Uusimmat artikkelit
Meri-Lapissa testataan jouluna lähiruoan yhteiskuljetuksia
Kokeilu on osa Oulun yliopiston tekemää tutkimusta, jossa on mukana myös ammattiopisto Lappia.
Vertikaaliviljelyä yritti moni, mutta harva onnistui – nyt ”tulevaisuuden” menetelmällä kasvaneita yrttejä saa ruokakaupasta Helsingissä
Suomen suurimmat vertikaaliviljelmät ovat Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa. Pääkaupunkiseudun start up -pöhinän keskellä toiminta on juuri nyt hiljaista, mutta yksi toimittaja sai tänään yrttinsä kauppoihin.
Oulun Likis-tapahtumassa tutustutaan lähiruokaan
Likiksen tarkotuksena on edistää ekologista ja kestävää ruoantuotantoa Oulun seudulla.
Terveysalan ammattilaiset päätyivät maineikkaan artesaanileipomon pelastajaksi: ”Olemme vähän sokissa miten kaikki tuntuu menevän kaupaksi”
Hämeessä tunnetun Tuulosrievän leipomon taru oli vähällä päättyä vuodenvaihteessa. Pelastajaksi löytyi hämeenlinnalainen pariskunta, joka ei tosin leivän leipomisesta paljoakaan tiennyt.
Vastuullisesti tuotettu lähiruoka innostaa kuluttajia käyttämään REKO-rinkiä
Lähiruoan myynti- ja jakelumalli REKO:ssa kuluttajat tilaavat lähiruokatuottajilta ruokaa suoraan ilman välikäsiä. Myynti tapahtuu Facebookin kautta.
Lähikala taivaltaa verkosta pannulle alle kahdeksan kilometriä – seurasimme kuhan matkaa kalastajalta keittiömestarille
Pientuottajien toimittama lähiruoka on ravintoloille laadun tae ja keino erikoistua. Keittiömestarien mukaan ravintolamaailmassa ei ole paluuta kaukaa tuotuihin raaka-aineisiin.
Hamppu kärsii huumemaineesta, sanoo Vuoden lähiruokateko -palkinnon saanut yrittäjä
Vuoden lähiruokateko 2023 -tunnustus jaettiin Lähiruoka & luomu -tapahtumassa torstaina. Palkitun yrittäjän mukaan öljyhampun siemen on ravintoainepommi, jonka käyttöä kannattaisi lisätä.
Centrian kehittämä Likiruoka-palvelu etsii yhä ostajaa, joka jatkaisi lähiruuan kuljettamista haja-asutusalueilla
Hankkeen tavoitteena oli luoda digitaalinen alusta lähiruuan kuljettamiselle. Asiakkaan tilaus kulkee sähköisen alustan kautta, josta asiakas saa valita itse sopivan toimittajan.
Sodankylä ei lähde mukaan Lapin hyvinvointialueelle perustettuun ateriapalveluyhtiön – omalla yhtiöllä turvataan lähiruoan käyttö
Sodankylän tavoitteena on tuottaa lähiruokaa muun muassa koulujen oppilaille ja varhaiskasvatukseen sekä myydä ruokaa Lapin hyvinvointialueelle.
Jotta lähiruoka löytää ostajan, tarvitaan tarina – uusi paikallinen alkuperämerkki auttaa tuottajia erottautumaan kilpailijoista
Luomumarjoja kasvattava entinen punaorpojen orpokoti ja ylämaankarjan uranuurtajatila läpäisivät tiukan seulan saadakseen tuotteisiin Parasta Pirkanmaalta -tarran.
Harva ostaa kauniista puheista huolimatta lähiruokaa – hintojen kallistuminen pahentaa tilannetta
Karjankasvattaja kertoo kasvaneiden kustannusten viemisen kuluttajahintoihin olevan jo vaikeaa taiteilua. Lähiruokaa pyritään kuitenkin hintojen noususta huolimatta tuomaan enemmän kuluttajien ruokapöytään.
Euroopan ruokamaakunta-tunnustus poiki palkittuja lähituotteita – niitä tehdään tutuksi Kalaryssäyksen kävijöille Kuopiossa
Viikonloppuna järjestettävässä Kalaryssäyksessä voi tutustua muun muassa ruokalahja-kilpailussa menestyneisiin elintarvikkeisiin.
“Työnnä kätesi multaan ja tunnet olosi paremmaksi” – kaupunkipuutarhat voivat hyvinvoinnin lisäksi tarjota apua ilmastonmuutoksen luomiin haasteisiin
Kaupunkipuutarhat monipuolistavat urbaanien ympäristöjen biologista monimuotoisuutta. Samalla ne voivat sytyttää kipinän lähiruoan kasvattamiseen ja olla vastaus luontokatoon.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026 kohti mennään lähiruuan voimalla – juhlavuoden ruokaprojekti jo käynnissä
Pohjoisen ruokakulttuurin ja lähiruoan merkityksen nostamisen keskittyvä Arctic Food Lab on jo aloittanut toimintansa, ja siihen on saatu kolmisenkymmentä yhteistyökumppania mukaan.
Puhoksen mylly Kiteellä saa uuden elämän ravintolana
Puhoksen vanhaan myllyyn Kiteellä avataan kesäravintola juhannukseksi. Myllyravintola vanha Puhos pitää ovensa auki päivittäin elokuun loppuun saakka.
REKO-ryhmien suosio kasvaa Lapissa: asiakkaiden mielestä on tärkeää tietää ruoan alkuperä ja kannattaa lähituottajia
Esimerkiksi kananmunat, kala ja taimet vaihtoivat keskiviikkoiltana omistajaa vilkkaasti Tornion ja Kemin REKO-lähiruokajakelussa.
Kumppanuusmaatalous poistaa välikädet ja vähentää viljelijän riskejä: "Tässä ei olla niin riippuvaisia polttoaineen hinnasta"
Kumppanuusmaataloudessa tuotannon riskit jaetaan tuottajan ja kuluttajan harteille. Toiminta on Suomessa melko harvinaista. Viljelijän mukaan menetelmällä voidaan turvata lähiruuan tuotanto.
Tänä kesänä kasvatetaan ruokaa parvekkeella ja pihalla – kotiviljely kiinnostaa, mutta hintaa sillekin tulee: "Parempi ettei lähde laskemaan"
Yhä useamalla pihalla ja parvekkeella kasvaa tänä kesänä muutakin kuin silmäniloa. Kotikasvatus kiinnostaa erityisesti siksi, että ruoan alkuperä on yhä merkityksellisempi.
Päivähoitolapset tutustuivat kevätkylvöön Paltamossa – kuusivuotiaskin tietää, miksi ruoan kasvattaminen on tärkeää: "Että pysyy hengissä"
Paltamon Mieslahdessa Toukosiunaus-tapahtuman yhteydessä muistuteltiin kotivaran tärkeydestä. Toukokylvön siunauksella on pitkä perinne eri puolilla Suomea. Sen tarkoitus on kunnioittaa lähiruokaa, maanviljelyä ja yhdessä tekemistä.
Posion Muikkumarkkinat palaa kahden vuoden tauon jälkeen
Kaikenikäisille suunnattu kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään 16. –17. heinäkuuta.
Suomen suurin koululounas katettiin Mikkelin torille – ysiluokkalaiset nauttivat “pikkuisen paremmasta kouluruoasta”
Noin 600 peruskoulunsa päättävää oppilasta ruokaili yhdessä nauttien hyvistä raaka-aineista tehtyä Saimaan lähiruokaa. Jälkiruokana esiintyi Emma-palkittu artisti F.
Halveksittu roskakala on hivuttautunut trendiherkuksi – särkibisnes on noussut kannattavaksi liiketoiminnaksi
Särkikalojen käyttöä on edistetty valtion tukirahoilla ja useilla kampanjoilla. Vähempiarvoisena pidetyn kalan kulutus on lähiruokabuumin siivittämänä noussut niin, että raaka-aineesta on jopa pulaa.
Onpa erikoinen ilmestys, ajatteli Jasper Pääkkönen – sitten kivilinna vaihtoi omistajaa 1,5 miljoonalla, ja nyt suunnitteilla on jotain uutta
Helsingin kaupunki on pitkään halunnut eroon tyhjänä seisseestä Röykän sairaalasta, jonka ylläpitokulut ovat korkeat. Yli sadan vuoden aikana tiloissa on toiminut keuhkoparantola, mielisairaala sekä vastaanottokeskus.
Kiinnostus kestävää matkailua kohtaan kasvaa – sotkamolaisyrittäjä: asioiden kehittäminen on jatkuvaa
Kainuun Luontoretket sai vasta Sustainable Travel Finland (STF) -merkin, joka kertoo matkailijoille, että yrityksen toiminta on ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävää.

Lähiruuan myynti ilman välikäsiä on levinnyt Pohjanmaalta jo lähes 20 maahan – kriisiaikoina REKO-rinkien rooli on vain korostunut
Koronapandemian alku toi REKO-ryhmien toimintaan monin paikoin selvän piikin. Ukrainan sota on taas korostanut suoramyynnin merkitystä.
Hakamaan lammastila Petäjävedeltä palkittiin vuoden 2022 Lähiruokateosta
Vuoden lähiruokateko -palkinnon on voittanut Hakamaan Lammastila Petäjävedeltä. Tilan yrittäjät Maija Suutarinen ja Samppa Suutarinen tekevät palkintoperusteiden mukaan näkyväksi lähiruoan merkitystä sekä puhtaiden, eettisesti kestävällä tavalla tuotettujen raaka-aineiden käyttöä. Palkinto luovutettiin tänään avautuneilla Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingissä.
Laki ei anna kunnille mahdollisuutta suosia lähiruokaa – Kouvolassa keksittiin ratkaisu, miten saada pienet yritykset mukaan: "Win-win-tilanne"
Lähiruuan saaminen kunnan ruokalistoille vaatii kunnalta osaamista ja innostusta. Esimerkiksi Kouvolassa on haluttu pienet lähituottajat mukaan ruuantoimittajiksi heille räätälöidyn kilpailutuksen kautta.
Muuramessa lapsille tarjotaan koulussa ja päiväkodissa luomumaitoa – parhaillaan pohditaan luomumuniin siirtymistä
Luomuraaka-aineiden käyttö ei nosta kokonaisukustannuksia. Jos raaka-aineisiin kuluu enemmän rahaa, säästöjä haetaan esimerkiksi vähentämällä ruokahävikkiä.
“Korona-aika räjäytti kysynnän”, iloitsee lähiruoan tuottaja – vapaaehtoisvoimin toimivien Reko-renkaiden suosio on kasvussa
Jyväskyläläistä tuottajaa rekoilussa innostaa sen henkilökohtaisuus. Koko maassa Reko-rinkejä yli 200.
Turun keskusta vastasi aloitteella turkulaisvaltuutettujen kasvisruoka-aloitteeseen – käytettävä lähituotettua lihaa, kalaa ja kasviksia
Ryhmä vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton valtuutettuja teki eilen valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan Turun kaupungin luopuvan lihan tarjoamisesta tilaisuuksissaan. Tilalle halutaan kasvisruokaa ja kalaa.
Turkulaiset valtuutetut ehdottavat kaupungin luopuvan liharuoasta kaupungin tilaisuuksissa Helsingin tapaan – tarjolle kasvisruokaa ja lähikalaa
Vihreiden Konsta Weberin ja Laura Rantasen sekä SDP:n Petra Peltosen ja vasemmistoliiton Jaakko Lindforsin allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että kaupunki tarjoaa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa ja lähikalaa.
Lahden kaupunginjohtaja ei aio edistää lihakieltoa kaupungin tilaisuuksissa
Helsingin kaupunki päätti, ettei sen järjestämissä tilaisuuksissa tarjota enää lihaa. Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen mielestä muutos kohti kasvisruokien suosimista tapahtuu parhaiten asteittain.
Lihan tarjoileminen Helsingin tilaisuuksissa lopetetaan – ilmastotiimin päällikkö: Linjaus ei ota kantaa esimerkiksi koulujen ruokailuihin
Lisäksi kertakäyttöastioista luovutaan ja kahvimaitona tarjoillaan kauramaitoa. Linjaus tulee voimaan ensi vuonna.
Yli puolet suomalaisista kalastaisi enemmän, jos sen voisi tehdä keskustassa – kalastuskisassa Hämeenlinnassa nousi muun muassa iso hauki
Hyviä kalapaikkoja löytää jopa keskeltä kaupunkia. Hämeenlinna on siitä hyvä esimerkki. Suomalaiset kävisivät enemmän kalassa, jos tietäisivät missä voi kalastaa. Hyvät ja helppopääsyiset kalapaikat houkuttelevat kansaa kalastuksen pariin.
Micke Björklund elää viikon pääkaupunkiseudun lähiruoalla – vinkkaa Mickelle raaka-aineista, omista tai muiden
Lähiruokahaaste alkaa maanantaina 16. elokuuta.
Ensin yksi mies sai idean, nyt kyläläiset syövät samasta pellosta – näin toimii yhteisöviljely, jossa vastuu ja sato jaetaan yhdessä
Oulun Huttukylässä perustettiin viime vuonna kyläläisten toimesta yhteisviljelymaa, jossa on mukana viisi perhettä. Yhteisöviljelyn suosio on kasvussa, koska puutarhaviljely, yhteinen toiminta ja lähiruoka kiinnostavat yhä enemmän.
Centrian Likiruoka tuo lähiruuan kotiovelle – Keski-Pohjanmaan lisäksi tänä vuonna paketit kulkevat myös Lapissa
Likiruuan idea ja sähköinen alusta ovat sama kuin edellisessä 2018 käynnistyneessä Vaste-hankkeessa. Asiakas tilaa tuotteen yritykseltä ja toimitus menee sähköiselle alustalle, josta asiakas saa valita itse toimittajan.
Kalastajat ja veneilijät voivat hakea pian kylmää kyytiin – Jämsässä avataan perjantaina jääasema
Jäähileaseman ovat rakentaneet talkoovoimin Jämsänkosken urheilukalastajat.
Lähiruokaa jaetaan nyt autojen seassa, mutta jatkossa Kokkolan Reko-tapaamiset saattavat siirtyä kauppatorille
Urheilutalon viereinen parkkipaikka on koettu turvattomaksi. Siellä ei myöskään ole valoja.
Savon Yrittäjien maakunnallinen yrittäjäpalkinto Peltolan Juustolalle
Yrittäjäystävällisin kunta on Leppävirta ja vuoden yksinyrittäjä kuopiolainen Leena Ståhlberg.
Katso Ilmastotekoja Keski-Suomi -valokuvakilpailun finalistit - äänestä omaa suosikkiasi!
Valokuvakilpailun voittaja ja yleisön suosikki julkistetaan Keski-Suomen päivänä 18.4.
Suomalaiset syövät kananmunia enemmän kuin koskaan aikaisemmin – nuoret miehet ja vanhemmat naiset ovat suurimpia munafaneja
Aittolahden tila vie neljästi viikossa munalastin suoraan asiakkaille, koska moni välttää ostoksia väentungoksessa.
Hedelmän- ja marjanviljelijöitä houkutellaan tuottamaan glögiä
Glögin tuottamiseen järjestetään koulutusta ja tuotteille luvataan näkyvyyttä ruokamaakunta -tunnustuksen nimissä.

Meri-Lapissa tavoitellaan lähiruuan käytön lisäämistä – jäätelöfirmassa tiedetään jopa maidon lypsäneen lehmän nimi
Tarkoituksena on lisätä paikallisen lähiruuan hyödyntämisen mahdollisuuksia.
Esedu siirtyi Norjan lohesta lähikalaan – "roskakalasta" tehdään tonneittain koululounasta
Opiskelijoille halutaan antaa hyvä pohja kestäville ruokavalinnoille.
Samiedu tuo ruokapöytään enemmän luomua ja lähiruokaa – ruokahuoltopäällikkö: "Asiakkaat ovat hyvin valveutuneita"
Luomun ja lähiruoan osuus tulee olemaan aluksi hyvin pientä, sillä budjetti ei salli kokonaan luomuun siirtymistä.

Lähituotemyymälä, infopiste ja oluthuone – Asikkalan Päijännetalo uudistuu lähivuosina
Asikkalan kunta ja paikallinen panimoyhtiö rakentavat Päijännetalosta uudenlaista matkailuvalttia kuntaan.
Vakkasuomalainen makureitti -sovellus tarjoaa matkailijoille kartan mielenkiintoisista ruokakohteista
Tavoitteena on saada sovellus käyttöön maaliskuussa.
Vetääkö kauppahalli ihmisiä aiempien joulujen tapaan? Katso, miten Oulun kauppahallissa valmistaudutaan aattoon
Oulu kauppahallissa joulun aika on yleensä kiirettä täynnä. Mikä on tilanne tänä vuonna?
Miten koota vastuullinen ruokakassi? – Kuluttajan harteille asetetaan suurta taakkaa
Vastuullinen syöminen voi olla monimutkaista.