Uusimmat artikkelit
Moni itseohjautuva auto ei pärjää Suomen säässä – siksi täällä kehitetään teknologiaa, jonka avulla robotti tunnistaa liukkaan tien
Tutkijat kouluttavat tekoälyä tunnistamaan huonon ajokelin aiheuttamat haasteet, jotta itseohjautuva autoliikenne voi kulkea tulevaisuudessa talvisissakin olosuhteissa.
”Aamulla voi olla jäisiä tienpintoja”, varoittaa Anniina Valtonen – koko maassa on viisi astetta tavanomaista kylmempää
Ylen meteorologi kertoo, että Uudellamaallakin voi olla ensi yönä pakkasta. Aamuun on annettu varoitus huonosta ajokelistä.
Isonkyrön kunta tarjoaa asukkailleen hiekoitushiekkaa
Tiet ja pihat ovat nyt erittäin liukkaita, Isonkyrön kunta muistuttaa.
Sahaava lämpötila on vaikeuttanut liukkaudentorjuntaa – Hämeenlinna saanut tänä talvena kymmenkunta korvausvaatimusta kaatumisista
Liukkauden lisäksi vaihtelevat säät aiheuttavat katujen reikiintymistä.
Liukasta keliä ja vaarallisia tilannenopeuksia Pirkanmaan teillä, myös kolareita on sattunut
Viime päivinä lämpötilan vaihtelu ja alijäähtynyt sade ovat heikentäneet keliä. Monet autoilijat ajavat tilanteeseen nähden vaarallisen kovaa.
Tänään liukastellaan – aamun koulukuljetukset myöhästelivät Etelä-Pohjanmaalla, tiet ja jalkakäytävät vaarallisen jäisiä myös Pohjanmaalla
Esimerkiksi Vaasassa liukas keli on vaikeuttanut bussien liikennöintiä eilen ja tänään. Sade tekee teistä ja jalkakäytävistä liukkaita.
Henkilöauton ulosajo ruuhkautti liikennettä Tampereen läntisellä kehätiellä – jää ja sateet heikentävät ajokeliä
Ilmatieteen laitos varoittaa mahdollisesti vaarallisesta liikennesäästä suuressa osassa maata ja paikoin myös mahdollisesti vaarallisesta jalankulkusäästä.
Vöyrillä selvittiin peltivaurioilla – pelastuslaitos varoittaa vaaralliseksi muuttuvasta kelistä
Rekka ja henkilöauto kolaroivat ohitustilanteessa valtatie 8:lla keskiviikkoiltana.
Pääkallokeli näkyi päivystyksissä viikonloppuna – ”Kyllä nuorillakin ranteita menee”, toteaa KYSin Tero Martikainen
Rannemurtuman lisäksi esimerkiksi olkapään meneminen sijoiltaan on tyypillinen kaatumisvamma. Yksi tapa välttää vammoja on käyttää sellaisia jalkineita, joissa on nastat.
Eteläiseen Suomeen leviää lumisateita – Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta ajokelistä
Ajokeli muuttuu vaarallisen huonoksi Satakunnassa, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
Kainuun yhteispäivystyksessä on hoidettu liukkaudesta johtuvia kaatumisvammoja, mutta pahimmalta on vältytty
Vuosi vaihtui monin paikoin vesisateessa, joka aiheutti erittäin liukkaat kelit. Myös Kainuun yhteispäivystyksessä on hoidettu murtumapotilaita, mutta tilanne voisi olla huonompikin.
Viikonlopun liukas keli kaatoi ihmisiä ja täytti Oulun yhteispäivystyksen murtumapotilaista
Vuosi vaihtui monin paikoin vesisateessa, joka myös aiheutti erittäin liukkaat kelit. Oulun yhteispäivystyksessä viikonloppu oli poikkeuksellisen kiireinen, kun hoitoon tuli kymmeniä murtumapotilaita.
Potilaat olivat varautuneet useiden tuntien jonotukseen – joulunpyhät olivat sairaalapäivystyksissä kuitenkin ”poikkeuksellisen rauhallisia”
Tampereen Acutassa ja HUSin päivystyksessä kiire alkaa näkyä etenkin joulun välipäivinä. Ensihoitoa ja päivystyksiä ovat työllistäneet muun muassa sydänoireiset ja epämääräiset vatsavaivat.
Etelä-Karjalan kaupungit varoittavat liukkaudesta: ”Kovin paljon ennakkoon ei voi hiekoittaa, muuten hiekka jää liukkauden alle”
Etelä-Karjalan kaupungit muistuttavat, että teiden hiekoitusten tarvetta seurataan jatkuvasti ja kaikkialla hiekoitetaan ajallaan.
Epätavallinen sääilmiö yleistyy, kun talvet lämpenevät: teistä tulee liukkaampia, ja auton ikkunoita joutuu raapimaan enemmän
Alijäähtynyt vesisade muodostaa auton ikkunoihin paksun jääkerroksen, joka ei tahdo irrota sitten millään. Sateen synnylle vaadittavat olosuhteet yleistyvät ilmaston lämmetessä.
Joensuun kadut ovat erittäin liukkaat – kaupunki kannustaa tilaamaan ilmaisen varoitusviestin
Varoitusviesti ilmaantuu puhelimeen tekstiviestinä. Joensuussa viestejä tulee talvisin noin kymmenen.
Meteorologit varoittavat tiistain pääkallokelistä – joulusta voi tulla vieläkin liukkaampi
Ylen meteorologin Matti Huutosen mukaan jouluaatoksi on luvassa pakkasta.
Musta jää suisti rekan tasoristeysalueella Alavudella ja pakettiauton ohitustiellä Ilmajoella
Maanantaiaamu alkoi liukastellen liikenteessä Etelä-Pohjanmaalla. Onnettomuuksista selvittiin ilman henkilövahinkoja.
Kaupunkilaiset hämmästyivät: hiekoitus alkoi, vaikka maa on vielä sula
Katujen kunnossapitoa hoidetaan havaintojen ja sääennusteiden pohjalta. Rovaniemellä sääennusteet näyttivät mahdollisia sateita ja lämpötila painui pakkaselle.
Talvi lähestyy vääjäämättä: liukkaasta kelistä varoitus Pirkanmaalle ensi yöksi ja huomisaamuksi
Ilmatieteen laitoksen liikennesään mukaan ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla kuuraisten teiden vuoksi.
Talvipyöräilijät toivovat vaihtoehtoja hiekoitussepelille – kaavilaismies kokeilee omilla rahoillaan tielle levitettävää sahajauhoa
Hiekoitusmurskeen käytölle liukkauden torjunnassa etsitään parempia vaihtoehtoja. Etelä-Suomessa on sepelin sijasta testattu harjasuolausta, kun taas Pohjois-Savossa kokeilussa on ollut sahajauho.
Kun kävelytiet täyttyvät paksusta sohjosta, Amu Urhonen ei pääse liikkumaan lastensa kanssa – "Nyt äiti ei pääse tästä eteenpäin"
Tällä hetkellä eteläisessä Suomessa aurataan pois paksuja sohjopatjoja. Monin paikoin työkoneita vielä odotetaan loskan keskelle, vaikka töitä tehdään ympäri vuorokauden.

Lunta on satanut paikoin 30 senttimetriä vuorokaudessa – Matti Huutonen ennustaa sunnuntaiksi uutta rintamaa
Tähän mennessä talvimyräkkä on kasannut isoimmat kinokset Lounais-Lappiin, Uudellemaalle ja Kaakkois-Suomeen. Ajokeli jatkuu monin paikoin erittäin huonona.
Veden kiillottamat jalkakäytävät koettelevat jalankulkijoita ja kaatumiset ruuhkauttavat päivystyksiä – "Meinasin liukastua, vaikka on nastakengät"
Kävelijät turvaavat nastakenkiin ja hiekkaan, mutta silti liukkaus on ruuhkauttanut päivystyksen Turussa. Helsingin päivystyksissä liukastumistapaukset ovat olleet perjantaina päivällä yksittäisiä.
Loppuviikon liukkaat kelit näkyivät haavereina päivystyksessä Etelä-Savossa
Ilmatieteen laitos antoi torstaina varoituksen erittäin liukkaista jalankulkukeleistä Etelä-Savoon.
Kristiinankaupungissa koululaisbussi ajautui ojaan – tie erittäin jäinen ja liukas
Ensihoitohenkilöstö oli tarkastanut lapset paikanpäällä ja he pääsivät jatkamaan matkaa kouluun.
Kahden raskaan ajoneuvon kolari haittaa liikennettä Turun kehätiellä
Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikalla. Pelastus- ja raivaustyöt ovat käynnissä.
Autot vaikeuksissa 3-tiellä Lempäälässä, sohjo haittaa kulkua
Kolmostiellä sattui kaksi ulosajoa kello 17 jälkeen. Liikenne on ruuhkautunut.
Talvi yllättää aina myös kävelijät – liukkailla kaatumista voi ehkäistä harjoittamalla tasapainotaitoa
Jalankulkijoiden yleisin tapaturma talviliikenteessä on liukastuminen. Kaatumista voi ennaltaehkäistä kehittämällä tasapainotaitoa, mutta kunnon varusteita ei voita mikään.

Päijät-Hämeessä useita liikenneonnettomuuksia tiistaiaamun aikana
Onnettomuuksia on sattunut Iitissä, Padasjoella ja Hollolassa.
Kaksi sairaalaan kolarista Ilmajoella – pelastuslaitos varoittaa liukkaudesta lauhtuvassa säässä
Ilmajoella sattui torstaina iltapäivällä kahden auto kolari, josta kaksi henkilöä toimitettiin sairaalaan. Auto oli lähtenyt liukkaalla tiellä jarrutustilanteessa luisuun ja ajautunut vastaantulevien kaistalle.
Finland begins winter tyre season
Changes to Finland's Road Traffic Act have placed more responsibility on drivers to determine when it's time to use winter tyres.
Käsivammoja ja murtuneita nilkkoja – Etelä-Savon liukkaat kelit näkyvät päivystyksessä
Essoten päivystyksessä on hoidettu murtuneita nilkkoja ja käsiä, kun liukkaat kelit ovat iskeneet.
Friday's papers: Covid passport, economy exit, slippery roads
Morning papers report that a digital vaccine certificate could be introduced in Finland by May.
Luumäellä sattui kaksi samantyyppistä liikenneonnettomuutta lähes samaan aikaan – henkilöauto törmäsi kaiteeseen liukkaalla tiellä
Eilen illalla sattui Luumellä kuutostiellä Jurvalan ja Uron kohdalla kaksi liikenneonnettomuutta, joissa molemmissa henkilöauto törmäsi keskikaiteeseen ja liukui sen jälkeen pientareelle.
Lumisade ja teiden liukkaus haittasivat hiihtolomalaisten paluuliikennettä – Simossa nelostiellä sattui useita kolareita
Lapin teillä sattui useita onnettomuuksia. Liikennekeskus varoitti pöllyävästä lumesta ja liukkaista teiden pinnoista.

Ojanperän veljekset päättivät viettää koulun talviloman hyötyliikkuen ja hyvää tehden, hiekoittavat yli 30 talon pihat
Pojat ovat saaneet hiekoituskierroksestaan paljon positiivista palautetta.
Rekkoja ojassa ja vanha Viitostie poikki – teiden liukkaus aiheuttanut useita onnettomuuksia Etelä-Savossa
Ylen tietojen mukaan onnettomuuksissa ei ole tullut henkilövahinkoja.

Etelä-Savoon luvattu keskiviikoksi erittäin huonoa ajokeliä
Sään kerrotaan lauhtuvan iltapäivästä ja odotettavissa on myös paikoin lumi- tai räntäsadetta. Myös jäätävät vesisateet on mahdollisia.
Lumi ja liukkaus hankaloittavat jätekuljetuksia Etelä-Pohjanmaalla – jäteauto ei välttämättä pääse perille hiekoittamattomalla tiellä
Jäteauto ei pääse perille, jos teitä ei ole aurattu. LIsäksi hiekoittamaton liukas tie saattaa suistaa ison auton ojaan
Ramppiin jumittunut rekka haittaa liikennettä tiellä 7 Kotkassa – syynä liukas keli
Aiemmin keskiviikkona Kouvolassa sattui vastaava tilanne.
Liukasteluun kyllästyneet koirat ja niiden omistajat kiittävät hullua ideaa: Kokkolaan rakennettiin jättimäinen juoksuputki koirille
Pahimmillaan liukkaat tiet aiheuttavat koiralle revähdyksiä, lihasjumeja ja jopa murtumia. Kun koira vetää, myös lenkittäjä on vaarassa.

Lapin tiet peilijäätä: Rekkoja jumissa jäisillä teillä
Tiet ainakin eteläisessä Lapissa ovat paikoin todella liukkaita, kun vettä sataa polanteisille teille.
Outokumpu haluaa estää asukkaitaan kaatuilemasta, joten kaupunki jakaa asukkailleen ilmaista hiekkaa "kohtuullisen määrän"
Outokummun kaupunki pyrkii tempauksella estämään kohtalokkaita ja kalliita kaatumisia.

Wet snow brings slippery roads to southern and eastern Finland
Driving conditions are set to become hazardous on Friday evening in many areas.

Joensuu sai uuden, liukkaudesta varoittavan tekstiviestipalvelun
Uusi, jalankulkijoille suunnattu varoituspalvelu pohjaa useisiin ennusteisiin.
Liisa teetti Keski-Suomen pelastuslaitoksella töitä – "Muistetaan yhtenä tämän vuoden kiireisimmistä päivistä"
Keski-Suomen pelastuslaitoksella oli torstaina lähes 250 tehtävää puolen vuorokauden aikana eri puolilla maakuntaa.

52,000 households without power, trains disrupted by storm on Thursday evening
The storm packed gusty winds of more than 25 metres per second.

Henkilöauto suistui katon kautta ympäri ojaan Juvantiellä
Pelastuslaitokselta muistutetaan, että tiet ovat olleet paikoitellen erittäin liukkaita tänä aamuna.

Torniossa Röyttän kiertoliittymässä öljyä tiellä – autoilijoita varoitetaan liukkaudesta
Öljyä on valunut tielle muutama litra.