Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Den brittiska flaggan på halvstång bredvid Big Ben i London.

Kanadalaismiestä epäillään syyllisyydestä 88 itsemurhaan Britanniassa

Kanadalaisviranomaiset uskovat miehen lähettäneen kaikkiaan noin 1200 pakettia 40 maahan, mutta tarkkaa tietoa ei ole siitä, moniko paketeista sisälsi myrkyllisiä aineita.

Kuvassa on maahan piirtyviä varjoja Helsingin keskustassa elokuussa 2020.

Pelastuslaitos varoittaa myrkytystapauksista Satakunnassa: Nuoret juoneet pakkasnestettä

Pelastuslaitoksen mukaan Satakunnassa on ollut pienen ajan sisällä useita vakavia nuorten myrkytystapauksia, jotka ovat aiheutuneet pakkasnesteen juomisesta.

Vladimir Kara-Murza.

Tutkivat toimittajat: Venäjältä lähteneitä toimittajia ja aktivisteja on myrkytetty Euroopassa

Tutkivien toimittajien ryhmä The Insider haastatteli venäläisiä toimittajia ja aktivisteja, jotka epäilevät joutuneensa myrkytysten kohteeksi.

Brasilian laivaston upottama lentotukialus kuvattuna vuonna 1994, jolloin se oli Ranskan käytössä nimellä Foch.

Brasilia upotti vanhan ja väitetysti myrkyllisen lentotukialuksensa merenpohjaan

Maan tuore presidentti Lula on aiemmin luvannut perua Jair Bolsonaron aikana laukalle lähtenyttä ympäristötuhoa.

Kaatunut säiliörekka kaksikaistaisella ajoväylällä. Etualalla säiliöauto, taustalla hälytysajoneuvoja.

Lahden eteläisellä kehätiellä kaatunut rikkihapporekka ei näytä aiheuttaneen ympäristövahinkoja

Rikkihappo valui tien vierellä kulkevaan ojaan, joka laskee Porvoonjokeen. Vesistöissä ei kuitenkaan ole havaittu merkittäviä muutoksia huonompaan.

Lumpeenlehtiä ja sinilevää järvessä

Kainuun leväkesä oli rauhallinen – loppukesästä suopursuruoste värjäsi vesistöjä ympäri Kainuuta

Sinilevää havaittiin eri puolilla maakuntaa. Jos sää vaihtuu poutaiseksi ja jatkuu pidempään tuulettomana, leväkukintoja esiintynee tulevina viikkoina useassa Kainuun järvessä.

Kissa makailemassa.

Kymmeniä kissoja ja muutamia koiria saanut myrkytyksen, syynä tähän asti sallittu jyrsijämyrkky

Kissa voi saada Tukesin mukaan myrkytyksen pyydystämällä ja syömällä hiiriä, jotka ovat syöneet alfakloraloosia sisältäviä jyrsijämyrkkyjä.

Järvenpääläinen Johanna Mainio teki ruokaostoksensa vasta myöhään illalla kemikaalivuodon vuoksi.

Yllättävä kemikaalivuoto säikäytti Johanna Mainion: "Kauppaan lähdin vasta myöhään illalla"

Järvenpääläinen Johanna Mainio kertoo sulkeneensa asuntonsa ikkunat ripeästi ja varoittaneensa myös lapsiaan kemikaalivuodosta.

Kari Seppälä esittelee rotanloukkuja puistossa Lahdessa.

Rottien invaasio näkyy kaupungeissa jopa päivänvalossa – lue kokeneen ammattilaisen vinkit tuholaisten määrän vähentämiseen

Useilla paikkakunnilla ollaan pulassa jatkuvasti kasvavien rottapopulaatioiden kanssa. Syitä siimahäntien lisääntymiseen on monia. Yksi vastuullinen saattaa katsoa peilistä, kun siihen vilkaisee.

Valkokärpässieni, kyy, lääkkeitä ja kielo. Koosteena paljon kysytyt myrkytystietokeskuksen aiheet.

Suomesta löytyy vastalääke kyyn, mutta ei kobran puremaan – kesä on myrkytysten sesonkiaikaa

Tänäkin päivänä yli sata suomalaista soittaa hätääntyneenä Myrkytystietokeskukseen. Yleensä tilanteesta selvitään säikähdyksellä, mutta on myös myrkytyksiä, joihin ei Suomesta löydy tehokasta vastalääkettä.

Thermacell-laite terasin kaiteella.

Thermacellin myynti jatkuu kiivaasta väännöstä huolimatta – Ylen tietojen mukaan turvallisuuden arviointia pitkittää yritysten kiista

Pralletriini-hyönteismyrkyn arviointi Kreikassa on edelleen kesken. Arvioinnit ovat edenneet hitaammin kuin alun perin suunniteltiin.

Myrkkykeiso kasvaa vedessä jyväskyläläisellä uimarannalla.

Lumijoella uimarannalta on löydetty myrkyllistä myrkkykeisoa, jota tulee välttää

Kasvia löydettiin Viinavuoren uimapaikalta. Myrkkykeison kaikki osat ovat myrkyllisiä, eikä siihen tule koskea.

Sinilevätesti Munkkiniemen uimarannalla

Tutkijat kehittivät pikatestin sinilevälle, ja nyt ne on paikoin myyty loppuun – myrkkyä havaittiin jopa täysin puhtaan näköisessä vedessä

Salolainen yritys valmistaa sinilevän maksamyrkkyjä tunnistavaa pikatestiä, joka on ainutlaatuinen maailmassa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen armeija on ollut kiinnostunut tuotteesta.

Ihmisiä uimassa Mansikkanokan uimarannalla Kemissä

Terveystarkastajat: Kemissä ja Simossa on havaittu hieman sinilevää

Meri-Lapissa on havaittu hieman sinilevää Mansikkanokan uimarannalla Kemissä ja Simon Ykskuusessa. Simoniemessä sinilevää ei havaittu.

Rotta on laumaeläin eikä sitä saa jättää yksin.

Raahessa on merkittävä rottaongelma: Pirttipaljaksen alueen myrkytyksistä pyydetään ilmoittamaan

Rottien myrkytykset on aloitettu 14.6.2022 ja niitä jatketaan edelleen. Ympäristötarkastajan mukaan kyseessä on iso rottapopulaatio, puhutaan jopa sadoista rotista.

Hyttynen imee verta nilkasta

Osa paheksuu Thermacellia ympäristöriskien takia, toisia ei kiinnosta pätkääkään – kysyimme suomalaisilta, miten he suojautuvat hyttysiltä

Kohun nokkaan viime kesänä joutunut Thermacell ei ole pahin laatuaan. Tukesin ylitarkastaja toivoo, että ihmiset harkitsisivat tarkkaan, ennen kuin käyttävät mitään hyönteismyrkkyjä.

Tanja Oreto makaa voikukkapihamaalla.

Pihanhoidosta ei tarvitse ottaa stressiä – anna nurmikon kasvaa ja voikukkien rehottaa, niin mehiläiset saavat ravintoa

Pölyttäjien määrä on vähentynyt huolestuttavasti. Kotipuutarhuri voi auttaa niitä istuttamalla hyötykasveja, jotka sopivat ravinnoksi sekä mehiläisille että ihmisille.

Merikotka villieläinhoitolassa

Evijärven jäältä löytyi huonokuntoinen merikotka – röntgenkuvissa linnusta paljastui koteloituneita hauleja

Toinen hauleista onnistuttiin poistamaan eläinklinikalla, mutta lintu kuoli myöhemmin villieläinhoitolassa Mustasaaressa. Tapauksesta jätetään rikosilmoitus ja Ruokavirasto tutkii kuolinsyyn.

Helsingin yliopiston ja Verifinin professori, tutkimusjohtaja Paula Vanninen (kuvassa oikealla) ja Suomen ympäristökeskuksen kemisti, väitöskirjatutkija Hanna Niemikoski Helsingissä 12. tammikuuta 2022.

Itämereen upotetut taisteluaineet vaarantavat meren herkän ekosysteemin

Tuulivoimalat ja muut rakennushankkeet nostivat riskit jälleen tapetille.

Susi Ähtärin eläinpuistossa

Susia myrkyttäneelle lieksalaismiehelle vaaditaan vankeusrangaistusta törkeästä metsästysrikoksesta

Syyttäjän mukaan mies on tappanut, vahingoittanut tai karkottanut muun muassa strykniiniä sisältäneillä myrkkysyöteillä ainakin toistakymmentä sutta. Rikosepäily ajoittuu vuosille 2017–2020.

Skridskor och is.

Porvoon Kokonniemen jäähalli tilapäisesti pois käytöstä

Jäähallin konehuoneessa tapahtui ammoniakkivuoto torstaina iltapäivällä. Kukaan ei loukkaantunut tai ollut vaarassa vuodon takia.

Intiassa New Delhin läpi virtaava Yamuna-joki on täynnä myrkyllistä saastetta

Intiassa puhdistaudutaan pyhän juhlan aikana saastejoessa

Intian pääkaupungin New Delhin läpi virtaava Yamuna-joki on täynnä saasteita ja myrkyllistä vaahtoa. Moni hindu menee silti kastautumaan jokeen auringonjumalan juhlan aikana.

yleiskuva

Särkylääkkeillä voi myrkyttää itsensä, ja nyt nuorten tapaukset vaikuttaisivat lisääntyvän – ammattilaiset vaativat psykiatrialle lisää rahaa

Nuorten parasetamolimyrkytykset ovat herättäneet huolta terveydenhuollon asiantuntijoiden keskuudessa. Myrkytysten kasvun syyn arvellaan olevan sosiaalinen media.

Joensuun jäähalli

Joensuun jäähallissa ammoniakkivuoto – halli suljettu

Ammoniakkivuodosta ei aiheutunut ulkopuolisille vaaraa, sillä jäähallissa ei ollut vuodon aikana toimintaa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Rikkihapporekka kaatui yöllä Porintiellä Humppilassa – tie kokonaan poikki liikenteeltä

Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja. Rikkihappoa valui maahan noin parisataa litraa. Kakkostie on poikki arviolta puoleen päivään asti.

Atria Nurmon tehtaat ilmasta käsin.

Ammoniakkivuoto Atrian tehtaalla paljasti puutteita viranomaisyhteistyössä

Vaaralliselle kaasulle altistui elokuussa Seinäjoella 30 henkilöä. Ambulanssien hälyttäminen onnettomuuspaikalle viivästyi.

Merced-joki virtaa Yosemiten kansallispuiston halki.

Koituiko myrkkylevä kolmihenkisen perheen kohtaloksi Kaliforniassa? Useita patikointialueita suljettu kansallispuistossa

Pariskunta, heidän yksivuotias tyttärensä sekä koiransa löytyivät kuolleina syrjäiseltä patikointireitiltä 17. elokuuta. Alustavat ruumiinavaukset eivät ole valottaneet heidän kuolinsyytään.

Atrian tuotantolaitos Nurmossa ilmasta kuvattuna

Tukes selvittää Atrian maanantaista ammoniakkivuotoa – kymmeniä työntekijöitä altistui kemikaalille

Tukesin mukaan Atrian varautumistaso kemikaalionnettomuuksien varalle on korkea. Onnettomuuksien varalle myös harjoitellaan Atrialla.

Atria Nurmon tehtaat ilmasta käsin.

Factory workers hospitalised following ammonia leak

An estimated 30 employees were exposed to the chemical at the Atria plant in Seinäjoki.

Raimo Jokisalo sairaalan edessä

Seinäjoella Atrian tehtaalla ammoniakkivuoto, 19 työntekijää sairaalaan tarkastettavaksi – tekninen johtaja: "Tämän kokoluokan vuodot todella harvinaisia"

Noin 30 työntekijää on altistunut ammoniakille Atrialla varhain aamulla. Osa altistuneista on viety sairaalaan hengitysoireiden takia.

kyykäärme

Tiesitkö tätä: Kyy saattaa liftata uimarin selässä, eikä siitä kannata hermostua – "Käärmeet ovat mielestäni kauniita ja aika täydellisiä", sanoo tutkija

Arkihavaintojen mukaan kyitä on tänä kesänä tavallista enemmän. Tutkijatohtori Janne Valkonen on eri mieltä. Helle tekee kyistä aktiivisia, koska niiden ei tarvitse käyttää aikaansa lämmittelyyn.

Photo of a seaside dock featuring the All Points North podcast logo.

APN podcast: Winners, losers, bug poison and nipple freedom

This week's All Points North podcast looks at election fallout and the coming summer.

Thermacell -hyttystorjuntalaite

Tukes muistuttaa Thermacellista: "Kielletty pihapiirin ulkopuolella, väärin käytettynä voi olla vaarallinen ihmisellekin"

Kemian professorin mukaan Thermacell-hyttyskarkoituslaitteen vaikuttava aine prallertriini on todella vaarallinen kemikaali hyönteisille, matelijoille ja kaloille. Myrkky ei myöskään erottele, mitä hyönteisiä se tappaa.

Pekka Lunnikivi esittelee yksityistä hyönteiskokoelmaansa.

Kuuntele: hyönteisharrastaja kertoo, millaisia tauteja hyttyset levittävät maailmalla

Suomessa hyttyslajeja on tiettävästi 43 ja koko maailmassa niitä tunnetaan nelisen tuhatta. Pienestä koostaan ja mitättömästä ulkonäöstään huolimatta hyttynen on maailmanlaajuisesti varsin vaarallinen.

Korvasienisato on hyvässä vauhdissa

Suomen myrkyllisin herkku valloittaa sosiaalista mediaa – korvasienikausi käy nyt kuumimmillaan

Korvasienimetsällä on käyty viime viikkoina ahkerasti, ja se näkyy myös sosiaalisen median kuvapostauksissa. Korvasienet kannattaa kerätä erilliseen koriin, eikä päästää kosketuksiin muiden sienten kanssa. 

Hiiri.

Australian "hiirirutto" on äitynyt pahaksi: vilja-aitat paikoin täpötäynnä jyrsijöitä, tietoliikenneyhteydet katkeilleet, loukut vähissä

Tutkijan mukaan kyse on osaltaan luonnollisesta vaihtelusta mutta osaltaan siitä, että luontoa säästävät viljelykeinot ovat hyväksi myös hiirille.

Kuningatar Mantfombi Dlamini.

Etelä-Afrikassa zulukuningatar Mantfombi saatettiin hautaan, kuningattaren piti nimetä uusi kuningas kesällä

Zulukuningatar Shiyiwe Mantfombi Dlamini peri hetkeksi vallan miehensä zulukuningas Goodwill Zwelithini maaliskuisen kuoleman jälkeen. Kuningasperhe on torpannut huhut, joiden mukaan kuningattaren kuoleman johtui myrkytyksestä.

Turun Aurakadun näkymä Taidemuseolta Aurajoelle päin

Usean parikymppisen miehen epäillään kuolleen myrkytykseen Turussa huhtikuussa – katukaupan rauhoittava lääke syynä?

Viisi noin 20-vuotiasta miestä on kuollut yksityisasunnoissa eri ajankohtina eri puolilla Turkua.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Korsnäsissä tehtaan ammoniakkivuoto on saatu tyrehdytettyä

Ulkopuolisille ei ole aiheutunut vuodosta vaaraa.

Susi Ähtärin eläinpuistossa

Lieksalaisen miehen epäillään metsästäneen susia laittomasti myrkkysyöteillä

Myrkkysyöttien käytöllä on aiheutettu vakavaa ja pitkäaikaista vaaraa myös muille metsäneläimille sekä metsästyskoirille.

Suuri kivilohkareista koostuva kasa kaivosjätettä.

Hällimäen kaivoksen tutkiminen viivästyy Pieksämäellä – vesistössä todettu haitallisia aineita

Tämän vuoden aikana tutkitaan, onko Hällinmäen vesissä rikkihappoa.

Stora Ensos pappersbruk i Uleåborg

Rikkihapposäiliövuoto Oulun Stora Enson tehtaalla keskiviikkoiltana – saatiin hallintaan ensi vaiheessa, välitöntä vaaraa ei ehtinyt muodostua

Noin kolmenkymmenen kuution kokoinen säiliö vuoti alaosastaan varoaltaaseen. Pieni vuoto saatiin hallintaan illan aikana.

Venäläinen oppositiojohtaja Alexei Navalny passintarkastuksessa Moskovan lentokentällä.

Navalnyi on viety poliisiasemalle, Venäjän ulkoministeriö kehottaa muita maita pitämään huolen omista asioistaan

Yle seurasi tässä jutussa venäläisen oppositiojohtajan paluuta Berliinistä Moskovaan, jossa hänet otettiin kiinni pian maahantulon jälkeen.

Lähikuva Aleksei Navalnyista

Venäjän tutkintakomitea aloittaa rikostutkinnan Navalnyita vastaan – "kansalaisilta kerätyt varat varastettiin"

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on ollut Saksassa toipumassa myrkytysyrityksestä.

Rysslands utrikesminister Sergej Lavrov.

Venäjä tyrmäsi FSB:n agenttien olleen Navalnyin myrkytyksen takana

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kutsui median kirjoituksia "huvittavaksi luettavaksi".

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle