Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vanhassa navetassa on 100 kanin valtakunta, eikä yksikään päädy lemmikiksi: "Haluamme kertoa avoimesti, mitä täällä tapahtuu"

Kanipaistia saattoi saada vielä sota-aikaan monesta paikasta, mutta sitten siitä tuli harvinaisuus. Nyt kaninlihaa tuottavat vain harvat tilat Suomessa.

Lemmikkikaneja tappavaan tautiin tehoaa vain kallis rokote – Amadeus-kani sai suojan herkästi leviävää verenvuotokuumetautia vastaan

Kalliin RHD-rokotteen hintaa saadaan painettua alas, kun samalla kertaa rokotetaan iso joukko kaneja.

Uusi käänne Helsingissä: citykanien määrä kasvaa räjähdysmäisesti ja ne hakeutuvat kivisestä keskustasta itään – leuto talvi povaa vilkasta kevättä

Vielä joitakin vuosia sitten kerrottiin, kuinka tappava virus romahdutti Helsingin citykanikannan. Nyt tilanne on toinen.

Ärhäkkä virusepidemia jyllää taas – citykaneja tappava verenvuototauti uhkaa myös lemmikkikaneja

Herkästi tarttuva RHD-virus on aiheuttanut tänä vuonna ainakin muutaman lemmikkikanin kuoleman. Ruokavirasto suosittelee kesykaniinien rokottamista tautia vastaan.

Mitä Kandien jakson 3. eläimille kuuluu – Luopumispäätöksiä

Kutiseva kani ja iäkäs kissapotilas.

SK: Karviassa tappavaa kanitautia

RHD-verenvuotokuume on tappanut Karviassa seitsemän lemmikkikania.

Näillä neljällä asialla teet lemmikkipupusi onnelliseksi

Kani tarvitsee heinää, vettä, ystävän ja tilaa.

Lemmikkikanissa todettu tappava virus Pohjanmaalla

Verenvuototautiin johtava virus leviää herkästi, mutta siihen on rokote. Virus ei tartu ihmisiin.

Herätys: Soten viivästys hermostuttaa hoitajia, EU-maat pääsivät sopuun maahanmuuttokysymyksistä, perjantaina sateita ja tuulia

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Miksi lemmikkikani ei säiky kuten villi veljensä? Kesyttäminen näkyy kanin aivoissa

Tutkijat löysivät selviä eroja kesyjen ja villien kaniinien aivojen alueista, jotka kontrolloivat pelkoa ja pakenemista.

Villieläimien kaupunkilaistuminen kiihtyy – "Voi olla, että 10 vuoden päästä Helsingin Keskuspuistossa asuu ilves"

Metsäkauriit tulevat pihoihin. Citykanien määrä kasvaa jälleen. Ketut voivat paksusti, mutta pulujen väheneminen on edelleen mysteeri. Näin etenee eläinten kaupunkilaistuminen Helsingissä.

Kalifornian mutavyöryt rusikoivat autoja ja tuhosivat taloja –teinityttö ja lemmikkikani pelastuivat täpärästi

Sadat pelastustyöntekijät tekevät pitkää päivää raivatessaan äkillisten mutavyöryjen tuhoja. Useita ihmisiä on kuollut ja kymmeniä kateissa.

Noin tuhat osoittaa mieltä natseja vastaan: Poliisi on ottanut kaksi henkilöä kiinni

Mielenosoitukset ovat sujuneet klo 17 mennessä ilman välikohtauksia Helsingissä.

Kasvattajilta ostetaan suoraan jo kaneja ja marsuja

Joidenkin lemmikkieläinliikkeiden eläinvalikoimat ovat viime vuosina pienentyneet. Samalla uudet lajit ovat tuoneet lisää myytävää toisiin kauppoihin.

Venäläisjuristi muutti erakoksi hobitinkoloon – neuvoo suomalaisiakin keskittymään Kirsikkapuiston lukemiseen

Moskovalainen Juri Aleksejev elää lemmikkikaninsa Persiljan kanssa mökissä, joka muistuttaa hobitinkoloa.

Ostitko tuoksupallon joulukuuseesi? Joulupuun koristelu muuttuu hitaasti

Yhä useampi tyytyy lyhyeen joulukuuseen. Pitkät ja isokokoiset kuuset eivät edes oikein sovi pieniin ja täyteen kalustettuihin asuntoihin.

Lintu opettelee lentämään tai orava tutkii ympäristöä – mitä tekee ihminen? Soittaa palokunnan apuun

Eläintenpelastustehtävät ovat jopa yli kymmenkertaistuneet 20 vuodessa.

