Uusimmat artikkelit
Pitkän kiertoradan komeetta on nyt lähimmillään Maata, ja sen voi hyvällä tuurilla nähdä vielä loppuviikolla
Taitava tähtiharrastaja voi tällä viikolla nähdä taivaalla komeetan. Komeetta C/2022 E3 (ZTF) on nyt lähimpänä maapalloa, eli 50 miljoonan kilometrin päässä ja siksi kirkkaimmillaan.
”Vihreä komeetta” tallentui videolle – ohituksen saattaa nähdä myös paljain silmin
Superteleskoopin avulla on saatu tallennettua komeetan matkaa avaruuden halki. Sen etäisyys on helmikuun alussa lähimpänä Maata, 42 miljoonan kilometrin päässä.
Katse taivaalle: tällä viikolla Suomessakin voi nähdä komeetan jopa paljain silmin
C/2022 E3 (ZTF) -komeetta löydettiin viime maaliskuussa ja helmikuun alussa se on lähimmillään Maata. Silloin etäisyyttä 42 miljoonaa kilometriä.
Maan ohittaa lähiviikkoina komeetta, joka oli mahdollista nähdä paljaalla silmällä edellisen kerran yli 50 000 vuotta sitten
Komeetta havaittiin viime maaliskuussa, jolloin se ohitti Jupiterin. Komeetta on lähimmillään Maata 1. helmikuuta.
Perseidien tähdenlennot täyttävät taas taivaan – parhaiten ne näkee lauantaina aamuyöllä
Vuoden näyttävimpiin tähdenlentonäytöksiin kuuluva Perseidien meteoriparvi on kauneimmillaan lauantaiyönä. Katse kannattaa suunnata taivaalle koillisen ja idän välille.
Avaruusteleskooppi Hubble vahvisti havainnon ennennäkemättömän suuresta komeetasta – kiinteä ydin ulottuisi melkein Helsingistä Turkuun
Aurinkokunnan äärimmäiseltä laidalta sinkoutunut kulkija on 50 kertaa tavallisen komeetan kokoinen. Tutkijat odottavat siltä lisää tietoa salaperäisestä Oortin pilvestä, jossa Auringon painovoima vaikutus on hiipunut hyvin vähiin.
Tervetuloa Kreisijärvelle! Täällä etsitään villasukat jalassa komeettaa, ja löytäjä saa kymppitonnin
Reisjärvellä on irroteltu ennenkin. Kuntaa on markkinoitu Kreisijärvenä, mutta nyt kunnassa halutaan ottaa kaikki hyöty irti alueelle pudonneesta taivaankappaleesta.

Tutkimus: Komeetasta revennyt kappale teki selvää kukoistaneesta intiaanikulttuurista
Arkeologit ovat löytäneet puolentoista vuosituhannen takaisen tuhon kemiallisen sormenjäljen ja rajujen tulipalojen merkit kolmesta osavaltiosta Yhdysvalloista.

Tutkimus: Dinosaurukset tappanut jättiläisasteroidi oli kappale Auringon rikkomaa komeettaa kaukaa aurinkokunnan laidalta
Toisessa tuoreessa tutkimuksessa löydettiin asteroidin kraatterin syvyyksistä tappajan kemiallinen sormenjälki.
Tähtienvälisestä avaruudesta tullut kappale oli tutkijoiden mukaan planeetan sirpale
Vuonna 2017 kohauttanut Oumuamua oli ensimmäinen havaittu kaukaa ulkoavaruudesta aurinkokuntaamme saapunut kappale. Tutkijaryhmä uskoo nyt selvittäneensä sen alkuperän.
Aurinkokunnan biljardikentällä ahdasta: viime vuonna havaittiin ennätysmäärä lähiasteroideja
Asteroidien metsästäjille viime vuosi tarjosi enemmän tutkittavaa kuin koskaan. Marraskuussa havaittiin myös kaikkien aikojen täpärin ohitus.
Roope Lipastin kolumni: Lempeät silmälasit auttaa ymmärtämään maailmaa paremmin
Meidän pitäisi pyrkiä löytämään ihmisten näkemyksistä hyvä ja käyttökelpoinen, kirjoittaa Roope Lipasti.
Katse kohti yläilmoja: taivaalla voi nyt nähdä planeettoja, pyrstötähden ja valoilmiöitä – ota talteen kesän vinkkilista
Taivaalta löytyy paljon katsottavaa, jos tietää mihin aikaan etsiä ja mistä.
Kuluva kesä ollut erinomainen yöpilvien havaitsemiseen – Hämeessä kausi jatkuu elokuun puoliväliin
Yöpilvet ovat myös haitanneet harvinaisen komeetan, Neowisen, havaitsemista.

Tätä ei ole nähty neljännesvuosisataan: Komeetta kesti Auringon lämmön ja loistaa nyt pohjoisen pallonpuoliskon taivaalla
Neowise-komeetta on nähtävissä iltaöisellä taivaalla parin viikon ajan paljainkin silmin ja varsinkin kiikarilla tai kaukoputkella.
Kevään kohukomeetta lässähti – mikä ajaa pyrstötähtiä itsetuhoon?
Komeetoista ei koskaan tiedä: hohtaa, hajota vai hiipua?

Maapalloa lähestyvä komeetta voi yltyä yhtä kirkkaaksi kuin Venus
Jos paras ennuste toteutuu, täältä pohjoiselta pallonpuoliskolta nähdään komein komeetta pitkään aikaan.
Komeetta lähestyy Maata – ja se saattaa olla kaunein komeetta pitkään aikaan
Keskiajalla uskottiin, että musta surma oli komeetan tuomaa.

Maapallo lentää parhaillaan kvadrantidien meteoriparven läpi – tähdenlennot ovat runsaimmillaan aamuyöllä
Paras todennäköisyys nähdä kvadrantideja on mahdollisimman myöhään aamuyöllä, kun on vielä pimeää.
Arvoituksellinen tunkeutujakomeetta lentää juuri nyt lähellä Aurinkoa ja suihkuttaa kaasua ympärilleen
Avaruusteleskooppi Hubble kuvasi komeettakummajaista.

Wednesday's papers: Cocaine in sealed containers, firms ditch Posti, comet Wirtanen appears
Drugs found by Espoo police, companies reject Posti services and a comet with a Finnish name is visible this week.

Onko Betlehemin tähdelle tieteellinen selitys?
Kysymys on kiehtonut astronomeja kautta aikain. Vaihtoehtoja on, mutta varma vastaus puuttuu.
Aurinkokuntaan on tulossa tunkeutuja ulkoavaruudesta - kummallinen komeetta saapuu Kassiopeian tähtikuvion suunnasta
Tutkijat havaitsivat kaukaa tulevan komeetan.

On taas perseidien aika – ensi yönä kannattaa pitää silmät auki
Jos sää suosii, kannattaa näyttäviä tähdenlentoja hakeutua ihailemaan avoimelle paikalle mahdollisimman kauas taajamien valosta.

Tähtien väliä kulkeva erikoinen kappale Oumuamua sai ehkä selityksen – lienee luonnollista alkuperää
Oumuamuan arveltiin jopa olevan vieraan älyn aurinkokuntaan lähettämä tiedustelualus.

Suuri asteroidi "hipoo" Maata – Käväisee lähempänä kuin kaukaisimmat satelliitit
Tutkija ehdottaa, että Suomi lähettää satelliitin tutkimaan asteroidia

Tieteilijät seuraavat asteroidivyöhykkeellä käynnistynyttä kuolinkamppailua – asteroidi kävi liian lähellä Aurinkoa ja nyt se on kuolemassa
Gault-asteroidin hajoaminen alkoi noin 100 miljoonaa vuotta sitten, kun se kävi liian lähellä Aurinkoa.

Monday's papers: Snowy roads, blood donors, defeats in ring and rink, comet on the rise
The likelihood of a white Christmas and a special treat in the winter night sky are among the items in the morning's press.

Komeetta Wirtanen ohittaa maan – Pyrstötähti on kirkkaimmillaan maanantaina
Komeetta Wirtasen nimi tulee sen löytäjältä, suomalaiset sukujuuret omaavalta Lickin observatoriossa työskennelleeltä Carl A. Wirtaselta.

Oliko avaruuden outo vieras edistyneen teknologian rakentama laite, joka kulki valopurjeen voimalla? Suomalaistutkija: Melko villi ajatus
Oumuamuan oudot piirteet jättävät tilaa spekuloinnille, myöntää Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Pekka Janhunen.

Marraskuussa taivaalla voi nähdä Wirtanen-komeetan ja aamutaivaalle nousevan Venuksen
Wirtanen-komeetta on joulukuun puolivälissä noin 11,6 miljoonan kilometrin päässä maapallosta.

Montako tähdenlentoa löydät? Näin syntyi upea kuva perseidien parvesta – Katso näyttävät otokset eri puolilta maailmaa
Viitisen vuotta valokuvausta harrastanut Mika Wist yhdisti kuvankäsittelyllä samaan kuvaan 38 ruutua. Harvinaista ilmiötä on kuvattu viikonloppuna eri puolilla maailmaa.

Näitkö viime yönä perseidien tähdenlentoparven? Lähetä kuva
Sääolosuhteet voivat olla haastavat osassa Suomea.

Katso taivaalle maanantain vastaisena yönä – Jokavuotinen perseidien tähdenlentoparvi syntyy, kun komeetta leikkii Hannua ja Kerttua
Heinä-elokuussa esiintyvän tähdenlentoparven näkee parhaiten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Vaeltajatähti lähestyy aurinkokuntaa hurjaa vauhtia – ei silti syytä huoleen
Uusissa laskelmissa vaeltajatähden matka-aika kohti aurinkokuntaamme lyheni kymmeniä tuhansia vuosia.

Tähtiharrastaja teki kiehtovan gif-videon komeetan maisemista
Nimimerkki Landru79 julkaisi twitterissä Rosetta-luotaimen ottamista kuvista kootun giffin.

Wow!-avaruussignaalin mysteeri ei ehkä ratkennutkaan – Osa tutkijoista ei hyväksy uutta teoriaa
Signaalin on arveltu olevan Maan ulkopuolisen älykkään kulttuurin lähettämä viesti. Tai toimintahäiriö teleskoopissa.

Maan ohittaa suurin asteroidi yli kymmeneen vuoteen – Ursa: havaitseminen vaikeaa
Asteroidi on lähimmillään, kun Suomessa päivä on liki kirkkaimmillaan.

Maan liepeiltä suhahtaa suurin asteroidi yli kymmeneen vuoteen
Asteroidin kanssa samaan aikaan yötaivaalle ilmestyy komeetta.

Taivaanvahdiksi syntynyt valokuvaaja on oppinut pitämään myös pilvistä
Kun Joni Virtanen 30 vuotta sitten pyöräili kameravarusteiden kanssa pitkin öisiä metsiä, häntä epäiltiin varastetun tavaran kuljettamisesta.

Tähti liki törmäyskurssilla Aurinkokunnan kanssa – lähiohitus luvassa, mutta ei kovin pian
Ihmiskunnalle, jos sellainen on 1,35 miljoonan vuoden kuluttua olemassa, Gliese 710:n ohitus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että täällä havaitaan muutamia uusia komeettoja.

Uteliaisuus ja Tähtien sota houkuttelivat maailmankaikkeuden arvoituksen äärelle
Tähtiharrastajaa kiehtoo perinteinen kysymys, onko elämää maapallon ulkopuolella.

Tänään luvassa vaatimaton esitys Orionidien meteoriparvelta – nämä ovat parhaat ajat tähdenlentojen bongailuun
Maapallo osuu vuosittain kaksi kertaa Halleyn komeetan pölyvanaan. Loppuvuodesta näkyvä Orionidien meteoriparvi ei tavallisesti tarjoile tähdenlentojen ilotulistusta. Tämä vuosi ei ole poikkeus.

Viikko tieteessä: Ensimmäinen kolmen vanhemman lapsi syntyi ja vuoristorata-ajelu poistaa virtsakivet
Myös Rosetta-luotaimen historiallinen matka päättyi törmäykseen ja selvitettiin miksi linnut eivät törmäile lentäessään toisiinsa.

Perjantai 30.9.2016 (radio)
Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Suomi salasi ohjuksen räjäytyskokeen, koska Hollanti pyysi. Hovioikeus pidensi Jari Aarnion tuomiota. Saksalaisella Deutsche Bankilla on vaikeuksia. ESA tuhosi Rosetta-luotaimen.

Historiallinen tehtävä ohi, Rosetta-luotain tuhoutui komeetan pintaan
Tutkijoiden tunteet ovat ristiriitaiset, sillä Rosettaa ei enää ole, mutta sen välittämissä tiedoissa on tutkimista vielä pitkään.

Rosetta-luotain törmäsi komeettaansa – historiallinen tutkimus päätökseen
Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-luotain tömäytettiin iltapäivällä Suomen aikaa päin komeettaa, jota se on kiertänyt kahden vuoden ajan. Rosetan syöksy päättää 1980-luvulla käynnistyneen suurhankkeen.

Viimeiset kuvat: Rosetta-luotain käännettiin törmäyskurssille kohti komeettaa
Euroopan avaruusjärjestö Esan Rosetta-luotain syöstään perjantaina päin komeettaa, jota se on kiertänyt kahden vuoden ajan.

Herätys: Zikavaroituksia Kaakkois-Aasiaan, hovioikeus antaa Trevoc-tuomionsa
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti.

ESA: Philae-laskeutuja on löydetty komeetan pinnalta
Philae on kaikkien aikojen ensimmäinen alus, joka on onnistunut laskeutumaan komeetalle. Euroopan avaruusjärjestö ESA menetti siihen yhteyden laskeutumisen jälkeen.