Uusimmat artikkelit
Ruotsin puolustusvoimissa on pulaa saappaista – upseerit on määrätty luovuttamaan vähällä käytöllä olevat varusteensa varushenkilöille
Ruotsin puolustusvoimien varustepula on ollut tapetilla useita vuosia. Tilanne ei ole korjaantunut, vaikka puolustusmäärärahoja on lisätty.
Vesi piiskaa ja tuuli riepottaa kadun kulkijaa nyt urakalla – näin Helsingin Kalliossa yritettiin suojautua tuulelta ja sateelta
Saderintama on saanut suomalaiset vetämään kumisaappaat jalkaan ja sadetakit niskaan. Kuvatarinassa pääset mukaan Kallion kaduille.
Monoista ja suksista on jo pahaa pulaa – "Valikoima kapenee entisestään hiihtolomiksi", varoittavat kauppiaat
Talviurheiluvälineiden kauppa on yli kaksinkertaistunut viime talvesta. Myös käytettyjen suksien, monojen ja lumilautojen kauppa käy kiivaana.

Evijärvi ei halua uutta tuulipuistoa Lappajärvelle
Kunnanhallitus saa päätettäväkseen kunnanjohtajan esityksen, että Evijärven ja Vetelin rajalla olevan Iso-Saapasnevan tuulivoimapuiston suunnittelu lopetettaisiin.

Hiihtomonoja Romaniasta, luistimia Kiinasta ja Thaimaasta – ja nyt niitä on monen kaupan varastossa liikaa
Muoti- ja urheilukaupan etujärjestössä toivotaan jo, että talvi ei tulisi enää kevätsesongin alettua.
Liitosaappaanheiton MM-kisat, Leppävirta
Liitosaapas lentää pidemmälle kuin perinteinen saapas.

Mikkelissä mitellään viikonloppuna liitosaappaanheiton maailmanmestaruuksista
Heittämistä varten muotoiltu saapas voi lentää jopa yli sata metriä.

Eeva Kontu ei koskaan uskonut johtavansa isoa orkesteria ja säveltävänsä julkisesti – nyt hän on Suomen johtava musikaalisäveltäjä ja kapellimestari
Huippusuositun Kinky Bootsin kapellimestari aikoo nostaa suomalaiset musikaalit menestykseen
Piliotteella liitosaapas taivaalle – Leppävirran Urheilijoiden vuosittaisissa kisoissa jokainen voi kilpailla MM-tasolla: “Täällä jokainen on tähti”
Leppävirralla kilpailtiin liitosaappaanheiton MM-kisoissa.
Ylen uutisstudio pantiin uusiksi, katso illan tv-uutiset jotka eivät ole niin kuin ennen – "Kumisaappaat jalassa ei voi tulla studioon"
Suuret kuvanäytöt saavat enemmän tilaa Ylen uutisstudiossa.
Vuoden mediateko – Perinneurheiluliitto palkitsi Egenlandin
Egenland palkittiin perinneurheilun edistämisestä.

"Pitääkö sinne luontoon päästä lenkkarit jalassa?" – kun korjausrahat hupenevat, puistomestari suosittelee saappaita retkeilijöille
Retkeilyreitistöjen kunnossapito keskittyy kansallispuistoihin, muita polkuja korjataan hyvin harvoin.
Neuvokas pariskunta esti metsäpalon leviämisen
Ripeästi toimineet ohikulkijat aloittivat välittömästi alkusammutuksen.
Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat on mestarillinen kuvaus sodan arjesta
Pentti Haanpään yhdeksän miehen saappaat

Suonsilmäkkeellä pelottelu suomalaista kansanperinnettä – "Vältä kelluvaa ja hyllyvää sammalpatjaa"
Turhasta suopelosta on kuitenkin mahdollista päästä lähtemällä reippaasti keväiseen luontoon, rohkaisee suotutkija.

Ahead of schedule: Thermal spring on way to southern Finland
It may soon be time to put your winter coats and boots in the closet until next season. It appears that thermal spring is on its way to parts of Finland ahead of schedule this year.

Suutari tuntee suomalaisen laadun – "Kiinan tuonti huonontaa meidän hommaa"
Tylsät terät, liukkaat pohjat ja rimpulat vetoketjut työllistävät suutareita alkutalvesta. Moni haluaa lisää käyttöikää lähes puhkikävellyille lempikengille, tai uuden elämän isovanhemmilta perityille retrosaappaille. Suutareiden määrä on pysynyt pitkään ennallaan, mutta pienissä pitäjissä töistä on pulaa.

Isä kertoo Suomen suurimman olympiatoivon jääräpäisestä lapsuudesta - "Asia kuin asia on aina puhuttu suoraan"
- Kumisaappaat piti olla jalassa, kun mentiin nukkumaan. Hän oli päättänyt, että kumisaappaat ovat jalassa ja niin hän nukahti, kertoo painija Petra Ollin isä Pertti.

Älä pakkaa moottoripyöräreissulle liikaa tavaraa: vähemmän on enemmän – paitsi rengaspaineissa
Edessä pitkä moottoripyöräreissu mutta miten pakata tavarat niin, etteivät ajettavuus ja turvallisuus kärsi? Täyteen pakattu moottoripyörä voi yllättää kokemattoman kuskin.

Pistaasin kuoret innoittivat kierrätyskorujen tekoon
Tyhjentynyt muovinen sampoopullo tai rikki menneet nahkasaappaat eivät ole kierrätyskorujen tekijälle roskaa, vaan käyttökelpoista materiaalia vaikkapa korvakorujen tekemiseen.

Saappaanheitosta on leikki kaukana – rajua harjoittelua ja riiteleviä lajiliittoja
Suomi on saappaanheiton ykkösmaita maailmassa. Suomalaiset heittäjät eivät kuitenkaan mahdu samaan lajiliittoon.

Sää muuttuu viikon puolivälissä – pouta vaihtuu rajuiksi sateiksi ja ankariksi myrskyiksi
Ylen meteorologin Matti Huutosen mukaan vettä voi tulla jopa 80 millimetriä. Kovimmat sateet tulevat keskiviikkona ja torstaina.

40 vuotta sitten syntynyttä Saapasjalkarockia juhlistetaan tribuutilla heinäkuussa
Maineikas Saapasjalkarock jyrähti ensi kerran Pihtiputaalla 40 vuotta sitten. Metallicankin Pihtiputaalle tuonut festivaali järjestettiin kymmenen kertaa. Heinäkuun alussa Saapasjalkarockia muistetaan tribuuttipäivällä. Luvassa on muun muassa näyttely festarin historiasta, Juice Leskistä mieskuoroversiona sekä Dave Lindholm ja Doc Jerry.

Kevät pellon laidassa – Lintuharrastaja jättää luennotkin väliin muuttoa seuratakseen
Muuttolintujen palaaminen etelästä saa lintuharrastajat kapuamaan lintutorneihin ja saapastelemaan päivät pitkät pellon laitaa. Siivekkäiden tarkkailu tarjoaa ikimuistoisia hetkiä ja karvaita pettymyksiä.

Kalossit tekevät kauppansa – myös nuorempi polvi löytänyt päällysjalkineet
Siinä missä varttuneempi väki suojaa arvokengät mustilla päällysjalkineilla, nuoremmat ovat rohkeampia ja ostavat värikkäitä vaihtoehtoja.

Näin tosiharrastaja pukee jalat lämpimiksi pakkasella
Partiolaiset, pilkkijät ja metsästäjät viettävät luonnossa aikaa, silloinkin kun muut ihmiset eivät kovan pakkasen takia uskaltaudu ulos. Tosiharrastajat luottavat laadukkaisiin ja hintaviin jalkineisiin.

Pihtipudas palaa festivaalikartalle – RiihiRock ensi kertaa heinäkuussa
Taannoisesta Saapasjalkarockista kuuluisa Pihtipudas saa ensi kesänä uuden rock-festivaalin. Yksipäiväinen RiihiRock tuo Pihtiputaan Elämäjärvelle muun muassa Arttu Wiskarin, Kotiteollisuuden ja Turnusbandin sekä veljekset Pete ja Ville Parkkosen. Festivaali järjestetään maatilalla vanhan Rajalan Riihen ympäristössä lauantaina 23. heinäkuuta.

Paleltaako? Ota lasten pukeutumisesta mallia!
Lähes kolmenkymmenen asteen pakkaslukemat ovat Etelä-Suomessa melko harvinaisia. Helsinkiläisessä luontopäiväkodissa ollaan ulkona kuitenkin ympäri vuoden ja pukeutuminen on sen mukaista.
Poliisi etsii Multialta kadonnutta 15-vuotiasta
Poliisi etsii Multialta maanantaina kadonnutta 15-vuotiasta Roosa-Maria Kolehmaista.
Kannattaako brändistä maksaa? - merkkituote vs halpa haastaja
Beats, Sorel ja Dressmann - haastajina halpamerkit.

Räikkösen umpisurkea Meksikon viikonloppu jatkuu - aika-ajo jäi kesken
Ferrarin suomalaiskuski saapasteli pois pilttuusta kesken toisen aika-ajon.

Palomiehet saivat kasan lämpimiä sukkia – salaperäinen lahjoittaja hämmentyi suosiosta
Pienetkin teot voivat kasvaa suuriin mittoihin, kun hyvä mieli leviää eteenpäin. Porilaisnainen arveli villasukille olevan käyttöä pelastuslaitoksella ja lahjoitti palomiehille kasan saapassukkia. Satakunnan pelastuslaitos etsi hyväntekijää Facebookissa ja valtavan huomion saanut päivitys auttoi hämmentyneen neulojan jäljille.

Turun diakoniakeskukseen virtaa apua turvapaikanhakijoille
Turun seudun asukkaat ovat tuoneet seurakuntien diakoniakeskukseen runsaasti turvapaikanhakijoiden tarvitsemia käytännön tavaroita. Lahjoittajilta on saatu jo satoja hygieniapusseja ja kymmeniä kumisaappaita. Apua voi viedä perjantaihin 18.9.2015 kello 15 saakka.
Uudet varret vanhoihin kumisaappaisiin
Neulo tai leikkaa uudet varret kumisaappaisiin.

Glastonburyn festivaaleille jääneitä kumisaappaita lahjoitettiin siirtolaisille
Festivaali päätti lähettää 500 saapasparia ja 2 000 sadeviittaa Ranskan Calais'hin, jossa sadat siirtolaiset asuvat leireissä.

Kumisaappaan pohjia ja kemikaalien pilaamia maita – Nokian Häpesuosta puhdistettu kolmannes
Vuonna 1964 lopetetun kaatopaikan puhdistusurakka Nokian keskustassa on edennyt aikataulussa. Maaperä on ollut yllättävän kuivaa, mikä on nopeuttanut työtä.

Nuoret juhlivat nykyään maltilla ja puhuvat kannabiksesta
Nuoria auttavan Saapas-ryhmän ohjaajan Sanna Parkkisen mukaan ensimmäistä koulumaanantaita edeltävän viikonlopun juhlinta ulottuu Helsingin kaikkiin kaupunginosiin. Nuoret juhlivat kuitenkin maltillisemmin kuin kymmenen vuotta sitten.

Nainen palomestarina on harvinainen näky – "Moni puhuu ohitseni ensin mieskuskille"
Suomen yli 300:sta päivystävästä palomestarista naisia on 14. Yksi heistä on Hanne Vänskä, jonka ammatinvalinta taisi ratketa jo 15-vuotiaana. Työssään hän kohtaa tulta, toimistotöitä ja inhimillistä hätää.

Saappaanheiton asiantuntija: Älä koskaan noudata toisen neuvoja
Saappaanheiton Suomen huiput suuntaavat lauantaiksi Humppilaan. Kuten kunnon virallisissa kilpailuissa, rakennetaan saappaanheittorata huolella. Rata jyrätään, ja ennen kisoja järjestäjät katsovat aamulla tarkasti tuulen suunnat. Kilpailussa heitetään järjestäjien saappailla.

Poistetuista rakkauslukoista nousi tunnemyrsky – ”On melkein pitänyt laittaa kumisaappaat jalkaan”
Paraisilla on kärhämöity viime päivinä rakkauslukoista, kun kaupunki poisti kymmenkunta lukkoa Kirkkosalmenrannan sillalta. Kaupunkilaiset ovat ilmaisseet mielipiteensä asiasta tiukkaan sävyyn sosiaalisessa mediassa.

Saapas joutuu etsimään nuoria juhlijoita piiloista – "Monella nuorella on rohkeutta sanoa päihteille myös ei"
Nuorten julkijuopottelu kaupunkien keskustoissa on vähentynyt. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettei bileitä pidettäisi. Ne ovat siirtyneet piiloon: koteihin, mökeille ja jopa metsiin.

Saapaslainen: "Nuoriso käyttäytyy Espanjassa ihan eri tavalla kuin Suomessa"
Saapaslaisia yhdistää samanlainen henki, oli kyseessä vapaaehtoistoiminta missä tahansa maailman kolkassa.

Ravintolapäivänä makumatkalle linnanraunioilla – "Siellä pitää pärjätä ilman sähköä"
Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa ravintolan päiväksi. Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattavan päivän tarkoituksena on pitää hauskaa ja jakaa yhteisiä kokemuksia.

Saapikasmiehen katoamismysteeriä tutkitaan yhä – poliisi jatkaa sukelluksia Heinolan Jyrängönvirrassa
Yli 20 vuotta sitten Heinolassa kadonneesta miehestä on löytynyt vain saapikkaat, joiden sisällä oli luita.

Auto-onnettomuuden jälkeinen kouluviikko alkoi hiljaisella hetkellä – Nuorille tarjolla kriisiapua
Sunnuntaiyönä Kajaanissa tapahtui auto-onnettomuus, jossa menehtyi paikallinen 17-vuotias poika. Menehtynyt nuori opiskeli Kainuun ammattiopistolla, jossa opiskeleville tarjotaan kriisiapua.

Vapaaehtoistyö oli viedä hengen – edes puukonisku selkäytimeen ei vienyt auttamisen halua
Yli kolmenkymmenen vapaaehtoisvuoden ajalta kajaanilainen Paavo Kuvaja on saanut Saapas-toiminnasta kuin toisen kodin. Vaikka henkikin on melkein lähtenyt, ei mies vaihtaisi vapaaehtoisvuosiaan pois.

Isisin uhkaus villitsi italialaiset – #We_Are_Coming_O_Rome
Isis uhkaa viimeisessä videossaan valloittaa Rooman. Italialaiset ovat ottaneet uhkauksen vitsinä Twitterissä. Saapaskansa jakaa reittiohjeita pääkaupunkiin, esittelee italialaista keittiötä ja muotia.

Sandell: Pystyin työntämään hyvin
Marcus Sandell on mukavissa iskuasemissa suurpujottelun avauskierroksen jälkeen.

Samppanja virtasi, mutta tyyppi oli tylsä kuin saapas? – paljasta surkeimmat ensitreffisi!
Ensimmäiset treffit menevät harvoin niin kuin on haaveillut. Jännitys tekee tepposet tai treffikumppani ei olekaan aivan niin kiinnostava, kuin mitä oli kuvitellut. Kokoamme tarinoita hirveistä ensitreffeistä.