Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Loreen ja Käärijä kuvakoosteessa.

UMK kiinnostaa jo enemmän kuin Ruotsin Melodifestivalen: ”Olemme yllätyksellisiä ja arvaamattomia”

Ruotsin euroviisukarsinta Melodifastivalen eli Mello on pitkään ollut malliesimerkki. Viime vuosina Suomen Uuden Musiikin Kilpailu on noussut viisujen suunnannäyttäjäksi.

Uuden Musiikin Kilpailu 2020

Uuden Musiikin Kilpailun haku on nyt päättynyt - Kilpailijat julkistetaan 21.1.

Suomen euroviisuedustaja selviää maaliskuussa Tampereella

kuvakaappaus musiikkivideolta

Darude löi läpi kuin myrsky – Sandstorm ei laannu vieläkään

Elektronisen musiikin superhitti on kestänyt aikaa.

UMK17-kilpailijat

UMK17 – kohti uutta ja isompaa Uuden Musiikin Kilpailua

Uuden Musiikin Kilpailu uudistuu!

Marion Rung laulaa Tom tom tom -kappaletta Euroviisukarsinnassa.

Euroviisukarsinnoissa yhdistettiin maailmaa 1970-luvulla

Suomen euroviisukarsinnat vuosilta 1973-1979

Frederik, Riki Sorsa, Kari Kuivalainen ja Sonja Lumme 1980-luvulla Suomen euroviisukarsinnoissa

Viisukarsinnat muuttuivat joka vuosi 1980-luvulla

Kaikki euroviisujen Suomen karsinnat 1980-luvulta

Yle Areena logo.

Softenginen Something Better tavoittelee mietteliään räjähtäviä ulottuvuuksia

Seinäjokelaispoikien Softengine sulatti Uuden Musiikin Kilpailun tuomariston sydämet heti kisan alkumetreillä. Softenginen kappale Something Better iski myös yleisöön ja se voitti Uuden Musiikin Kilpailun finaalin 2014 ja tuli samalla valituksi Suomen euroviisuedustajaksi.

Yle Areena logo.

Paula Koivuniemi: Ei tule toista kertaa

Ei tule toista kertaa kilpaili euroviisukarsinnassa 1981

Yle Areena logo.

Tapani Kansa: Sunnuntailapsi

Sunnuntailapsi kilpailu euroviisukarsinnassa 1981

Yle Areena logo.

Marry me toteutti Krista Siegfridsin unelmat

Krista Siegfrids voitti kappaleellaan Marry me Uuden Musiikin Kilpailun 2013. Voiton myötä toteutui energisen euroviisufanin unelma päästä Suomen viisuedustajaksi ja rakentaa näyttävä lavashow.

Yle Areena logo.

Stigin Laululeija lentää sovinnontekoon

Aiemmin rap- ja R&B-parodioista tunnettu Stig Dogg lyhensi taiteilijanimensä ja vihelteli uudella luomummalla tyylillä Uuden Musiikin Kilpailun finaaliin. Kepeästi soivan Laululeijan sanojen takana on PMMP:n Paula Vesala.

Yle Areena logo.

Ville Eetvartin Lasikaupungissa kitarat helisevät

Ville Eetvartti lauloi Lasikaupunki-biisillä tiensä Uuden Musiikin Kilpailun finaaliin. Vahvan eläytymisen vauhdissa mikkikin tippui välillä maahan, mutta show jatkui. Suoran lähetyksen sähköinen tunnelma sekoitti myös juontajan sanat pihtiputaalaisen palomiehen esittelyssä.

Yle Areena logo.

När jag blundar - Pernilla Karlsson laulaa äidistään veljensä sanoin ja sävelin

Pernilla Karlssonin tulkitsema När jag blundar voitti Uuden Musiikin Kilpailun 2012 ja valittiin samalla Suomen euroviisuedustajaksi. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Pernillan veli Jonas Karlsson ja innoittajana on ollut sisarusten äiti.

Teija Sopanen kuuluttaa jouluohjelmaa

Televisiokuuluttajat – koko kansan yhteiset ystävät

Kuuluttajat ovat olleet tärkeä osa Ylen kanavailmettä.

Yle Areena logo.

Anneli Sari: Mustalaiskaravaani

Mustalaiskaravaani kilpaili euroviisukarsinnassa 1976

Mikko Alatalo laulaa, kitarassa Pertti "Veltto" Virtanen (1977).

Mikko Alatalo: Rokkilaulaja, pokka pitää sangoittakin

Rokkilaulaja kilpaili euroviisukarsinnassa 1977

Ami Aspelund

Ami Aspelund: Mitt äppelträd

Ami Aspelund ja Mitt äppelträd

Yle Areena logo.

Bääbs Euroviisuissa

Päivi "Bääbs" Kankaro pääsi Euroviisujen alkukarsintaan avoimen kilpailun kautta vuonna 2010.

Yle Areena logo.

Jonna K: Like Believers Do

Like Believers Do kilpaili euroviisukarsinnassa 2004

Yle Areena logo.

Anna Eriksson: Oot voimani mun

Oot voimani mun kilpaili euroviisukarsinnassa 2000

Timo Kojo euroviisukarsintoihin 1982 kuvattuna.

Kojo: Video-Venus

Timo Kojo esittää sävellyksen Video-Venus.

Yle Areena logo.

