Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Piispalan rakennuksia ja järvimaisema taka-alalla.

Unelma, joka mureni – näin Suomen suosituimman leirikoulujen järjestäjän talous romahti

Valtion tukema nuorisokeskus Piispala teki alustavan tiedon mukaan viime vuonna noin 700 000 euroa tappiota. Korona syvensi kuudetta vuotta jatkuvaa tappiokierrettä, mutta ainoa syyllinen se ei ole.

Alex Alarmo esittelee piirtämäänsä kuvaa, jossa kaksi jalkapalloilijaa on pelikentällä.

Luokkaretkirahaa kerätään nyt teellä ja äänikirjoilla – keksimyynnin kultakausi on ohi

Luokkaretkien ja leirikoulujen varainkeruussa on otetu käyttöön uusia keinoja. Nykyisin varojen keruu pitää hoitaa oppilaiden ja huoltajien yhteistyönä.

Valkoiset sireenit kukkivat komeasti, kuvassa myös nokkosperhonen.

Nuorisokeskus Piispalassa on järjestetty leirikouluja vilkkaammin kuin ennen koronapandemiaa – johtaja: "Venäläisten peruuntuneiden jääryhmien tilalle on tulossa suomalaisia"

Piispalassa Kannonkoskella on tänä keväänä järjestetty leirikouluja kaikkiaan 130, kun kolme vuotta sitten leirikouluja oli keväällä ja syksyllä yhteensä 110.

Leirikoulua viettävät Kimpisen koulun kuudesluokkalaiset pelaavat tunnelipalloa Tanhuvaaran urheiluopistolla.

Leirikoulut tekivät paluun koronan jälkeen – Kimpisen koulun kuudesluokkalaisille leirikoulu on palkinto yhteisestä varainkeruutyöstä

Leirikoulujen kysyntä näyttää palautuneen koronaa edeltäneeseen aikaan. Esimerkiksi Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla järjestetään toukokuun aikana 6–9 leirikoulua viikossa.

Tyhjä luokkahuone Luhangan koulussa.

Jos kunta-alan lakko alkaa, Tampereen kaupungin koulut ja useimmat päiväkodit menevät kiinni

Kaupunki perustelee sulkuaikomusta turvallisuudella, kuten aikaisemmassakin lakossa.

HRSK:n 4C-luokka "luokkakuvassa"

Ranskan tunnilla luetaan, näytellään ja suunnitellaan matkaa

Ranskalais-suomalaisessa koulussa opiskellaan ranskaksi.

Satoja valkoisiin pukeutuneita ihmisiä voimistelee vihreällä nurmikentällä.

Sonjan Gymnaestrada Summer High School

Aitiopaikka kokemuksiin - Kesäleiri ja Gymnaestrada

Harrinivan lomakylän perustaja Kyösti "Köpi" Pietikäinen ohjelmassa Tosi suomalainen

Harrinivan Köpi on lomakeskuksen lupsakka isäntä Länsi-Lapissa

Matkailuyrittäjän elämää Harrinivan lomakylässä

Yle Areena logo.

Pepe ja muut kuvahait videoliigan jäljillä

Jatkoa sarjalle Kuka uskoo haikaraa

Kuva oppilaitten jaloista

Koti ja koulu

Koti ja koulu

Yle Areena logo.

Koulutie Helsinki—Pariisi

Uutiskatsaus luokkaretkestä Pariisiin 1981