Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Trumpin entinen asianajaja pääsee taas kotiarestiin – tuomarin mukaan Michael Cohen passitettiin vankilaan paljastuskirjahankkeensa vuoksi

Vankeusrangaistusta suorittava Cohen päästettiin aiemmin pois vankilasta koronaviruksen leviämisen vuoksi.

Trumpin entinen lakimies joutui kotiarestista takaisin vankilaan – Ei suostunut noudattamaan vaikenemismääräystä

Michael Cohen kärsii noin kolmen vuoden vankeusrangaistusta veronkierrosta, valehtelusta kongressin kuulemisessa sekä vaitiolorahan järjestämisestä.

Australia pani viisi miljoonaa ihmistä kotiarestiin – koronatartunnat lähtivät uuteen nousuun Melbournessa

Poliisi ja armeija valvovat Uuden Etelä-Walesin ja Victorian osavaltioiden rajaa.

Minister: Ankle monitors "not cost-effective", will not be used on rejected asylum seekers

Coalition partner the Centre Party has insisted that ankle tags be used as outlined in the government programme.

Arvosteluryöppy ei kaatanut mafiapomoja vankilasta koronan takia vapauttanutta Italian oikeusministeriä

Senaatti antoi keskiviikkona luottamuslauseen oikeusministeri Alfonso Bonafedelle.

Argentiinalainen tv-kanava veti mutkat suoriksi ja sai Lionel Messin hermostumaan – kuittasi viileällä piikillä

Lionel Messi otti Instagram-tilillään kantaa häntä koskeviin erikoisiinkin huhuihin.

Toimittajalta: Ranskalaiset eivät totelleet suosituksia, ja niinpä koko maa joutuu tänään karanteeniin

Pariisissa levisi maanantaina kotiarestipaniikki, joka muuttui kuitenkin illan mittaan tyyneksi hyväksynnäksi ja solidaarisuudeksi, kirjoittaa toimittaja Annastiina Heikkilä.

Hallitus pähkäilee turvapaikanhakijoiden jalkapantoja – rajunkuuloinen keino voikin helpottaa palautusta odottavien asemaa

Hallitus joutuu linjaamaan jalkapannoista pian, vaikka hallitusryhmissä osa pitää koko kysymystä identiteettipoliittisena "nolla-asiana".

Talousrikoksista syytetty Nissanin ex-toimitusjohtaja lensi Libanoniin

Carlos Ghosnia odottaa Japanissa oikeudenkäynti, jonka on määrä alkaa keväällä.

Suomen kansalaisia jäänyt jumiin Turkkiin: Lyhyt lomamatka saattaa muuttua pitkäksi kotiarestiksi

Turkin oloja tai presidentti Erdoğania arvostelevat somepäivitykset voivat johtaa ongelmiin. Taustalla myös ilmiantoja.

Reuters: Julkisuudesta vuosiksi kadonnut Uzbekistanin entisen diktaattorin tytär vietiin vankilasta ambulanssilla

Talousrikoksista tuomittu Gulnara Karimova on ollut vankilassa rikottuaan kotiarestinsa ehtoja.

Domestic abusers and failed asylum seekers: Finland mulls expanded use of ankle tags

NGOs saw electronic monitoring as a means to curb violence against women in Finland, but now government is considering ankle bracelets for rejected asylum seekers.

Minister: Finland unsure about what to do with Isis fighters’ wives and kids

Interior Minister Maria Ohisalo stressed that it's important to guarantee the children’s rights in all circumstances.

Wednesday's papers: Opposition comes out swinging, ankle monitors for rejected asylum seekers, trust in news

Finland's print press analyses fireworks in Parliament, a gov't bid to expand ankle monitor use and Finnish trust in the media as a source of news.

Kiina kiristää otettaan ihmisoikeusaktivisteista Tiananmenin verilöylyn 30-vuotispäivän lähestyessä

Kiinan viranomaiset ovat pidättäneet kymmeniä ihmisiä. Otteita kuvataan jopa kovemmiksi kuin aikaisempina vuosipäivinä.

Poliisi ei luota nilkkapantaan ja kotiarestiin, joiden piti parantaa tutkintavankien asemaa: “Pelkona on, että epäilty katoaa ikuisiksi ajoiksi”

Uusien pakkokeinojen tarkoitus oli vähentää tutkintavankien määrää, mutta niitä ei ole juurikaan käytetty.

Nicaraguan neuvottelut päätyivät umpikujaan toisena neuvottelupäivänä

Hallitus ei halua maan ulkopuolisia tahoja mukaan neuvotteluihin.

Kiinassa kadonneet: Kiina sulkee ihmisiä varoittamatta säilöön ja marssittaa heitä esiin sopivalla hetkellä – moni jää kuukausiksi "arestiin"

Viime vuonna Kiinassa pidätettiin varoittamatta useita ulkomaalaisia. Monet tapauksista on kytketty Huawei-kiistaan.

Syyttäjä vaatii: Venezuelan presidentiksi julistautunut Guaido kotiarestiin, varat jäädytettävä

Venezuelalainen syyttäjä Tarek Saab haluaa, että Juan Guaidon toimet tutkitaan.

USA:n ulkoministeri Turkille: Vapauttakaa pastorin lisäksi muutkin laittomasti vangitut amerikkalaiset

Perjantaina Turkissa vapautetun amerikkalaispastorin tapaus on kiristänyt jo pitkään Turkin ja Yhdysvaltain suhteita.

Turkissa pidätettynä ollut amerikkalaispappi sai vankeustuomion, mutta ei joudu vankilaan

Pastori Andrew Brunson pääsee vapaaksi, koska on jo ollut pidätettynä vankeustuomion ajan.

Amerikkalainen koomikko Bill Cosby tuomittiin vankeuteen seksuaalirikoksesta – Puolustus halusi kotiarestia

Amerikkalainen koomikko Bill Cosby tuli tunnetuksi Suomessa 1980–luvulla, kun täällä esitettiin The Bill Cosby Show -sarjaa.

Erdoğan uhkaa jäädyttää kahden amerikkalaisen ministerin varoja vastatoimena amerikkalaisten asettamille pakotteille

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan uhkaa jäädyttää Yhdysvaltain oikeus- ja sisäministerien varallisuutta, koska Yhdysvallat asetti turkkilaisministereille sanktioita viime viikolla pastori Andrew Brunsonin tapauksesta johtuen.

Turkki uhkaa Yhdysvaltoja vastapakotteilla vangitun pastorin tapauksessa

Turkin ulkoministeriö kutsuu Yhdysvaltain toimia ”epäkunnioittavaksi sekaantumiseksi maan oikeusjärjestelmää vastaan.”

Turkki älähti Trumpille: ”Kukaan ei määräile meitä”

Presidentti Donald Trumpin Twitter-sanailu Turkissa vangitusta yhdysvaltalaispastorista sai Turkin ärsyyntymään.

Kiinalaisen rauhannobelistin leski pääsi kotiarestista – lensi Kiinasta Finnairin lennolla Helsinkiin

Liu Xia on matkalla Suomen kautta tiettävästi Saksaan. Saksa on vaatinut hänen vapauttamistaan.

Anti-immigrant agitator Janitskin extradited to Finland, in police custody in Helsinki

Police say they escorted nationalist website founder Ilja Janitskin back to Finland overnight after his extradition from Andorra. He now awaits trial under police detention in Helsinki.

Ilja Janitskin to be extradited to Finland

Anti-immigrant agitator Ilja Janitskin will be extradited to Finland from Andorra to face charges on 50 crimes.

MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskinia ei luovuteta Suomeen

Janitskinia epäillään poliisin mukaan yhteensä kymmenistä rikoksista. Rikosepäilyt liittyvät hänen pyörittämäänsä MV-julkaisuun.

Anti-immigrant agitator Ilja Janitskin quits campaign for Finland's presidency

Founder of the anti-immigrant MV-lehti website, Ilja Janitskin, has said that he ran out of time and did not secure enough nominations to run for president.

Andorralainen tuomioistuin päättää Ilja Janitskinin luovuttamisesta marraskuussa – määrättiin kotiarestiin

MV-julkaisun Ilja Janitskin on vangittu Suomessa poissaolevana epäiltynä muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Liu Xiaobon kuolema kuohuttaa – Kiina arvostelee Yhdysvalloilta saamaansa kritiikkiä

Kiina ei päästänyt vangittua ihmisoikeustaistelijaa syöpähoitoon ulkomaille kansainvälisen yhteisön vetoomuksista huolimatta. Nyt lesken tilanne on noussut esiin tiedotusvälineissä.

Vankeudesta vapautettu oppositiojohtaja López jatkaa taistelua Venezuelan vapauden puolesta

Venezuelan oppositiojohtaja Leopoldo Lópezin vapauttaminen on ollut yksi maan opposition ja kansainvälisen yhteisön päävaatimuksista.

Moskovan ukrainalaisen kirjaston entiselle johtajalle neljä vuotta ehdollista – syynä kielletyt kirjat

Ukrainan hallitus pitää tuomiota poliittisena. Tuomittu kirjastonjohtaja on kiistänyt syyllisyytensä.

Aung San Suu Kyi – nainen joka uhrasi perheensä unelmalle demokratiasta

Maailman tunnetuimpiin kuuluvan aktivistin unelma demokratiasta on viimein toteutumassa Myanmarissa eli entisessä Burmassa. Aung San Suu Kyi jää silti itse vaille suurinta palkintoa: presidentin virkaa.

Paraolympialaistähti Oscar Pistorius pääsi ehdonalaiseen

Tyttöystävänsä Reena Steenkampin ampumisesta viiden vuoden vankilatuomion saanut Pistorius on päässyt vuoden jälkeen ehdonalaiseen.

Oscar Pistorius psykoterapiaan, pysyy vankilassa

Oscar Pistorius oli pääsemässä kotiarestiin, mutta hänet passitettiinkin psykoterapiaan.

Venäjällä kova vankeustuomio Ukrainan värien maalaamisesta pilvenpiirtäjään

20-vuotias mies tuomittiin yli kahdeksi vuodeksi vankilaan epäiltynä osallisuudesta protestiin, jossa pilvenpiirtäjän huipulla oleva tähti sai Ukrainan lipun värit. Neljä syytettyä vapautettiin. Syyllisyytensä on tunnustanut Ukrainassa asuva mies, jonka Venäjä on etsintäkuuluttanut.

Pistoriuksen rangaistus jatkuu kotiarestina - 12 makuuhuonetta, kuntosali, uima-allas...

Oscar Pistorius sai viiden vuoden rangaistuksen kuolemantuottamuksesta, mutta joutuu istumaan vankilassa vain kymmenen kuukautta.

Katolisen kirkon seksuaalirikosoikeudenkäynti kesti minuutteja – syytetty arkkipiispa sairastui vakavasti

Syytetty oli ennen erottamistaan hyvin korkealla kirkon hierarkiassa. Hänen tapaustaan pidetään testinä sille, onko Vatikaani todella käynyt taisteluun pedofiliaa vastaan.

AC/DC-rumpali vältti vankilan – tuomittiin kotiarestiin

Rumpali Phil Ruddia syytettiin huumeiden hallussapidosta ja tappouhkauksesta.

MTV3: Auer ehdolliseen vapauteen – jätti jalkapantansa vankilaan tiistaina

Anneli Auer on vapautunut vankilasta ehdolliseen vapauteen. Ehdonalainen alkoi tiistaina, jolloin Auer luovutti koevapautta valvoneen jalkapantansa vankilaan. Asiasta uutisoi MTV3.

Kultaisen aamunkoiton oikeudenkäynti jatkui Kreikassa

Kreikassa on torstaina jatkettu äärioikeistolaisen Kultainen aamunkoitto -puolueen johtohahmojen oikeudenkäyntiä. Oikeudenistunto alkoi alun perin jo huhtikuussa, mutta se keskeytettiin muotoseikan vuoksi alkuunsa.

Venäjällä korruptiopidätys: Vankilajärjestelmän johtaja rautoihin

Venäläisille vangeille hankituista jalkapannoista perittiin valtiolta paisuteltuja hintoja, mistä kolme syytettyä hyötyivät kymmeniä miljoonia euroja, sanovat korruptiotutkijat.

Kreikan Kultaisen aamunkoiton johtaja vapautui tutkintavankeudesta

Nikos Mihaloliakosin oikeudenkäynti alkaa huhtikuussa. Rasistisista rikoksista epäilty poliitikko vapautettiin kotiarestiin, koska Kreikan lain mukaan tutkintavankeus saa kestää enintään 18 kuukautta.

Putinin arvostelija vangittiin Moskovassa - syynä esitteiden jakaminen metrossa

Tiistaina kotiarestista vapautettu Aleksei Navalnyi vangittiin 15 päiväksi. Syynä oli opposition mielenosoituksen mainostaminen metrossa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle