Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

Neuvostoliitto lahjoitti Kekkoselle helikopterin vuonna 1960

Mi-1 helikoptereita oli yhteensä seitsemän Suomella

Karismaattinen komisario Palmu ylsi ikoniksi Matti Kassilan ohjauksessa

Waltarin Palmut kääntyivät Kassilan käsissä hittielokuviksi

Postin keltakylkiset kiitäjät porhalsivat pitkin ja poikin Suomea

Kaikki Postin esittelyfilmit 1960- ja 1970-luvuilta.

Höhhötystä, muminointia ja muita Kouluradion puheharjoituksia

Lasten kieliä notkistettiin päristelyllä ja haukunnalla

Valistusfilmeissä koti oli emännän mitta

Miten naisen rooli on muuttunut sitten 1950-luvun?

Saukki ja Pikkuoravat radiossa

Sauvo Puhtilan ja Eino Virtasen suosittuja lastenralleja.

Maanjäristykset ovat todellisuutta myös Suomessa

Tuntuva järistys on harvinainen, mutta ei tavaton ilmiö.

Autoparaati esitteli 1960-luvun kiiltävät komistukset

Uusia autjoa esiteltiin alkukesästä 1960 Helsingissä.

Elä ja viihdy Porvoossa

Porvoon messuilla oli paljon nähtävää kesällä 1960.

Elektronimusiikki alkoi surista Ylessä jo 1950-luvulla

Sähkömusiikin varhaishistoriaa Ylessä

Mallilapsi neuvolassa

Neuvolakäynti lapsen silmin vuoden 1960 filmissä.

Kesäistä höyrylaivaromantiikkaa 1960-luvun Suomessa

Saariston kauneutta ja välkkyviä vesiä.

Tuolien historiaa keinutuolista puhemiehen valtaistuimeen

Harvinaisuudesta tuli jokapäiväinen käyttöesine.

Ilmari Tapiovaaran tuolit kalustivat sodanjälkeisen Suomen

Fanett-pinnatuoli on koko Suomen eniten tuotettuja tuoleja

Toteuta unelmasi ja lennä Caravellellä

Finnair siirtyi suihkukauteen keväällä 1960.

Satavuotias Suomen markka

Rahan historia oravannahoista tuhannen markan kolikkoon.

Puhuva lintu matkii myös puhelinta ja solkkaa sopimattomia

Monet omistajat uskovat siivekkäänsä juttelevan ajatuksella.

Supersanaseppo Reino Helismaa tuotti radioviihdettä kuin turkin hihasta

Hupailutehtailija oli kysytty vieras muissakin ohjelmissa.

Kai Lind, nuorisoidoli vasten tahtoaan

Laulaja Kai Lind olisi halunnut vain soittaa rumpuja.

Joulun hittilahja on aikansa kuva paketissa

Rubikin kuutio, piikkimatto, leipäkone, Trivial Pursuit..

Four Catsin jazzkollit olivat vakiokalustoa tv:n varhaisissa "musavideoissa"

1960-luvun alun suositun lauluyhtye oli moderni ja jazzikas.

Kunnallishallinto on iloinen asia

K.J. Ståhlberg kertoo, mistä on kyse

Nelosten lainasombrerossa aloitti musauransa myös Jukka Kuoppamäki

Koululaiskvartetin läpimurto sujui meksikolaisissa merkeissä

Timo Jämsen oli suomalainen rockpioneeri

Helsingin Kallion kasvatti teki ensilevynsä 17-vuotiaana.

Amorin pojat – sumutusta tositarkoituksella

Ruben Oskar Auervaarasta tuli synonyymi naistenhuijaajalle.

Hotelli Palace oli Helsingin moderni majapaikka

Palace valmistui parahiksi Helsingin olympialaisten alla.

Bodominjärven synkkä salaisuus

Bodominjärven murhat

Prinsessa Margaret nai painostuksen jälkeen Antonyn

Britannian prinsessa Margaret vihittiin toukokuussa 1960.

Valentinen päivän juhlallisuuksia

Valentine-juhlan tunnelmia Helsingissä 1960-luvulla

Esittelyssä elastiset nylonsukat

Uutiskatsauksessa tutustutaan "Plastinen sukka" -näyttelyyn.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle