Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomen miesten lentopallomaajoukkue juhlii.

Suomi menetti hallinnan tiukoissa paikoissa lentopallon EM-turnauksessa – joukkuetta vaivasi ”ikuisuusasia”, jossa jäätiin muista jälkeen

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen EM-turnaus päättyi maanantaina, kun Ukraina oli vahvempi päätöskierroksella. Seuraavaksi lentismiehet suuntaavat ajatukset syyskuun lopun olympiakarsintoihin.

Suomen Jiri Hänninen (oik.) hyökkää Espanjan torjuntaa vastaan.

Karvas tappio söi suomalaisia syvältä EM-lentopallossa: ”Eikö pää kestä?” Tästä jatkopaikka on kiinni maanantaina

Suomi tarvitsee kolmen pisteen voiton heikosti esiintyneestä Ukrainasta viimeisessä alkulohkon ottelussaan. Silti pudotuspelipaikka on tiukassa ja otteluiden tulokset vaikuttavat lohkosijoitukseen.

Suomen Voitto Köykkä hyppää pallon alle.

Suomen nuoret joutuivat EM-kisoissa ”epäreiluun vertailuun” – lentopallomiehiltä vaaditaan parempaa, koska kaikki on yhden pelaajan varassa

Asiantuntija Timo Tolvanen sanoo, että koko Suomen hyökkäyksen pitää pelata paremmin, jotta Espanja voi kaatua. Jatkopaikan kannalta kriittisessä ottelussa vastaan asettuu ”sytytysherkkä porukka”.

Antti Ropponen

Kuuro lentopalloilija kuuntelee ja kommunikoi monella tavalla

Kuurona syntyneen lentopalloilija Antti Ropposen tarina.

Isku-Volleyn joukkue juhlii mestaruutta 2002.

Tampereen Isku-Volley kolmanteen lentiskultaan PerPon kustannuksella

Tampereen Isku-Volley vs. Perungan Pojat 2002.

Suomen Special Olympics -joukkueen urheilija näyttää riemuiten mitaliaan.

Special Olympics -jättikisassa kaikki voittavat – 1990-luvulta alkaen suomalaisetkin

Suomella oli oiva alku kehitysvammaisten arvokilpailuissa.

Yle Areena logo.

SM-lentistä: Hesan kultaiset pojat peittosivat Pieksämäen hopeajoukkueen

Lentopallon hallitseva Suomen mestari Hesa kohtasi kotonaan lokakuussa 1985 hallitsevan hopeajoukkueen Pieksämäen NMKY:n.

Yle Areena logo.

SM-lentistä: Kiri päihitti Loimun 1986

Raision Loimu ja Jyväskylän Kiri kohtasivat tammikuussa 1986 lentopallon jatkosarjan ottelussa.

Yle Areena logo.

Loimu riisti Pieksämäeltä lentismestaruuden

Pieksämäen NMKY oli voittanut lentopallon Suomen mestaruuden seitsemänä vuonna peräkkäin 1975-1981. Vuonna 1982 Raision Loimu -79 pisti Savon ylpeydelle kampoihin.

Yle Areena logo.

Kovaa peliä lentiskentällä

Lentopallo oli vuonna 1980 Suomen kolmanneksi suosituin urheilumuoto. Harrastajat pelasivat sitä rentoutuakseen, mutta mestaruussarjalaisten treeni kävi työstä.