Uusimmat artikkelit
Etelä-Savon koronatilanne on vaihteleva – syksyn tehosterokotukset alkavat marraskuussa
Koronan hoito on jo arkipäivää. Virus kuitenkin pitää hoitohenkilökuntaa varpaillaan, koska tilanteet voivat muuttua nopeasti.
Syksyn koronatehosterokotukset aloitetaan influenssarokotusten yhteydessä
Valtaosa rokotteista annetaan paikallisilla terveysasemilla influenssarokotuksen yhteydessä, mutta rokotusten käynnistyminen vaatii yhä odottelua. Hauraimpien ryhmien rokotuksia voidaan aikaistaa.
Turun telakan työntekijöitä on sairastunut pneumokokkiin – sairaalahoitoa on tarvinnut lähes kymmenen työntekijää
Varhan mukaan Tyksissä on elo-syyskuun aikana hoidettu lähes kymmenen työikäisen aikuisen sairaalahoitoa vaatinutta pneumokokki-infektiota.
Ruotsin sikaruttotilanne saattaa johtaa toimenpiteisiin myös Suomessa – villisikakannan rajoittamista pohditaan ensi viikolla
Maa- ja metsätalousministeriön vetämä työryhmä pohtii tilannetta kokouksessaan ensi viikolla. Ruotsissa villisikoja on moninkerroin enemmän kuin Suomessa, mutta sikarutto huolettaa meilläkin.
Kotihoidossa parisenkymmentä vanhusta altistui likaiselle neulalle maaliskuussa Turussa – seuranta-aikana ei ole tullut ilmi tartuntoja
Varhan hallintoylilääkäri Jutta Peltoniemi pitää erittäin hyvänä uutisena sitä, että likaisesta neulasta huolimatta tartuntoja ei ole tullut. Noin 20 henkilöä altistui likaiselle neulalle viime maaliskuussa.
Influessarokotteita odottelee jo pakasteessa Itä-Suomessa, mutta vielä ei rokoteta
Hyvinvointialueilla sekä Pohjois-Karjalassa että Pohjois-Savossa valmistaudutaan jo talven influenssakauteen. Kuopioon rokotteita on jo alkanut saapua, Joensuussa THL:n toimitusta vielä odotellaan.
Tällainen lintuinfluenssan tilanne Suomessa on nyt
Tartuntoja on todettu 26 turkistarhalta, joiden eläimet on määrätty nyt lopetettaviksi. Elokuun jälkeen uusia tapauksia ei ole kirjattu, eikä virus ole tarttunut ihmiseen Suomessa.
Koronavirusmäärät kääntyneet nousuun jätevesiseurannassa, uusi koronavirusmuunnos ”Eris” yleistyy – THL: Epidemiatilanne yhä rauhallinen
Jätevesistä mitatut koronavirusmäärät ovat rauhallisen kesän jälkeen kääntyneet loivaan nousuun.
Lintuinfluenssavirus on jo saatu leviämään nisäkkäästä toiseen laboratoriossa – tutkimus haluttiin salata bioterroriuhan vuoksi
Hollantilaistutkijat onnistuivat vuosikymmen sitten muokkaamaan lintuinfluenssaviruksen sellaiseksi, jota nyt pelätään suomalaisilla turkistarhoilla.
Katso, miten lintuinfluenssavirus muuntuu ihmisestä ihmiseen leviäväksi
Lintuinfluenssavirus H5N1 sairastuttaa nimensä mukaisesti lintuja. Viruksilla on kuitenkin taipumus muuntua. Tässä jutussa näytämme, kuinka lintuinfluenssaviruksen pitäisi muuttua, jotta se pystyisi leviämään tehokkaasti ihmisten keskuudessa.
Masennuksesta ja muistiongelmista kärsineen naisen aivoista paljastui leikkauksessa yököttävä ja elävä yllätys
Ihmisen aivoista ei ole koskaan ennen havaittu elävää loismatoa. Tutkijoiden mukaan löytö on taas uusi esimerkki ihmisten ja eläinten liian läheisestä kontaktista.
Virologi varoittaa: Lintuinfluenssavirus turkistiloilla on iso uhkakuva, kun ihmisten influenssakausi alkaa
Lintuinfluenssaa aiheuttava H5N1 itää ja muuttuu nopeammin kuin koronapandemian aiheuttanut virus. Apulaisprofessori Tarja Sirosen mukaan tilanteen hillitseminen vaatii lisää tietoa ja työtä.
Alavieskalaiselta minkkitarhalta löytyi lintuinfluenssaa – Yle seuraa lintuinfluenssan vaikutuksia
Kokoamme tähän artikkeliin tuoreimmat tiedot lintuinfluenssatilanteesta.
Poikkeuksellisen laajan ruokamyrkytystapauksen tilanne on rauhoittunut Mikkelissä
Mikkelissä reilu kuusisataa oppilasta ja koulun henkilökunnan jäsentä on saanut vatsaoireita.
Viranomaiset rauhoittelevat eteläsavolaisia lintuinfluenssatilanteen keskellä – ”Jos näet kuolleita lintuja, älä koske”
Itä-Suomen ensimmäinen lintuinfluenssatapaus ei tarkoita, että eteläsavolaisten pitäisi huolestua.
Koronan tehosterokotetta suositellaan Pohjois-Pohjanmaalla iäkkäille sekä tietyille riskiryhmille syksyn influenssarokotuksen yhteydessä
Uuden tehosteannoksen on tarkoitus vähentää vakavia sairastumisia, sairaalahoidon tarvetta ja koronaan liittyviä kuolemia.
Turkistarhoille suunnitteilla uusia velvoitteita: tavoitteena estää lintujen pääsy tarhoihin
Toistaiseksi linnut pääsevät joillakin tiloilla käsiksi tarhaeläinten ruokaan, eikä mikään laki velvoita tiloja estämään tätä. Valmisteilla oleva asetus voisi muuttaa tilanteen.
Tanskalainen virologi: Pian voi olla järkevää tappaa kaikki Suomen minkit lintuinfluenssan vuoksi
Suomessa lopetetaan kaikki minkit tiloilla, joissa lintuinfluenssaa on todettu. Ratkaisu ei kuitenkaan täysin poista riskiä, että tauti muuttuu ihmiselle vaaralliseksi.
Ruokamyrkytys vai jopa ilkivaltaa? Selvitimme, mitä Mikkelin poikkeuksellisesta kouluruokamyrkytysepäilystä nyt tiedetään
Mikkelissä satojen sairastumiseen johtaneen ruokamyrkytykseen syy on toistaiseksi epäselvä. Mikään ei tällä hetkellä viittaa siihen, että keskuskeittiössä olisi toimittu väärin.
Kittilän kultakaivoksella on löydetty legionellabakteeria – sairastumisia ei tiedossa toistaiseksi
Legionellabakteeria on havaittu kaivoksen vesijohtoverkostossa normaalin näytteenoton yhteydessä. Bakteeritilanne on selvittelyssä eikä kaivoksella saa nyt käyttää talousvettä.
Syksyn flunssakausi herättää huolen yhdistelmäviruksesta – virologi: Haluamme välttää ihmisen kausi-influenssan tarttumisen eläimiin
Lintuinfluenssatilanteen hoidon tärkeimpänä kulmakivenä on avoin tiedonvälitys, sanoo THL:n osastonjohtaja.
Kainuun ammattiopistossa on löytynyt tuberkuloosia
Kainuun hyvinvointialue on aloittanut tartunnanjäljityksen ja on suoraan yhteydessä altistuneisiin, kun tilanne selkenee.
Etelä-Hämeessä on toistaiseksi vältytty lintuinfluenssalta – varautuminen on tärkeää, jotta osataan toimia oikein
Tautitilanne voi muuttua nopeasti, sillä virus on herkkä leviämään ja kuolleita lintuja voi yhtäkkiä olla hyvinkin paljon.
Lintuinfluenssaviruksen muuntumista todettu nyt kolmella turkistilalla – viitteitä kyvystä levitä ihmiseen ei vielä ole
Todetut muunnokset lisäävät viruksen kykyä lisääntyä tai sopeutua nisäkässolussa. Viruksen ei kuitenkaan vielä ole todettu kykenevän tarttumaan ihmiseen.
Koiranomistajia kehotetaan varovaisuuteen luonnossa liikkuessa lintuinfluenssan takia
Koirat on pidettävä erossa kuolleista linnuista sekä lintujen ulosteista. Kissoilla on havaittu vakavampaa tautimuotoa kuin koirilla.
Kauppojen kananmunahyllyillä on paikoin tyhjää, koska munivia kanoja piinaa ikävä tauti
Kanaloihin levinnyt ja IB-virusmuunnos on vähentänyt kotimaista munatuotantoa kesän aikana. Kokenut tuottaja arvioi munantuotannon pienentyneen noin 15 prosenttia tavanomaisesta.
Uusi koronamuunnos EG.5 eli ”Eris” on levinnyt myös Suomeen
Maailman terveysjärjestö WHO on listannut EG.5-muunnoksen silmälläpidettäväksi. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että se poikkeaisi merkittävästi muista nyt kiertävistä muunnoksista.
Kainuun linnuista ei todettu muihin eläimiin tarttuvaa lintuinfluenssaa
Kuolleita lokkilintuja on löytynyt Kainuusta poikkeuksellisen paljon. Viime viikolla lähetetyistä näytteistä löytyi matalapatogeenista lintuinfluenssaa, joka ei tartu muihin kuin lintuihin.
Ruotsinlaivalla tuli ilmi tuhkarokkotapaus – lääkäri rauhoittelee: ”Suomalaisilla hyvä rokotesuoja”
Tuhkarokkoon sairastunut henkilö matkusti Viking Glory -laivalla viime sunnuntaina Turusta Tukholmaan. Laivalla olleita on pyydetty tarkkailemaan vointiaan.
Lapsella havaittu tuhkarokko ei näytä levinneen Etelä-Karjalassa – yksittäisiä rokotuksia annettu tautia vastaan
Riskiaikaa tartuntojen ilmenemiseen on yhä jäljellä, mutta todennäköisyys sille on pieni. Myös Turussa on havaittu tuhkarokkotapaus.
Viking Glory -matkustaja-aluksella tuhkarokkotapaus, kaikkia matkustajia pyydetään seuraamaan vointiaan
THL:n asiantuntija kertoo sairastuneen matkustajan oleskelleen hytissään käytännössä koko laivamatkan ajan.
Nykyään harvinainen seksitauti lisääntynyt räjähdysmäisesti koko maassa, Rovaniemi on nyt kupan polttopiste – testaa tunnistatko seksitautien oireet
Viime vuoden tapauksista noin puolet raportoitiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.
Lintujen massakuolemiin varauduttu Pohjois-Karjalassa – lintuinfluenssan vuoksi tilattu jo riskijätetynnyreitä ja julkaistu ohjeistus
Ihmisiä pyydetään varautumaan kuolleiden lintujen keräämiseen ja hävittämiseen.
Uusia tuhkarokkotapauksia ei ole todettu Etelä-Karjalassa – sairastunut lapsi voi jo paremmin
Etelä-Karjalan hyvinvointialue tiedotti viime viikolla, että rokottamattomalla lapsella on todettu tuhkarokkotartunta. Tartunta on varmuudella peräisin ulkomailta.
”Jokaista lintua ei kannata ruveta pelkäämään”, sanoo terveysvalvonnan johtaja
Viranomaiset kokoavat nyt rivejään lintuinfluenssan takia Etelä-Savossakin, vaikka kuolleita lintuja ei vielä ole näkynyt.
Lapsella todettiin tuhkarokko Etelä-Karjalassa, altistuneita jäljitetään
Etelä-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut altistuneiden jäljittämisen. Epidemian mahdollisuutta pidetään vähäisenä.
Turkiseläinten rooliin pandemioissa on havahduttu vasta viime vuosina – virologi toivoo keskustelua riskeihin varautumisesta
Virologi toivoo yleistä keskustelua siitä, millainen riski eläintuotannossa hyväksytään ja paljonko sijoitetaan suojautumiseen ja eläinten terveyteen uhkien minimoimiseksi.
Ruokavirasto määrää eläimiä lopetettavaksi kolmella turkistarhalla – päätöksiä tulossa lisää
Lintujen joukkokuolemien yhteydessä on havaittu lintuinfluenssaa useilla paikkakunnilla. Virus on tarttunut myös turkiseläimiin Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue muistuttaa: kuolleisiin lintuihin ei saa koskea
Lintuinfluenssatartuntaa epäilevä ei saa hakeutua hoitoon ilman ohjeistusta, ettei levitä tautia eteenpäin.
Pitääkö lintuja nyt varoa? Asiantuntijoiden mukaan syytä paniikkiin ei ole, mutta uuden pandemian uhka on aina olemassa
Ruokavirasto on laajentanut lintuinfluenssan tartuntavyöhykkeen myös Uudellemaalle. Taudin leviäminen ihmiseen on kuitenkin harvinaista.
Haminassa on löydetty yksittäisiä kuolleita lintuja – influenssanäytteitä ei ole lähetetty tutkittavaksi
Kymenlaakso ei kuulu lintuinfluenssan tartuntavyöhykkeeseen.
Toistaiseksi tuntematon tauti jyllää koripallon nuorten EM-kisoissa – Suomen pelaajista jopa puolet sairastui, yksi oli tiputuksessa
Koripallon U18 EM-kisoissa kuusi samassa hotellissa majoittuvaa joukkuetta on kärsinyt erikoisista oireista. Lääkäreiden mukaan kyseessä on todennäköisesti virus.
Lintujen joukkokuolemat ruuhkauttivat Ruokaviraston laboratorion niin, ettei virasto enää tutki automaattisesti kuolleita lokkeja
Lintuinfluenssaa ei enää varmisteta, jos linnun löytöpaikka on entisten paikkojen lähellä. Uusia joukkokuolemia on havaittu muun muassa Etelä-Pohjanmaalla.
Lintuinfluenssa ei ole estämässä metsästystä Suomessa, mutta tartuntatilannetta kuitenkin seurataan tarkasti
Metsästäjäliitto on huolestunut lintuinfluenssan leviämisestä ja suosittelee muun muassa, että ruokintaa ei käytetä kyyhky- tai vesilintujahdissa alkavalla pyyntikaudella.
Voiko lintuinfluenssan saada, jos lokki kakkaa päähän? Nämä asiat sinun on ainakin hyvä tietää
Lintuinfluenssaa on todettu vesilinnuissa eri puolilla Suomea. Voiko se tarttua ihmiseen? Entä lemmikkiin?
Suomen lintuinfluenssatilanteen erityispiirteenä ovat tartunnat nisäkkäissä, jotka ovat kontaktissa ihmisiin
Tältä osin Suomen tilanne voi kehittyä nopeammin vaikeampaan suuntaan, sanoo virologi Tarja Sironen.
Harrastekanoja ja lemmikkilintuja tulee pitää sisätiloissa, varoittaa Ruokavirasto
Lintuinfluenssatilanne on nyt niin paha, että kaikki kontakti luonnonvaraisiin lintuihin pitäisi minimoida.
Taudinaiheuttaja paljastui: turkiseläimet saivat tartunnan lokeilta
Länsi-Suomen turkistarhoilla havaittujen lintuinfluenssavirusten alustavat sekventointitulokset ovat valmistuneet.
Suomeen perustettiin tartuntavyöhyke lintuinfluenssan torjumiseksi – tätä se tarkoittaa
Ruokaviraston asettamilla tartuntavyöhykesäännöksillä suojataan siipikarjatiloja. Tartuntavyöhyke kattaa nyt Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Näissä tapauksissa kuolleista linnuista pitää ilmoittaa eläinlääkärille
Lintujen joukkokuolemista ja yksittäisistä kuolleista petolinnuista on syytä tehdä ilmoitus.