Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Neljästä kuvasta koostetusssa kuvassa ovat Aleksi Koistinen, Ella Runni, Iida Sojakka ja Eetu Mallat

Tältä näyttää arkimuoti – suomalaiset pukeutuvat housuihin ja paitoihin

Kierrätyksen, vastuullisuuden ja 2000-luvun alun trendien on sanottu olevan nyt muodissa. Arkipukeutumisessa näkyy ennen kaikkea mukavuus.

Nainen pitelee käsissään kahta vihreää lankakerää. Naisen kynnet ovat vihreät ja niissä lukee teksti Cha Cha.

”Käärijänvihreästä” tuli käsite – ihmiset innostuivat väsäämään vihreitä käsitöitä

Käärijän suosio on vauhdittanut vihreän kankaan ja langan myyntiä. Boleroiden lisäksi fanit valmistavat rusetteja ja hiuspantoja.

Hanna Virkamäki ja Heli Vanttaja, Uhana.

Ensi syksyn muotiväri on oranssi, ja selitys löytyy maailman tilasta

Jos ennustukset osuvat oikeaan, ensi syksynä katukuvassa näkyy ainakin oranssin eri sävyjä, kiiltäviä ja läpikuultavia materiaaleja ja nilkkamittaisia hameita. Mihin tällaiset ennustukset perustuvat?

Erivärisiä maalipurkkeja.

Globaali kriisi voi vaikuttaa siihen, että maalaamme seinät mausteväreillä – väritrendit tarjoavat myös pastellisävyjä ja Barbie-pinkkiä

Viime kädessä lopullisen valinnan siitä, mikä väri nousee todelliseksi trendiväriksi, tekevät kuluttajat.

Jasmin Kytöpuro vaaterekin ääressä kierrätysvaatekaupassa.

Käytettyjen vaatteiden arvostus kasvaa, Jyväskylän ydinkeskustaan kaksi uutta myymälää: "Myynti on ylittänyt kaikki odotukset", sanoo yrittäjä

Second hand -vaatteet ja myymälät ovat osa kestävän kuluttamisen trendiä. Jyväskylässä uusien liikkeiden toivotaan lisäävän koko keskustan vetovoimaa.

Oululainen Salla Jämsén yrityksensä vintage-tuotteiden edustalla. Jämsén on osa-aikayrittäjä.

Salla Jämsén sai muilta yrittäjiltä apua oman vintage-putiikkinsa perustamiseen – osa-aikayrittäjyydessä on pidettävä kieli keskellä suuta ajan jakamisen kanssa

Päivätöissä oululainen Salla Jämsén on Oulun seudun omaishoitajien vastaava perhetoiminnan kehittäjä. Siinä sivussa rakkaasta harrastuksesta, vintage-vaatteista, on tullut myös pieni tulonlähde.

Raili Leino, Ruutu-Rouva

Helsingissä on ollut 38 vuotta liike täynnä vintage-aarteita oopperalaulajan iltapuvusta kruunajaisissa käytettyyn tiaraan – nyt se on sulkemassa ovensa

79-vuotias Raili Leino on jäämässä eläkkeelle pyöritettyään vaatekauppaa 38 vuoden ajan. Leino toivoo, että jatkaja liikkeelle löytyisi, eikä Ruutu-Rouvan tarina päättyisi.

Jan Vapaavuori

Jan Vapaavuori siirtyy konsulttitalo Milttoniin – "Meidän on ymmärrettävä kaupunkeja"

Urbaanin ympäristön vaikutukset kantavat kauas, sanoo Helsingin pormestarin tehtävät jättävä ja Milttonin neuvonantajaksi siirtyvä Vapaavuori. Muutokset ja ratkaisut syntyvät kaupungeissa, kiteyttää pääkaupungin ensimmäinen pormestari.

Vintage_gif

19-vuotias Milla Kurjonen osti valkoiset levikset ja kertoo, miksi ihastui vintageen: "Harvemmin käyn ketjuliikkeissä"

Persoonallisen, laadukkaan ja ekologisen vaatteen etsintä on tärkeä osa vintage -muodin viehätystä.

Ihmisiä ihmettelemässä sankkaa sumua Lappeenrannan satamassa.

Maakuntajohtaja: Keski-Suomessa voidaan myös hyötyä epidemia-ajan kokemuksista – "Emme tiedä, miten pitkään tauti on riesanamme"

Keski-Suomen vs. maakuntajohtajan Pekka Hokkasen mukaan digiyhteyksien toimivuudesta haja-asutusalueilla on tärkeää pitää huoli, kun etäyhteyksien käyttö yleistyy.

Sauli Niinistö rullaluistelee rullaluistelu artikkelin pääkuvassa

Ennen hypittiin katoilta ja luisteltiin kaljaterassilta toiselle – ysärin massailmiö hiipui, mutta nyt presidentinkin suosikkilaji on tulossa takaisin

Rullaluistelu villitsi maailmalla vuosikausia, kunnes laji kutistui marginaaliporukan harrastukseksi. Tänä keväänä jokin näyttäisi kuitenkin kaduilla muuttuneen.

Valkosävyinen kukkakimppu.

Kukkakaupan ovi ei käy, mutta äidit saavat silti kimppunsa – "Verkkokauppa on pelastanut yritykseni"

Koronaepidemia on vähentänyt leikkokukkien kysyntää, mutta verkkokauppa ja kotiinkuljetus pitävät yrityksiä pinnalla.

Sininen kangastilkku.

Elovena-neidon kohuttu asunvaihto osui ajan hermoon: sininen on uusi hittiväri, koska alan jättiläinen niin julisti – Tutkija pitää pelkkänä temppuna

Väritrendit eivät ilmaannu tyhjästä. Ne luodaan tietoisesti, ja yksi alan isoista vaikuttajista julkisti oman ennusteensa hetki sitten.

nuoria osoittamassa mieltään eduskuntatalolla

Analyysi: Tervetuloa 2020-luvulle! Olemme siirtymässä postnormaaliin aikaan, jossa tulevaisuus on erilainen mutta voi olla parempi

Vanhasta toivosta on syytä luopua, maailma ei palaa entiselleen. Yksi tämän päivän tärkeimmistä taidoista on opetella tulevaisuustaitoja.

viiden kuvan kombo

Donald Trump pilkkaamassa Greta Thunbergia summaa yhden kansainvälisen megatrendin – luvassa on yhä enemmän vaikeita jännitteitä ratkottavaksi

Sitran julkaisema raportti kertoo viisi megatrendiä, jotka määrittävät Suomen tulevaisuuden.

Nelli Matula esitteli lahjaksi tekemänsä "ruman joulupaidan"

Laulaja Nelli Matula tekee mielellään joululahjat itse – ystävälle syntyi kierrätyskamasta "ruma joulupaita"

Debyyttialbuminsa julkaissut artisti on ommellut joskus esiintymisasujaankin, kun mieluisia ei ole kaupasta löytynyt.

Erilaisia tavarajoulukalentereita kuvattuna Sokoksella

Miksi 24 luukullista merkkikosmetiikkaa, jäätelöä tai erotiikkaa houkuttelee? Aikuisten joulukalenterit ovat tänä vuonna entistäkin suositumpia

Monet aikuisten joulukalentereiden sisältämät tuotteet voi yhdistää hemmottelun tai rauhoittumisen hetkiin kiireen keskellä. Näitä mielikuvia käytetään myös markkinoinnissa.

Pappi antaa kasteen vauvalle ristiäisissä

Ei nimi lasta pahenna

Sopivan nimen valitseminen lapselle on vaikeaa.

Digiaika auttaa työ- ja perhe-elämästä uuvuttamia naisia

Naisten suosimat jumpat muuttavat muotoaan – Ennen suoritettiin hiki hatussa, nyt tavoitellaan kokonaisvaltaista hyvinvointia

80-luvun hikiaerobicista on kuljettu pitkä matka nykypäivän monipuoliseen ryhmäliikuntatarjontaan.

Istutuslaatikko

Ilmastonmuutos muuttaa puutarhanhoitoakin

Tulevan kevään megatrendi on luonnomukaisuus

Mikko Dufva ja kristallipallo

Mitä useammin tulevaisuudentutkija Mikko Dufva hätkähtää, sitä paremmin hän tekee työnsä – Tulevaisuudessa syödään ehkä meduusasipsejä, mutta sitä ennen trendiksi nousee tylsyys

Tulevaisuudentutkija Mikko Dufva uskoo, että vuodesta 2019 tulee vuosi, jolloin entisestä epänormaalista kehittyy uusi normaali.

Jeremias sovittaa takkia E. Saastamoisen vaateliikkeessä.

Paluu juurille ja muotitietoiset kaupunkilaiset pelastivat erävaatemerkin – Toimitusjohtaja: "Emme tule koskaan tekemään muotivaatteita"

Sasta hakee kasvua viennistä ja katumuodista. Luonnonmateriaalit, kierrätystekstiilit ja kestävä kehitys nostettiin myös markkinoinnissa esiin.

Taiga-suklaan kalasuklaa

Suklaantekijät eivät kaihda hullujakaan makuja – kissanruoan ja tumman suklaan yhdistelmä tuijottaa suoraan silmiin

Suklaaseen voi yhdistää mitä vaan, mutta kaikki makuyhdistelmät eivät välttämättä miellytä herkuttelijoita. Pohjalaisyrityksen eksoottisin suklaa yhdistää kuivatun kalan ja tumman suklaan.

Habitare 2018 Signals- osasto, Renessanssi-huone

Hei hei, valkoinen ja harmaa! Sisustamisessa luotetaan nyt väreihin, leikkimieleen ja omaan makuun

Trendien haistelijan mielestä trendejä tulee ja menee niin tiuhaan tahtiin, että niiden merkitys hiipuu. Samalla ankara, skandinaavinen minimalismi irrottaa otettaan.

Graffiteja Ateenassa.

"Täällä minulla on varaa elää terveellisesti" – Parin sadan euron vuokrat ja kuohunta houkuttelevat nuoria aikuisia Ateenaan

Ateena vajosi kriiseihin muun Kreikan mukana. Nyt sille sovitellaan jo Euroopan uuden trendikaupungin titteliä.

Kuvitus

Helppous ja ekologisuus ovat saaneet naiset hurahtamaan kuukautiskuppiin – "Kuukuppia käyttäessä kuukautiset voi välillä unohtaa"

Kuukuppi eli kuukautiskuppi on vanha keksintö, mutta vasta pikkuhiljaa vakiintumassa tasavertaiseksi kuukautissuojavaihtoehdoksi tamponin ja siteiden rinnalle.

Höyryä ja voimalinjoja

2020-luku häämöttää jo nurkan takana – "Maastamuutto voi olla kysymys, johon meidän täytyy pystyä vastaamaan"

Suomi on siirtymässä 2020-luvulle selvästi aurinkoisemmissa tunnelmissa kuin 2010-luvulle. Mutta huoliakin on. Yle Radio 1:n Ykkösaamussa arvioitiin, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvitaan puhetta ja tekoja – mutta kenen tekoja.

Helsinkiläisen Variety vintageliikkeen omistaja Juho Pihlajaoja.

Jari Sillanpään vanha, haalistunut fanipaita myytiin hetkessä – Jos ysärissä oli sietämistä, miten olisi 2000-luvun muoti?

Vanhoja vaatteita ostetaan yhä enemmän ja ennakkoluulottomammin. Vintagelta ei haeta enää retromekkoja tai laadukkaita kankaita, vaan kulahtanut t-paitakin on metsästetty aarre.

Isä ja poika.

Kukkairokeesi tekee miehestä viikingin – kukat koristavat nyt ihoa ja vaatteita

Suurten kaupunkien katukuvaa koristava kukkatrendi näkyy myös muodissa. Elävillä kukilla koristellaan vaatteita, tatuoidaan ihoa ja tehdään vaikka kaljupäälle irokeesi.

Felipe Oliveira Baptista

Mies, joka uskalsi poistaa krokotiilin Lacosten pikeepaidasta: "Krokotiilit korvattiin uhanalaisilla eläimillä ja paidoista tuli viraali-ilmiö"

Kulttuurivieras Felipe Oliveira Baptista oli Lacosten luova johtaja kahdeksan vuotta. Hänen kaudellaan liikevaihto tuplaantui. Kiitokseksi hän sai lähteä.

Flossausta

Unohda sormihyrrä ja däbbäys – nyt lapsia villitsee hittitanssi flossaus!

Flossaaja nytkyttää käsiä ja lantiota puolelta toiselle.

pariskunta hotellissa

Helsinkiläiset löysivät oman kaupunkinsa hotellipalvelut – "Staycation on eräänlainen illuusio ulkomaanmatkasta"

Siinä missä matkailija nykyään hakee aitoa kokemusta paikallisen elämästä, kaupunkilaiset haluavat nähdä tutut kulmansa turistin silmin.

Joona Kopsa ajaa vintage-kelkalla.

Moni toteuttaa ruuhkavuosien jälkeen nuoruutensa unelman: nelikymppiset miehet himoitsevat 70–90-lukujen moottorikelkkoja

Moni haluaa ruuhkavuosien jälkeen palata nuoruusvuosien tunnelmaan. Kajaanilainen harrasteporukka tekee sen vintage-kelkkojen avulla. Psykologi pohtii ilmiötä: "Onko tämä 2000-luku niin helvetin tylsä?"

Väripaletti

Sisustuksessa näkyvät nyt murretut sävyt – katso, miten suuri merkitys valolla on pintoihin

Värikkyyttä vai maanläheisiä värejä? Pyöreää vai kulmikasta? Viherkasveja vai ei? Sisustuksen ammattilaiset ovat yllättävän samaa mieltä vuoden sisustustrendeistä.

Ihmisiä pöydän ympärillä.

Värien salainen seura – He tietävät, mistä me tulemme pitämään

Oletko koskaan miettinyt, miksi tietty haalea pinkki alkaa yhtäkkiä kiinnostaa kaikkia? Yksi vastaus arvoitukseen löytyy kansainvälisestä värineuvostosta.

tyttö leikkii fidget spinnerillä

Sormihyrrät, sijoituskuplat ja jopa kultakalojen nielaisu - Mikä ajaa meidät villityksiin?

Miksi innostus johonkin asiaan leviää ihmisjoukoissa?

Trendikartta kertoo vuoden 2018 sisustustrendit.

Sisustaja ei eksy, kun apuna on ammattilaisen laatima trendikartta – lue tästä vuoden 2018 tärpit

Trendikäs sisustus on nyt värikästä ja rohkeasti asioita yhdistelevää. Ideoita voi napsia oman makunsa mukaan.

Yle Areenan etusivu

Yle Areena säilytti asemansa arvostetuimpana suomalaisena verkkobrändinä

Yle Areena oli myös vuonna 2017 arvostetuin suomalainen verkkobrändi 89 tunnetuimman kotimaisen verkkobrändin joukossa.

Pihlajalinnan entinen toimitusjohtaja Aarne Aktan ja downshiftaaja Jarmo Vestola.

Downshiftaaja kohtaa töitä paiskivan johtajan – "Jos siivoojalla ei ole intohimoa, miten sanot hänelle, että tee enemmän?"

Jarmo Vestolan tavoite on lopettaa työnteko 45-vuotiaana. Miksi työnteko on pahasta? kysyy yritysjohtaja Aarne Aktan Vestolalta, kun he tapaavat A-studion Kuplat-sarjan kuudennessa osassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle