Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Henkilö kävelee sortuneen talon raunioilla.

Tilastot paljastavat: Ihmisiä kuolee luonnonkatastrofeissa selvästi vähemmän kuin sata vuotta sitten

Luonnonkatastrofien tuhoja voi seurata herkeämättä mediassa, mutta niissä kuolleiden määrä on vuosisadassa laskenut.

Autoja ja muuta romua kiviröykkiö päällä meren rannalla.

Suurin osa Libyan tuhansista tulvauhreista olisi voitu välttää, jos sää- ja varoituspalvelu olisi toiminut, sanoo Maailman ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas

Ihmiset eivät saaneet tulvauhasta varoitusta eikä heitä evakuoitu. Maailman ilmatieteen laitoksen WMO:n suomalaisjohtajan mukaan ongelmia on muissakin sotaa käyvissä maissa.

Punaisen puolikuun -tiimi kamppailee päästäkseen läpi tulva-alueen

Suomi lähettää apua tulvien runtelemaan Libyaan – sisäministeri Rantanen: ”Inhimilliset ja aineelliset menetykset ovat valtavia”

Tuhoista kärsivä Libya on pyytänyt kansainvälistä apua. Suomi tarjoaa tarvikkeita hätämajoitukseen ja muuta materiaalista tukea.

Ihminen tutkii rikkoutunutta autoa tulvan runnelemalla aukiolla.

Punainen Risti varoittaa: Libyan tulvien uhriluku on valtava ja voi nousta jopa tuhansiin

Eniten kärsineiden kaupunkien joukossa on Dernan rannikkokaupunki, jossa kokonaisia naapurustoja pelätään tuhoutuneen.

SPR:n logistiikkakeskuksen johtaja Ritva Lahti, taustalla suuri katastrofialueelle tarkoitettu teltta.

SPR on varautunut lähettämään telttoja Marokon maanjäristysalueelle – toistaiseksi apua ei ole pyydetty

Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa Tampereen Kalkussa on varastossa niin perhe- kuin sairaalatelttoja.

Ihmisiä nukkumassa torilla Marrakeshissa.

”Meillä oli erittäin hyvä tuuri”, sanoo Kati Komulainen, joka odottaa maanjäristyksen jälkeen lentoa Suomeen Casablancassa

Suomalainen Kati Komulainen oli työmatkalla Marokon Marrakechissa, kun maanjäristys runteli kaupunkia. Hän selvisi järistyksestä säikähdyksellä.

Pelastustyöntekijöitä menossa romahtaneen talon raunioihin.

Marokon tuhoisa maanjäristys kuvina

Marokon maanjäristyksen sanotaan olevan voimakkain vuosi­sataan.

Antakyan kaupungissa, Hatayn maakunnassa 11. helmikuuta.

Viime vuosikymmeninä on tapahtunut lukuisia tuhoisia maanjäristyksiä – katso lista

Marokkoon iskenyt maanjäristys on vaatinut yli tuhannen ihmisen hengen, ja kuolonuhrien määrän ennakoidaan kasvavan. Kokosimme yhteen viime vuosikymmenten tuhoisimpia maanjäristyksiä.

Vaurioitunut auto kadulla, ympärillä paljon kivä ja rojua. Vierassä seisoo sateenvarjoa pitelevä ihminen.

Hongkongissa rankimmat sateet 140 vuoteen – yli sata loukkaantunut tulvissa

Vuorokauden aikana satoi yli 600 millimetriä, mikä on noin neljännes kaupungin normaalista vuotuisesta sademäärästä.

Autoja puolittain veden alla kadulla. Veden pinnalla sateen jälkiä.

Häämatkalla ollut pariskunta on kateissa Kreikan tulvissa

Kreikan keskiosissa satoi alkuviikosta paikoin 800 millimetriä vettä, enemmän kuin yleensä vuodessa.

Veden alle jäänyt maisema, etualalla katu tai pelto, taustalla kylän rakennelmia.

Kreikan, Turkin ja Bulgarin rajuissa myrskyissä ja tulvissa jo 14 kuollutta

Kreikassa on ollut viime päivinä mittaushistorian rankimmat sateet.

Hurrikaani Ianin tuhoja Fort Myersissä Floridassa.

Jos kotisi on riskialueella, et välttämättä saa kotivakuutusta – tämä on jo todellisuutta Yhdysvalloissa, ja riski on olemassa Euroopassakin

Yhdysvalloissa kaikki vakuutusyhtiöt eivät enää uskalla myöntää kotivakuutuksia luonnonkatastrofialueille. Sään ääri-ilmiöt pakottavat vakuutusyhtiöt Euroopassakin laskemaan riskinsä uusiksi.

Hurrikaanin reitti kartalla Yhdysvalloissa.

Hilary-hurrikaani rantautuu Kalifornian niemimaalle viikonloppuna, tuo mukanaan pahimmat sateet kymmeniin vuosiin

Hurrikaanin odotetaan heikkenevän, mutta silti alueelle ennustetaan rajua sadetta, jopa noin 254 millimetrin sademääriä.

Grafiikka sähköpörssin hinnan kehityksestä vuodesta 2020 vuoden 2025 ennusteeseen asti.

Hans-myrsky teki sähkön hintayllätyksen: Ensi talven hintaodotukset laskivat

Viikko sitten Pohjoismaiden läpi pyyhkäissyt rajuilma ja muutoinkin sateinen sää täytti Norjan ja Ruotsin vesivoimaloiden altaita. Tämä heijaistui sähköpörssin syksyn ja talven futuurihintoihin.

Kaupunki joka on tuhoutunut tulipalossa.

Havaijin maastopalot ovat vaatineet jo 93 kuolonuhria, ja määrän odotetaan edelleen nousevan

Tiistaina alkaneiden tuhoisien maastopalojen laannuttua, pelastustyöt keskittyvät tällä hetkellä kadonneiden ja uhrien etsimiseen.

Rannan tuntumassa oleva asuinalue on palanut pahasti. Kuva on otettu ilmasta.

Liekkien nielemän Lahainan asukkaat eivät kuulleet hälytyssireenejä – 70-vuotias Thomas Leonard huomasi palon vasta, kun haistoi savun

Havaijin Mauin saarella riehuneet maastopalot ovat surmanneet jo yli 50 ihmistä. Henkiin jääneet surevat kotiensa tuhoutumista ja kantavat syyllisyyttä selviytymisestä.

Ilmakuvassa näkyy tulviva joki joka on peittänyt talojen pihat alleen. Vedestä pistää esiin omakotitaloja. Taustalla näkyy kuivia kukkuloita.

Vedenpinnat nousevat Norjassa yhä – Pelastusjohtaja: Korkein vaarataso

Monissa Norjan vesistöissä on nyt vettä historiallisen paljon.

Aila-myrskyn aiheuttamia tuhoja Porin Reposaaressa.

Osuiko myrskytuulien aiheuttama omaisuusvahinko kohdallesi? Vakuutusyhtiö: Muista kuvata tuhot ennen raivaamista

Isot omaisuusvahingot vakuutusyhtiö haluaa yleensä tarkastaa itse paikan päällä, kerrotaan LähiTapiolasta.

Tulvatuhoja Åressa. Asfaltti on revennyt monesta kohtaa ja maassa on suuria railoja.

Hans-myrsky riepottelee Pohjoismaita: Åressa tulvii ja Etelä-Norjassa on maanvyöryjä

Ruotsissa varoitetaan tulvista ja Norjassa sateesta, tulvista ja maanvyöryistä.

Korkeat kuuset kasvavat aivan omakotitalon tontin vieressä.

Jos naapurin puu kaatuu talosi katolle, vahinko korvataan sinun vakuutuksestasi – vakuutusyhtiö: Myrsky ei ole naapurin vika

Vakuutusyhtiöt eivät myy enää rajuilman alla metsävakuutuksia. Kotivakuutuksissa on puolestaan yleensä mukana luonnonilmiövahingot, mutta turvaa voi halutessaan vahvistaa koko ajan.

Salama lyö taivaalla puiden latvojen seassa.

Etelä-Savon alueella voi aamusta alkaen ukkostaa rankasti

Ukkospuuskien ennustetaan olevan rajuja maanlaajuisesti. Myös Etelä-Savossa ukkospuuskien nopeus voi olla jopa yli 25 metriä sekunnissa.

Kaatuneita ja tieltä raivattuja puita metsässä Mäntyharjuntien varressa Jaalassa.

Kaatuneet puut rusensivat alleen mökkejä ja autoja Kouvolassa

Kouvolan Jaalassa äkillinen raju syöksyvirtaus kaatoi arviolta parisataa puuta torstain ja perjantain välisenä yönä. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Pentti Montosen mökki oli kastua rankkasateiden vuoksi.

Rankkasade tuhosi Montosten mökkipihan – Videolla tulva murentaa maata ja uhkaa vyöryä mökin alle

Eläkeläispariskunta Pentti ja Arja Montonen tekivät viime perjantaina pelastuslaitoksen kanssa tunteja töitä suojatakseen Pieksämäellä kesämökkinsä perustuksia tulvalta.

Rikkinäinen trampoliini, joka tempautui korkealle trombin voimasta.

Trampoliinit lähtivät lentoon, rivitalon katto irtosi – katso, millaista tuhoa trombi kylvi asuinalueella Lempäälässä

Muun muassa trampoliinit, roskakorit, puut ja lipputanko saivat kyytiä trombin pyörteessä lauantaina. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Tulviva vesi on täyttänyt kadun, jolla näkyy kaksi autoa ja kaksi jalankulkijaa.

Tampereen keskustan kadut tulvivat rankkasateen takia – silminnäkijöiden mukaan useita autoja on jäänyt kaduille jumiin

Pelastuslaitoksella on ollut parisenkymmentä vahingontorjuntatehtävää veden valtaamilla kaduilla.

Mustiksi palaneita vehnäntähkiä pellolla.

Padon tuhoutuminen saattaa muuttaa valtavan alueen aavikoksi, varoittaa Ukrainan maatalousministeri

Etelä-Ukrainassa sijaitsevan Kahovkan padon tuhoutumisella tulee olemaan järisyttävät seuraukset Ukrainan maataloudelle. Ukraina saattaa menettää 14 prosenttia maataloustuotannostaan tulvien vuoksi.

Ihmiset liikkuvat kumiveneillä tulvivassa kaupungissa.

Vedenpinnan keskimääräinen taso torstaiaamuna 5,6 metriä – tämä on tilanne Ukrainan tulva-alueella juuri nyt

Ainakin kolme ihmistä on hukkunut tulvissa. Tulvavesien odotetaan alkavan laskea torstain aikana.

Leirintäalueen mökkejä tulvaveden vallassa.

Kysyimme tulva-asiantuntijoilta, miksi Lapin tulvat yllättivät suuruudellaan

Massiiviset kevättulvat tuntuvat yllättäneen koko Lapin. Selvitimme kolmelta tulva-asiantuntijalta, miksi tulvat yllättivät ja olisiko jotain voitu tehdä toisin.

Myrskyn rikkomia veneita kasassa rannalla.

YK: varoitusjärjestelmät vähentäneet sään ääri-ilmiöistä johtuvia kuolemia

Huolimatta siitä, että sään ääri-ilmiöt ovat 50 vuodessa lisääntyneet merkittävästi ilmastonmuutoksen myötä, aiheuttavat ne aiempaa vähemmän kuolemia.

Tulvaa Taivalkoskella toukokuussa 2015.

IIjoen vesistön tulvahuippu on ohi – Pudasjärvellä Jongunjärven ympäristössä vielä ainakin yksi tie poikki

Pudasjärvellä vesi on käynyt lähellä rakennuksia, mutta vahinkorajaa ei ole ylitetty, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Bruce Springsteen esiintyy.

Bruce Springsteen esiintyi Italian tulva-alueella kritiikistä huolimatta – tulvien uhriluku nousi jo neljääntoista

Konsertin toteutuminen vaikutti saavan laajasti kiitosta tulvien runtelemalta kansalta.

Kevättulvaa Pellon Juoksengissa 19.5.2023.

Lapin joet tulvivat – useita teitä poikki, vesi uhkaa jo rakennuksia

Muoniossa ja Pellossa vesi on korkeimmillaan yli 50 vuoteen. Tulvapenkereet suojaavat Kittilää Ounasjoen tulvalta.

Tulvavesi on noussut pelloille.

”Kaikki meni” – tulvat jättivät tuhannet kodittomiksi Pohjois-Italiassa

Tuhoutuneiden asuntojen ja liiketilojen lisäksi ainakin yhden sillan kerrotaan romahtaneen tulvien seurauksena. Ainakin yksitoista on kuollut.

Pajakkakosken kevät tulvaa keväällä 2023.

Kainuun kevättulvat huipussaan lähipäivinä: ely-keskus muistuttaa tarkistamaan laiturit ja veneet

Kevättulvat ovat keskimääräistä korkeammalla Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella.

Talvinen Koitelinkoski Kiiminkijoella.

Yöpakkaset ja sateettomuus ovat nyt hillinneet tulvatilannetta Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalla jokien vedenpinnat ovat pääosin laskussa Oulun eteläpuolella. Iijoen tulvahuipun Pudasjärvellä odotetaan ajoittuvan toukokuun puoliväliin.

Rakoileva maantie. Vesi on tuhonnut tien molemmat kaistat.

Vyörymä aiheutti vahinkoa Kaliforniassa – video näyttää, kuinka piha mureni palasiksi San Clementessä

Kaliforniassa maanvyörymän jälkien korjaaminen jatkuu toista kuukautta.

Sänkipelto tulvaveden ja jään peitossa.

Sateet ja lämmin sää nostavat merkittävästi tulvariskiä Pohjois-Pohjanmaalla lähipäivinä

Alaville pelloille on paikoin odotettavissa tulvavesiä lähipäivinä. Ely-keskus muistuttaa, että sään lämmetessä jokien veden pinnat nousevat.

Mississippin osavaltion Rolling Forkin pikkukaupungissa riehui tornado 25. maaliskuuta 2023. Kuva tuhoista perjantailta 31. maaliskuuta 2023, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vieraili vaimonsa kanssa alueella.

Tornadot synkensivät taivaan Arkansasissa – video näyttää tuhot Yhdysvaltain Keskilännessä

Ainakin 18 ihmistä on kuollut tornadojen aiheuttamissa onnettomuuksissa.

Myrskypilvi työntyy Beardstownin kaupungista pohjoiseen kohti Peoriaa perjantaina 31. maaliskuuta 2023.

Yhdysvalloissa tornadot iskivät kuuteen osavaltioon – ainakin seitsemän kuollutta

Määrällisesti eniten myrskyjä on raportoitu Illinoisin osavaltiossa, missä yksi kuoli ja kolmisenkymmentä ihmistä joutui sairaalaan keikkapaikan katon romahdettua kesken esityksen.

Suomen kansallismuseon näyttelypäällikkö, tohtori Minerva Keltanen katselemassa taideteoksia Merikeskus Vellamossa.

Varakkaan suvun vesa lähti uhkarohkeaan yritykseen pelastaa Pompejin asukkaat tuhkasateelta – harvoin kuultu tarina on esillä Suomessa

Paksu tuhkakerros peitti Pompejin ja Herculaneumin kaupungit vuonna 79. Suomen merimuseon näyttely avaa tuhoutuneiden kaupunkien elämää.

Myrskytuhoja Mississippissä.

Useita kymmeniä kuollut myrskyissä Mississippissä – tornadot kaatoivat asuntovaunuja

Ukkosmyrskyt ja tornadot aiheuttivat laajoja tuhoja myöhään perjantai-iltana. Viranomaiset pelkäävät uhriluvun vielä nousevan.

Maanjäristyksen tuhoja Ecuadorin Cuencassa 18. maaliskuuta 2023.

Voimakas maanjäristys ravisutti Perun ja Ecuadorin rajaa – katso video

Perun pohjoisen rajan tuntumassa sattunut järistys vaati yli kymmenen ihmisen hengen ja aiheutti suurta aineellista tuhoa.

Tyhjiä bussipysäkkejä.

Keskiviikko 1.3.2023 (tv)

Bussilakon vaikutukset. Nato-jäsenyys. Mallorcan lumimyrsky. Sää.

Osmaniyen laidalle on perustettu telttaleiri huvipuiston pysäköintialueelle.

Turkin järistysalueella moni yöpyy taivasalla lähes kolme viikkoa maanjäristyksen jälkeen

Turkin katastrofiviraston mukaan yli 1,5 miljoonalle ihmiselle on järjestetty väliaikainen majoitus joko teltassa tai muulla tavoin.

Henkilö nojaa käsiinsä talon raunioiden edustalla.

Sisäministeriön Pekka Tiainen Turkin uusista maanjäristyksistä: Moni alueen rakennuksista oli tyhjänä edellisten järistyksien jäljiltä

Uuteen maanjäristykseen pystyttiin reagoimaan nopeasti, koska edellisen järistyksen pelastus- ja raivaustyöt olivat edelleen käynnissä.

Tulvat ovat aiheuttaneet mutavyöryn Brasilian São Sebastiãossa 19. helmikuuta 2023.

Brasiliassa São Paulon karnevaaliviikonloppu muuttui synkäksi – tulvissa kuollut ainakin 36 ihmistä

Tulvien ja maanvyöryjen taustalla ovat rankkasateet. Esimerkiksi Bertiogan kaupungissa satoi 68,7 senttimetriä vettä vuorokaudessa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle