussa 2020.

Saariselällä on liikkunut koronatartunnan saaneita turisteja

Koronapositiiviset turistit liikkuivat matkailukeskuksessa 29.11.-2.12.2020

Jäämarathonin rata-aluetta Kuopion satamassa helmikuussa 2020

Kuopion jäämaraton osittain uudelle reitille

Suunnitelmana on tehdä reitti Saaristokadun alta Siikaniemen edustalle.

Padasjoen satama

Padasjoelle suunnitteilla jättimäinen matkailukeskus − puuhamiehenä velkaantuneen Kullasmarinan yrittäjä

Matkailuyritys Kullasmarina selvittelee oikeudessa velkojaan, mutta omistaja havittelee samalla uutta mittavaa liiketoimintaa Padasjoelle.

Metsähallituksen luontokeskus Kellokas Äkäslompolossa syyskuussa 2020

Tilastot sen todistavat: Suomalaiset tekivät viime vuotta innokkaammin ruskaretkiä Lappiin

Isoista matkailukeskuksista erityisesti Inari houkutteli aiempaa useamman suomalaisen vieraaksi.

jääravintola Arctic Snow Hotel

Survey: Lapland tourism to lose over 60% of winter business

Roughly half of firms said that domestic tourism would not help cover losses caused by the absence of overseas visitors.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle