Uusimmat artikkelit
Pisto sääressä olikin kyykäärme – Nooran koiralenkki päätyi teholle, mikä on harvinaista
Suomessa sattuu vuosittain noin sata tilastoitua kyyn puremaa. Purema vaatii aina lääkärikäynnin, mutta sairaalahoitoon päätyminen on kuitenkin harvinaista.
Kun kyy luikertelee pihaan, soitetaan Tapani Tuovinen paikalle – näin käärme otetaan oikeaoppisesti kiinni siirtämistä varten
Kyykäärmeen siirtäminen onnistuu kahden lehtiharavan sekä kannellisen sangon avulla. Helpompi tapa on soittaa henkilölle, jolla on taitoa ja välineet kyyn siirtämiseen.
Kyy rauhoitetaan kolmen viikon päästä – silti työkoneet saavat liiskata alleen käärmeiden asuttamat talvipesät
Kyykäärmeestä tulee pian rauhoitettu laji. Rauhoitus jättää porsaanreikiä elinympäristöjen turvaamiseen, eikä suojelun kannalta tärkeä talvipesä estä esimerkiksi rakentamista.
Helsingin kasvavan suurkaupunginosan puristuksissa on pieni luontokeidas, jossa voi nähdä lähes kaikki Suomen matelijat ja sammakkoeläimet
Helsingissä Särkkäniemen luonnonsuojelualueelle pystytettiin tällä viikolla Suomen ensimmäinen herppipolku.
Toimiiko sinunkin laiturisi merilintujen laskeutumisalustana ja vessana – vuole kyykäärme ja toivo, että se auttaa
Pitää löytää eläin, joka pelottaa muita eläimiä.
Kantahämäläiset sankarikoirat: Veera löysi apua tarvitsevan ihmisen ja Tauno suojeli vauvaa käärmeeltä
Veera on cane corso -rotuinen koira Forssasta. Tauno on puolestaan unkarinvizsla Hämeenlinnasta.

Suomesta löytyy vastalääke kyyn, mutta ei kobran puremaan – kesä on myrkytysten sesonkiaikaa
Tänäkin päivänä yli sata suomalaista soittaa hätääntyneenä Myrkytystietokeskukseen. Yleensä tilanteesta selvitään säikähdyksellä, mutta on myös myrkytyksiä, joihin ei Suomesta löydy tehokasta vastalääkettä.
Villieläimiin tottuneellakin on usein tiukat paikat, mutta parilla konstilla selviää itse mökille livahtaneista käärmeistä
Vapaa-ajan asunnoilla kannattaa villieläinhoitajan mukaan tukkia aukot esimerkiksi verkoilla villien vieraiden varalta.
Kiukaaseen tykästyneestä rantakäärmeestä tuli julkkis
Sinnikäs rantakäärme asettui Puumalassa kahdesti samaan kiukaaseen lepäilemään. Lopulta paikalle tarvittiin pelastuslaitos ja valtakunnanmedia tarttui aiheeseen.
Kyyt pötköttelevät jo kevätauringossa – vielä ei kuitenkaan ole hyvä aika siirtää niitä, muistuttaa kyykyytejä tekevä Britt-Marie Juup
Turussa voi tilata kyykyydin, jos haluaa omalla pihalla asustavan kyyn siirrettävän muualle. Vielä ei kuitenkaan ole hyvä aika siirrellä kyitä, sillä ilma on niille liian kylmä.
Ville Virtanen paljastaa unohtumattomimman kohtauksen Sorjosesta – “En ole koskaan ollut käärmeihminen ja epäilin, miten se tulee sujumaan"
Ville Virtanen sai vastanäyttelijäkseen käärmeen.

Suomalainen nainen päätti kävellä Fuengirolasta Turkuun – Taina Liekarin, 52, jalkapatikka Euroopan halki kestää viisi kuukautta
Koronapandemian lopun kajo on saanut ihmiset unelmoimaan suuria. Taina Liekari päätti toteuttaa yhden unelmansa ja kävelee 4 500 kilometriä Euroopan halki Espanjasta Suomeen.
Kyy kuumentaa tunteet - Toni Beckman puolustaa, kun lapioväki lynkkaa somessa käärmeitä
Beckmanilla on kyynpuremien epävirallinen Suomen ennätys

Karannut kuningaspyton löytyi lähempää kuin omistaja arvasikaan – yli metrin pituinen Chapo ei päässyt itse pois piilostaan: "Patteri revittiin irti"
Chapo-kuningaspytonin omistaja arvelee, että käärme oli jäänyt vahingossa jumiin patterin ja seinän väliin. Lemmikkikäärme voi karkumatkansa jälkeen hyvin.
Kyyn puolustaja Timo Paasikunnas oli pikkupoika, kun isä hukkui metsälampeen Evolla: "Sen jälkeen isästä ei puhuttu kotona enää koskaan"
Tositelevisio-ohjelma Big Brotherissa kyytatuointejaan esitellyt Timo Paasikunnas puurtaa kotimaisen myrkkykäärmeen suojelemiseksi. Kipinä luonnonsuojeluun syttyi lapsuudessa Evon tutkimusasemalla, jossa perhe asui, kunnes isä hukkui tapaturmaisesti.
Viisi yleisön suosikkijuttua sunnuntaiaamuusi: huippufyysikko kokeilee elämää Suomessa ja kyy liftaa uimarin selässä
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.
Tiesitkö tätä: Kyy saattaa liftata uimarin selässä, eikä siitä kannata hermostua – "Käärmeet ovat mielestäni kauniita ja aika täydellisiä", sanoo tutkija
Arkihavaintojen mukaan kyitä on tänä kesänä tavallista enemmän. Tutkijatohtori Janne Valkonen on eri mieltä. Helle tekee kyistä aktiivisia, koska niiden ei tarvitse käyttää aikaansa lämmittelyyn.
Kyy on purrut Kajaanin Kesäniemessä kahta ihmistä lyhyen ajan sisällä – kaupunki on raivannut rannan pusikoita
Kaupunki on saanut tiedon kahdesta kyyn puremasta. Toinen on viime viikon perjantailta ja toinen koulujen päättymisjuhlien ajalta. Henkilöt ovat käyneet päivystyksessä. Kyy on ollut liikkeellä Kesäniemessä laiturien läheisyydessä.
Vaasan Isolahden rannalla käärmehavaintoja – kaupunki kehottaa varovaisuuteen
Useat ihmiset ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa saaneensa käärmeenpuremia Isolahden ranta-alueella Vaasassa. Kaupunki kehottaa alueella liikkujia varovaisuuteen, mutta vakuuttaa, että rannassa on yhä turvallista uida.
Sunny weather brings adders and risk to pets
Venomous adders are on the move again seeking warm spots to sun themselves, posing a threat to unwary pets.
Kyyt ovat jo hereillä Lapissa ainakin Rovaniemen korkeudelle asti
Kyykäärmeet ovat heräilemässä talvihorroksestaan. Kuun puolenvälin jälkeen lämpimät säät houkuttivat käärmeet lämmittelemään auringonvaloon jo Rovaniemen korkeudella. Viikonlopun kylmän sääjakson jälkeen niitä näkee taas talvipesiensä lähellä.

Etsimme talvihorroksesta heränneitä kyykäärmeitä – kyyt pysyivät piilossa, mutta selvisikin, miten käärmeenlumoajat huijaavat ihmisiä
Kyykäärmeet ovat talvehtineet hyvin runsaan lumen takia.

Arkea maailmalta: Työmatkalla syön vaikka nyrkin kokoisen etanan, mutta on muutama asia, joita en suuhuni pane
Syötävää löytyy aina sieltä mistä ihmisiäkin, vaikka se ei olisikaan omaa tuttua arkiruokaa, kirjoittaa Ylen Afrikan-toimittaja Liselott Lindström.
Elina Hirvosen makuuhuoneen vieressä majailee sata liskoa ja käärmettä: "Kun toiset leikkivät lapsena barbeilla, minä leikin dinosauruksilla"
Rahulan Rehu lopettaa tänä keväänä lemmikkieläinten myymisen. Eläinkauppaketju perustelee rarkaisuaan muun muassa eettisillä syillä.
Varma kevään merkki: WWF:n kyykamera kuvaa jo sahaselkäisiä luikertelijoita – katso, joko heinikossa sihisee ja kuhisee
Vuosi 2021 tulee olemaan luontolivelähetysten supervuosi, luonnehtii WWF.

Seagulls ja Vilpas etenivät 4–0-voitoin Korisliigan välieriin – Lapua ja Lahti kesälomille
Tampereen Pyrinnöllä ja Kauhajoen Karhu Basketilla on tilaisuus varmistaa välieräpaikkansa sunnuntaina.

Seagullsille ja Vilppaalle toiset voitot Korisliigan puolivälierissä
Helsinki Seagulls otti miesten Korisliigan puolivälierissä toisen voittonsa, kun se haki Lapualta 86-81-voiton Kobrista.

Kobrien koko joukkue on asetettu koronakaranteeniin – Korisliigaan ottelusiirtoja
Kobrien karanteenin on määrä päättyä 15. tammikuuta.

Kobrat katkaisi tappioputkensa, Seagulls jatkoi edelleen voitokkaasti
Helsinki Seagullsin koko kauden jatkunut voittokulku venyi kymmenen pelin mittaiseksi.

Helsinki resident gets surprise early morning visit from python
The young intruder was taken to an animal shelter and was later claimed by its owner.

Aamuöinen yllätys vessan lattialla: kuningaspyton luikerteli pöntöstä Helsingissä
Käärme on toimitettu Viikin löytöeläintaloon ja sen omistaja on löytynyt.

Vilpas joutui vaikeuksiin Kobrien kanssa: "Tuskien taival"
Salon Vilpas oli vaikeuksissa kotikentällään Lapuan Kobria vastaan. BC Nokia pisti puolestaan Seagullsin tiukoille.
Luontoilta 16.9.2020 – kuvalliset kysymykset: käärme kuusessa, verinen sieni, kiviorava ja vesipisaraan jumiutunut muurahainen
Luontoillan kuvalliset kysymykset.
Maaliskuussa kadonnut boa-käärme löytyi astiakaapista – palokunta haki karkulaisen talteen Kurikassa
Asunnon edelliseltä asukkaalta kadonnut käärme järkytti muuttopuuhissa olleet uudet asukkaat.
Utelias koira saa alkukesästä helposti kuonoonsa kyyn hampaat - joka neljännessä puremassa ei olekaan myrkkyä
Koirille voi hätätilassa antaa kyyseerumia, mutta sekin on vaarallista.

Valokuvaaja Sanna Kannistoa ei kauhistuta viettää aikaa sademetsissä käärmeiden ja lepakoiden kanssa – viime aikoina hänen studiossaan ovat vierailleet pyrstötiaiset
Sanna Kannisto on viettänyt niin paljon aikaa sademetsissä, että nähdessään polulla oksan hän ajattelee ensimmäisenä käärmettä.
Kyiden valtaaman puiston tyhjentäminen kesti kolme päivää – käärmeet kuskattiin 15 kilometrin päähän, jotta ne eivät löydä takaisin
Ulkoilijoiden suosiman Kumparepuiston käärmeongelma on saatu kuriin Kotkassa.

Kylmä kuin käärme? Tutkimus osoitti, että käärmeilläkin on parhaita kavereita
Kuva käärmeiden sosiaalisesta elämästä ja taidoista on muuttunut muutenkin viime vuosien tutkimuksissa.
Helle, punkit ja käärmeet aiheuttavat päänvaivaa lemmikinomistajille – jokaiseen löytyy neuvot
Lemmikin terveydestä pitää huolehtia tarkasti kesällä.

Käärmeet valtasivat suositun puiston – nähty jopa 49 käärmettä yhdellä kertaa: "En muista, että olisi ollut tällaista ryöppyä"
Aurinkoinen sää on houkutellut käärmeet ulos koloistaan Etelä-Suomessa. Esimerkiksi Kotkassa on tehty poikkeuksellisen paljon käärmehavaintoja.

Käärmeet kuhertelevat nyt kasoissa – rantakäärmeet porukalla naaraan ympärillä ja kyyt poikaporukoissa
Luikertelijoiden talvehtimispaikoilla on heräilty ja kosiopuuhat kiinnittävät ohikulkevien huomion.

Kyyt heräilevät kevääseen – seuraa livelähetystä Turun seudulla olevalta pesäpaikalta
Ensimmäiset koiraat ovat jo näyttäytyneet kuvissa. Lähipäivinä joukko kasvaa todennäköisesti kymmenillä käärmeillä.

Running out of shelter activity ideas? Slow TV offers snake and bird cams
Last year live streams featuring ospreys and adders racked up nearly three million views.

WWF avasi kevään kyy- ja sääksilivensä
Viime vuonna molempia lähetyksiä katsottiin WWF:n mukaan yhteensä miltei kolme miljoonaa kertaa.

Jamar Wilsonin paluu Korisliigaan ei auttanut Katajaa – Karhu nappasi kuudennen perättäisen voiton
Jamar Wilson heitti paluuottelussaan neljä pistettä.

Kouvot voitti ensi kertaa tämän vuoden puolella Korisliigassa
Kouvolan Kouvot voitti Lapuan Kobrat 92–70.

Tutkijat: Kiinan koronavirus saattaa olla peräisin myrkyllisistä käärmeistä
Kiinan viruksen geenirakennetta verrattiin yli 200 näytteeseen, jotka olivat peräisin eri eläimistä.

Ura Basket kohensi kotivoitolla asemiaan Korisliigassa
Ura Basket voitti KTP-Basketin 82–77.

Karhu Basket jatkoi voittoputkeaan – KTP jaksoi kolme jaksoa mukana
Hallitseva mestari Karhu Basket kukisti miesten Korisliigassa KTP-Basketin 95–71.
Katoamistempulla julkisuutta saanut käärmeen poikanen ja se kiltimpi sisarus saivat nimet: Houdini se on!
Poikanen oli kaksi viikkoa karkuteillä, kunnes se löytyi hyväkuntoisena akvaariorakennuksesta.