Yksityinen puisto on haukannut tekijältään puoli vuosisataa – "Tykkään kauheasti katsella kauneutta"

Anjan puisto täynnä lampia, erikoisia puita, eläimiä, patsaita ja kukkaistutuksia. Puisto on valloittanut koko tekijänsä elämän: Anja Laaksonen saa pääsymaksuista elantonsa, asuu puistossa, eikä juurikaan matkusta muualle. Työtä riittää jokaiselle valveillaolotunnille.

Make opettelee kulkemaan hihnassa – kanitkin käyvät koulua

Make on hieman arka – tai ainakin varauksellinen. Pupu opettelee rohkeutta ja uusia taitoja kanikoulussa.

Evira: Virus tappaa edelleen villikaneja pääkaupunkiseudulla

Eviralle on ilmoitettu lisää havaintoja pääkaupunkiseudulla kuolleista villikaneista. Helsingin lisäksi kuolleita kaneja on löytynyt nyt myös Espoosta ja Vantaalta.

Ihminen on villieläimelle peto: "Kesyttäminen ei kannata"

Villieläin suhtautuu ihmisiin usein pelokkaasti. Kesyyntyminen ei ole sillä geeneissä, kuten lemmikkieläimillä. Villieläimelle kesyttäminen voi olla karhunpalvelus.

Kotikani päätyy nyt pataan – lähiruokainnostus lisännyt lihakanien kasvatusta

Ensin oli kesäkana, mutta nyt tulee kesäkani. Lihakanien kotikasvatus on lisääntynyt vauhdilla parin viimeisen vuoden aikana. Itse kasvatettu kaninliha kiinnostaa etenkin lähiruuan ystäviä.

Villikanien kuolemille löytyi selitys – tappajaksi paljastui verenvuototautia aiheuttava virus

Helsingissä kevään mittaan citykaneja tappanut tauti on selvitetty. Eviran mukaan kanit ovat kuolleet virustautiin. Merkkejä myrkytyksistä ei löytynyt.

Ympäristökeskus: Tappava virus voi tarttua myös lemmikkikaneihin

Villikaneja tappanut virus voi tarttua myös lemmikkikaneihin. Tämän takia Helsingin ympäristökeskus kehottaa välttämään lemmikkikanien ulkoiluttamista.

Sananen – Pupulismi

Maailma on muuttunut niin kovaksi, että nyt on etsittävä tosissaan pehmeitä vastakappaleita. Hiljainen viikkokaan ei ole enää hiljainen. Apuun tulee onneksi - pupulismi.

Maa on musta ja puput valkoisia lumisuudestaan tunnetussa Ilomantsissa

Ilomantsin Lehtovaarassa on joulukuun puolivälin lähestyessä normaalisti lunta yli puoli metriä. Nyt lunta on ripoteltu harvakseltaan sinne tänne ja varvukot vihertävät kuusikossa. Kylän maisemissa, noin 10 kilometrin päässä Venäjän rajalta, vuosikymmeniä etenkin jäniksiä metsästänyt Hannes Eronen sanoo, että lumettomuudesta on riistaeläimille sekä hyötyä että haittaa.

Kaksi jänisjahtia yhdellä kertaa – ensimmäinen ja viimeinen

Neuvostovalmisteinen, rinnakkaispiipuinen haulipyssy siirsi minut lapsesta mieheksi. Aloin 15-vuotiaana raavaaksi metsästäjäksi. Ainakin melkein...

Suomelle uusi lintulaji havaittu Sotkamossa – Idänkäen erottaa tavallisesta käestä äänen perusteella

Suomen ensimmäinen idänkäki löytyi Kainuusta, kun lintuharrastaja Jyrki Lukkari äänitti outoa linnunlaulua. Asiantuntijat totesivat äänen kuulostavan idänkäen puputukselta.

Jyrsijänäyttelyssä kilpaillaan söpöydellä: "Ollaan harjattu Rasmuksen turkki ja leperrelty sille"

Kajaanissa järjestettävä kani- ja jyrsijänäyttelyssä on nähtävillä noin 200 jyrsijää ympäri Suomen. Mukana on paljon ensikertalaisia, jotka ovat omaksi ilokseen tuoneet lemmikkinsä näytille, vailla kilpailun paineita.

Kehitysvammainen Miia Korhonen karkailee laitoksesta – "Haluaisin oman kodin ja kaikkea kaunista"

Kajaanissa asuva Miia Korhonen haaveilee omasta kodista ja lemmikkikanista, mutta laitoksessa hänellä on ympärillään vain kolkkoja seiniä. Hallituksen tavoite on päästä eroon kehitysvammaisten laitosasumisesta vuoteen 2020 mennessä. Silti laitos on yhä monelle koti. Kun Korhoselle tulee huono hetki, hän lähtee laitoksesta karkuun.

Rusakonpojat ja oravat eivät ole löytöeläimiä

Löytöeläinhoitoloihin tuodaan omille retkilleen eksyneitä kissoja ja koiria. Useimmat niistä löytävät kotiin pannan tai sirun avulla, joillekin etsitään uusi koti. Joskus löytöeläiminä tarjotaan myös pupuja ja oravia, vaikka niiden paikka on luonnossa.

Villi luonto tulee lähelle

Ne tulevat puskista ja jos eivät ihan iholle hiivi, lähelle kuitenkin. Ihminen ei voi välttyä kohtaamisilta villien luontokappaleiden kanssa edes keskellä kaupunkia, pohtii toimittaja Tuija Veirto.

Rallia Lahteen hinnalla millä hyvänsä?

Pitäisikö Lahden saada osansa Suomen MM-rallista? Hyviä yrityksiä Lahdella on MM-rallien suhteen vuosien varrella ollut, mutta käteen ei ole jäänyt mitään ja mieleenkin vain muistot, tuumaa Yle Lahden uutispäällikkö Tapio Enlund kolumnissaan.

"Mistä maito tulee ja onko pupun alla pyörät?"

Laukaan Tarvaalassa kotieläinpihalla palataan usein perusasioiden ääreen. Moni kävijä ihmettelee myös sitä, että eläimet ovat vapaana, mutta eivät karkaa.

Palokunta pelasti kanin parvekepalossa

Kerrostalon parveke tuhoutui tulipalossa Turussa iltapäivällä. Vähäheikkiläntiellä sijaitsevan kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnon parveke oli liekkimerenä pelastuslaitoksen tullessa paikalle.

Vapaana viipottaneet puput ihmetyttivät Viitasaarella

Pupujen alkuperää ei tiedetä, mutta luontoon ne eivät kuulu. Kanit jouduttiin lopettamaan.

Kääpiöluppakorvakani on muutakin kuin suloinen otus

Kääpiöluppakorvakanit ovat somia otuksia, mutta ne eivät lemmikkeinä suinkaan ole mitään leluja - kuten eivät muutkaan eläimet. Kiteeläinen Niina Nyrhinen kehottaa lemmikistä haaveilevaa perehtymään asiaan riittävästi etukäteen.

Jänis pulahti lietealtaaseen - palokunta pelasti

Laukaassa jännitettiin keskiviikkona lanta-altaaseen pudonneen pupun puolesta. Palokunta sai eläimen kalastettua ylös ehjin nahoin, ja virkistävän suihkun jälkeen pupu pomppi matkoihinsa.

Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä

Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.

Unilelu muistuttaa vanhemman turvasta

Tuntui ihan sikapahalta, kertoo seitsemänvuotias Roosa, kun oma unikaveri Tonttu katosi. Onneksi jännitysnäytelmä sai riemukkaan lopun.

Vanha trulliperinne on karnevalisoitunut

Nyky-trulli on edeltäjäänsä huomattavasti värikkäämpi. Virpomassa käyvät nyt kissat, puput, Potter-noidat ja halloweenvaikutteiset hahmot. Ennen vitsan varressa kulki melko arkisen näköisiä maalaismummohamoja pitkissä hameissa, huiveissa ja essuissa. Perinneasiantuntijan mukaan trullit ovat karnevalisoituneet.

What's in a name? Officials ponder the realms of acceptability

Under Finnish law, a child cannot be given an official name that could bring him or her shame or other problems later in life. As the nation becomes more culturally diverse, authorities face more challenges in deciding what names are appropriate.

Vuoden 2012 hämäläinen on hyväntekijä Pentti Pikku-Pena Nyholm

Hämeenlinnalaista Pentti Pikku-Pena Nyholmia voi sanoa tuhannen toimen hyväntekijäksi. Suuret tempaukset tuottavat kerralla tuhansia euroja mm. lapsipotilaille. Toinen tämän hetken sydämenasia on saattohoitokoti Koivikkokoti. Kun kutsu käy, Pikku-Pena vaikka lähtee matkaan trubaduurina.

Metsäkauriit yleistyvät kaupungeissa

Metsäkauriit ovat yleistyneet kaupunkialueilla. Runsaslumisena talvena ne etsivät ruokaa ihmisten pihoilta. Esimerkiksi Lahdessa kauriiden aiheuttamat liikenneonnettomuudet ovat yleistyneet.

Hiihtoloma täytti pääkaupunkiseudun lemmikkihotellit

Lomasesongin takia esimerkiksi Helsingistä ei saa lemmikilleen tälle viikolle hoitopaikkaa. Lomien lisäksi kotieläimiä tuodaan hoitoon vaikkapa työn tai sairauden takia. Uusi, valitettava ilmiö ovat omistajat, jotka eivät hae eläintään takaisin hoidosta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle