Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lahden kaupungin kesäharjoittelija Siiri Leppialho tarjoaa uima- ja kahvilipukkeita Kauppakeskus Trion palvelutorilla.

Kuluneilla paidoilla kahvia ja vanhoilla verhoilla uimalakäynti – Lahden kaupunki haluaa tehostaa tekstiilien kierrätystä

Pilottikokeilulla halutaan testata kannustimien vaikutusta kaupunkilaisten kierrätysintoon.

Woodspin Oy tehtaan puupohjaista tekstiilikuitua, eli lankaa rullissa.

Jyväskylässä tehdään tekstiiliä brasilialaisesta puusta, ja se on ympäristöystävällisempää kuin puuvilla

Uuden tehtaan takana ovat suomalainen Spinnova ja brasilialainen Suzano. Tällä hetkellä kuitua voidaan tuottaa noin 1 000 tonnia vuodessa.

Museotila. Etualalla on pöytä, jonka ääressä istuu kolme vanhempaa naista. Vasemmalla isojen ikkunoiden edessä seisoo myös muutamia naisia. Seinillä ja katosta roikkuu kirkkaanvärisiä kankaanpaloja.

Textile Week -tapahtuma valtaa Forssan elokuussa

Tapahtumassa on suomalaisten lisäksi mukana japanilaisia tekstiiliyrityksiä ja muotoilijoita.

Tekstiilien kierrätystä Oulun Limingantullin Kierrätyskekuksessa 5.5.2023

Tekstiilijäte aiheuttaa lisäkuluja hyväntekeväisyysjärjestöille – älä lahjoita lumpputason tavaraa

Kierrätykseen kelpaamattomasta tekstiilijätteestä saattaa kertyä jopa satojen eurojen kuukausittaiset kulut.

Mallinukke mekossa vaateliikkeessä.

Pieni vaatebrändi sai kahdentuhannen mekon tilauksen Citymarket-ketjulta – vastuullisempi muoti kiinnostaa myös marketeissa, uskoo yrittäjä

Sopimus ison ketjuliikkeen kanssa moninkertaisti jyväskyläläisen Melli EcoDesignin tuotantomäärät alkuvuonna. Yrittäjä sanoo, että yhteistyö kannattaa, vaikka iso kumppani vie siivunsa tuotoista.

Nainen pitää käsissään puulaatikkoa, jonka sisällä on muun muassa kangaspaloja, vetoketjuja, pitsejä,

Rikkinäisistä verkkareista se lähti – kuopiolainen perheenäiti kehitti paikkakangaspaketin vaatteiden korjaajille

Vaatteiden paikkaaminen alkaa vähitellen arkipäiväistyä. Osaan tekstiileistä ei meinaa löytyä sopivaa paikkakangasta. Yksi vaihtoehto on hyödyntää poistotekstiilejä.

Perämeren jätehuollon tiedottaja Satu Keski-Antila laittamassa kierrätysvaatteita keräysastiaan.

Poistotekstiilien keräyksessä jopa puolet väärää tavaraa: kenkiä, vöitä, sähkölaitteita ja posliiniesineitä

Noin puolet poistotekstiileistä on kelvotonta Helsingissä, Oulun seudulla ja Lapissa. Hämeessä ohjeet on sisäistetty paremmin kuin muualla.

Poistotekstiilikeräyspiste Oulun Kiertokaaren tiloissa.

Odotettu vanhojen tekstiilien keräys alkaa Joensuussa

Käytöstä poistetut tekstiilit voi toimittaa kierrätyskeskukseen Joensuun Salpakadulla. Keräykseen toimitettavien vaatteiden ja liinavaatteiden täytyy kuitenkin olla puhtaita ja kuivia.

Nextiilin työntekijät lajittelevat tekstiilejä

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki pirkanmaalaisille Nextiilille ja Ekokumppaneille

Suomalaisen työn liiton myöntämä merkin käyttöoikeus kertoo liiketoiminnan ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

Läheltä

Ylivieskan kirkkoon uusi kastepuu ja kynttilänjalat vanhan palaneen kirkon puusta

Seurakunta sai uuden tekstiilitaidetoksen sekä palaneen vanhan kirkon puusta valmistetut kynttilänjalat.

Nainen vaaterekin vieressä.

Suomalaisten lasten muoti eli koko 2010-luvun kulta-aikaansa, mutta sitten markkinat hyytyivät – Vimma lopetti, Nosh lopetti, Papu lopetti...

Kovin lastenvaatebuumi on takana ja talouden epävarmuus haastaa lastenvaateyrityksiä. Kun enemmän lastenvaatteita ostetaan käytettyinä ja marketeista, osa toimijoista on lopettanut, osa hakee uusia ratkaisuja.

Tatjana Snigur omapelukoneen ääressä.

Tatjana Snigur pakeni Ukrainasta, sai työn ja ompelee nyt esimerkiksi menkkapikkareita – silti tiedon puute vaivaa asettumista Suomeen

Pienyritys sai hittituotteen valmistuksen vauhtiin, kun se palkkasi Ukrainan pakolaisia. Ompelijat aikovat ottaa kopin kotikuntaoikeudesta, vaikka Suomen yhteiskunta on heille vielä arvoitus.

Museotila. Etualalla on pöytä, jonka ääressä istuu kolme vanhempaa naista. Vasemmalla isojen ikkunoiden edessä seisoo myös muutamia naisia. Seinillä ja katosta roikkuu kirkkaanvärisiä kankaanpaloja.

Forssaan tulee uusi kesätapahtuma

Tapahtuma on osa Forssa100-juhlavuoden tapahtumia.

Kaksi nuorta työpöydän äärellä.

Maanantai 23.1.2023 (tv)

Nuoret ja työelämä. Tekstiilijäte. Suomen kieli. Sää.

Pakataan tesktiilejä.

Näin pakkaat poistotekstiilit oikein – yksikin homehtunut pussukka keräysastiassa voi tärvellä muuten kelvollisen materiaalin

Poistotekstiilin on oltava kuivaa ja puhdasta. Pakkaamisen kannattaa panostaa, sillä kostea materiaali ei kelpaa kuiduksi.

Utsjoen kirkon uusi alttarin polvistumispenkin päällinen on otettu käyttöön jouluna 2022.

Kylmä penkki sai pehmikkeen – Utsjoella ommeltiin kirkkoon tekstiilejä saamen väreissä

Tekstiilejä ommeltiin kirkon penkeille ja alttarin polvistumispenkille. Tekijöitä oli mukana parikymmentä.

Suojapukeutunut Mira Kivimäki repii tekstiilejä säkistä.

Uusi jätelaki teki tekstiilien kierrätyksestä pakollista – katso, miten vaatteet silputaan uusiksi kuiduiksi pilottilaitoksessa

Jokaisen suomalaisen ulottuvilla pitäisi nyt olla poistotekstiilin keräyspiste. Siitä alkaa tekstiilijätteen matka kohti uutta käyttöä.

Oven eristys.

Tuntuuko kylmä veto jalkoihin – säilytä lämpö ja laske lämmityskustannuksia vetostopparilla

Ompele hiekkatäytteinen kangasmakkara estämään vetoa ovesta.

Aini Pihlajaniemi hymyilee ja parsii punaista villapaitaa.

Paikatuissa vaatteissa kulkeminen on nyt kannanotto, ei köyhyyttä – tällainen on trendi, jonka odotetaan kasvavan Suomessakin

Vaatteiden elinkaaren jatkaminen on ilmiö maailmalla ja kiinnostus on kasvanut Suomessakin – eikä se ole hiipumassa, uskotaan Taitoliitossa.

Romahtanut Vehkahalli. Taustalla siintää rakennuksiaja puita.

Työt romahtaneen Vehkahallin nostamiseksi ovat alkaneet - jalkapallon harrastajilla on kova tarve hallille

Korjaustyöt on käynnistetty valmistelevilla toimenpiteillä tällä viikolla. Vielä ei ole tiedossa, milloin jalkapallon harrastajat pääsevät takaisin Vehkahallin viheriölle.

Pino värikkäitä pyyhkeitä ja muita tekstiilejä pöydällä.

Poistotekstiilejä kerätään jo lähes kaikkialla Kainuussa – keräyspisteet puuttuvat vain Puolangalta ja Suomussalmelta

Kainuussa keräyspisteet ovat usein kirpputoreilla, joissa on ammattitaitoa lajitella tekstiilejä. Tämän takia Kainuussa keräyspisteelle voi tuoda samassa pussissa huono- ja hyväkuntoiset tekstiilit.

Vaatesuunnittelija, vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy.

Oikeaoppinen pyykinpesu on iso ekoteko – ”Se on tärkein asia, mitä kuluttaja voi tehdä”, vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy korostaa

Pyy muistuttaa, että vaikka sähkönsäästö onkin nyt puheenaihe, oikeaoppinen vaatehuolto vaati toisinaan korkeita pesulämpötiloja.

Asiakas koittaa oranssia villapaitaa, miltä se tuntuu

Trendikkäällä villalla on pimeä puoli: suuri hiilijalanjälki, josta puhutaan vain vähän

Asiantuntijan arvion mukaan villan hiilijalanjälki on keskimäärin seitsemän kertaa suurempi kuin puuvillan. Paljon riippuu kuitenkin siitä, millaisesta villasta on kyse. Juttu on julkaistu alun perin joulukuussa 2022.

Sonja Aarnio ja Tero Helin poistotekstiilien äärellä

Tekstiilien kierrätys saa vauhtia Hämeessä – parhaat kirpparille myyntiin, osa kierrätysompelijalle tuunattavaksi, loput kierrätyskuiduksi

Poistotekstiilien kierrätys tulee pakolliseksi ensi vuoden alusta alkaen. Kanta-Hämeessä keräyspisteitä tulee aluksi kolme.

Naistenvaatemainos kuvattuna Turun Luostarinmäellä,  nainen istuu mopon selässä kukallisessa housupuvussa.

Vielä 1960-luvulla vaatteet olivat niin arvokkaita, että ne kirjattiin perunkirjoituksessa – nyt joka sekunti tuhotaan rekallinen tekstiiliä

Halpavaatteet eivät ole vain nykynuorison pahe. Tekokuituiset vaatteet yleistyivät, kun suomalaiset muuttivat kerrostaloihin, joissa tarkeni ilman villavaatteitakin.

Korvpaket i en brödkö.

ViaDia Mikkeli käsittelee ensi vuonna ehkä 60 tonnia tekstiiliä – Hyväntekeväisyysjärjestö jakaa hävikkiruokaa vielä sitäkin enemmän

Vapaakirkon arvoihin perustuva järjestö avaa uuden toimipisteen Mikkeliin ja aloittaa poistotekstiilikeräyksen.

Värikkäitä vaatteita henkareissa vaatetangolla.

Tekstiilien erilliskeräys alkaa Ekoroskin alueella

Puhtaita tekstiilijätteitä otetaan vastaan hyötykäyttöasemilla.

Kiertokaaren erityisasiantuntija Mari Juntunen seisoo vaatteita täynnä olevan lavakauluslaatikon vieressä poistotekstiilimyymälässä.

Kiertokaari avaa uusia poistotekstiilipisteitä Ouluun ja Kempeleeseen

Kiertokaaren järjestämä poistotekstiilikeräys laajenee neljään uuteen pisteseen Oulussa ja Kempeleessä.

Tekstiilijätettä suurissa kasoissa.

Jäteyhtiö Vestia: Poistotekstiilin seassa vielä vääriä materiaaleja

Vestia on kokeillut poistotekstiilin kierrätystä puolen vuoden ajan.

kirjaston tuulikaapissa on tyhjä rullakko, johon voi jättää poistotekstiilejä

Kuopiossa kerätään sinisiä ja valkoisia tekstiilejä taideteosta varten

Kerätyistä tekstiileistä toteutetaan julkinen taideteos Kuopion valtuustotalon aulaan.

Kierrätystä odottavia vaatteita kasassa.

Tekstiilijätteen kierrätys laajenee ensi vuonna – Porissa kierrätykseen tuodaan liikaa käyttökelvotonta materiaalia

Vuonna 2021 hyväksytty jäteasetus velvoittaa kunnat järjestämään asumisesta syntyvän tekstiilijätteen vastaanoton ensi vuoden alusta alkaen.

Poistotekstiilikeräyspiste Oulun Kiertokaaren tiloissa.

Poistotekstiilin keräys alkaa Rovaniemellä – laajenee ensi vuonna Ranualle ja Pelloon

Keräyksen myötä voidaan hyödyntää myynti- ja käyttökelvottomia tekstiilejä. Niiden kuiduista valmistetaan lankaa, kangasta ja erilaisia pehmusteita.

Poistotekstiilien keräyspiste, johon voi viedä käytettyjä tekstiilejä.

Jätekukko avaa uusia poistotekstiilien keräyspisteitä Savoon

Jätekukon uudet poistotekstiilien keräyspisteet tulevat ensi vuoden alussa Siilinjärvelle, Suonenjoelle ja Pieksämäelle. Keräykseen voi tuoda käyttökelvottomia vaatteita ja kodintekstiilejä.

Poistotekstiilikeräyspiste Oulun Kiertokaaren tiloissa.

Poistotekstiilejä voi ensi vuonna tuoda myös Ideaparkiin, Oriveden jäteasemalla keräys päättyy

Käyttökelvottomaksi kuluneet vaatteet ja muut kodin tekstiilit ovat kauan olleet vaikea jätelaji. Hyvälle alulle saatu keräysjärjestelmä laajenee vähitellen.

Kierrätystekstiilejä valtavissa säkeissä Mikkelin toimintakeskuksen tiloissa.

Mikkelin jätemaksut nousevat vuoden vaihteessa – kustannukset nousevat muun muassa tekstiilikeräyksen takia

Ylinen kustannusten nousu ja uudet kierrätysvelvoitteet tuovat korotuksia jätemaksuihin vuoden alussa.

Anniina Isokangas pitelee kädessään paitaa. Ympärillä on lisää vaatteita henkareissa.

Kuosien luvaton kopiointi rasittaa myös pienempiä tekstiilitaiteilijoita – ongelman bongaa usein asiakas

Kopioiden saaminen markkinoilta vaatii aikaa ja vaivaa. Taloudelliset menetykset harmittavat, mutta oman työn hyväksikäyttö vielä enemmän.

kirjaston tuulikaapissa on tyhjä rullakko, johon voi jättää poistotekstiilejä

Tekstiilijätteen keräys alkaa ensi vuonna – keräyspisteitä tulee ympäri Keski-Suomea

Mustankorkean jäteyhtiölle tulee poistotekstiilien keräyspisteet Laukaaseen ja Jyväskylään, Sammakankaalle kaikkiin 12 osakaskuntaan.

Työntekijät penkovat vaatekasaa.

Find a new bin: Finland starts textile recycling next year

It will soon become a bit easier for people to recycle their used textiles and fabrics.

kirjaston tuulikaapissa on tyhjä rullakko, johon voi jättää poistotekstiilejä

Paidat ja pyyhkeet poistotekstiileihin, vyöt poltettavaksi – tarkista muistilistalta, osaatko kuluttaa vaatteita kestävästi

Uusi jäteasetus helpottaa poistotekstiilien kierrätystä. Kotona on kuitenkin tärkeä erottaa, mitä erilaisille vanhoille vaatteille kannattaa tehdä.

Suomenlampaita Bovikin luomutilalla Tammisaaressa.

Suomalainen lampaanvilla päätyy useimmiten roskiin, mutta tämä pieni kutomo päätti tehdä toisin

Koronan entisestään kasvattama käsityöbuumi on nostanut suomenlampaan villan kysyntää ja hintaa, mutta liharotuisten lampaiden villasta suurin osa menee edelleen hukkaan.

Infinited Fiber Companyn toimitusjohtaja Petri Alava seisoo kesällä parkkipaikalla.

Kemiin suunnitellun kierrätystekstiilitehtaan aloitus viivästyy – syynä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja koronapandemia

Infinited Fibre Company suunnittelee Kemin Veitsiluotoon Stora Enson sulkemaan paperikonehalliin 400 miljoonan euron investointia tekstiilijätteestä uutta tekstiilikuitua tuottavaan tehtaaseen.

Kaksiosainen kuva. Vasemmalla kuvaa vaatekaupasta, oikealla toimittaja Sara Salmi.

Tällaisia suunnitelmia EU-komissiolla on pikamuodin kampittamiseksi Euroopassa – katso video

Euroopan unionissa valmistellaan jättimäistä tekstiilistrategiaa. Toimittaja Sara Salmi kertoo videolla minuutissa, mitä se toteutuessaan tarkoittaisi.

Helmi Hagelin on saamelainen vaatesuunnittelija ja visuaalinen taiteilija.

Taiteilija Helmi Hagelin rikkoo normeja, kyseenalaistaa tekstiilialan kestävyyden ja tarkastelee maailmaa vähemmistön vähemmistön asemasta

Taiteilija ja vaatesuunnittelija Helmi Hagelin pyrkii töillään osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän on mukana oikeusministeriön järjestämällä Y-festivaalilla lauantaina Helsingissä.

Pikamuotiin keskittyvät ketjut käsittävät suuren osan vaatemarkkinoista.

EU-komissio haluaa pikamuodin pois muodista – tarkoitus on tehdä tekstiileistä kestävämpiä, korjattavia, uudelleenkäytettäviä ja kierrätettäviä

Valmisteilla oleva tekstiilistrategia puuttuisi myös pikamuotiin sekä tekstiilijätteeseen ja myymättä jääneiden tekstiilien tuhoamiseen.

Poistotekstiilien lajittelupaikka Iisalmessa.

Ylä-Savossa testataan, mikä on paras tapa kerätä kotitalouksien poistotekstiilejä

Alueella on vuoden loppuun saakka kaksi keräyspistettä. Toinen niistä sijaitsee Iisalmessa ja toinen Kiuruvedellä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle