Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kitkerä pettymys: Benedek Olah jää ulos Tokion olympialaisista

Benedek Olah edusti Suomea Rion kisoissa, mutta jää ulos Tokion olympialaisista.

Oláhille pettymys olympiapaikan metsästyksessä – "Tuntuu, että kyseessä oli aivan eri laji"

Suomen pöytätennisässän Benedek Oláhin olympiapaikan metsästys Tokioon jatkuu.

Benedek Olah jatkoi voittovirettään komeasti: "Nyt oli hyvä paikka kuitata takaisin"

Benedek Olah kukisti maailmanlistan sijalla 41 olevan Omar Assarin.

Benedek Olahin väkevä vire jatkui Ranskan pöytätennisliigassa

Olah kamppailee muutaman viikon päästä olympiapaikasta Portugalissa.

Pöytätenniksen EM-kisat siirrettiin koronavirustilanteen takia syyskuulta hamaan tulevaisuuteen

Kisat piti alkuperäisen suunnitelman mukaan pelata syyskuun puolivälissä.

Kansainväliset pöytätennisturnaukset pysyvät seisauksissa kesäkuun loppuun – MM-kisat siirtyvät jälleen

Pöytätenniksen MM-joukkuekilpailut siirtyvät toistamiseen. Joukkueiden MM-kisat oli alun perin määrä pelata Etelä-Korean Busanissa maaliskuussa, josta ne jo aiemmin siirrettiin kesäkuulle.

Koronavirus jylläsi pöytätenniksen MM-joukkuekisat myöhemmäksi

Koronavirustartuntojen määrä lähenee Etelä-Koreassa jo tuhatta.

Benedek Oláhin menestys innostaa pohjalaisia pingiksen pariin – pöytätennistä pelaavat nyt kaikenikäiset

Pohjalaismaakunnissa on useita aktiivisia seuroja, joiden harrastaja- ja kilpailijamäärät ovat kasvussa.

Ensimmäiset down-urheilijoiden arvokisat Suomessa alkavat tänään Tampereella

Kisojen aikana ratkotaan yleisurheilun ja pöytätenniksen EM-mitalit.

Suomalaisilla mollivoittoinen päivä Euroopan kisoissa

Benedek Oláhin, Krenar Aliun, Emilia Kanervan ja Mikko Juutilaisen urakat päättyivät Euroopan kisoissa sunnuntaina.

Nyrkkeilijät aloittivat voitoilla Euroopan kisoissa

Suomalaiset aloittivat urakkansa Euroopan kisoissa nyrkkeilyssä, jousiammunnassa, ammunnassa ja pöytätenniksessä.

Suomen pöytätennisjoukkue karsiutui täpärästi EM-kisoista – Olah harmitteli, kun suuri rankingpistepotti Tokiota varten meni sivu suun

Luxemburg nappasi EM-paikan otteluvoitoin 3–2 Suomesta. Kotiturnauksessaan Suomi jäi kolmanneksi.

Suomen EM-haaveet pöytätenniksessä elävät

Suomi voitti Bulgarian 3–1 pöytätenniksen EM-karsinnoissa.

Suomi aloitti pöytätenniksen EM-karsinnat tappiolla

Suomi kohtaa Bulgarian vielä tänä iltana kello 19. Suora lähetys katsottavissa Yle Areenassa kello 18.55.

Pöytätenniksen EM-karsinnat saattavat mutkistaa Benedek Olahin olympiaunelmia – "Aika älytön systeemi"

Ranskan pöytätennisliigan mestaruutta juhlinut Benedek Olah kamppailee heti loppuviikolla Suomen maajoukkueen EM-karsintaotteluissa Helsingissä.

Olah juhli Ranskan mestaruutta, mutta kiirehtii jo Suomeen – Yle näyttää ratkaisevan EM-karsintaturnauksen

Benedek Olah on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on ollut mukana voittamassa suuren eurooppalaisen pöytätennismaan mestaruutta.

Omituinen yksityiskohta Ruotsin uuden urheilusankarin MM-sensaatiossa herättää hilpeyttä – "Tällaista ei varmasti ole tapahtunut koskaan"

Pöytätenniksen kaksinpelin MM-finaaliin yltäneen Mattias Falckin ura on kulkenut täysin poikkeuksellista rataa.

Olah ja Naumi ulos MM-kisojen neljännesvälierissä

Benedek Olah ja Alex Naumi taipuivat korealaisille vastustajilleen pöytätenniksen MM-kisoissa.

Benedek Olah joutui eilen pettymään pöytätenniksen MM-kisoissa, mutta sama vastustaja tulee tänään eteen nelinpelissä: "En löytänyt sen heikkoutta"

Suomen Benedek Olah ja Alex Naumi kohtaavat pöytätenniksen MM-kisoissa keskiviikkona vahvan korealaiskaksikon nelinpelin neljännesvälierissä.

Benedek Olah taipui korealaisen kyydissä, Olahin ja Naumin taistot jatkuvat vielä nelinpelissä

Benedek Olah putosi kaksinpelissä, mutta jatkaa urakkaansa vielä MM-kisojen nelinpelissä.

Benedek Olah pääsi jatkoon Qatarin kovatasoisessa pöytätennisturnauksessa

Kolmannella karsintakierroksella Olah kohtaa Japanin Yuya Oshiman, joka on rankingissa sijalla 31.

Paralympiavoittaja Matti Launonen kuoli

Matti Launonen vammautui 19-vuotiaana.

Suomen paras pöytätenniksen pelaaja Benedek Olah ihmettelee olympiakomitean kovia kriteerejä: "32 parhaan joukkoon eteneminen vastaa EM-finaalitasoa"

Pöytätennisammattilainen Benedek Olah sai vielä viime vuonna olympiakomitean huippu-urheiluyksiköltä tukirahaa, mutta nyt hän on pudonnut tukea saavien listalta. Olahin mielestä tukikriteerit ovat pielessä.

Olah karsiutui loppuottelusta ja päätyi kolmanneksi pöytätenniksen Finlandia Openissa

Pöytätenniksen Finlandia Open -turnaus pelattiin Lohjalla.

Olah kahden voiton päässä Finlandia Openin ykkössijasta

Suomen pöytätennisässä Benedek Olah tavoittelee kansainvälisen Finlandia Open -turnauksen voittoa Lohjalla.

Olah murskatahdissa pöytätenniksen Finlandia Openissa

Perjantai oli pöytätenniksen Finlandia Open -turnauksen kaksinpelimestaruutta tavoittelevalle Suomen Benedek Olahille hyvä päivä.

Tokioon tähtäävä Benedek Olah pettyi rajusti Olympiakomitean tukipäätökseen – Lehtimäki löi pöytään kylmät numerofaktat

Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö painotti tukipäätöksessään urheilijoita, joilla on realistinen mahdollisuus sijoittua 16 parhaan joukkoon Tokion olympialaisissa.

Ylöjärvi tarjoaa kaupunkiin muuttaville ilmaisen kuntosalikäynnin

Ylöjärven tervetuloa-postikortilla voi pelata myös squashia tai pingistä.

Pietarsaaren uudella liikuntahallilla riittänyt kävijöitä

Neljäsosa sponsorituloista käytetään lasten harrastusten tukemiseen.

Herätys: Suomalaiset junailivat lihavat veronpalautukset, endometrioosi tunnetaan huonosti, sateet levittäytyvät pohjoisessa

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Olahin EM-pelit päättyivät toisella kierroksella

Benedek Olahin pelit päättyivät toiselle kierrokselle pöytätenniksen EM-kisoissa Alicantessa.

Olah taisteli toiselle kierrokselle EM-pöytätenniksessä

Suomen ykköspelaaja Benedek Olah jatkaa toiselle kierrokselle pöytätenniksen EM-kisojen miesten kaksinpelissä.

Oláh selvitti EM-karsinnat tappioitta, eteni pääkaavioon

Benedek Oláh eteni ilman tappioita 64 pelaajan pääkaavioon pöytätenniksen EM-kilpailuissa Espanjassa. Suomen ykköspelaaja Oláh voitti karsintalohkonsa.

Benedek Olahilla vahva avauspäivä pöytätenniksen EM-kisoissa

Olah voitti irlantilaisen ja valkovenäläisen vastustajansa suoraan neljässä erässä.

Mitalia pöytätenniksen EM-kisoista tavoitteleva Benedek Oláh valmistautuu pääkoitokseen saunalla ja jättimäisella aamupalalla – ”Nyt alkaa periaatteessa loma”

Suomen Benedek Oláh pelaa pöytätenniksen EM-kisoissa sekä kaksin- että nelinpelissä. EM-koitos alkaa Espanjan Alicantessa tiistaina.

Koreat kisaavat yhteisellä joukkueella pöytätennisturnauksessa

Etelä-Korea ja Pohjois-Korea pelaavat yhteisellä joukkueella nelinpelejä tiistaina alkavassa pöytätennisturnauksessa, kertoo eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap.

Tampereen tenniskeskukseen on tulossa neljä lisäkenttää ja uutta tilaa myös pöytätennikselle

Tampereen tenniskeskus hakee rakennuslupaa runsaan 3 000 neliön laajennusosalle.

Etelä- ja Pohjois-Korean joukkueiden piti kohdata MM-kisojen puolivälierissä – päättivätkin jatkaa kisoja yhtenä joukkueena

Etelä- ja Pohjois-Korean lähentyminen urheilussa alkoi viimeistään Pyeongchangin olympialaisista ja jatkui ainakin torstaina pöytätenniksen MM-kisoissa Ruotsissa.

Olah karsiutui ennen ratkaisupelejä - "Pää ja vahvuudet eivät toimineet"

Ykköseksi sijoitettu Benedek Olah karsiutui pöytätenniksen Finlandia Open -turnauksen ratkaisupeleistä jo ennen päätöspäivää.

Olah etenee ilman tappioita Finlandia Openissa

Suomen pöytätenniksen ykköspelaaja Benedek Olah jatkaa Finlandia Open -turnauksen miesten kaksinpeliä tappioitta avauspäivän jälkeen.

Pöytätenniksessä jahdataan EM-kisapaikkoja –"Lähdemme siitä, Benedek Olah hoitaa pelinsä"

Suomen vastustajat pöytätenniksen EM-karsintoihin on arvottu.

Pöytätennis: Suomen miehet varmistivat MM-kisapaikkansa

Suomen pöytätennismiehet varmistivat paikkansa ensi kevään MM-kisoihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle