Uusimmat artikkelit
Sofia ja Toivo, 19, pelkäävät, ettei työyhteisö hyväksy heitä koskaan – tuettuja työpaikkoja ei löydy kaikille
Sofia ja Toivo ovat parhaita ystäviä. Sofialla on ADHD, Toivolla lisäksi autismikirjon häiriö ja Tourette. Sopeutuminen työelämään tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka Sofia sai juuri ensimmäisen tuetun työpaikkansa.
Reetta Winsten ja Carolina Nystén eivät mahdu ahtaaseen normiin – vika ei ollutkaan omassa kehossa vaan siinä, miten siihen reagoitiin
Lääketieteen normaali oli pitkään yhtä kuin mies. Reetta Winsten ja Carolina Nystén puhuvat erilaisista kehoistaan, jotta joskus ei enää tarvitsisi.
Adhd-skeittileirillä keskitytään siihen, mikä milloinkin tuntuu hyvältä – suosituksi osoittautunut kokeilu saanee jatkoa
Jos keskittyminen aiheuttaa vaikeuksia, nuoret voivat käydä skeittipuiston lisäksi vaikka uimassa tai pelaamassa korista. Adhd-liiton mukaan erilaisista leireistä on todellista hyötyä.
ADHD auttaa Valter Kangasta keksimään, mutta ideatulva myös turhauttaa
Peloton peltiseppä on taivuttanut metallia esimerkiksi piknik-pöydäksi, Mario Kartiksi ja kuninkaan kruunuksi. Kaikkia ideoita ei edes ehdi toteuttaa.
Entistä useammalla on ADHD-diagnoosi, ja se voi estää vakuutuksen saamisen
ADHD-liiton kanta on, ettei diagnoosi saisi estää vakuutusten saamista. Vakuutusyhtiöiden linjaus voi vaikuttaa siihenkin, uskaltaako ylipäänsä hakea tukea ja apua.
ADHD:sta voi saada merkittävää etua – Roosaliina Sunikan menestys on osin oireiden ansiota
ADHD voi näkyä ihmisessä esimerkiksi energisyytenä ja luovuteena. Nyt hoidossa pyritaan saamaan myös ADHD:n positiivisia puolia käyttöön.

Keskiviikko 8.3.2023 (radio)
Työperäinen maahanmuutto. Unkari ja Nato. ADHD. Naisten päivä. Korjaus tiistain uutiseen. Sää.
ADHD-diagnooseissa on voitu tehdä virheitä, sanovat lääkärit – nyt diagnooseista pyritään eroon Suomessa ja Ruotsissa
ADHD-lääkkeiden käyttäjien määrä on kahdeksankertaistunut Suomessa vuodesta 2010. ADHD voi kuitenkin estää pääsyn töihin esimerkiksi Finnairin lennoille.
Sunnuntai 5.3.2023 (radio)
Kilpailukyky. Viron parlamenttivaalit. Merien suojelu. ADHD. Vetylentokoneet. Sää.
Maakunnan ADHD-hoitokäytäntöjä yhtenäistetään – lasten ja nuorten hoito- ja palveluketju valmis, aikuiset saavat omansa keväällä
Siun sote toivoo hoito- ja palveluketjun yhtenäistävän maakunnan hoitokäytännöt. Tavoitteena on, että ADHD-diagnoosin voisi saada perusterveydenhuollossa.
ADHD-lääkkeestä lupaavia tuloksia amfetamiiniriippuvuuden hoidossa – muilla lääkkeillä riskit sairastua tai kuolla kohosivat
Lisdeksamfetamiini oli yhteydessä parhaisiin tuloksiin esimerkiksi kuolemanriskin ehkäisemisessä. Amfetamiiniriippuvuuden hoitoon ei tällä hetkellä ole hyväksyttyjä lääkkeitä.
13-vuotias on odottanut koulupsykologille yli kaksi vuotta: ”Vaihtoehdot ovat kuolema, huostaanotto tai psykiatrinen osasto”, sanoo äiti
Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet koronan jälkeen. Avun saaminen on vaikeaa. Se voi tyssätä huutavaan psykologipulaan. Oppimisvaikeuksista kärsivälle teinitytölle kävi juuri näin, kertoo äiti.
Mona Mannevuon kolumni: Nuorehkojen naisten tarkkaavuushäiriö on aikamme ilmiö
Yhä useampi nainen tunnistaa itsensä tarkkaavuushäiriöiden oirekirjosta. Moni kokee, että yhteiskunta on suunniteltu normaaliaivoisille. Normaali on kuitenkin hankala vertailukohta, pohtii Mannevuo.
”Minä en ole mitään muuta kuin häiriö!” tokaisi ADHD-diagnosoitu tytär – uusi neurokirjon sanakirja auttaa irti ongelmapuheesta
Puhe häiriöistä ja yliherkkyyksistä on ongelmavetoista. Lisäksi monelta neurokirjon ihmisten yleiseltä kokemukselta puuttui suomenkielinen termi. Siksi yhdistys laati syrjimättömän sanaston.
Ex-pikajuoksija Markus Pöyhönen sinkoili seinille ennen lääkitystä – ADHD-epidemian syy on koulussa ja henkisissä kalsareissa, asiantuntija sanoo
Nuorisolääkäri Silja Kosola on pahoillaan koko terveydenhoitojärjestelmän puolesta, ettei ADHD:stä kärsiviä osata auttaa. Hänestä koulumaailma ja päättäjät saisivat nostaa kätensä pystyyn syyllisyyden merkiksi.
Vasta itsemurhayrityksen jälkeen 16-vuotias Juliette pääsi ADHD-tutkimuksiin: osa perheistä joutuu odottamaan apua jopa vuosikymmeniä
16-vuotias Juliette pääsi ADHD-tutkimuksiin vasta itsemurhayrityksen jälkeen. Etenkin tyttöjen ja naisten ADHD on edelleen laajasti alidiagnosoitu. Osa ADHD-perheistä on odottanut apua vuosikymmeniä.
Sadat oireilevat lapset jonottavat hoitoonpääsyä – vuoden odottanut tokaluokkalainen Jere ei opi lukemaan ja ongelmat vain kasaantuvat
Keskittymisvaikeuksilla oireilevien lasten hoitoonpääsyssä on merkittäviä eroja naapurikaupungeissakin. Osassa kaupunkeja ei edes ole tietoa apua odottavien lasten määrästä, mutta heitä on satoja.
Ylioppilaskoe puhui autismista virheellisesti mielenterveyden häiriönä: "Tilanne on ollut hämmentävä ellei jopa traumatisoiva"
Kokelaiden piti valita aineistosta mielenterveyden häiriö ja kuvailla sen piirteitä. Mukana olivat virheellisesti myös autismikirjo ja ADHD. Ylioppilaslautakunta on pahoitellut virhettä julkisesti.
Lapsen ja nuoren liuku poispäin yhteiskunnasta voi alkaa hyvin pienistä asioista
Päihdenuoret eivät ole saaneet ajoissa tarvitsemaansa apua.
Jarkko Hakulisen 11-vuotias poika käy koulua kuulosuojaimet päässä – idea luokkauudistuksesta meni lukuisten lasten kohdalla pahasti pieleen
OAJ:n mukaan Suomen kouluissa on huutava pula erityisopettajista ja erityisluokanopettajista. Lisääntyneeseen tuen tarpeeseen vaikuttaa osin nepsy-oireiden yleisyys.
ADHD-influensserit täyttivät Tiktokin, ja nyt nuoret ympäri maailman epäilevät, että heillä on ADHD
ADHD-diagnoosit yleistyvät nopeasti, mutta syy kadonneeseen keskittymiskykyyn voi löytyä myös elintavoista.
Vitkuttelu tekee pienistäkin askareista kohtuuttoman suuria, sanoo somevaikuttaja Venla Anttila – “Ei ole asiaa, joka ei olisi jäänyt viime tippaan”
Viime tippaan jättäminen voi olla ahdistava tapa.
Jussi Virtasen pitää keksiä, miten pulpetissaan tuskailevan lapsen saisi oppimaan – joka viides peruskoululainen saa opetusta erityisopettajalta
Yli viideosa peruskoululaisista saa oppimiseensa lisätukea. Erityisopettajilla on oltava luovuutta, kun sopivaa opiskelutyyliä etsitään.
Maria Seppälä, 39, kertoi ADHD-diagnoosistaan työpaikalla – käynnistyi tapahtumasarja, joka päättyi irtisanoutumiseen: "Rakastin työtäni"
Maria Seppälä ja Mikaela Välipakka puhuvat ADHD:sta julkisesti omalla nimellään, sillä he haluavat purkaa siihen liittyviä stigmoja ja kiinnittää huomiota epäkohtiin.
ADHD-perheet jäävät helposti yksin, mutta nyt Kotkassa on heille oma yhdistys: "Moni kaipaa mahdollisuutta jakaa hyviä ja huonoja kokemuksia"
Kotkan Karhulassa toimii uusi ADHD -yhdistys, josta kaikenikäiset voivat saada tietoa ja tukea.
Jenni Määttä, 32, sai ADHD-diagnoosin vasta aikuisena, ja niin saa nyt moni muukin: "Meitä ylivilkkaita tyttöjä ja naisia on todella paljon"
ADHD:n diagnosoinnissa korostuvat nykyään aikuiset naiset, joiden oireita ei ole saatu kiinni lapsena. Kukaan ei ajatellut ylivilkkaan Jenni Määtän kärsivän ADHD:sta ennen aikuisikää.
Laura Frimanin kolumni: Somen rasittavin trendi on itse googletettu ADHD-diagnoosi, valtaosalle tarkkaavaisuushäiriö ei ole supervoima
Jokainen multitaskaaja ei ole tarkkaavaisuushäiriöinen.
Lastenneurologeista on pula koko maassa – esimerkiksi Vaasassa satoja lähetteitä tutkimuksiin käsittelee vain yksi lääkäri
Kehityksellisiä ja neuropsykiatrisia ongelmia tunnistetaan nykyään aiempaa paremmin, mutta lastenneurologeja on liian vähän. Vaasan sairaanhoitopiirissä kahdesta lastenneurologian virasta vain toinen on täytetty.
Kun Leevi Kesti alkoi räpätä, tapahtui jotain yllättävää: Tourette-oireet vain katosivat – "Mietin, että ihan siistiä"
Musiikki voi vähentää Tourette-oireita, kertoo asiantuntija. Kainuulaiselle Leevi Kestille kävi juuri niin. Nyt muusikonalku haaveilee isoista keikkalavoista ja toivoo voivansa näyttää esimerkkiä muille.

Siiri Railio on sählännyt koko elämänsä – vasta aikuisena todettu ADHD antoi kaivatun selityksen
Suomessa on arviolta ADHD-oireisia aikuisia noin 2,5–3,4 prosenttia koko väestöstä. ADHD-liiton arvion mukaan valtaosa, 75–80 prosenttia heistä on ilman diagnoosia.
Oona Orell aloitti huumeiden käytön 14-vuotiaana, jotta mieli rauhoittuisi – lapsesta asti vaivanneet oireet saivat selityksen, kun hänelle diagnosoitiin ADHD
Kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt, kuten esimerkiksi ADHD, altistavat päihderiippuvuuksille. Hoitoon hakeutuneista päihderiippuvaisista noin joka viidennellä on ADHD.
Katja Suvannolla diagnosoitiin adhd aikuisiällä – perusti vertaistukiryhmän ja levittää tietoisuutta korkeakoululla
Joensuulainen yliopisto-opettaja Katja Suvanto perusti helmikuussa adhd-vertaistukiryhmän korkeakoulutetuille. Ryhmä on saanut lyhyessä ajassa yli 700 jäsentä.
Akateeminen doping on tuttu ulkomailta, mutta tamperelaisopiskelijoille riittää kahvi – ylilääkäri: On naiivia ajatella, ettei sitä ole Suomessa
Opiskelijoiden ADHD-tutkimukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Lääkkeitä voi käyttää akateemisena dopingina, mutta YTHS:n ylilääkäri uskoo opiskelijoiden hakevan apua pääosin todellisiin ongelmiin.
Psykostimulanttien käyttö on kovassa kasvussa lapsilla ja nuorilla – ne auttavat ADHD-oireisiin, mutta syytä ei täysin tiedetä
ADHD:n lääkehoidossa käytetään eniten psykostimulantteja, joiden luokiteltavuus huumausaineiksi saattaa hämmentää. Niillä hoidetaan yhä enemmän myös lapsia ja nuoria.
Toimittajalta: Olen oman elämäni The Sims -hahmo, jolta kaikki jää kesken – Haluatko sukeltaa ADHD-aikuisen päähän?
Myöhäänkin saatu diagnoosi helpottaa elämää. Kun tapaa vertaisensa, oireille voi jopa nauraa, kirjoittaa muutama viikko sitten oman diagnoosinsa saanut toimittaja Jasmina Kauta.
Eräänä päivänä Jaana Sinersalo nielaisi uuden lääkkeen, ja tunnin kuluttua hän itki onnesta – 19 vuoden "masennus" olikin ADHD
Aikuisten ADHD:n tunnistaminen on ottanut suuria harppauksia, mutta jopa yli 100 000 suomalaista aikuista saattaa elää ilman oikeaa diagnoosia. Jaana Sinersalo ja Aapo Heinonen saivat ADHD-diagnoosinsa vasta yli kolmekymppisinä.
Hakuvelvoite pakottaa lukion päättävät hakemaan opiskelupaikkaa – suurin osa jää kuitenkin ilman, sillä paikkoja ei ole riittävästi
Opintojen jatkaminen heti lukion jälkeen on vähentynyt 15 vuoden ajan. Vuonna 2019 kevään ylioppilaista peräti 70 prosenttia ei jatkanut opintoja heti. Hakuvalvoitteen rikkominen vie työmarkkinatuen, sen noudattaminen taas ensikertalaisen hakijan etuudet.
Luotan teihin täysin
Maurille, 59, tehdään riskialtis leikkaus.
Äiti kertoo Ylelle, miltä tuntuu väijyä omaa lastaan ja vaatia poliisia paikalle kerta toisensa jälkeen – ADHD-lapsista joka neljäs päätyy lastenkotiin
Joka neljäs neuropsykiatrisista ongelmista kärsivä lapsi sijoitetaan lopulta kodin ulkopuolelle, kun tukea ei ole annettu ajoissa.
Synnynnäinen ADHD vai itseaiheutettu ADT?
Onkohan minulla ADHD?
Kukka katossa ja ovenkahvat nurinpäin – kun lapset ovat vilkkaita, kaikkeen pitää varautua eikä vaarallisilta tilanteilta voi välttyä
Vilkkaus ja ADHD yhdistetään usein puheissa. Asiantuntijan mukaan vilkkaus ei ole peruste diagnoosille.
Bettina Peltoniemi, 19, janoaa menestystä jalkapallossa, mutta ADHD:n takia jo treeneihin ajoissa saapuminen on vaikeaa – se ei kuitenkaan ole este
Urheilijan ADHD jää usein vähälle huomiolle, vaikka oireyhtymä vaikuttaa monin tavoin mahdollisuuksiin menestyä.
“Äiti, mä en olekaan hidas ja tyhmä” – Idässä määrätään lapsille enemmän ADHD-lääkkeitä kuin lännessä
Hoidon saaminen ADHD-oireisiiin riippuu siitä missä päin Suomea perhe sattuu asumaan. Myös lapsen sukupuolella on väliä.
Tyttöjen ADHD huomataan liian harvoin ja vasta aikuisena saa selityksen käytökselle – Psykologi: "Yleensä helpotus on suurempi kuin suru diagnoosista"
ADHD:n kriteerit perustuvat pikkupoikien havainnointiin. Tyttöjen oireita ei aina tunnisteta, koska heitä on tutkittu vähemmän.
Adhd vai kehitykseen kuuluvaa vilkkautta? Lastenpsykiatri: Vanhemman huoli on jo riittävä syy hakea apua
Adhd voi olla lapselle haaste, mutta myös voimavara.
Joensuu palkkasi ensimmäisenä Suomessa lisäkasvattajia jo päiväkotiin – Henri Pursiainen lähtee ADHD-oireisten poikien tueksi myös kouluun
Urheilun, pelien ja keskustelujen kautta lapset oppivat itsehillintää ja vuorovaikutustaitoja.
Huippupuolustaja Ronja Savolainen pelaa rajusti, mutta rauhoittuu, kun vastapuolella on oma rakas: "Annan ollessa jäällä saatan varoa, etten ainakaan satuttaisi"
Tyttöystävä rauhoittaa Ronja Savolaisen rauhatonta mieltä.
ADHD on vangeilla yleinen, mutta sitä ei tunnisteta ja hoideta – Jyrki Keto sai diagnoosin vasta päihde- ja vankilakierteen jälkeen
100 vankia on testannut uutta kuntoutusohjelmaa hyvin tuloksin.
Ronja Salmi tuo 3. kaudella esiin omia kokemuksiaan - "Toivon avoimuuteni helpottavan jonkun toisen oloa"
Mitä mietit, Ronja Salmi? 3. kausi Areenassa ja TV2:ssa
Tutkimus: ADHD:n lääkehoito lisääntyy suomalaislapsilla – viidellä prosentilla lapsista on oireilua
Lääkehoito on ADHD:n Käypä hoito -suosituksen mukaan tärkeä osa hoidon kokonaisuutta.