Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Helsinki Rockettesin joukkueen jäsenet saavat MM-hopeamitalit kaulaansa.

Rockettesille MM-hopeaa, Team Uniquelle pronssia – katso suomalaisjoukkueiden vapaaohjelmat

Rockettes piti lyhytohjelman jälkeisen hopeasijansa, vaikka se sai vapaaohjelmasta heikommat pisteet kuin pronssille tullut Team Unique.

Helsinki Rockettes luistelee MM-lyhytohjelmaa.

Suomi kiinni kahdessa mitalissa muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa – katso Rockettesin ja Team Uniquen lyhytohjelmat

Helsinki Rockettes ja Team Unique ovat hyvissä asemissa Lake Placidin MM-kisoissa. Suomella on mahdollisuudet jopa kaksoisvoittoon.

Helsinki Rockettes, Lumi Hetta

Lumi Hettan haave toteutuu muodostelmaluistelun MM-jäillä – sitten kutsuu asepalvelus, kesällä ehkä porot

Helsinki Rockettesissa luisteleva Lumi Hetta on kasvanut pääkaupungissa, mutta tuntee olevansa eniten kotona pohjoisen metsissä. Tänä viikonloppuna hänen unelmansa toteutuu Yhdysvalloissa.

Jenni Puhakka ja muita muodostelmaluistelijoita tekemässä ohjelmaa.

Maailman huipulla luistelevalla Jenni Puhakalla ei ole vapaa-aikaa – koodaa päivisin ja haaveilee tohtorintutkinnosta

Muodostelmaluistelijan arki on kiireistä. Harrastuksenaan Jenni Puhakka juoksee puolimaratoneja.

Jatta Muhonen kuvattuna graffitiseinää vasten.

Huutamista, tavaroiden heittelyä ja lapsen jättämistä porukan ulkopuolelle – Näistä tunnistat valmentajan epäasiallisen käytöksen

Psyykkiseen väkivaltaan urheilu-urallaan törmännyt väitöskirjatutkija Jatta Muhonen passittaisi valmentajat koulun penkille.

Tampereen Areena

Tampere pääsee jälleen isojen kisojen näyttämöksi – isännöi muodostelmaluistelun MM-kisoja vuonna 2025

Kansainvälinen luisteluliitto myönsi MM-kisat Tampereelle ensimmäistä kertaa.

Jääkiekko kuvituskuva

"Katastrofaalisia vaikutuksia lasten ja nuorten liikuntaan" – energiakriisillä voi olla kauaskantoiset seuraukset suomalaisten kansanterveyteen

Energiakriisi koettelee etenkin jääurheilua, jonka harrastajat ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Urheiluliitot ja -seurat vetoavat päättäjiin, ettei liikuntapaikkoja suljettaisi.

Rockettesin kulta lipesi kaatumisiin

Muodostelmaluistelun MM-kisat päättyivät dramaattisesti – Rockettesin kulta lipesi kaatumisiin, Suomeen silti kaksi mitalia!

Suomen toinen joukkue Marigold IceUnity nousi vapaaohjelmallaan neljänneltä sijalta hopealle. Rockettes oli lopulta kolmas. Maailmanmestaruus jäi Kanadaan.

Muodostelmaluistelujoukkue Helsinki Rockettes

Venäläisten poissaolo muuttaa muodostelmaluistelun MM-kisojen asetelmat – suomalaiset entistä suurempia suosikkeja: "Tuo ekstrajännitystä"

Muodostelmaluistelun MM-kisat järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen Kanadassa perjantaina ja lauantaina. Lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa luistellaan lyhytohjelmat ja myöhään lauantai-iltana vapaaohjelmat. Suomi tavoittelee kisoissa kahta mitalia.

Tapparan SM-juniorijoukkue FireBlades jäällä.

Tampereen Hakametsän jäällä nähdään viikonloppuna muodostelmaluistelun huippujoukkueet SM-kisoissa

Tapparan järjestämiin SM-kisoihin osallistuu yli 600 luistelijaa ympäri Suomea. Kisoissa nähdään myös kaksi joukkuetta Tampereelta.

Muodostelmaluistelukuvassa Team Unique

Jäälle pudonnut helman palanen vei pisteen Rockettesilta, Team Unique pysyi muodostelmaluistelun kärjessä

Helsinki Rockettes luisteli sunnuntaina muodostelmaluistelun SM-valintakilpailujen parhaan vapaaohjelman, mutta lyhytohjelman jälkeen kisaa johtanut Team Unique piti paikkansa kärjessä.

Yleisöä sauraamassa Joensuun jäähallin tulipaloa.

Joensuun jääurheiluseurojen toiminta on vaikeaa hallitulipalon jälkeen – avunpyyntö lähikuntiin on lähetetty

Joensuun Mehtimäen jäähallin viime viikkoinen tulipalo aiheuttaa päänvaivaa jäähallia käyttäville urheiluseuroille. Jääharjoituskausi on alkamassa jääkiekkoilijoilla ja luistelijoilla, mutta normaalin kolmen kentän sijaan harjoitteluaikoja jaetaan yhdelle jäälle.

Iivo Niskanen on Suomen ainoa ehdokas kärkisijoille Oberstdorfin MM-kisojen henkilökohtaisilla matkoilla.

Hiihdon MM-kisat jatkossakin Ylen kanavilla! Laajasta talviurheilun tarjonnasta sopimus vuoteen 2026 – mukana merkittävä määrä maailmancupin kisoja

Suomalaisille tärkeät talvilajien tapahtumat näkyvät jatkossakin Ylen kanavilla. Yle on tehnyt sopimuksen vuosien 2023 ja 2025 hiihdon MM-kisojen näyttämisestä. Pakettiin kuuluvat myös taitoluistelun arvokisat vuoteen 2023 asti.

Muodostelmaluistelu Rockettes

Muodostelmaluistelun MM-kisat on peruttu koronan takia jo kahdesti, osa urheilijoista ei jaksanut enää jatkaa uraansa – "He harmittelevat sitä varmasti lopun ikänsä"

Muodostelmaluistelijat ovat joutuneet etsimään korona-aikana motivaatiota perusharjoittelusta, kun tammikuussa ilmoitettiin, että tämänkin kevään MM-kisat on peruttu.

Muodostelmaluistelun joukkue Helsinki Rockettes taitoluistelun ja muodostelmaluistselun kansallisessa kilpailussa Helsingissä 28. helmikuuta 2021.

Rockettesin tynkäkausi päättyi onnenpurkauksiin

Muodostelmaluistelun huippujoukkueiden kausi sisälsi ainoastaan kaksi kilpailua.

Jääkiekkoilija Marko Anttila tekee vaakaa.

Jokeri-kapteeni Marko Anttila tähdittää Lumikuningatar-jääshowta taitoluistelijoiden kanssa – katso videolta, miten "Mörkö" taipuu vaakaan

Lumikuningatar yhdistää taitoluistelun, muodostelmaluistelun ja jääkiekon lajiosaamista esittäviin taiteisiin.

Janne Korhonen on muodostelmaluistelun puheenjohtaja.

Luistelijoita nöyryyttänyt Mirjami Penttinen on nyt täysin vapaa valmentamaan – satojatuhansia euroja maksanut tapaus toi lajipomon mielestä taitoluistelulle jotain hyvää

Taitoluistelukentän viime vuotta sävytti kohu valmentajan epäasiallisesta käytöksestä. Nyt valmentaja Mirjami Penttinen on kilpailukieltonsa kärsinyt.

Vivi Koskivirta, Vappu Karvonen, Sofia Kinnarinen, Aino Nissinen ja Linnea Ruskoaho

Tonttulakit päähän ja kaatosateeseen – nuorten muodostelmaluistelijoiden omatoiminen jääharjoittelu kuvastaa intohimoa omaan lajiin

Nuoret muodostelmaluistelijat haluavat pitää taitojansa yllä poikkeusaikanakin. Vaikka sitten vesisateessa. Katso Urheiluruudun jouluinen juttu kuvan videota klikkaamalla.

Lappeenrannan kisapuiston jäähallin tyhjä jää.

Yksi yö on takana – mitä Lappeenrannassa ajatellaan hallipäätöksestä nyt?

Kaupungin, SaiPan ja muodostelmaluistelijoiden edustajat kommentoivat tuoreeltaan kaupunginvaltuuston päätöstä sijoittaa jäähalli Kisapuistoon.

Muodostelmaluistelu

Luisteluseura HSK ei ole valittanut 57 000 euron avustusten takaisinperinnästä: "Katsomme tulevaisuuteen"

Helsinki päätti kesäkuussa, että seuran on maksettava takaisin vuoden 2018 avustukset. Tapaus liittyy seuran muodostelmaluistelun päävalmentajan Mirjami Penttisen asiattomaan käytökseen.

Taitoluistelu kuvituskuva

Taitoluisteluliitto suhtautui tyynesti Penttisen tapauksen aiheuttamiin kuluihin: "Raha meni tarpeeseen"

Muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen epäeettisiä valmennusmetodeja koskenut tapaus tuli maksamaan Suomen taitoluisteluliitolle noin 240 000 euroa.

Taitoluistelu häirintä yleiskuva

Taitoluisteluliitto joutui maksamaan noin 240 000 euroa Mirjami Penttisen tapauksen käsittelystä

Penttisen valmennusmetodeja on puitu eri tahoilla koko alkuvuosi.

Team Unique

Helsingin kaupunki on perimässä taitoluisteluseura HSK:lta avustuksia yli 57 000 euron edestä

Perintä liittyy vuoden 2018 avustuksiin. Asia käy ilmi päätösehdotuksena liikuntajaoston ensi tiistain 9. päivä kesäkuuta kokouksen esityslistasta.

 Team Unique vapaaohjelmassaan muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa Helsingissä 28. helmikuuta 2016.

Taitoluisteluliitto, HSK ja Mirjami Penttinen yllättäen sopuun – vuoden kilpailukielto pysyy kuitenkin voimassa

Helsingfors Skridskoklubbenin muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttinen saa jatkaa valmentamista seurassaan.

Muodostelmaluistelu Kuvituskuva

Helsinki tutkii, onko HSK seurana rikkonut reilun pelin periaatteita

Kaupungin avustuksen käsittely siirtyy, seura sai aikaa selvitykselleen.

Taitoluistelu

Haukkui lehmäksi ja kehotti laihduttamaan – Expressen sai haltuunsa äänitteen, joka paljastaa Ruotsin menestyneimmän muodostelmaluistelujoukkueen valmentajan rajun kielenkäytön

Team Surprise oli Ruotsin menestynein muodostelmaluistelujoukkue. Joukkueen valmentaja kritisoi Expressenin saamassa äänitteessä valmennettavaansa painonnoususta.

Muodostelmaluistelun kuvitus

Kohuseura HSK:n avustusten käsittely siirtyy toukokuulle

Helsingin liikuntajaoston piti käsitellä HSK:n avustuksia torstaina.

Taitoluistelu

HSK kertoo pyrkivänsä sovintoon Taitoluisteluliiton kanssa ja pyytää anteeksi epäasiallista kohtelua kokeneilta luistelijoilta

Suomen Taitoluisteluliitto ei pystynyt päättämään luisteluseura HSK:ta koskevista jatkotoimenpiteistä lauantaina pitämässään kokouksessa.

Voimisteluvalmentaja Pulmu Puonti.

“Monella valmentajalla pitää kääntää ajattelu ihan uusiksi” – urheiluvalmentajia kouluttava Pulmu Puonti kannustaa vallasta ja kontrollista luopumiseen

Pitkän linjan voimisteluvalmentaja Pulmu Puonti on viime aikojen kohujen seurauksena huolissaan myös valmentajien jaksamisesta.

Muodostelmaluistelu

Taitoluisteluliitto joutui lykkäämään HSK:ta koskevia päätöksiä – seura sai asialle käräjäoikeuden väliaikaisen turvaamispäätöksen

Käräjäoikeus kuulee seuraavaksi Taitoluisteluliittoa, minkä jälkeen se päättää turvaamistoimen perumisesta tai sen muuttamisesta pysyväksi.

 Team Fintastic -joukkue (juniorit) juhlii vapaaohjelman jälkeen muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa Espoossa 1. maaliskuuta 2020.

Team Fintastic luisteli MM-kultaa, Suomen tuplamitali jäi 0,04 pisteen päähän

täydellinen suoritus siivitti Team Fintasticin lyhytohjelman kolmannelta sijalta voittoon.

Team Unique.

Muodostelmaluistelun MM-kisat on peruttu – Team Uniquen edustusoikeutta ei tarvitse enää jännittää

Team Uniquen seura HSK antaa selvityksen seuran ja Mirjami Penttisen tilanteesta Taitoluisteluliitolle 28. maaliskuuta.

 Team Unique jäällä.

Mirjami Penttisen seura uhattiin erottaa Taitoluisteluliitosta – asiantuntijat tyrmäävät ajatuksen: "Satavarmaa, että siihen ei ole mitään oikeutta"

Urheiluoikeuden ja työoikeuden asiantuntijat pitävät epäasiallisesta käytöksestä 12 kuukauden kilpailukiellon saaneen muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen paluuta HSK:n valmentajaksi lain mukaisena.

Team Unique.

Synchronised figure skating coach suspended for abuse back at work

The skating association suspended the coach for a year for treating skaters badly, but the club reinstated her seven weeks later.

Mikael Nyberg HSK puheenjohtaja taitoluistelu

HSK:n puheenjohtaja: Mirjami Penttinen ei lähde MM-kisoihin joukkueen kanssa – päätös työvelvoitteen palauttamisesta tehtiin pääosin julkisuudessa olevien tietojen perusteella

Helsingfors Skridskoklubbin (HSK) puheenjohtaja Mikael Nyberg myöntää, että seura ei ole kuullut epäasiallista käytöstä kokeneita luistelijoita tai nähnyt valmentaja Mirjami Penttisen kilpailukieltoon vaikuttanutta SUEKin raporttia.

Muodostelmaluistelun kuvitus

Valmentajakohun keskelle joutunut HSK sai Helsingin kaupungilta viime vuonna 70 000 euron avustuksen – seura saattaa joutua maksamaan tukia takaisin

Päätös vuoden 2019 avustusten takaisinperinnästä ja vuoden 2020 avustuksista tehdään huhtikuussa.

 Team Unique vapaaohjelmassaan muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa Helsingissä 28. helmikuuta 2016.

Taitoluisteluliitto voi estää Team Uniquen MM-kisamatkan, koska epäasialliseen käytökseen syyllistynyt valmentaja palaa töihin – "Puntti ei saa tutista"

Taitoluisteluliiton puheenjohtaja väläyttää kovia keinoja, kun Helsingfors Skridskoklubb antoi Mirjami Penttiselle luvan palata valmennustyöhönsä.

Muodostelmaluistelu kuva 02

Alaikäisiä nöyryyttänyt ja alistanut valmentaja sai työnsä takaisin – luistelijoiden vanhemmat järkyttyivät: "Tämä on ihan hirvittävän surullista"

Yle Urheilun haastattelemien henkilöiden mukaan useampi vanhempi harkitsee lapsensa vetämistä pois HSK:n luistelujoukkueista.

Helsinki Rockettes

Helsinki Rockettesille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus – Myös Team Unique nappasi MM-kisapaikan

Team Unique menetti lyhytohjelman kärkipaikkansa Helsinki Rockettesille, mutta sijoittui hopealle.

Team Unique -joukkue (seniorit) lyhytohjelmassa muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa Espoossa 29. helmikuuta 2020.

Team Unique johtaa SM-muodostelmaluistelua perussuorituksella

Team Unique lähtee paalupaikalta muodostelmaluistelun SM-kisojen vapaaohjelmaan.

Henrik Dettmann

Henrik Dettmannin kolumni: Urheilumogulit haukkuivat kommunistiksi, rautanyrkit ja kovanaamat sulkivat toisinajattelijan pois – joko nyt Suomessa koittaisi uusi aika?

Urheiluväki on ehkä vihdoin valmis ymmärtämään, että pehmeä valmennus on nimenomaan kovaa valmennusta, kirjoittaa Henrik Dettmann.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle