Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Alankomaiden pääministeri Mark Rutte.

Alankomaat on sallimassa eutanasian myös alle 12-vuotiaille lapsille

Päätöksestä on kiistelty Alankomaissa monta vuotta. Belgiassa pienten lasten eutanasiat on jo sallittu.

Wälkky-niminen koira.

Lemmikkieläin kuolee nykyisin lähes aina eutanasian kautta – suuri osa lopetetaan juhlapyhien alla ja syy on arvoitus

Valtaosa lemmikkien omistajista toivoo eläimen kuolevan kotona nukkuessaan, mutta näin käy vain harvoin.

Lääkäri Juha Hänninen

Kampanja tavoittelee lakia eutanasiasta seuraavaan hallitusohjelmaan – Lääkäriliitto suhtautuu asiaan toistaiseksi kielteisesti

Nykyisissä eduskuntapuolueissa eutanasiaa vastustetaan lähinnä uskonnollisista syistä, sanoo kampanjan takana olevan yhdistyksen puheenjohtaja Juha Hänninen.

Väinö Liukkonen treenaa vinoja vatsalihaksia kuntosalilaitteella.

Väinö Liukkonen, 90, selvisi koronasta, mutta Helka-vaimo ei – urheilullinen huumorimies haluaa lähteä "saappaat jalassa", kun se hetki koittaa

Väinö ja Helka Liukkosen avioliitto kesti 63 vuotta. Leskimies tietää, mikä on pitkän parisuhteen salaisuus.

Hautapatsas Hietaniemen hautasmaalla Helsingissä.

Lapin aluevaaliehdokkaiden suuri enemmistö haluaa, että eutanasia laillistetaan

Vain keskustassa eutanasian kannattajat jäävät vähemmistöön.

Lääkäri Juha Hänninen

Saattohoidon pioneeri on pettynyt eutanasialain jumiutumiseen: "Kaikki alkaa nyt alusta"

Terhokotia pitkään johtanut Juha Hänninen muistuttaa, että eutanasia koskee suurta kärsimystä ja sitä koskevan lain puuttuminen on ihmisoikeusongelma. Elämän loppuvaiheen hoitoa pohtinut työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen eutanasian laillistamisesta.

Kuvassa professori Tiina Saarto.

Eutanasian laillistaminen ei etene Suomessa, asiantuntijaryhmä jäi erimieliseksi – saattohoitoa sen sijaan parannettava lakimuutoksin

Kansalaisaloitteesta alkunsa saanut selvitystyö elämän loppuvaiheen hoidosta ja eutanasian laillistamisesta Suomessa on valmistunut. Asiantuntijaryhmä pohti asiaa kolme vuotta, mutta ei päässyt yksimielisyyteen suosituksistaan eutanasian suhteen.

Mielenosoittajia Madridissa puolustamassa eutanasiaa.

Asenteet eutanasiaa kohtaan Euroopassa lieventymässä, Ranska pohtii kuolinavun laillistamista

Suomalaisasiantuntijan mukaan eutanasiamyönteisyys kumpuaa kuolemanpelosta sekä saattohoidon ja vanhusten hoivan surkeasta tilasta.

Espanjassa hyväksyttiin laki, joka mahdollistaa aktiivisen eutanasian

Espanjan parlamentti hyväksyi eutanasian

Espanjasta on neljäs maa Euroopassa, joka laillistaa aktiivisen eutanasian.

Hautapatsas Hietaniemen hautasmaalla Helsingissä.

Portugalin parlamentti hyväksyi eutanasian – mitä tekee presidentti?

Portugalin eutanasialaki koskee vain maan kansalaisia.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen

Laki ei sano suoraan, onko itsemurhan auttaminen laitonta vai ei – rikosoikeuden professori: tilanne on kohtuuton

Mies sai tuomion avopuolisonsa ja omaishoidettavansa surmasta, kun hän auttoi tätä itsemurhassa Nurmeksessa vuonna 2019.

Reino Vesterinen.

Eutanasian salliminen huolettaa monia asiantuntijoita: kohta ei enää keskustella, onko toisen surmaaminen sallittua, vaan kenelle se tehdään

Ongelma nimeltä eutanasia – moni kaipaa eutanasian sallivaa lakia, mutta miten se määriteltäisiin?

Nainen sauvakäveli Lauttasaaressa joulukuussa 2020.

Lääkäriliiton kysely: Eutanasia jakaa yhä lääkärikunnan lähes kahtia – hyvä saattohoito tärkeintä

Lääkäriliiton kanta eutanasiaan on kielteinen, koska potilaan surmaaminen edes potilaan omasta tahdosta ei ole lääkärin etiikan mukaista.

Kuvituskuva

Jyväskylä alkaa joulukuussa periä kunnaneläinlääkärin vastaanottokäynnistä klinikkamaksua

Jyväskylän mukaan klinikkamaksuilla katetaan eläinlääkärin vastaanottojen ylläpitokuluja.

Piirros miehestä teho-osastolla. Hänen sielunsa haluaa ottaa hengityskoneen töpselin irti.

“Eutanasia ei ole elämän väheksymistä“ - Eutanasian laillistaminen saa kannatusta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa

Eutanasian vastustajat parantaisivat saattohoitoa. Kannattajien mielestä eutanasia on elämän kunnioittamista.

Saksan perustuslakituomioistuimen rakennus

Saksan perustuslakituomioistuin: Avustetun itsemurhan kieltäminen rikkoo perustuslakia

Johtava tuomari huomauttaa, että ihmisillä on oikeus määrätä kuolemastaan.

Yleisö seuraa Portugalin parlamentin lehterillä eutanasiaan liittyvää keskustelua ja äänestystä Lissabonissa.

Portugalin parlamentti hyväksyi historiallisen eutanasialain – Vain viisi maata maailmassa sallii armokuoleman

Katolinen kirkko ja konservatiivipuolueet ovat vastustaneet lakiehdotusta.

Kukkakimppu arkun päällä

Väitös: Joka viides pappi hyväksyisi eutanasian – naispapit selkeästi miehiä sallivampia

Sen sijaan iällä tai työnkuvalla ei ollut tilastollisesti merkittävää vaikutusta eutanasiaan asennoitumiseen.

Eutanasiassa käytettäviä lääkeaineita kuvattuna Brysselisläisessä apteekissa.

Mistä maailma puhuu -podcast: Miksi myös lapset ja mielenterveyspotilaat voivat saada eutanasian Belgiassa?

Kysyntä kuolinavulle on noussut merkittävästi viidentoista vuoden aikana.

Enkelipatsas hautausmaalla.

Hollantilaisklinikalle eutanasiapyyntöjen rypäs ulkomailta – taustalla virheellinen uutisointi liittyen 17-vuotiaan kuolemaan

Klinikan mukaan sille on tullut tapauksen jälkeen ulkomailta ainakin 25 pyyntöä, kun normaalisti pyyntöjä tulee viikoittain yksi tai kaksi.

Mielenosoittajia käsissään eutanasiaa tukevia kylttejä.

Vegetatiivisessa tilassa vuosikymmenen olleen miehen hoito lopetetaan – tapaus jakaa Ranskaa ja miehen perhettä

Ranskalaismies päätyi vegetatiiviseen tilaan auto-onnettomuudessa vuonna 2008.

Madridissa osoitettiin mieltä eutanasian puolesta marraskuussa 2015.

Madridilaismies auttoi vakavasti sairasta vaimoaan kuolemaan, latasi videon siitä Youtubeen ja käveli poliisiasemalle – eutanasiasta tuli Espanjassa vaaliteema

Sosialistihallitus on yrittänyt laillistaa eutanasiaa lukuisia kertoja. Oikeistopuolueet vastustavat lakimuutosta.

Hautakivi eläinten hautausmaalla.

Milloin on aika hyvästellä lemmikki viimeisen kerran?

Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo.

Sairaalapappi Harri Heinonen.

Kuoleman kouraisu teki myyntitykistä papin: "Voin oikein pahoin, kun ajattelinkin koko myyntihommaa"

Myyntimiehenä menestynyt Harri Heinonen vaihtoi alaa sairaalapapiksi viisikymppisenä. Hänestä on suuri lahja saada kuulla kuolemaa lähestyvien ihmisten elämäntarinoita.

hoitaja pitää vanhuksen käsiä kädessään

Kuolemanpelon työstäminen on tärkeä osa parantumattomasti sairaan hoitoa – Asiantuntija: tulisi alkaa kauan ennen saattohoitoa

Iäkäs kuolemansairas pelkää kärsimystä, kipua ja heitteillejättöä. Nuorta huolestuttaa toisista riippuvaiseksi tuleminen.

Eutanasian vastustajia parlamenttitalon edustalla Lissabonissa tiistaina.

Portugalin parlamentti hylkäsi eutanasian laillistamisen

Kaikki neljä eri esitystä armokuolemasta kaatuivat äänestyksissä.

Eutanasian vastustajien mielenosoitus Portugalissa

Katolisen Portugalin parlamentti äänestää armokuolemasta – Liittyykö Portugali harvalukuiseen, eutanasian sallivien maiden joukkoon?

Portugali on yhdentoista vuoden aikana hyväksynyt abortin ja samaa sukupuolta olevien avioliiton. Eutanasian eli armokuoleman salliminen voi silti olla liian vaikea päätös.

David Goodall

104-vuotias tutkija teki avustetun itsemurhan Sveitsissä – "Olisin halunnut tehdä vielä paljon, mutta nyt on liian myöhäistä"

Elämänsä päättänyt David Goodall ei ollut kuolemansairas mutta oli kokenut elämänlaatunsa laskeneen viimeisen vuoden aikana.

Hoitaja pitelee vanhuksen kättä.

Päijät-Hämeen kansanedustajat erimielisiä eutanasiasta – saattohoidon tehostaminen saa kannatusta kaikilta

Eduskunta on hylännyt eutanasian eli kuolinavun sallivan kansalaisaloitteen. Sekä eutanasian kannattajat että vastustajat toivovat saattohoidon tason parantamista.

Laura huhtasaari

Eduskunta äänesti eutanasiasta – satakuntalaisedustajatkin jakautuivat kahteen eri leiriin

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuma, jonka mukaan hallitus asettaa työryhmän selvittämään saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita, hyväksyttiin.

Eduskunta

Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen eutanasian sallimisesta – Hallitukselta edellytetään jatkovalmistelua

Eduskunnan päätös on aloitetta käsitelleen sosiaali- ja terveysvaliokunnan esityksen mukainen.

Krista Kiuru

Yksimielinen valiokunta vaatii eutanasiasta lisävalmistelua – Krista Kiuru: Kansalaisaloite ei ollut turha

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei hyväksy lakitekstin muotoon kirjoitettua kansalaisaloitetta eutanasian eli kuolinavun hyväksymisestä. Valiokunnan mietintöön sisältyy kuitenkin vaatimus asiantuntijatason jatkovalmistelusta.

Elisa Morgan Hietaniemen hautausmaalla

Suomen ensimmäinen kuolemantaidon valmentaja näki kuolemassa bisnesidean: "Minulle sanottiin, että olen aikaani edellä"

Kuolemantaidon valmentaja Elisa Morgan kehitti itselleen ammatin, koska ei halua jättää ketään yksin suurten kysymyksien kanssa. Morganin yritys on esimerkki siitä, että kuolemasta puhutaan nyt enemmän kuin vielä muutama vuosi sitten.

Vaahteranlehti vedessä.

"Ei yksinkertaisesti sovi länsimaiseen ajatteluun" – sairaalapastori kavahtaa armokuolemaa

Kysymys eutanasian sallimisesta pohdituttaa parhaillaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Pitkän uran sairaalapastorina tehneen Hannu Salonojan mielestä päätös kuolemasta on liian raskas kannettavaksi.

Hoitaja pitelee vanhuksen kättä.

Eutanasia-aloite saa lounaissuomalaisilta kansanedustajilta kovin vaihtelevan vastaanoton

Kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi on edennyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Lounaissuomalaisten parlamentaarikkojen eutanasiakannat eivät noudattele puoluerajoja.

Mustan koiran kuono lähikuvassa

Kandit-jakso 8: Muru jouduttiin lopettamaan

Virtsarakko oli taas aivan täynnä ja koira kivulias.

Daily newspapers.

Tuesday's papers: Children's event vs. far-right march, euthanasia, top Finns, and tax refunds

Developments surrounding a planned far-right procession in Helsinki, views on assisted death, and a reminder that today is the day for 2016 tax refunds are all to be found in Tuesday morning’s Finnish newspaper press.

Martin Pakula, Daniel Andrews ja Jill Hennessy.

Ensimmäinen Australian osavaltio hyväksyi eutanasian

Victorian osavaltion pääministeri muutti mieltään isänsä kokemusten perusteella.

Matti Onnismaa on Armomurhaajan Veijo Haukka.

Minibudjetilla tehty tyly suomalaistrilleri kerää suitsutusta maailmalla – Armomurhaajassa periaatteen miehet maksavat kalliisti härkäpäisyydestään

Tänään perjantaina Suomen ensi-iltansa saava Armomurhaaja yhdistää makaaberin huumorin, trillerin ja art house -elokuvan.

Nina Hahtela ja Kati Myllymäki.

Armokuolema saattaa olla kohta totta myös meillä – Mutta voiko eutanasian tehnyt lääkäri syyllistyä rikokseen?

Aamu-tv:n eutanasiakeskustelussa nousivat esille saattohoidon puutteet, joista on virinnyt keskustelua eduskunnassakin.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta järjesti julkisen kuulemisen Eutanasia-kansalaisaloitteesta Helsingissä 9. marraskuuta 2017.

Saattohoidon vahvistaminen sai tukea eutanasia-aloitteen kuulemisessa eduskunnassa

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on aloittanut eutanasian eli kuolinavun laillistamista vaativan kansalaisaloitteen käsittelyn kuulemalla aloitteen tekijöitä ja asiantuntijoita. Päätöksenteon ennakoidaan venyvän ensi kevääseen.

Belgialainen apteekeissa myytävä eutanasia-pakkaus.

Eutanasian salliminen Suomessa vaatisi jättimäisen lainsäädäntötyön – Asiantuntija: "Ei ehtisi tällä hallituskaudella"

Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan pääsihteerin mukaan ainakin rikoslakia pitäisi muuttaa, jotta eutanasia voitaisiin laillistaa.

Potilaan kädet sairaalasängyllä.

Piispat: Eutanasialle ei – hyvä saattohoito sen sijaan taattava kaikille

Piispojen mielestä eutanasia voi antaa viestin, että kaikkien ihmisten elämä ei ole arvokasta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle