Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

John Henry Fuselin maalaus Painajainen. Naista riivaavat demonit.

Black Mirror teki teknologiasta pelottavaa, mutta samoista naruista vedettiin jo 200 vuotta sitten: tuore kirja sukeltaa klassisen kauhun syövereihin

Aiemmin suomentamattomista novelleista koostuva Klassisia kauhukertomuksia -antologia näyttää, millaista kauhun maailma on ollut 1800-luvulla. Viktoriaanisen ajan kauhukirjallisuuden uranuurtajia olivat naiset.

Avaruus, scifi, erotiikka

Eroottinen kirjallisuus saa uusia muotoja – Scifi-seksissä paritellaan nyt hyönteisten ja dinosaurusten kanssa

Uusi Kiima-antologia tarjoaa uudenlaista erotiikkaa ja roisejakin seksikuvauksia.

Kolumbialaisen La Watsonin sarjakuvataidetta.

Tiikerikin jää toiseksi – Latinalaisen Amerikan sarjakuvassa kuuluu nyt naisten ääni

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla on tänä vuonna esillä muun muassa Latinalaisen Amerikan sarjakuvaa ja tapahtumassa vierailee myös ikoninen sarjakuvataiteilija José Muñoz.

orkidea

"Alkusointusi yhtyy alkusointuuni" – Eroottiset runot peittävät ja paljastavat

Eroottisen runouden kokoelmassa vihjaillaan hienoilla kielikuvilla ja myös sanotaan asiat suoraan.

Jenni Haukio.

Jenni Haukio: "Runo kiteyttää kaiken oleellisen, mitä ihminen voi toiselle sanoa"

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on toimittanut runoantologian, joka on rakkaudenosoitus satavuotiaalle Suomelle.

Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki Kansantaiteenkeskuksen soitinvarastossa.

Erkki Ala-Könnin esineistö löysi Kaustiselta varastopaikan

Iso osa ahkeran kansanperinteen kerääjän hankkimasta runsaasta materiaalista on nyt tallessa ja turvassa Kaustisella, kun Lapualla sijainnut tavaramäärä siirrettiin Keski-Pohjanmaalle.

Vaajakosken uusittu kirjasto

27 000 nidettä pakattavana – Kyyjärvellä kirjasto muuttaa kuntalaisten voimin

Kyyjärvellä riemuitaan kirjaston muutosta uusiin tiloihin, mutta samalla se tietää huimaa työmäärää. Vapaaehtoiset puhdistavat ja pakkaavat kirjoja useina talkoopäivinä tammikuussa.

Kuvakaappaus theguardian.com-nettisivustolta aiheesta.

Ylimääräistä pankkitilillä? - Dalin hummerikahvainen puhelin ja Mae Westin huulten muotoinen sohva pian myynnissä

Guardian-lehti kertoo taidemesenaatti Edward Jamesin säätiön huutokauppaavan joulukuussa 200 taideteosta, joiden joukossa on myös Dalin ikoniset teokset Afrodisiac Telephone ja Mae West Sips Sofa.

Kirjailijat Ye Yint Thet Zwe, Kiamars Baghbani, Tanya Tynjälä, Polina Kopylova, Maritza Núñez,

Roxana Crisólogo, Saad Hadi ja muita suomalaisia kirjailijoita

Muilla kielillä kuin suomeksi tai ruotsiksi.

Mies esittelee pitkää kulmakarvaa.

Maailman suurin talikko, pisin kulmakarva ja 8 muuta omituista maailmanennätystä

Kuinka pitkä on maailman pisin kulmakarva ja kuinka pitkän ihmistunnelin läpi koira voikaan skeitata? Guinness paljastaa.

Olli Heikkonen: Regional Express -kirjan kansi

Olli Heikkonen: Regional-Express

Olli Heikkosen uusimman runokokoelman nimi viittaa Luxemburgissa, Saksassa ja Itävallassa liikennöiviin juniin, jotka kulkevat myös vanhoilla radoilla ja pysähtelevät pienillä asemilla. Heikkosen uutuuskokoelma on ainutlaatuinen. Kaikki kokoelman 42 runoa on kirjoitettu eräänlaisella peilimenetelmällä, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Vanhoja kameroita ja suurennoskone

Kansalaisten aarteet täydentävät mutta eivät korvaa: "Museot perustetaan ikuisuutta varten"

Suurin osa museoista on syntynyt yksityisten kokoelmien pohjalta. Kun julkiset varat vähenevät, astuvat yksityisten ja yhteisöjen museot esiin. Professori kuitenkin muistuttaa, että museot on perustettava ikuisuutta varten, eikä lyhyiksi ajoiksi.

Conrad Gessnerin Historiae animalium on luonnontieteen merkkiteos.

Yksisarviset ja merihirviöt kelpasivat tietokirjaan 1500-luvulla – Turusta löytyi erikoinen ensyklopedia

Luonnontieteiden uudistajan, Conrad Gessnerin ”megaopus” on harvinaisuus koko Pohjolassa. Turusta löytyneen tietoteoksen sivuilla seikkailee myös taruolentoja – joskin hyvästä syystä.

Kirkkovakka

Nyt vintille penkomaan – isoäidin kirkkovakka voi olla tuhansien eurojen arvoinen

Tavaroiden säiltykseen tarkoitetut vakat ovat keräilijöiden kiikarissa. Varsinkin kirkkomatkalla käsivarrella keikkuneet kirkkovakat ovat hienosti koristeltuja. Jopa kirkkomaalarit koristelivat niitä.

Kalevi Leskelä pelasti Muhoksen maatalousoppilaitoksen vanhan viljakokoelman.

Vanhoista maatiaisviljakannoista voi löytyä nykyaikaiselle kasvinjalostukselle tärkeitä ominaisuuksia

Varsinkin pohjoissuomalaisille lajikkeille on historiallisista syistä ominaista nopea kasvu ja kypsyminen. Matiaislajikkeilla voi olla myös muita esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä tärkeitä ominaisuuksia. Boreal Kasvinjalostus selvittää parhaillaan löytyisikö maatiaiskauroista mykotosiinia tuottavien sienten vastustuskykyä.

Anja Erämaja

Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinto Anja Erämajalle, Kääntäjäkarhu Katriina Ranteelle

Anja Erämajan Ehkä liioittelen vähän -kokoelman lämmin ja absurdi pidäkkeettömyys sekä havainnolliset säkeet rakastumisesta vetosivat tämän vuoden palkintoraatiin. Kääntäjäkarhun sai Katriina Ranne pöyristyttävän laajasta afrikkalaisen runouden antologiasta Korallia ja suolakiteitä.

Runoilija, kääntäjä Katriina Ranne ja runoilija Anja Erämäja

Ylen Tanssiva karhu -palkinto Anja Erämajalle, Kääntäjäkarhu Katriina Ranteelle

Palkitut:Ehkä liioittelen vähän ja Korallia ja suolakiteitä

Sissolan pirtin tupa.

Kansallismuseo luovuttaa ilomantsilaisen runonlaulajan kokoelman sukuseuralle

Kansallismuseo luovuttaa Ilomantsin Mekrijärvellä sijaitsevan Sissolan talon museoesineistön Sissosten Sukuseuralle. Harvinainen toimenpide on luonnollista jatkoa sille, että talo pihapiireineen on siirtynyt virallisesti sukuseuran haltuun. Talon kuuluisin asukas oli 1800-luvun alkupuolella vaikuttanut runonlaulaja Simana Sissonen.

Bair Irintsejev Viipurin keskuskasarmin vartiorakennuksen edessä.

Viipurin sotilaallinen hermokeskus avautuu yleisölle – keskuskasarmi muuttuu sotahistoriakeskukseksi

Kasarmilla on tarkoitus tuoda esiin Karjalan kannaksen sotahistoriaa eri aikakausilta. Keskuksen takana on Suomessa asuva sotahistorian harrastaja Bair Irintsejev.

Áillohaš, Nils-Aslak Valkeapää

Legendaarisesta Áillohaksesta kerätään kokoelmaa – Tavoitteena perustaa tietopankki

Edesmenneestä saamelaistaiteilija Nils-Aslak Valkeapäästä kerätään parhaillaan kokoelmaa Oulun yliopiston yhteyteen. Kokoelmaan otetaan vastaan ihmisten lahjoituksia.

Kuvassa kolme kyläkirjaa.

Suomalaisten kylien historiat ja kertomukset aiotaan koota samoille hyllyille

Suomessa on runsaat 4 200 kylää, niillä jokaisella on omat tarinansa. Innokkaat paikalliskulttuurin ystävät ovat koonneet kyläkirjoja vuosikymmeniä. Nyt on vireillä suunnitelma, joko toteutuessaan kokoaisi kirjat yhteen kirjastoon.

Georges Simenon: Maigret - Kootut kertomukset -kirjan kansi

Georges Simenon: Maigret - Kootut kertomukset

Olen pitänyt Georges Simenonin esittämästä yhteiskuntakritiikistä. Vaikka Maigret edustaa lakia ja selvästi kokee rikollisen epäonnistuneena ihmisenä, hän ymmärtää myös rikollista, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Leena Seppänen ja Terttu Jansson

Pettymys vaihtui unelmaksi – voiko lakkautetun kirjaston tarina päättyä sittenkin onnellisesti?

Kirjaston lakkauttaminen on aina suuri menetys lähialueen asukkaille. Vaasassa Huutoniemellä pettymystä nieleskellään vielä, mutta katseet on kuitenkin käännetty eteenpäin. Kirjaston tilalle suunnitellaan jotain, joka voisi olla jopa enemmän kuin kirjasto.

Lukusali.

Kansalliskirjasto onnistui pienentämään leikkauksiaan

Kohua herättäneet Kansalliskirjaston leikkaukset eivät toteudu täysimääräisinä. Henkilöstövähennyksiä voidaan pienentää, koska opetus- ja kulttuuriministeriö on luvannut kirjastolle puoli miljoonaa euroa lisärahaa.

Heinrich Himmler

Heinrich Himmlerin noituuskirjojen kokoelma löytyi Tšekistä

Kirjat löytyivät Prahan lähistöllä sijaitsevasta varastosta, jossa ne ovat olleet koskemattomina 1950-luvulta saakka. Osan kirjoista natsit anastivat Oslosta miehittäessään Norjaa.

Jyväskylän yliopiston 150-vuotisjuhlavuosi näkyy myös Seminaarinmäen kampuksen remontin aidoissa.

Kansakoulun isä pääsi juhlarahaan

Suomen kansakoulun isäksi mainittu hämeenlinnalaissyntyinen Uno Cygnaeus sai juhlarahan kansakouluasetuksen 150-vuotisjuhlavuotena.

ateneumin näyttely

Ateneum kertoo Suomen taiteen tarinan – rakastetut klassikot esillä uudessa valossa

Ateneumin valtavasta kokoelmasta on ollut pitkään esillä vain surullinen siivu. Perjantaina kaikki muuttuu. Silloin avautuu uusi kokoelmanäyttely Suomen taiteen tarina. Värikylläinen ja runsas näyttely nostaa hattua rakastetuille klassikoille, tekee yllättäviä rinnastuksia ja avaa taiteilijoiden elämää arkistojen aarteiden avulla.

Roi kirjasto kirjoja esillä

Rovaniemi kelluttaa kirjoja

Rovaniemen kaupunginkirjasto aloitti tiistaina uuden kokoelmien kelluttamiseksi kutsutun järjestelyn. Aikaisemmin asiakkaan toiseen kirjastoon palautettu aineisto, esimerkiksi kirja, kuljetettiin takaisin kotikirjastoon. Jatkossa aineistolla ei ole kotikirjastoa vaan kirjat, elokuvat ja cd-levyt jäävät lainattavaksi siihen kirjastoon, mihin ne palautetaan.

Lauri Viita: Ne runot, jotka jäivät -kirjan kansi

Lauri Viita: Ne runot, jotka jäivät

Vuonna 1965 kuolleen Lauri Viidan arkistoista löytyneistä runoista on ilmestynyt uusi runokokoelma nimeltään Ne runot, jotka jäivät. Mukana on taidokkaita helmiä mutta myös turhaa täytettä., kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Suuri kaksiosainen rintamerkki, joka roikuu sinivalkoisen nauhan päällä. Yläosassa olevassa pikkulaatassa lukee delegat ja siitä roikkuu ketjuista isompi laatta, jossa  on Suomen leijonavaakuna, jonka päällä lukee  Enighet ger styrka.

Maailman suurin pinssikokoelma karttuu edelleen – Seppo Mäkisellä on kymmeniä tuhansia rintamerkkejä

Kouvolalainen Seppo Mäkinen pitää 50 000 pinssin ja rintamerkin kokoelmallaan hallussaan Guinnesin ennätysten kirjan ennätystä.

Steen Heidemann katsoo Kultainen syvennys -maalausta

Katolinen nykytaide kiinnostaa – kaksi laajaa näyttelyä avaa kristillistä sanomaa

Laaja katolisen nykytaiteen näyttely on avautunut Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa Kuopiossa. Rinnakkaisnäyttely avataan Lahden taidemuseossa lauantaina. Molemmat näyttelyt on koottu tanskalaissyntyisen taidehistorioitsija Steen Heidemannin kokoelmista.

Kaksi miestä tarkastelee lasiesineitä

Luopuminen on tuskaa, kun keräilijä kauppaa lasiesineitään

Yksi arvostaa kauneutta, toinen valmistustekniikkaa, joku haluaa ehdottomasti tietyn lasimuotoilijan töitä. Innostus lasin keräilyyn syntyy usein kodin perintönä. Joskus lasi istuu lujassa; jos aikoo luopua ylimääräisistä esineistään, se on kova paikka.

Burmankielisiä kirjoja hyllyssä

Arabiaa, albaniaa, somalia: Turvapaikanhakijat laajentavat kirjastojen kielivalikoimaa

Laajojen ulkomaalaisjoukkojen tulo Suomeen on laajentanut kirjastojen kielivalikoimaa. Esimerkiksi Kuopion kaupunginkirjastossa on mahdollista lainata kirjoja jo 22 eri kielellä.

Vesa Kontiainen

Maan kattavin musiikkilehtien kokoelma löytyy Juvalta – "Jos ne Stumpit jostain löytyy, niin sitten se on tenkkapoo"

Juvalaisen Vesa Kontiaisen kotiarkistosta löytyy lähes kaikki kotimaiset musiikkilehdet. Kokoelmista puuttuu enää Stump-lehden kaksi ensimmäistä vuosikertaa.

postileima, vanha kirjekuori

Leimoja, kirjekuoria ja kortteja – Postin historia kiinnostaa keräilijää jopa postimerkkejä enemmän

Uudet postimerkit kiinnostavat entistä harvempaa postimerkkeilijää, kertoo Mikkelin postimerkkeilijöiden varapuheenjohtaja Matti Lehtinen. Vanhat merkit ja etenkin postin historia sen sijaan ovat kasvava kiinnostuksen kohde.

Claes Andersson: Aamu meren rannalla -kirjan kansi

Claes Andersson: Aamu meren rannalla

Claes Anderssonin uusin runokokoelma saa lukijansa vakavista aiheista huolimatta hyvälle mielelle, mikä on erinomainen asia tänä synkkänä ja vaarallisena aikana, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet -kirjan kansi

Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet

Julio Cortázarin novellikokoelma Tuli on kaikki tulet koostuu kahdeksasta novellista, joiden maailma on hieman vinksallaan. Sen lisäksi kirjailija käyttää tietoisesti kerrontatapoja, joissa lukija joutuu olemaan tarkkana, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Kajaanilainen Hilkka Piippo henkilökuvassa.

Maaginen, kirottu aarre ei antaudu helpolla – aarretarinat kartalle ensimmäisenä maailmassa?

Kainuun korvista, historian havinoista on kerätty 200 maagista aarretarinaa. Tarinat kerännyt kulttuuriantropologi arvelee, että aarretarinoiden kokoelma on kansainvälisestikin ainutlaatuinen tapaus.

Vs. Museotoimenjohtaja Kirsi Liimatainen ja museoamanuenssi Olli Rojo, Savonlinnan Maakuntamuseo

Museoissa tutkitaan myös tätä päivää – Savonlinnassa esillä vesiliikenteen tarina

Savonlinnan Maakuntamuseo sijaitsee Olavinlinnan naapurina Riihisaaressa. Kaikki vesiliikenne eteläiseltä Saimaalta Vuoksen vesistön latvoille kulkee museon vieritse. Eipä ihmekään, että Savonlinnan Maakuntamuseo on vahvasti erikoistunut vesiliikenteeseen.

Joensuun pääkirjasto.

Pohjois-Karjalan kirjastot e-aikaan

Pohjois-Karjalan yhteinen kirjasto, Vaara-kirjastot, on siirtynyt elektronisten lainakirjojen aikaan. Vaara-kirjastojen kokoelmiin on hankittu ensimmäiset e-kirjat, joita voi joko ladata luettavaksi omalle laitteelle tai lukea nettiselaimessa.

Anita Alamaunu

Taidekasvatusta uudella tavalla – Aineen taidemuseossa pelataan teoksilla

Torniossa Aineen taidemuseossa pääsee pelaamaan tarinataidepeliä. Pelin ideana on etsiä tarinakortin avulla teos, jonka pohjalta tarina kirjoitettiin. Kynän varressa ovat olleet kuudesluokkalaiset.

Kalle Tamminen lukee runoteostaan Enkelten baari.

Kalle Päätalon pojanpoika on ukkinsa vastakohta: "Mitä sitä turhaan lätiseen"

Kalle Tamminen, 25, on saanut juuri valmiiksi synkkäsävyisen runokokoelmansa. Tamminen on tyyliltään naseva, toisin kuin isoisänsä, suosikkikirjailija Kalle Päätalo.

Vanha valokuva, jossa aikuinen mies katsoo pöydän yli pientä poikaa.

Ristiriitainen säveltäjäsuuruus sai jäärän leiman – poika esittelee nyt koko Toivo Kärjen tuotannon

Kalervo Kärki kertoo avoimesti isästään, Suomi-musiikin suurmies Toivo Kärjestä. Nyt säveltäjän poika on julkaissut lähes tuhatsivuisen kokoelman isänsä töistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle