Uusimmat artikkelit
Oulussa järjestetään tilaisuus, jossa käsitellään itsemurhaa ilmiönä ja annetaan neuvoja siihen, kuinka kohdata itsetuhoinen ihminen
Itsemurhien ehkäisy ja puheeksiotto -koulutus alkaa tänään tiistaina Myllyojan seurakuntatalossa kello 17.
Alkoholismin kanssa kamppaillut Arto Pasanen oli jo suunnitellut kuolemansa, mutta yksi puhelu ystävän kanssa muutti suunnan
Kun kaikki hämärtyy ja kuoleman sylistä tulee sellainen, jota jo kaipaa, niin mistä löytää tien ulos? Arto Pasanen on käynyt pohjalla, mutta noussut sieltä myös ylös.
Toinen ehti väistää: Nokialla päin toista autoa ajaneelle syytteet kolmesta tapon yrityksestä
Poliisi tutki asiaa murhan yrityksinä, mutta syyttäjän mukaan vakaa harkinta olisi vaikea osoittaa oikeudessa.
Mietitkö itsemurhaa? Etenikö tilanne jo vaaralliseksi? Itsetuhoisista ajatuksista voi päästä eroon: Meri-Lapissa on tarjolla uutta apua
Matalan kynnyksen apua tarjotaan itsemurhaa suunnitelleille tai yrittäneille sekä lähipiirille. Alueen itsemurhaluvut ovat olleet jo vuosia todella korkeat.
"Hetkeäkään en ole katunut, etten tappanut itseäni" – itsemurha-aikeista selvinnyt Janne Keinänen suree vain sitä, ettei hakenut apua aiemmin
Itsemurhissa menetetään Suomessa nelinkertainen määrä henkiä liikenneonnettomuuksiin verrattuna. Janne Keinäsen neuvo itsemurhaa miettiville on yksinkertainen: älä tee sitä vielä.
"Halusin vain kuolla" – sähköhoito palautti vakavasti masentuneen Raulin elämänhalun ja pelasti itsemurhalta
Sähköhoito auttaa vakavaan masennukseen.
Itsemurhayritys johti kolmeen murhan yrityksen tutkintaan Pirkanmaalla – poliisi kaipaa silminnäkijöitä
Epäillyn yritys surmata itsensä johti kolmen murhan yrityksen, sekä törkeän liikenteen vaarantamisen tutkintaan Nokialla.
Toistuvasti itsemurhaa yrittänyt Veera ei ole riittävän sairas pakkohoitoon – äiti ja ystävä kertovat, millaista omaisen elämä on
Veera on avohoitokierteessä. Itsemurhayritykset päättyvät sairaalaan, mistä Veera puhuu itsensä ulos. Voimattomat läheiset yrittävät pitää hänet hengissä oman mielenterveytensä kustannuksella.

Guardian: Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret harkitsevat itsemurhaa yli kaksi kertaa ikätovereitaan todennäköisemmin, lähes kolmannes on vahingoittanut itseään
Kyselyn mukaan 68 prosenttia HLBT-nuorista oli kokenut itsemurha-ajatuksia, kun saman ikäryhmän heteronuorilla vastaava luku oli 29 prosenttia. Tänään vietetään kansainvälistä homofobian, transfobian ja bifobian vastaista päivää.
Töissä tapahtuva seksuaalinen häirintä voi lisätä jopa itsemurhariskiä
Ruotsalaistutkimuksen mukaan työhön liittyvä seksuaalinen häirintä saattaa lisätä sekä naisten että miesten itsemurhariskiä.
Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila - siirtolaiset käyttäytyneet itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti
Ocean Viking -alus on odottanut maihinnousulupaa yli viikon.

Vanhemmat huolestuivat Tapanilan aseman turvallisuudesta – Itse korotettu aita ei käy Väylävirastolle
Tapanilainen isä oli kutsunut sosiaalisessa mediassa väkeä pystyttämään aitaa Tapanilan asemalle keskiviikkoiltana. Väylävirasto on huolestunut yksityishenkilöiden turvallisuudesta.

Nuorille varhaista hoitoa kouluihin, itsemurhien ehkäisyyn uusi ohjelma – Mielenterveystyö sai pitkän tähtäimen suunnitelman
Sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy toteuttamaan mielenterveysstrategian ehdotuksia vuodesta 2020 lähtien.
21-vuotias nainen ei uskonut enää kestävänsä ja soitti Kriisipuhelimeen: "Häpesin itsetuhoisia ajatuksiani"
Nyky-yhteiskunnan luoma onnellisuuden illuusio näkyy musertavan erityisesti nuoria aikuisia. Kriisipuhelimeen tuli vuonna 2019 ennätysmäärä puheluita, yli 210 000.

Itsemurhaa yrittäneille laadittiin virallinen hoitosuositus – moni on jäänyt tähän saakka ilman tarvitsemaansa hoitoa
Käypä hoito -suositus laadittiin nyt ensimmäistä kertaa itsemurhan kaltaisesta monitekijäisestä ilmiöstä.
15-vuotias tyttö istui sillan kaiteella odottamassa rekkaa, jonka alle hypätä – yksi ohikulkija pysähtyi ja sanoi pelastavat sanat: "Mitä kuuluu?"
Ilman ohikulkijan suurta auttamishalua Petra Peipon elämä olisi kenties jo päättynyt.
Rasmus yritti kuolla ja vaaransi samalla toisten hengen - nyt hän haluaa auttaa muita: "Nyt minulla on tehtävä elämässäni"
Itsetuhoisuus vei vankilaan ja ulosottoon. Diagnoosin löytyminen ja yksi mukava ihminen palauttivat elämänilon.
“Olisi luultavasti pitänyt yrittää itsemurhaa, että olisin päässyt hoitoon” – Nuorten mielenterveysongelmien hoitotarve rajussa kasvussa
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru lupaa lisää resursseja kouluterveydenhuoltoon ja hoitoa tarjolle terveyskeskuksiin.
Kysely: Joka kolmas nuori aikuinen on harkinnut itsemurhaa – uskalla kysyä suoraan, jos epäilet läheiselläsi itsetuhoisia ajatuksia
MIELI ry:n kyselyn mukaan itsetuhoisiin ajatuksiin haetaan apua vaihtelevasti. Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömästi.

Kymmenet tuhannet nuoret yrittävät tappaa itsensä myrkyttämällä USA:ssa – Etenkin tyttöjen itsemurhayritykset lisääntyneet rajusti
Tytöt yrittävät itsemurhaa useammin kuin pojat, mutta poikia kuolee enemmän.

Aivot menivät jumiin ja muu maailma katosi – se oli lyhyt hetki, kun 3 naista kirjoitti jäähyväiskirjeet ja päätti tappaa itsensä
Naiset oppivat hallitsemaan itsetuhoisia ajatuksiaan sveitsiläisellä menetelmällä, joka on auttanut Suomessa jo satoja. Juttu on julkaistu maaliskuussa 2019.

Aggressio voi tuhota tai viedä kohti unelmia – tunnista oma aggressiotyylisi ja opi hallitsemaan sitä
Aggressio on yksi ihmisen perustunteista eikä se itsessään ole hyvä tai paha.
Miltä tuntuu pelätä, että läheinen tappaa itsensä?
Nannan mieli särkyi ja veli pelkäsi Nannan satuttavan itseää
Näin saat apua kriisitilanteessa – kokosimme listan auttavista puhelimista
Lista apua tarjoavista järjestöistä ja puhelinnumeroista.
Valheet ajoivat Riia Puskan yrittämään itsemurhaa: "Kuolema oli toive, pakotie ja helpotus"
Valheet ajoivat Riia Puskan yrittämään itsemurhaa.
"Ei se sitä kuitenkaan tee" – itsemurhaan liittyy vaarallisia vääriä käsityksiä
Itsemurhaan liittyy vaarallisia vääriä käsityksiä.

Väitöstutkimus: Suomalaisten miesten itsemurhariski kasvaa matalapaineella, naisilla taas korkeapaineella
Ilmastonmuutos muuttaa terveyshaittoja Suomessa, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Mielen järkkyessä terveyskeskuksen apu on parhaimmillaan pelastavaa, pahimmillaan tyrmäävää: "Itsetuhoiselle lapselle kirjoitettiin sairaslomaa. Mistä? Elämästäkö?"
Suomalaisten kokemukset äkilllisen mielenterveyskriisin hoitamisesta perusterveydenhuollossa vaihtelevat rajusti jopa saman paikkakunnan sisällä. Yle teki aiheesta verkkokyselyn ja sai terveydenhuollon asiakkailta satoja vastauksia.

Ruotsalainen NHL-vahti pelasi monta vuotta päihdehelvetin keskellä itsemurhaa hautoen – puhuu nyt avoimesti mielialahäiriöstään
Robin Lehner on ollut ison osan NHL-urastaan päihderiippuvainen. Nyt hän on raitistunut ja tietoinen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään.

Sami Elovaara teki nyrkkeilyuran jälkeen rikoksen ja odotti siitä tuomiota kuusi vuotta: "Olisin sinä aikana ehtinyt perustaa vaikka perheen"
Jatkossa oikeudenkäyntiä ei tarvitse perua sen vuoksi, että kaikki vastaajat eivät saavu paikalle.

Tommi Kinnusen kolumni: Hyväksymmekö luokan joka lapsen?
Mitä me aikuiset voisimme tehdä, että jokainen koululainen tulisi huomatuksi omana itsenään, kysyy opettaja Tommi Kinnunen kolumnissaan. Juttu on julkaistu elokuussa 2018.

Tampereella ensiapu Acutassa tarvitaan yhä enemmän sosiaalityöntekijää – asiakkaat lapsista ikäihmisiin
Ensiapu Acutassa Tampereella on kuukauden verran päivystänyt myös sosiaalityöntekijä, sillä kaikkien tulijoiden häätään ei lääkärin apu riitä.
Nettihuijarit vievät vanhuksilta miljoonia - 75-vuotias nettietsivä iskee takaisin
Kokemattomuus netissä altistaa ikäihmiset huijauksille.

Masennuksesta ja itsemurhayrityksistä selvinnyt Marian Keyes kirjoittaa vakavista aiheista hauskasti: Huumori on minulle ainut keino selviytyä
Suosittu irlantilainen viihdekirjailija Marian Keyes tuntee naisten elämän kipupisteet. Hän ammentaa kirjoihinsa paljon omasta elämästään.

Asiakasryntäys yllätti uuden itsemurhien ehkäisykeskuksen – Apua saanut: "Se oli rajua shokkihoitoa, mutta tilanne vaati sen"
Kymmenen kertaa itsemurhaa yrittänyt Tiia von Hellens näki oman tuskansa videolla ja päätti vihdoin alkaa auttaa itseään.

Raskaat sairaudet, masennus, läheisen vaikeudet – Kokemustoimija valjastaa omat vastoinkäymisensä muiden avuksi: "Kun me kerrotaan, tulee ne tunteet ja kokemukset"
Vertaistukea erilaisista sairauksista kärsiville on tarjottu jo vuosikymmeniä, mutta nykyään kokemustietoa hyödynnetään myös esimerkiksi koulutuksessa teoriatiedon ohella.

Helsinki suicide prevention centre opens
The suicide prevention centres, now operating in Helsinki and Kuopio, require no referral and are free of charge.

Helsinkiin avataan itsemurhien ehkäisykeskus – "Itsemurhaa yrittäneet ovat usein myöhemmin hyvin kiitollisia, etteivät kuolleet"
Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämään itsemurhien ehkäisykeskukseen voi hakeutua suoraan ilman lähetettä. Myös Kuopiossa on vastaanottotoimintaa.

Seksuaalivähemmistöt edelleen suuressa itsemurhavaarassa – koskee myös nuoria
Itsemurhariski havaittiin suureksi varsinkin biseksuaalipojilla.

Itsemurhien ehkäisyyn laaditaan Käypä hoito -ohjeet, myös kansallinen itsemurhien ehkäisyohjelma laitetaan uusiksi
Ministeriö ja eduskunta kasvattavat itsemurhien ehkäisyn rahoittamista yhteensä lähes 400 000 eurolla.

Double stabbing on Parliament steps
Finnish Parliament security chief Jukka Savola has confirmed that two men tried to stab themselves on the steps of the Parliament building in Helsinki. They were in possession of ID cards issued by an asylum reception centre.

Kaukalossa saatu aivovamma ajoi entisen liigapakin yrittämään itsemurhaa - ystävä pelasti kuolemalta
Tommi Kovasen ura päättyi taklauksesta seuranneeseen aivovammaan. Puolustaja kertoo tänään torstaina ilmestyvässä kirjassa, että seuraukset ajoivat hänet yrittämään hengen riistämistä itseltään.

Vanha käsitys itsemurhaa hautovista ei päde – uhkailijakin saattaa toteuttaa tekonsa
Itsemurhasta puhuva on syytä ottaa aina vakavasti.

Vehmaan kuolonkolarin aiheuttaja sai pitkän vankeustuomion
Oikeus katsoi 21-vuotiaan miehen törmänneen tahallaan vastaan tulleeseen henkilöautoon.

Riossa kohua herättänyt tähti harkitsi itsemurhaa: ”Olin todennäköisesti maailman vihatuin ihminen”
Ryan Lochte on avautunut Rion olympialaisten tapahtumista.

Kahden nuoren hengen vaatinut mopoautokolari tänään oikeudessa – epäiltyä syytetään tapoista
Mopoautoon tila-autolla törmännyttä miestä syytetään kahdesta taposta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Masennuksesta kärsinyt olympiavoittaja kuollut
Kelkkailun yhdysvaltalainen olympiavoittaja Steven Holcomb on kuollut.

Ajatus itsemurhasta voi levitä, ja siksi Netflix-sarjaa moititaan – tosielämän esimerkki löytyy Kanadan Attawapiskatista
Ylen toimittajat kävivät kanadalaiskylässä, jossa kymmenet ihmiset ovat yrittäneet itsemurhaa. Kylässä on nähty, miten yritykset lisäävät yrityksiä. Itsetuhoisuuteen on kuitenkin saatavilla apua.

Koulutyttö Autumn kertoo elämästään itsemurhien koettelemassa kylässä Kanadassa – " En halua, että kukaan kuolee"
Attawapiskatin reservaattikylä on tunnettu itsemurhista, mutta kylässä tapahtuu onneksi muutakin. Yksi vuoden kohokohdista on alueellinen jääkiekkoturnaus.