Tapani Kansa: Paista päivä

Ryppyotsainen raati äänesti Topi Kärjen humpan vuoden 1982 viisukarsintojen jumbosijalle. Kansan parissa kappale kuitenkin oli menestys.

Yle Areena logo.

Suomen euroviisuehdokkaat 2010

Suomen vuoden 2010 euroviisuedustajaksi oli ehdolla niin haitaria, humppaa, tenori kuin tyttöbändikin. Voiton vei kansanmusiikkikipale Työlki ellää.

Yle Areena logo.

Hortto Kaalo: Kauan sitten

Kauan sitten kisasi pääsystä Euroviisuihin 1977

Yle Areena logo.

Tauski: Lauluni sinulle

Lauluni sinulle oli Tauski Peltosen ensimmäinen oma sävellys. Se valittiin vuonna 1992 Suomen viisukarsintojen semifinaaliin.

Yle Areena logo.

Lasse Mårtenson: Kuusitoista hyvää vuotta

Kuusitoista hyvää vuotta kilpaili euroviisukarsinnassa 1977

Yle Areena logo.

Annika Eklund: Shanghain valot

Suomen loppukarsinnoissa Annika Eklundin "Shanghain valot" sijoittui kolmanneksi. Jo tuolloin kisat voittanut Lordi oli ylivoimainen ykkönen.

Yle Areena logo.

Der Paavo ja euroviisut

Arkistoetsivä penkoo tällä kertaa Yleisradion euroviisuarkistoja. Haussa on euroviisuedustaja, joka on edustanut Suomea kahdesti.

Tanjalotta Räikkä euroviisukarsinnoissa (1989).

Tanjalotta Räikkä: Huominen Eurooppa

Huominen Eurooppa kilpaili euroviisukarsinnassa 1989

Yle Areena logo.

Jari Sillanpää: Valkeaa unelmaa

Vuonna 1995 tangokuninkaaksi valittu Jari Sillanpää pääsi Suomen Euroviisukarsinnoissa vuonna 1998 toiselle sijalle kappaleella "Valkeaa unelmaa".

Yle Areena logo.

Jari Sillanpää: Kirkas kipinä

Viisukonkari Jari Sillanpää oli ehdolla Suomen edustajaksi vuoden 2009 euroviisuihin Petri Laaksosen balladilla Kirkas kipinä.

Yle Areena logo.

Signmark feat. Osmo Ikonen: Speakerbox

Yleisö äänesti Signmarkin Speakerboxin selvin luvuin euroviisujen Suomen finaaliin. Jatkopaikkaa Moskovaan ei kuitenkaan irronnut.

Yle Areena logo.

Kristian Meurman: Jos en sua saa

Kristian Meurman ponkaisi julkisuuteen Idols-laulukilpailun kautta 2007, mutta putosi finaalista neljäntenä. Vuotta myöhemmin Meurman osallistui Suomen Euroviisukarsintoihin.

Danny euroviisukarsinnoissa vuonna 1974.

Danny: Jos maailmassa vain ois kahva

Lastenlauluksi moitittu kappale viisukarsinnoissa 1974.

Yle Areena logo.

Jippu: Kanna minut

Jipun kisakappale "Kanna minut" edusti Jipun herkkää ja romanttista tyyliä parhaimmillaan. Suomen karsinnoissa kappale ei kuitenkaan pärjännyt.

Yle Areena logo.

Kari Tapio: Valaise yö

Pitkän linjan iskelmälaulaja Kari Tapio sijoittui vuonna 2008 Suomen euroviisikarsinnoissa toiseksi heti Teräsbetonin jälkeen.

Yle Areena logo.

Samuli ja Sani: Olen luonasi sun

Faniraati äänesti Samulin ja Sanin esittämän "Olen luonasi sun" toiselle tilalle. Lopullinen sijoitus oli 6.

Ultra Bra esiintyy 1998.

Ultra Bra: Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Euroviisukappale nousi hitiksi kesällä 1998.

Yle Areena logo.

Kwan: 10 000 Light Years

Kwanin kappale 10 000 Light Years selvitti tiensä vuoden 2009 euroviisujen Suomen finaaliin.

Tapani Kansa euroviisukarsinnassa.

Tapani Kansa: Rakkautta on, rauhaa ei

Tapani Kansa euroviisukarsinnassa

Remu Aaltonen esiintyy Euroviisujen Suomen karsinnassa 2009.

Remu: Planeetta

Remu selvitti tiensä Suomen finaaliin Planeetalallaan 2009.

Lasse Mårtenson (1963).

Lasse Mårtenson: Kaikessa soi blues

Lasse Mårtenson jäi 1963 euroviisukarsinnan kakkoseksi

Tamara Lund laulaa Suomen euroviisukarsinnassa 1963.

Tamara Lund: Olen mikä olen

Jorma Panulan iskelmä oli liian uskallettu Euroviisuihin.

Agit-Prop Suomen euroviisukarsinnassa 1975

Agit-Prop: On jotain mikä yhdistää

Poliittisen laulun ikonit euroviisukarsinnoissa 1975.

Yle Areena logo.

Cris Owen: Vad finns kvar

Tukholmassa syntynyt Cris Owen aloitti lauluntekemisen jo nuorena. Myös vuoden 1989 euroviisuehdokas Vad finns kvar on hänen kynästään.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle