Uusimmat artikkelit
Tampereen Hervannassa on paikka, joka on kuin toinen koti kymmenille maahanmuuttajanaisille
Naistarissa käy vilkkaimpina päivinä noin 80 naista. Kansainvälisten naisten kohtaamispaikassa voi oppia erilaisia taitoja.
Honkapirtin ovet pistettiin Oulun Pateniemessa säppiin ja nyt taloa yritetään paikata väliaikaiseen käyttökuntoon
Pateniemessä urheilukentän ja sahanalueen tuntumassa olevan yhteisötalon Honkapirtin kunto on todettu niin huonokuntoiseksi, että talossa ei voi nyt harrastaa ja kokoontua.
Ministeriö perii Satakunnan yhteisökeskukselta avustuksia takaisin yli 25 000 euroa
Ministeriön mukaan avustukset peritään takaisin, koska ne on kirjanpidossa kohdistettu laskennallisiin vuokriin, mikä ei ole sallittua.
Kaupunki rakensi jättisillan, vaikka vastarannalla ei ollut mitään – nyt ”järjettömän hankkeen” päässä asuu yli 17 000 ihmistä
Kuokkalan silta on puoli kilometriä pitkä portti nuoreen lähiöön, jonka väkiluku 17-kertaistui muutamassa kymmenessä vuodessa. Kuokkala on monipuolinen asuinalue, joka on välttänyt ”Ruotsin tien”.
Tällainen on Kesän sauna, johon oululaiset jonottavat jopa tuntikausia: hämärillä lauteilla voi puhua kaikesta – tai ei mitään
Oulun rantasaunaseura ry:n haluaa rakentaa oululaisille ympärivuotisen yleisen saunan. Tavoite on nyt lähempänä toteutumista kuin koskaan.
Bellingcat: Kansainvälinen uusnatsiverkosto järjesti kesäkuussa tapahtuman Hämeenlinnassa
Tutkivan journalismin ryhmä Bellingcat on julkaissut kuvia äärioikeiston ja uusnatsien White Boy Summer Fest -tapahtumasta vuokramökillä. Tapahtumapaikan omistaja ei kommentoi asiaa Ylelle.
Lähiötupatoiminta rakentaa yhteisöllisyyttä Kuhmossa – vapaaehtoistyöntekijä: ”toivottavasti toiminta ei lopu koskaan”
Piilolankankaan Lähiötuvan työntekijät on palkattu työllistämisprojektin kautta, joka päättyy vuoden vaihteessa. Kaupunginjohtaja uskoo, että toiminta tulee jatkumaan ensi vuonnakin.
Vapaaehtoisille saattohoitajille on tarvetta Kaakkois-Suomessa
Etelä-Karjalan seurakunnat aloittavat saattohoitoystävien kouluttamisen hoivakoteihin. Syöpäyhdistykset kouluttavat vapaaehtoisia jo nyt.
Tänään avautuva Postikortteja Ukrainasta -valokuvanäyttely näyttää, kuinka sota on tuhonnut ukrainalaisia kulttuurilaitoksia
Tänään avautuvan näyttelyn kuvat todistavat, kuinka Venäjä ei tuhoa vain Ukrainan kaupunkeja ja kyliä, vaan myös maan tuhansia vuosia vanhaa kulttuuriperintöä.
IPV jatkaa Superpesiksessä – kannattajat havahtuivat talousvaikeuksiin
Imatran Pallo-Veikkojen hallitus uskoo, että seura suoriutuu miesten Superpesis-kaudesta taloudellisesti.
IPV haluaa pitää kiinni Superpesiksen sarjapaikasta – taloustilanteesta synkkä varjo
IPV päätti tiistaina aloittaa kausikorttien myynnin ensi kaudelle. Tahtoa Superpesiksessä jatkamiseen löytyy, mutta lopullisesti asiasta päättää seuran hallitus huomenna torstaina.
”Höyrähtäneitä uskovaisia, suuruudenhulluja paikallispoliitikkoja” – Yle kysyi suomalaisilta, mitä ajatuksia oma kotiseutu herättää
Kotiseutuliiton toiminnanjohtajan mukaan kaikille kotiseutu ei ole yhtä kotoinen. Suomalaiset kertoivat Ylelle kotiseutukokemuksiaan, ja niissä ylpeys voitti häpeän selvästi.
Aholansaarisäätiön toimitusjohtaja vaihtuu
Marraskuussa 2022 toimitusjohtajana aloittanut Päivi Korhonen on irtisanoutunut tehtävästään.
Kuusjoenkulma Ypäjältä on Hämeen vuoden kylä
Edellisen kerran Hämeen vuoden kylä -valinta osui Ypäjälle vuonna 2009.
Juuka-seura palkittiin vuoden 2023 kotiseutuyhdistyksenä – seuran toimintaa kehutaan laadukkaaksi ja monipuoliseksi
Suomen Kotiseutuliitto toteaa valintaperusteluissaan, että Juuka-seuran kekseliäät tapahtumat sopivat innoitukseksi ja esimerkiksi kotiseutuyhdistyksille kautta maan.
Lappeenranta kerää kaupunkilaisilta ideoita Marian aukion elävöittämiseksi – käytettävissä on 10 000 euroa
Asukkaat voivat kertoa ideoitaan heinäkuun loppuun saakka kaupungin verkkosivuilla. Tavoitteena on, että ensimmäisiä ideoitatoteutetaan jo syksyn 2023 aikana.
Käpylän lippakioskin uudet 21-vuotiaat yrittäjät menivät kioskiin rälläkällä sisään – nyt koko seutu on heidän takanaan
Kolmikko ei ole aiemmin kokeillut yrittämistä. Käpyläläisten valtaisa tuki on auttanut kioskin kuntoon saamisessa.
Pilpalan kyläyhdistys haluaa vuokrata lakkautettavan koulun kyläläisten käyttöön
Kunnanhallitus päätti, että vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi ja vuosivuokra on 12 euroa. Vuokrasopimusta ei ole vielä tehty.
Kouvola luopuu senioreiden suosimasta yhteisötilasta – edessä muutto mäkisen tieosuuden varrelle
Vakiokävijöihin kuuluva Ilkka Tommola keräsi lähes 300 ihmisen adressin tilan säilyttämisen puolesta.
Perinneyhdistys puolustaa Lappeenrannan kauppatoria: ”Tori piirakkakojuineen ja kauppahalli ovat parhaimmillaan nykyisillä paikoillaan”
Lappeenrannan Kilta ja toriyhdistys alkavat kerätä nimiä kauppatorin ja kauppahallin nykyisiä paikkoja puolustavaan adressiin. Monitoimiareena siirtäisi toteutuessaan molemmat muualle.
Tampereen Pyynikin kirkkopuistoon ripustetaan käsitöitä
Puiston puihin kiinnitetään neulegraffiteja, joista muodostuu yhteisöllinen taideteos.
Toriyhdistys tyrmää Lappeenrannan kauppatorille esitetyt vaihtoehtoiset paikat
Kansalaistoria yhdistys pitää jollain tavalla järkevänä. Rakuunamäkeä yhdistys pitää markkinapaikkana utopistisena.
Vaasan Agilityseura kävi läpi ja arvioi toimintansa laadukkuuden – nyt se on Suomen ensimmäinen Olympiakomitean nimeämä Tähtiseura
Suomen Agilityliitossa toivotaan, että Vaasan Agilityseuran Tähtiseura-merkki innostaa muitakin lajin seuroja tavoittelemaan tunnustusta. Muutama seura tavoittelee sitä jo.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee saamelaiskäräjälain uudistamista kiireellisesti
Valtuutettu katsoo, että saamelaiskäräjälain uudistusta tulee jatkaa edellisen hallituskauden työn pohjalta.
Kaupunginosakilpailuun osallistuu tällä kertaa kolme ehdotusta Hämeenlinnasta
Hämeenlinnasta kilpailuun osallistuvat Hauho, Myllymäki ja Sairio, jotka saavat kilpailussa vastaansa yli sata ehdokasta eri puolilta Suomea.
Uusi koulu, uudet piirit? Kaikki muutkin miettivät, miten päästä porukoihin – nappaa tästä vinkit
Ujous tai liian pieni paikkakunta voivat vaikeuttaa kavereiden saantia. Jos piirit tuntuvat pieniltä, kannattaa vaihtaa maisemaa, neuvoo koulukuraattori.
Karhin nuorisoseuralle 50 000 euron avustus katto- ja julkisivuremonttiin – keskipohjalaiset seurantalot menestyivät Kotiseutuliiton avustusjaossa
Iso tukipotti meni myös Sokojalle ja kahteen kohteeseen Perhoon.
Lapin seurantalojen avustuksissa huima nousu viime vuoteen: korjauksia tuetaan lähes 140 000 eurolla
Lapin seurantalojen korjausavustusten määrä nousi tuntuvalla summalla.
Korpien yhteisötaidenäyttely tuo esille kainuulaisten lasten ja nuorten ääntä
Viime syksynä käynnissä olleessa yhteisötaideprojektissa lapset ja nuoret ovat päässeet kokeilemaan erilaisia taiteen muotoja ympäri Kainuuta. Projekti jatkuu laajempana tulevana syksynä.
Vaasan kaupungin avustusten hakemisen määräaika on tänään – jaossa on muun muassa yli 200 000 euroa liikuntaseuroille
Viime vuonna liikunta- ja urheiluseurojen avustuksia sai 54 eri vaasalaisseuraa. Avustukset ovat haettavissa vain sähköisen avustusjärjestelmän kautta.
Osallistujien määrällä mitattuna Vaasa on Suomen viidenneksi suurin kansainvälisten kongressien kaupunki
Vuonna 2022 Vaasassa pidettiin yhteensä 25 kansainvälistä kongressia, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin tätä edeltävänä vuonna.
11 taloyhtiötä haluaa säilyttää Anni Swanin puiston ja Koulukadun puut Lappeenrannassa – kaupungille lähti kuntalaisaloite
Aloitteen mukaan Anni Swanin puiston vaikutuspiirissä asuu iäkästä väkeä ja yhä useammalla elämä keskittyy elämiseen kotona ja lähiympäristössä. Kaupunki on suunnitellut puistoon asuintaloa.
Seinäjoen kaupunki tuplasi kylien ja kaupunginosien kehittämisavustuksen
Avustuksilla halutaan tukea yhteisöllisyyttä ja luoda asuinalueille paikkoja, joissa tutustua naapureihin ja ympäristöön.
Venäjän hyökkäyssodan vastustajat aloittivat uuden tukikampanjan itärajan kaupungissa – Slava Ukraini lukee valotaulussa kuukauden ajan
Mainos on samassa paikassa, jossa valotaulu töhrittiin vajaa vuosi sitten Venäjän sotajoukkojen ja sotapolitiikan kannattajien Z-kirjaimilla.
Paikalliskulttuuria, harrastetiloja tai nuorisotoimintaa - Keski-Suomen maaseudulle luvassa taas uutta kehittämisrahaa
Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen tarkoitettu Leader-ohjelma rahoittaa hankkeita koko maakunnassa, Jyväskylän kaupunkialuetta lukuunottamatta.
Historiallisessa Tehdassaaressa toiminut kulttuuriosuuskunta meni konkurssiin – kalliiksi käynyt vuokrakiista oli viimeinen niitti
Nokian Tehdassaaren osuuskunnan luovana johtajana toiminut Jenni Lahtonen toivoo, että yhteisön perintö jää elämään siihen kuuluneissa lukuisissa ihmisissä.
Kainuulainen kyläyhdistys teki harvinaisen konkurssin, jonka seuraukset huomataan vasta myöhemmin
Koronan aiheuttama ravintolakriisi osui myös maakunnallisen kyläyhdistyksen toimintaan kipeästi. Asiantuntija miettii, osataanko tarpeellista kolmatta sektoria tukea riittävästi.
Kainuun Nuotan rahat loppuivat, ja yhdistys haki itsensä konkurssiin
Kainuun Nuotta ry:n suurimmat velkojat ovat Säästöpankki Optia, Verohallinto, Työeläkeyhtiö Elo ja Kajaanin kaupunki. Konkurssiin johtanut kassavaje alkoi ravintolatoiminnan sakkaamisesta.
Sairastuminen voi muuttaa myös läheisten elämän
Suomessa on yli miljoona omaishoitajaa.
Hämeenlinna-Seuran tuore puheenjohtaja Helena Lehkonen haluaa myös nuoria mukaan toimintaan
Lehkonen on seuran historian toinen naispuheenjohtaja. ”Hämeenlinna- henki” pitäisi löytää uudelleen, hän sanoo.
80-vuotias Lohtajan Veikot on kasvattanut jäsenmääränsä viime vuosina selvästi – seura liikuttaa yhdeksässä lajissa jo yli 500 ihmistä
Lajeista suosituin on jalkapallo, lisenssipelaajia on 200.
Äänekoskella vuosittainen määräraha innostaa kyliä kohentamaan uimarantoja ja rakentamaan laavuja – ”Iso merkitys”, sanoo kyläyhdistysaktiivi
Äänekoskella kylät ovat onnistuneet kohentamaan elinvoimaisuutta osallistuvan budjetoinnin avulla. Käytännössä kylät voivat itse päättää tiettyjen investointeihin suunnattujen määrärahojen käytöstä.
Многие магазины будут работать в праздники – Alko и Lidl на Рождество будут закрыты
Время работы магазинов рекомендуется проверять на их сайтах.
Lappeenrannan ystävyyskaupunki Ukrainassa on sodasta kärsinyt Tšernihivin kaupunki – yhteistyön teemana esimerkiksi ympäristösuojelu
Lappeenrannan ja ukrainalaisen Tšernihivin kaupungin on tarkoitus toteuttaa asiantuntija- ja harjoittelijavaihtoa.
Imatra aloittaa yhteistyön ukrainalaiskaupungin kanssa – aggregaatteja, lämmittimiä ja virta-asemia lähetetään Nizhynin kaupunkiin
Ukrainalaisen Nizhynin kaupungin edustajat saapuvat allekirjoittamaan ystävyyskaupunkisopimuksen Imatralle alkuvuodesta.
Neljä kylää kieltäytyi tuulivoimayhtiön tukirahoista, yksi paransi niillä frisbeepuistoa – selvitimme, mitä kritisoiduista rahoista ajatellaan nyt
Tuulipuistojen lähellä oleviin maaseutukyliin tarjotaan kehitysrahaa hakemuksia vastaan. Asia ei ole uusi, mutta se jakaa yhä kyläläisten mielipiteitä voimakkaasti.
Rovaniemeläiset äänestivät: 30 000 euroa käytetään frisbeegolfrataan Mäntyvaarassa ja toiminnalliseen puistoon Korkalovaaraassa
Frisbeegolfradan ja puiston toteutuminen vahvistetaan lopullisesti joulukuussa, kun kaupunginvaltuusto hyväksyy ensi vuoden talousarvion.
Yhteisöllisiä puurohetkiä jatketaan Kajaanin Lohtajalla – perjantaipuuron suosio yllätti järjestäjät
Perjantaipuurolla kävi kevätkaudella lähes 400 ihmistä. Toiminnasta tehty kysely osoittaa, että ihmisillä on ollut tarve tavata toisiaan ja päästä keskustelemaan.
Kommuunissa asujat jakavat keskenään intiimiä kehollista tietoa – tutkijan mukaan arkkitehtuuri ei suosi yhteisasumista
Kommuuniasuminen ei ole vain opiskeluelämään kuuluva väliaikainen elämänvaihe. Myös työssäkäyvät hakevat elämäänsä kodinomaisuutta kommuunista.
Kortteliliigassa samassa joukkueessa voi pelata kaksi kaveria, joiden kotimaat ovat sodassa keskenään
Lahden Kortteliliiga on pitänyt kaupunkilaiset liikkeellä yli viisikymmentä vuotta. Kaveriporukoiden kisailusta alkaneella toiminnalla on iso rooli ystävyyssuhteiden ja yhteisöllisyyden rakentajana.