Uusimmat artikkelit
Saunaravintola Meri sai lisäaikaa ensi kevääseen asti – Mäki: Etenemme varmoin askelin
Rakennuskohteen vuokrasopimus umpeutui kesällä. Tommi Mäen arvion mukaan laudoitustyöt ulkopuolella saadaan valmiiksi muutaman viikon sisällä.
Kuopion toreille halutaan lisää anniskelualueita
Kuopion Kauppatorin anniskelualuetta halutaan laajentaa tulevana vuonna lähes kolminkertaiseksi. Myös Satamatoriin halutaan anniskelualue.
Kävimme läpi Suomen kaikki yli 6 000 kesäterassia: raviradat yllättivät – tästä knoppitietoa iltaan naapurustosi anniskelualueista
Viikonlopun sääennuste lupaa terassikansalle aurinkoa ja lämpöä. Katso tästä, missä ovat Suomen tiheimmät terassikeskittymät ja missä suurimmat anniskelualueet.
Vastuullinen anniskelu toteutuu vaihtelevasti Etelä-Karjalassa – selvästi päihtyneille henkilöille anniskeltiin
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin mukaan selvästi päihtyneille henkilöille anniskeluun tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
Kajaanin festarikesä starttaa viikonloppuna Pyörre Folkfestillä
Pyörteen tilalla Kajaaninjoen varressa pidettävä festivaali jouduttiin viime vuonna siirtämään koronaepidemian takia lokakuulle, mutta nyt festivaali järjestetään oikealla paikallaan kesäkuun alussa.
Iisalmen torille kesän ajaksi terassiravintola
Uusi ravintolayritys on saanut luvan 50–100 -paikkaisen terassiravintolan perustamiseksi. Se voi olla toiminnassa toukokuun lopulta syyskuun puoliväliin.
Karaoke raikasi ja tanssilattia veti puoleensa, kun ravintolarajoitukset poistuivat – näin Helsingissä juhlittiin yöllä
Ravintolat ja yökerhot saavat taas pitää ovensa auki vapaasti. Kuvatarina näyttää, miten vapautumista juhlistettin Helsingin yössä.
Ravintolarajoitukset poistuvat tänään, mutta yrittäjien haasteet jäivät – mikkeliläisen yrittäjän mukaan alalla on huutava pula työntekijöstä
Noin kaksi vuotta jatkuneen koronapandemian on arvioitu nakertaneen rajusti majoitus- ja ravintola-alan liikevaihtoa. Huolta herättää edelleen se, ettei epidemia ole päättynyt. Myös alan työntekijöistä on pulaa.
Ravintolat saavat olla ensi maanantaista alkaen auki puoleenyöhön – alkoholin tarjoilu on sallittua kello 23:en
Jos tautitilanne pysyy nykyisellään, kaikista ravintolarajoituksista luovutaan maaliskuun alussa.
Kuntosalille ja uimahalliin pääsee jälleen torstaina – koronarajoituksia lievennetään ravintoloiden osalta jo tiistaina
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt koronarajoitusten lieventämisestä.
Koronakapinoinut ravintola Pieksämäellä menetti anniskeluluvat kahdeksi viikoksi – tällä kertaa syynä alkoholilain rikkomukset
Ylitarkastaja Tuomo Wallén Itä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että tuore päätös anniskeluluvan peruuttamisesta perustuu alkoholilakiin.
Lisäaika helpottaa pohjalaisia ravintoloita jonkin verran, mutta enemmänkin kaivattiin – ruokaravintolan määritteleminen hankalaa
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Mara on tekemässä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tuoreimman päätöksen lainmukaisuuden selvittämiseksi.
STM vastaa ravintola-alan kritiikkiin: Rajoituksia puretaan hallitusti, koska epidemiatilanne vaihtelee alueittain
Hallituksen koronaministeriryhmä päätti pidentää ruokaravintoloiden aukioloaikaa. Ravintola-ala kaipaa höllennyksiä myös anniskeluaikoihin. Vastuuministeriön mukaan rajoituksia ei voida vielä purkaa tämän enempää.
Koronanyrkki väläytti rajoitusten purkua Pirkanmaalla: katso 7 kohdan lista, nämä ovat alueen nykyiset rajoitukset ja suositukset
Jääkiekko-otteluihin ei saa ottaa yleisöä, uimahallit ja yleiset saunat ovat kiinni ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 21. Muun muassa näitä ovat Pirkanmaan nykyiset rajoitukset.
Rikosoikeuden professori: Pieksämäellä koronarajoituksia vastaan kapinoivassa ravintolassa ainekset ennakkotapaukseksi
Julkisuudessa ravintolayrittäjien koronakapinointi on kulminoitunut kahteen ravintolaan, joista toinen sijaitsee Turussa ja toinen Pieksämäellä. Suomessa yhdellekään ravintolalle ei tiettävästi vielä ole langetettu rikosoikeudellisia seuraamuksia koronakapinoinnista.
Ravintolarajoitukset voimaan – Pohjalaiset ravintoloitsijat arvostelevat nopeita nykäyksiä
Uusi aukiolorajoitus on voimassa tammikuun loppuun. Rajoitus koskee myös ruokaravintoloita.
Omikron jatkaa leviämistään – tilannekuvaryhmä vetoaa eteläkarjalaisiin: ota koronarokotteet ja jää flunssaoireisena kotiin
Etelä-Karjalan koronaviruksen tilannekuvaryhmä ei esitä uusia rajoituksia maakuntaan. Sen sijaan ravintolarajoitukset tiukkenevat Etelä-Karjalassa valtioneuvoksen asetuksen mukaisesti.
Kaikki ravintolat, kahvilat ja pikaruokalat on suljettava kello 18 keskiviikosta alkaen myös Pirkanmaalla
Rajoitus koskee myös ravintoloita, joissa ei myydä alkoholia. Tällaisia ovat esimerkiksi kahvilat ja pikaruokalat. Rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille.
Pieksämäellä ravintoloitsija kapinoi koronarajoituksia vastaan – poliisi tutkii, onko kyseessä terveydensuojelurikkomus
Ravintola on pitänyt oviaan auki viranomaisen kiellosta huolimatta. Poliisi kävi sulkemassa sen viikonloppuna useaan otteeseen.
Ravintoloitsija kapinoi rajoituksia vastaan Pieksämäellä – suljettavaksi määrätty baari työllisti poliisia viikonloppuna
Aluehallintovirasto oli määrännyt viime viikolla Kiilan Kuppilan suljettavaksi kahden viikon määräajaksi korona-ajan rajoitusten rikkomusten vuoksi.
Ravintola-alan mielestä hallitus ei uskalla puuttua rokottamattomuuteen – aukiolorajoitusten sijaan etujärjestö vaatii tiukennusta koronapassiin
Ravintoloille on tulossa jälleen uusia rajoituksia, ja myös täyssulkua on väläytetty. Alan edunvalvojan mukaan tilanne on täysin kestämätön.
Tappara ja Ilves pelaavat seuraavat kotiottelunsa tyhjille katsomoille, mutta uuden areenan katsomoravintola ja aitiot ovat auki
Tampereen areenassa olevat katsomoravintola ja aitiot ovat auki, koska niitä koskevat eri säädökset kuin tapahtumia.
Koronamääräyksiä rikkonut ravintola määrättiin kahdeksi viikoksi kiinni Pieksämäellä
Avi on määrännyt Kiilan Kuppilan suljettavaksi kahden viikon määräajaksi koronatilanteesta johtuvien anniskelu- ja aukioloaikarajoitusten rikkomusten vuoksi.
Lapin yrittäjät arvostelee valtioneuvoston ravintolarajoituksia: majoitusasiakkaiden anniskelua halutaan jatkaa kello 23 asti
Yrittäjäjärjestö esittää, että omia majoitusasiakkaitaan palvelevat ravintolat voisivat jatkaa anniskelua ruokailun yhteydessä kello 23 saakka.

Uutta vuotta juhlitaan useissa salakapakoissa, ennakoi poliisi – vain naapureille häiriötä aiheuttavat laittomat ravintolat paljastuvat
Laitonta ravintolatoimintaa on harjoitettu poliisin mukaan koko pandemian ajan. Salaravintolan pyörittämisestä määrätään yleensä sakkoja.
Koronapassin käyttö poistuu kolmeksi viikoksi esimerkiksi Lapissa: uusi tiukennus ei kuitenkaan koske ravintoloita
Torstaista alkaen esimerkiksi teattereissa, elokuvateattereissa, uimahalleissa, kuntosaleissa sekä muissa liikunta- ja ryhmäharrastusten tiloissa koronapassi poistuu käytöstä kolmeksi viikoksi.
Koronarajoitukset: ravintoloiden anniskelu päättyy aiemmin, Ruotsi vaatii negatiivista koronatestiä, Suomi palauttaa sisärajatarkastukset
Aluehallintoviraston yleisörajoituksista voi isolta osin kuitenkin vapautua koronapassilla.
Juvalainen baariyrittäjä turhautui uusiin koronarajoituksiin ja joutuu sulkemaan ravintolansa toistaiseksi vuoden alusta: "Onko tässä mitään järkeä enää?"
Juvalainen ravintola-alan yrittäjä Antti Halonen kertoo, että hän joutuu lomauttamaan henkilökuntansa kokonaan uusien rajoitusten myötä.
Ravintolarajoitukset iskevät taas – jo kerran henkiin herätetty ähtäriläinen klubi on jälleen vaikeassa tilanteessa
Ravintoloiden anniskelu- ja aukioloajat kiristyvät jälleen. Hallitus päätti, että rajoitukset tulevat voimaan jo jouluaattona ja kiristyvät edelleen ensi viikon tiistaina. Nopea aikataulu yllätti ravintolat.
Aluehallintoviraston määräämät koronarajoitukset pysyvät ennallaan Itä-Suomessa
Hallituksen uudet rajoitukset eivät muuta Itä-Suomen aluehallintoviraston eilen määräämiä rajoituksia yleisötilaisuuksien suhteen. Pohjois-Savossa astuvat voimaan hallituksen uudet leviämisvaiheiden ravintolarajoitukset.
Avi tiukensi kokoontumisrajoituksia Sosterin alueella: yli 50 yleisötilaisuudet kielletään
Rajoitukset voi kiertää koronapassilla. Vastaava määräys on voimassa myös Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten kuntien alueella.
Ylen tiedot: Hallitus on tiukentamassa ravintolarajoituksia ja panemassa koronapassin jäähylle
Hallitus neuvottelee lisärajoituksista tiistaina illasta. Sote-ministerityöryhmän pitäisi tuoda hallitukselle käsiteltäväksi esitys uusista rajoituksista.
Suomen koronatilanne pahenee ja päättäjiä patistetaan toimimaan nopeasti – ainakin nämä keinot hallituksella on käytössään
Hallitus päättää uusista koronatoimista tiistaina. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on nostanut esiin muun muassa koronapassin väliaikaisen hyllyttämisen.
Kolarissa anniskelu loppuu lauantaiyöstä alkaen kello 17 – rajoituksia ei tule, jos ravintola edellyttää asiakkailta koronapassia
Kolari ottaa perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 00 käyttöön leviämisalueen kokoontumis- ja ravintolarajoitukset.
Koronapassia tarkistetaan jatkuvasti väärin – “Valituksia tulee joka päivä”
Koronapassien tarkistamisesta tulee aville jatkuvasti ilmoituksia. Yleensä valitukset tulevat ravintoloiden asiakkailta. Yhtäkään ravintolaa ei ole jouduttu vielä kuitenkaan sulkemaan koronapassiin liittyvien ongelmien vuoksi.
Koronatilanne heikkenee nopeasti Rovaniemellä, Broas toivoo lisää testaamista – ravintolarajoitukset astuvat voimaan jo ensi yönä
Samat rajoitukset ovat jo voimassa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Lapin sairaanhoitopiirissä ne koskevat vain Rovaniemeä.
Asiakaspaikkojen määrää rajoitetaan Etelä-Karjalan ravintolojen sisätiloissa lauantaista lähtien
Vaihtoehtona rajoituksille ravintola voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.
Koronarajoitukset kiristyvät Keski-Suomessa – koronapassi käyttöön ravintoloissa perjantain ja lauantain välisenä yönä
Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravintolatoimintaa koronaepidemian vuoksi. Leviämisalueen rajoitukset otetaan käyttöön tulevana viikonloppuna Keski-Suomessa ja Rovaniemen kaupungissa.
Jyväskylässä valmistaudutaan koronapassiin – messuilla ja monissa ravintoloissa heti käyttöön, jos rajoituksia tulee
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto linjaa todennäköisesti vielä tämän viikon aikana uusista kokoontumisrajoituksista. Myös ravintolarajoituksista odotetaan valtioneuvoston päätöstä.
Ravintolarajoitukset eivät ulotu Aurora Botnian baariin – varustamo kuitenkin suosittelee koronapassin käyttämistä matkustaessa
Vaikka drinkin saakin laivalla ilman koronapassia myös kello 17 jälkeen, suosittelee Wasaline koronapassilla matkustamista. Kohdemaan rajoitusten tarkistaminen on matkustajan vastuulla.
Lappeenrannan kaupunginteatteri ja kaupunginorkesteri ottavat käyttöön koronapassin – "Ravintolatoimintoja on mahdoton erottaa muusta liikkumisesta"
Ravintolarajoituksien perusteella anniskelualueen tilaan pääsyyn vaaditaan koronatodistus, vaikka olisi tulossa katsomaan vain esitystä.
Sibeliustalolla valmius koronapassin käytön laajentumiseen – harjoitusta saatu jo ravintolarajoituksista
Isoihin yleisötapahtumiin on tulossa tiukkoja rajoituksia, joilta voi välttyä koronapassia hyödyntämällä.
Ravintolat ja asiakkaat valmistautuvat koronapassin laajentumiseen Päijät-Hämeessä – muutos tapahtuu sunnuntaina
Ravintola-alan etujärjestön mukaan koronapassivaatimuksen laajentaminen on tilanteeseen nähden paras ratkaisu.
Tiukemmat ravintolarajoitukset astuvat voimaan sunnuntaina, ellei ravintola edellytä asiakkailtaan koronapassia
Samat tiukennetut rajoitukset astuvat voimaan suuressa osassa Suomea, mukaanlukien kaikki pohjalaismaakunnat. Ravintoloitsija toivoo koronapassin selventävän toimintatapoja jatkossa.
Pirkanmaalla 139 uutta koronatapausta: toiseksi korkein lukema epidemian aikana
Ravintoloihin on tulossa tiukkoja rajoituksia. Ilman koronapassia ei saa myydä alkoholia kello viiden jälkeen.

"Tämä vaikuttaa meidän toimintaamme musertavasti" – näin ravintola-ala ottaa vastaan uudet rajoitukset
Matkailu- ja ravintolapalveluiden etujärjestö pitää rajoituksia odotettua kovempina. Palvelualojen ammattiliitto kuvailee alan tuntemuksia raskaiksi. Videolla helsinkiläiset asiakkaat kertovat näkemyksensä tiukkenevista rajoituksista.
Ravintoloiden koronarajoituksiin tulossa kiristyksiä – Kouvolan Teatteri ottaa koronapassin käyttöön
Ravintolarajoitukset kiristyvät tulevana viikonloppuna koronaepideamian leviämisalueilla kautta linjan. Anniskelu täytyy lopettaa kello 17, jos käytössä ei ole koronapassia.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelle uusia ravintolarajoituksia
Rajoitukset ovat voimassa vuoden loppuun saakka.
HUS varautuu avaamaan lisää tehohoitopaikkoja koronapotilaille – tehohoidon kantokyvyn raja lähes saavutettu
Maanantaina HUSissa tehohoidossa oli 13 potilasta. Tehohoitoon päätyy tällä hetkellä pääasiassa rokottamattomia ihmisiä.
Porispere laajenee ensi kesänä – käyttöön kaksi uutta lavaa, festivaali muuttuu ikärajalliseksi
Porispere järjestetään ensi kesänä 11. kerran. Tapahtuma-alue laajenee huomattavasti ja jatkossa festivaaleille on 18 vuoden ikäraja. Ensi kesän artistibudjetti on myös suurempi kuin koskaan.