Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksiosainen kuva, jossa toisessa terveyskeskuksen henkilökuntaa ja toisessa sairaanhoitaja Jenna Seppänen.

Terveyspalveluja lakkautetaan ja hoitajia vaaditaan vaihtamaan työpaikkaa – sairaanhoitaja: ”Minä en ainakaan lähde”

Hyvinvointialueiden leikkaukset osuvat kaikista kovimmin pienten paikkakuntien yksiköihin. Lakkautuspäätöksen sai muun muassa Ruoveden 18-paikkainen vuodeosasto, joka on jo ennestään ylipaikoitettu.

Muuttokuormaa siirretään.

Muuttovoitto muualta Suomesta Pohjois-Savoon vähenee entisestään, myös lapsia on syntynyt tänä vuonna aiempaa vähemmän

Pohjois-Savon väkiluku kasvoi tänä vuonna, mutta muuttovoitto muualta Suomesta väheni jälleen.

kuvituskuva puhelimesta, jonka näytöllä näkyy Suomen kartta

Pistimme suomalaiset kartalle, ja tulokset yllättivät: katso, missä on eniten työttömiä tai nuoria

Laitoimme suomalaiset naapurustot kartalle, ja tulokset yllättävät. Asiantuntijan mukaan postinumeroalueet kertovat Suomesta usein paljon paremmin kuin esimerkiksi kuntien tasolla pysyminen.

Kuvakombo näyttää 4 Suvelassa asuvaa ihmistä.

Katso, millaisella alueella asut – postinumerokone näyttää väestön keski-iän, tulot, kielitaustan, asumismuodon ja syntyperän

Suomalaiset postinumeroalueet eroavat toisistaan paljonkin. Yhtäällä kuulee ruotsia kaikkialla, toisaalla asuu joukoittain opiskelijoita. Katso koneesta, minkälaista Suomen eri postinumeroalueiden väestö on.

Kuva Mikkelin torilta tiistaina 17.8.2021

Etelä-Savon kunnat eivät menestyneet elinvoimaisten kuntien vertailussa – vain Mikkeli nousi sadan parhaan joukkoon

Hyvinvointialueista heikoin kantokyky on vertailun mukaan Etelä-Savossa.

Näkymä Joensuun torilta kaupungintalolle päin kesällä vuonna 2020. Keskellä kuvaa ihmisiä istumassa suihkulähteen penkeillä.

Pohjoiskarjalaisia on nyt alle 162 000

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maakunnan väestö väheni lähes 600 ihmisellä tammi-elokuun aikana.

Vastasyntynyt vauva hoitajan pestävänä hoitopöydällä.

Vauvoja syntyi alkuvuonna Joensuussa ja Kuopiossa aiempaa vähemmän

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa syntyi alkuvuonna yhteensä 1 353 vauvaa. Määrä on 97 vauvaa vähemmän, kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Piirosgrafiikassa on vasemmalla puolella sinisen sävyin Turun maamerkkejä ja oikealla puolella punaisin sävyin Tampereen maamerkkejä. Turusta kuvassa on funikulaari ja logomonsilta. Tampereelta kuvassa on ratikka ja Nokia-areena. Keskellä on Turun ja Tampereen kaupunkien vaakunat.

Tampereen rohkea kasvuloikka jätti tuumivan Turun kauas taakseen

Turku on monella talouden mittarilla mitattuna Tampereen edellä, mutta mielikuvissa kaikessa kakkosena. Selvitimme historiasta nykypäivään, miksi Tampere tuntuu rökittävän Turun aina kaikessa.

Mustajakkuinen vaalea nainen painaa kämmenensä yhteen mustan auton edessä ja hymyilee oikealle päin. Taustalla auton konepellillä on Italian lippu.

Perussuomalaiset haluaa kiristää työperäistä maahanmuuttoa – Italiassa oikeistohallitus toimii aivan toisin

Italian hallitus suunnittelee jopa kolminkertaistavansa maahan otettavien ulkomaisten työntekijöiden määrän.

Lapsia ja nuoria ylittämässä suojatietä Tampereen keskustassa. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Odoteltu rajapyykki ylittyi: Tampereen väkiluku on nyt yli 250 000

Koko Pirkanmaalla asukkaita on reilut 534 000.

Yöllinen näkymä oululaisesta lähiöstä.

Lähiö ei ole entisensä – uusi tutkimus kertoo monenlaisesta köyhtymisestä ja antaa neuvoja uuteen nousuun

Tutkimuksen tavoitteena oli löytää keinoja perinteisten betonilähiöiden parantamiseen ympäri Suomea.

Mies on viikkaamassa vauvanvaatetta.

Tutkimus paljastaa, miksi lapsihaaveet ja todellisuus eivät kohtaa: lapsia yritetään saada myöhäisemmällä iällä eikä sopivaa kumppania löydy

Naisten ja miesten välillä ei enää ole eroa lasten hankkimiseen ja lapsilukuun liittyvissä ihanteissa. 15 prosenttia suomalaisista ei halua itselleen lapsia.

Naali.

Tuesday's papers: Population growth, sweaty flats and pup news

Newcomers are fuelling Finland's population growth.

Käytävä väestösuojassa. Lattiaan on merkitty keltaisella vessojen paikat.

Poikkeusoloissa siviiliväestöä voidaan suojata väestönsuojiin ja siirroin – muun muassa pohjalaiskunnissa harjoitellaan väestönsiirtoja

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjestää lähiviikkoina väestösuojelun valmiusharjoituksia kaikissa pohjalaismaakunnissa sekä Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

Henkilö ylittää suojakäytävää. Tie on hiekoitettu sulan lumen ja jään vuoksi.

Väkiluvun vähittäinen hivutus jatkui maakunnan kaikissa kaupungeissa 2021, Savonlinnan muuttoliikkeessä myönteistä akanvirtaa

Luonnollinen väestömuutos painoi Etelä-Savon väestökehitystä. Myönteistä on, että Savonlinna ja myös Pieksämäen seutu jäivät muuttoliikeessä plussan puolelle.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Lähiötarkastamattomuuden karut syyt!

Kauppamatkustajan ongelmat ja lähiöt esillä Kajon mielessä.

Piirroskuva, jossa kämmenen päällä lehti.

Kulttuurimaantiede

Tutkii ihmisen toimintaa maapallolla ja avaruudessa.

Kiinalaislapsia 2012

Kiinan yhden lapsen politiikka vanhensi ja miehisti väestön

Syntyvyyden säännöstely johti kiinalaisten ikääntymiseen.

Naista autetaan pukeutumaan kimonoon

Japani vauhdittaa kansalaistensa naimapuuhia

Japani heräsi 2000-luvulla karuun todellisuuteen: maan väestö harmaantuu kovaa vauhtia, eivätkä nuoremmat lisäänny toivottuun tahtiin. Niinpä valtio on päättänyt puuttua japanilaisten pariutumismenoihin. Kansalaisten avioitumista helpottamaan on perustettu iltoja, joihin kumppania tositarkoituksella etsivät saapuvat tapaamaan ja juttelemaan keskenään. Näitä avioliittoon rohkaisevia iltoja kutsutaan konkatsuiksi. Silminnäkijä kävi tutustumassa ilmiöön vuonna 2010.

Yle Areena logo.

"Kukaan ei tiedä, millainen maa Venäjä on"

Venäläisiä tarinoita on katsaus Neuvostoliiton jälkeiseen Venäjään. Mammuttimaata tarkastellaan pietarilaisen keskiluokan näkökulmasta. Ohjelmassa esiintyvä sosiologi maalaa synkkää kuvaa 20-vuotisesta Venäjästä, jossa koulutus on ajettu alas, miehet kuolevat ennen aikojaan ja elantoa ei voi hankkia rehellisin keinoin.

Perheaineinen piirroskuva koulu:tv:ssä vuonna 1967.

Perheen tehtävä on väestön lisäys

Perhe yhteiskunnan pyörteissä Koulu-tv:ssä 1967.

Väestö ja asutus

Maantieteen oppimateriaaleja.

Yle Areena logo.

Kaupunkilaiset halusivat lisää huvittelupaikkoja vuonna 1967

Runollinen mustavalkodokumentti ”Ihminen ja kaupunki” kuvaa kaupungin ihmisiä läheltä. "Kasvot – ihmiset – muodostavat kaupungin todellisen maiseman", dokumentti kertoo. Mutta mitä ihmiset haluavat kaupungilta?

Väestön ja asutuksen keskittyminen

Väestönkasvu on erilaista eri puolilla maailmaa. Ratkaisevaa maiden väestölliselle kehitykselle on se, millainen on väestön yleinen elämisen taso.